Laitetaan tähän vielä ns. kesäkukkia sekä yksi erikoinen ja iso perenna. Kesäkukat ovat kasveja, jotka ovat yksivuotisia luonnostaan tai yksivuotisia siitä syystä, että ne eivät kestä Suomen talvea. Riittävän lämpimillä seuduilla jälkimmäiset ovat siis monivuotisia. Monet näistä aroista lajeista ovat näyttävimpiä loppukesän ja syksyn kukkijoita, joiden kukkaloistoa riittää kohtalokkaaseen hallaan asti. Niistä tässä vähän esimerkkejä, joista miekkaliljat ovat olleet esillä jo elokuussa.

Nuo kuvat ovat Mäntsälän vanhan taimipellon kesäkukka- ja perennaryhmästä. Kuvat on otettu 7.9.2005 ennen viimeaikaisia halloja. Alimmassa kuvassa vasemmalla näkyy heinäkuun lopusta asti kukassa olleita daalioita (Dahlia sp.), keskellä isoimpana kermesmarja (Phytolacca americana) ja oikealla kukintansa loppuvaiheeseen edenneitä miekkaliljoja (Gladiolus sp.). Siinä ovat lajikkeet "Priscilla", "Traderhorn" ja "Plum Tart".

Seuraavana ylemmissä kuvissa oleva kermesmarja on melko talvenarka laji, mutta tuossa pellon reunalla se on viihtynyt jo kahden talven yli. Kyseessä on perenna, joka lämpimissä maissa voi olla jopa pienen puun kokoinen ja pensasmainen. Laji kasvattaa maan alle erittäin paksun pääjuuren /mukulan, josta se joka kevät vesoo uudestaan. Suosittelen kermesmarjan ottamista mukaan lämpimien paikkojen perennaryhmiin ja omaksi kasvustoksi. Laji sopii katseenvangitsijaksi ja pienempien perennojen tai kesäkukkien taustalle näyttävän ison ja rehevän olemuksensa vuoksi. Usein nuo varret ovat voimakkaan punaisia ja marjovana perennana se on myöskin huomionarvoinen. Marjat eivät tosin ehdi kypsyä kunnolla kuin vain esim. eteläseinustoilla ja eteläisimmässä Suomessa. Noissa kuvissa nähdään, kuinka marjaraakileet ilmestyvät kuitenkin hyvin pian kukinnan ollessa vielä kesken.

Daalialajikkeista en tällä kertaa kerro tämän enempää, mutta suositeltavia kukkiahan ne ovat ja niitä näkeekin yhä enemmän monenlaisissa puutarhoissa ja julkisissakin istutuksissa. Tosin ne ovat erittäin hallanarkoja ja hallan purtua ne kaivetaan maasta ylös talvetettavaksi pakkasettomissa olosuhteissa.

Tuossa alakuvassa pellon reunassa on ruskeaksi kuihtuneena ruskoliljoja (Lilium bulbiferum). Liljoilla on tapana kuihtua melko pian kukinnan jälkeen elokuun aikana, mutta tuollaisena säännöllisenä massana voi kuihtuneetkin varret pitää paikoillaan. Minähän olen paasannut jo monta kertaa näistä kuihtuneittenkin kasvien merkityksestä puutarhan estetiikassa. Juuri näinä aikoina siitä on radikaalina ilmentymänä hallavauriot. Niissä voi nähdä jopa rappionromantiikkaa. Otankin seuraavaksi aiheen esille kuvien kerä ja tarkoituksella jyrkkänä kontrastina näille kukkakuville.