Tarkoituksella kylvetyt kukkaniityt elävät heinäkuussa kulta-aikaa. Tästä esimerkkinä on kahdessa alimmassa kuvassa hunajakukkapelto (Phacelia tanacetifolia), jota kuvasin Mäntsälässä tiistaina 12.7.2005. Hunajakukan lisäksi tällaisissa maisemaniityissä käytetään mm. punapellavaa (Linum grandiflorum) ja auringonkukkaa (Helianthus annuus). Toki moni muukin yksivuotinen kauniisti kukkiva laji soveltuu tällaiseen. Nykyään maisemaniityt ovat yleistyneet ja se onkin erinomainen keino korostaa ns. joutomaita taajamien lähellä ja viljan viljelystä poistettuja peltoja sopivassa maalaismiljöössä. Kuten vähän aikaisemmin jo kerroin, niin rypsikin (Brassica rapa ssp. oleifera) on myös oivallinen kukkaniittykasvi pelkästään esteettisistä ja kulttuurillisista syistä viljeltynä.
Keskimmäiset kuvat esittävät keskiviikkona 13.7.2005 Espoon Tapiolassa kuvattua valkoapilaniittyä (Trifolium repens). Kyseessä on itse asiassa leikattava nurmikko ja kohteen tarkka nimi on Leimuniitty. Tässä onkin erinomainen malliesimerkki siitä, että mattomaisia kasvustoja kehittävää luonnonkasvia suositaan eikä nurmikkoa leikatakaan sen kukinnan aikana. Valkoapilan tällainen koristekäyttö tuntuu selvästi lisääntyneen nurmikoilla, mikä on ilahduttavaa. Tylsät viimeisen päälle trimmatut nurmikkoaavikot saavatkin tällaisesta kaivatun vaihtoehdon. Epäilen, että tuossa Leimuniityllä kasvustoa on edesautettu kylvämällä, koska se on noin hurjan runsas. Valkoapila kukkii lisäksi erittäin pitkään. Se aloitti jo ennen Juhannusta ja jatkaa yhä vain. Noissa kuvissa tosin näkyy jo hieman kuihtuneiden kukkien tuomaa punaruskeaa sävyä, mutta se tuo vain lisämausteen kokonaisuuteen. Tällaista puoliluontaista kukkaniittyä voi soveltaa erinomaisesti myös voikukan (Taraxacum officinale) kohdalla ja olenkin tänä vuonna nähnyt tarkoituksella leikkaamatta jätettyjä nurmikoita voikukan kukinnan aikana. Tässä täytyy muistaa, että voikukan siemenpallot ovat myös esteettinen nautinto. Siihenhän liittyy mm. se aktiivinen ja iloinen siemenhaituvan pöllyäminen. Joka tapauksessa tällaisiakin kukkaniittyjä voi aivan hyvin lisätä vielä runsaasti ja korvata sillä tavoin tiukasti hoidettua nurmikkoa ainakin osan kasvukaudesta. Varsinaiset luonnonmukaiset niityt ja kedot ovat sitten tietenkin luku sinänsä, joille on olemassa monenlaisia hoito-ohjeita.
Ylin kuva esittää tiistaina 12.7.2005 Vantaan Päiväkummussa kuvattua maitohorsman (Epilobium angustifolium) massaesiintymää. Tällainen on tyypillistä äskettäin voimakkaasti hakatuissa ja kosteissa kangas- lehtometsissä, kuten kuvassa. Ikään kuin bonuksena metsänhoidon lisäksi saadaan tällä tavoin luonnonmukainen "yhden" lajin kukkaniitty joksinkin aikaa. Uuden lehtipuutaimikon kasvaessa lajin massaesiintyminen taantuu jälleen. Ilman ihmistä esim. salaman synnyttämä kulo tai myrskytuhoaukko tuo samaan tyyliin maitohorsman tiettyjen metsien massaesiintymäkasviksi kohdan ns. pioneerivaiheessa. Lajin englanninkieleinen nimi fireweed viittaakin juuri kuloon.
Vastaavia ruohovartisten kasvien massaesiintymisiä syntyy mm. maanläjitysalueilla yms. joutomailla ja viljelystä poistetuilla pelloilla. Lajeina ovat tyypillisesti mm. lupiini (Lupinus polyphyllus), saunakukka (Tripleurospermum inodorum) ja koiranputki (Anthriscus sylvestris). Viimeaikoina ihmiset ovat pelästyneet tällaista massakukintaa esim. lupiinien kohdalla; että se valtaisi luonnon muulta kasvillisuudelta liikaa tilaa. Joidenkin kasvien (esim. jättiputki - Heracleum mantegazzianum) kohdalla se voi olla aiheellinen vaara, mutta on myös niin, että viime vuosien yhdyskuntarakentaminen taloineen ja teineen on vain luonut runsaasti esim. juuri lupiinille sopivia kasvupaikkoja. Se on siten ihmisen kulttuurin muutoksiin liittyvä normaali ilmentymä, joka muuttaa taas muotoaan eikä sinänsä mielestäni ole vaaraksi muulle luonnolle kuin vain yksittäisissä tapauksissa. Olen työni puolesta nähnyt Vantaalla parin viime vuoden aikana useita satoja erilaisia viheralueita metsistä niittyihin, joilla mm. lupiinin kasvupaikat eivät ole olleet kovin monenlaisille maille pesiytyneitä, vaikka niitä onkin paljon. Sitä paitsi olen tykästynyt tällaiseen massakukintaan.
