Sormivaleangervo (Rodgersia aesculifolia) ja liuskavaleangervo (Rodgersia podophylla).

Yllä oleva kuvasarja näyttää, kuinka eri tavoin kukinta on päättymässä tai on päättynyt ja silti ko. lajeilla voi olla esteettistä arvoa kukinnan jälkeisissä kukka- /hedelmävanoissaan tai -tertuissaan. Alimmassa kuvassa nähdään vihertäviä hedelmäterttuja, jotka ovat muodostuneet hedelmiä kantaviksi parin- kolmen viime viikon aikana vähitellen. Toiseksi alin kuva näyttää töyhtöangervon ruskeaksi kuihtuneita hedekukkaterttuja. Ruskea sävy vaihtelee eri yksilöiden kesken ja osassa sävy onkin selvästi tummempi ja kuihtuminen siten pidemmällä. Kuten kuvasta havaitaan, niin kukinta-aika on ollut tällä lajilla varsin pitkä, kun kuihtuminen ei ole ollut vielä tuon voimakkaampaa. Emikukkatertut ovat muuttuneet töyhtöangervolla valeangervojen tapaan pieniä ja tummahkonvihreitä hedelmäkotia kantaviksi tertuiksi. Lajilla emi- ja hedekukat ovat eri yksilöissä. Tässä siis kuvallista todistusaineistoa väitteelleni, että kukkineita terttuja ei kannata poistaa.

Ylimmät kuvat esittävät ko. lajien erittäin pitkää kukinta-aikaa esteettisessä mielessä. Molemmilla lajeilla kukinta alkoi jo kesäkuun puolella (esittelin lajit kukinnan alussa melkein kuukausi sitten) ja nyt kuvaushetkellä kuihtuminen näkyi vain vähän kukkien terälehdissä ja jättipoimulehdellä myös muissa kukinnon osissa. Suvulliset kukan osat ovat kuitenkin jo kuihtuneet ja hedelmäkehitys on ollut käynnissä pidempään kuin kuihtuvien kukkien yhä ilmenevät kirkkaat värit antavat ymmärtää. Jalokallioisen kuvasta nähdään selvästi myös mykeröosien ruskeaksi kuihtunutta sävyä. Tällainen kukinnan pidennetty loisto on näille lajeille ominaista ja se on koristekäytön kannalta pelkkää bonusta. Kaikki kuvat on otettu Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa tiistaina 26.7.2005.