Friday, September 30, 2005



Siirrytäänpä seuraavaksi tyystin toisenlaiseen tunnelmaan köynnösten suhteen. Aikaisemminhan esittelin tämän kiinankärhön (Clematis tangutica "Lambdon Park") hedelmiä 12.8.2005 laitetussa merkinnässä. Nuo kaksi kuvaa on otettu 24.9.2005 Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Elokuun jälkeen ja näin syyskuun lopuksi laji on alkanut kukkimaan toistamiseen muodostaen huikean näytelmän pitkälle talveen säilyvien hedelmiensä kanssa. Ensimmäisen kerran kiinankärhö kukki jo kesä- heinäkuussa. Tällainen toinen kukinta on tyypillistä ko. lajille ja muutenkin useille kärhölajeille. Jalokärhötkin saattavat tehdä vielä tähän aikaan yllättävän paljon lisää kukkia jatkaen ns. putkeen elokuun huippusesonkiaan.

Viime aikojen tavanomaista selvästi lämpimämpi sää on tietenkin edesauttanut uusien kukkien muodostumista ja vasta kunnon yöpakkaset kuihduttavat ne. Milloin se sitten sattuukaan... Jos nimittäin lokakuustakin muodostuu edelleen erittäin lämmin, niin kukintaa voi olla jäljellä aivan hyvin marraskuun alussakin.
Jalokärhöt ovat tosin arempia ja niiden kasvustot lienevät jo kärsineet Etelä-Suomen hallanarimmilla paikoilla niin, ettei kukintaa juurikaan ole enää muodostunut. Posted by Picasa

No comments: