
Sekalainen valikoima koulimattomia havupuiden taimia; mm. lännenhemlokkia (Tsuga heterophylla), pihtoja (Abies sp.) ja kuusia (Picea sp.).
Yllä oleva kuvasarja näyttää viime perjantaina 9.9.2005 siirretyt koulimattomat kylvökset. Suurin osa niiden taimista on itänyt tänä vuonna, mutta osa on myös edellisenä vuonna itäneitä. Ylimpänä olevat köynnökset ovat jopa kolme vuotta vanhoja. Päätin mm. tämän siirtoprojektin takia jättää koulimatta nämä taimet, koska ne on ensinnäkin helppo siirtää tällä tavalla laatikoissa. Samalla saan lisäaikaa niiden kasvatuksen järjestelyyn. Aivan hyvin useimpia voi pitää kaksi - kolme kesää tällä tavalla, jolloin niiden kasvu on tarkoituksella hitaampaa kuin muuten.
Kuten kuvista nähdään, niin osa lajeista on jo kehittänyt tyypillistä ruskaansa. Muutamat laatikot olivat aikaisemmin kesällä n. kuukauden ja jopa kahden mittaisia jaksoja kasvihuoneessa saamassa lisälämpöä. Niitä olivat; tähkävaahteralaatikko, tammilaatikko, saarnilaatikko, viiniköynnöslaatikko, katsuralaatikko, rusokirsikkalaatikko ja aralialaatikko, jonka taimet ovat kärsineet kasvihuoneessa mellastaneista punkeista. Melkein kaikki tänä vuonna itäneet laatikot olivat itämässä huhti-toukokuussa kasvihuoneessa. Tammi- ja saarnilaatikon taimet itivät taimipellossa.
Viime viikolla ja tänään 12.9.2005 purkitin taas vanhan taimipellon asukkeja, mutta en ole vielä siirtänyt niitä uudelle taimipaikalle. Olen jättänyt ne tarkoituksella vielä asettumaan purkkeihinsa, kunnes siirrän ne aivan tässä lähiaikoina. Vasta siirron jälkeen laitan esille kuvalliset raportit ko. lajeista. Taimipellosta on purkitettava vielä neljää eri lajia taimia, jonka jälkeen se paikka on hoidettu loppuun.
Säästä sen verran, että eilisaamuna 11.9.2005 oli Mäntsälässä ensimmäinen halla, mutta kuten uumoilin, niin suurta vaaraa siitä ei vielä ollut. Alin lämpötila kahden metrin korkeudella oli +1 astetta ja maanpinnalla oli vähän pakkasta. Viime yö oli lämpimämpi; alin lämpötila oli +4 astetta. Halla oli onneksi vielä niin lievä, että vauriot aroilla kasveilla muodostuivat hyvin minimaalisiksi. Esim. taimipaikallani olevat daaliat (Dahlia sp.) ovat vain sieltä täältä kärsineet lehdiltään; syntyi ruskeita laikkuja. Ilmatieteenlaitoksen sivuilta sain tietooni, että uuden taimikasvatuspaikan läheisyydessä lämpötila oli kahden metrin korkeudella alimmillaan +5 astetta, joten siellä hallaa ei todennäköisesti ole edes ollut kiusana. Keskiviikkona on seuraava käyntini sillä alueella, jolloin voin todeta sen tutkimalla arkoja lajeja, kuten yllä olevia viiniköynnöksiä. Paikka on kuitenkin avoin ja saattaa olla altis keräämään hallaa...
Joka tapauksessa nyt taitaa koittaa Etelä-Suomessa etenkin sisämaassa se oikea termisen määritelmän mukainen syksy tämän viikon kuluessa. Sääennusteita tutkimalla vaikuttaa nimittäin siltä, että vuorokauden keskilämpötilat pysyvät lähipäivinä alle +10:ssä asteessa. Epävakaisuus ja tuulisuus saattavat silti ehkäistä vieläkin tämän viikon ajan sellaiselta hallalta, joka olisi kunnolla tuhoava...

No comments:
Post a Comment