Muista massana esiintyvistä kasveista on kukassa tähän aikaan karhunputki (Angelica sylvestris), joka nostaa komeat ja korkeat kukintonsa kasvupaikkansa muiden kasvien yläpuolelle oliomaisen hauskasti. Karhunputkihan on perinteisesti juuri se kasvi, josta tehdään puhallusputkia pihlajan (Sorbus aucuparia) marjojen ampumiseen. Pihlajan marjathan aloittavat kypsymisensä juuri näihin aikoihin.
2 comments:
Hei, mukavaa kuulla muunkinlaista mielipidettä lupiinista kuin että se on paholaiskasvi joka valtaa kohta kaiken.... Minusta lupiini on todella kaunis kasvi eikä se leviä hallitsemattomasti, sehän on aika tarkka kasvupaikkansa suhteen. Ja viimekädessä kaikki meidän kasvit ovat tulokkaita vai kuinka?
Löysin sattumalta ( etsin tietoa perhoangervosta) sivusi ja luin mielenkiinnolla tekstejäsi, seurataan miten projektisi etenee.
Hei Helena!
Niin, eivät kasvit mitään paholaisia ole ;) Totta on myös se, että jääkauden jälkeenhän käytännössä kaikki kasvit ovat tulleet Suomeen joko omin voimin tai ihmisen avustamina. Itse asiassa todella moni ihmisen mukana.
Joitakin ihmisiä tuntuu vaivaavan se, että ihminen itse voi vaikuttaa niin paljon kasvien esiintymiseen - hyvässä ja pahassa. On kuitenkin muistettava, että ihmisen kulttuuri ja luonto ovat voimakkaasti ja saumattomastikin toisiinsa nivottuja. Siitä johtuen on olemassa vuorovaikutus: luonto (kasvit) vaikuttaa ihmiseen estetiikan ja aistikokemuksien kautta ja ihminen luontoon, sen omaan ekologiaan elämäntavallaan (asuminen, liikkuminen jne.).
Maisema-arkkitehdin yksi tärkeä tehtävä on itse asiassa tiedostaa tuo vuorovaikutus erilaisine ominaisuuksineen ja sen puitteissa tapahtuvat muutokset eri tilanteissa. Muutos on juuri sitä, kun ihmisen yhdyskunta elää ja kehittyy, hakee suuntaa ja paikkaa: rakennetaan puistoja ja asuinalueita, rajataan suojelualueita, restauroidaan vanhaa, luodaan uutta... Ekologiset ja esteettiset arvot kulkevat jatkuvasti rintarinnan yhteistä muotoaan ja sisältöään hakien, mistä maisema-arkkitehtuuri on eräs ihmisen kulttuurin sovellus ratkaista ko. ongelmaa.
Niin kauan kuin on ihmisiä maapallolla, on ihmisen vaikutus luontoon väistämätöntä, mutta sitä vaikutusta pitäisi katsoa juuri em. kannalta eikä pelkästään luonnon vaatimusten kannalta. Sitä vartenhan puisto- ja puutarhakulttuuri ovat, että ne sovittavat ihmisen kulttuuria ja luontoa toisiinsa luontevaan vuorovaikutukseen.
Lupiinin tms. massaesiintyminen on tosin syntynyt aika paljon tahattomasti ja välillisesti ihmisen toimien vuoksi eikä se ole siten tarkoituksella suunniteltua puistokulttuuria. Ihmisen kulttuuriin kuitenkin liittyy myös "tahaton" ja sekin mielestäni pitäisi osata sovittaa kokonaisuuteen myös sellaisenaan.
Yhtäältä "tahatonhan" on jopa jotain sukua luonnon villille olemukselle, mutta toisaalta "tahaton" muuttuu selvemmin tarkoitukseksi, kun valitaan tahattomasti syntynyt massakukinnan säilyttäminen. Niin siitä tulee puistokulttuuria ja maisema-arkkitehtuuria varsinkin, kun valinta tehdään hyvin. Valitsematta jättäminen eli tuhoaminen voi johtaa liian helposti antikulttuuriin ja em. vuorovaikutuksen rapistumiseen.
Post a Comment