Sunday, September 11, 2005



Komeaonnenpensas (Forsythia X intermedia)

Tässä on muutama esimerkki ensimmäisenä ruskassa olevien lajien kuluneen viikon ensimmäisistä selvistä ja kirkkaista ruskasävyistä. Kuvat on otettu sunnuntaina 4.9.2005 Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa, mutta ruskan eteneminen on ollut hidasta, joten kovin paljon muutoksia ei ole vielä tullut. Yksilöllisen vaihtelevuuden vuoksi nuo kuvat esittävät kuitenkin keskimäärin varsin hyvin ko. lajien tilannetta näin syyskuun alkupuolella.

Kuvista nähdään, että onnenpensailla ilmaantuu ensin tuolla tavalla violetinruskehtavia värejä laikuittain /osassa lehdistöä. Ne eivät kuitenkaan kirkastu täysin punaisiksi, vaan myöhemmin keltainen sävy valtaa muut lehdet vähitellen ja yllä olevan kaltainen sävy jää ikään kuin puolitiehen. Herukoilla punainen ruskasävy ei ilmene kaikilla suvun lajeilla, mutta näillä kahdella esimerkillä se on hyvin voimakasta. Etenkin kultaherukka on tunnettu laji siinä mielessä. Herukoilla tämä punaisuus on kuitenkin laikukasta eikä tasaisesti koko lehvästöön levinnyttä, kuten eräillä toisilla lajeilla. Niistäkin laitan esimerkkejä myöhemmin ajallaan.

Muita tällä viikolla samaan tapaan laikuittain kirkkaasti tai häilyvästi punaisessa ruskassa olleita lajeja ovat mm. kiiltotuhkapensas (Cotoneaster lucidus), koivuangervo (Spiraea betulifolia), nukkeruusu (Rosa nitida), juhannusruusu (Rosa pimpinellifolia "Plena") ja viitapihlaja-angervo (Sorbaria sorbifolia). Puilla vastaavaa on tällä viikolla ollut mm. tuomella (Prunus padus), metsävaahteralla (Acer platanoides) ja pilvikirsikalla (Prunus pennsylvanica). Ensi viikolla osa näistä voimistaa jo selvästi ruskaansa kohti huipentumaa. Valikoituja tilannekatsauksia seuraa myöhemmin...
Posted by Picasa

No comments: