
Kuvien syrikkä (Buddleja davidii) on valmistanut hedelmäterttunsa hienosti lämpöaallon avittamana. Ylimmässä kuvassa nähdäänkin ruskeaksi kypsyneitä pieniä kotia tertut väärällään. Lajin kukintaa kesti heinä- elokuun vaihteesta syyskuun loppuun. Normaalimmassa tilanteessa osa kukinnoista olisi jäänyt ensimmäisten yöpakkasten kouriin lokakuun alussa, mutta nyt kukinta ehti kokonaan täysin loppuun asti ja viimeisenä kukkineet tertutkin ovat jo hedelmäkota-asteella. Kuten havaitaan, niin nämä hedelmätertut ovat hyvin profiilikkaita ja kauniin ruskeita. Siten siis koko talven säilytettäviä samaan tapaan kuin esim. syyshortensian (Hydrangea paniculata "Grandiflora") kukkatertut.
Syrikkä eli syyssyreeni käy hyvin esimerkiksi myös myöhään kesäasuisena pysyvästä pensaslajista, sillä nämäkin kuvat on sentään otettu jo 10.10.2005 Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Kasvusto pysyy itse asiassa kesävihreänä pakkasiin asti, vaikka ne tulisivat vasta marraskuussa. Parin - kolmen asteen hetkellinen pakkanen ei ole vielä kovin kohtalokas, mutta jossakin vaiheessa loppusyksystä tai viimeistään alkutalvesta lehdet kuivuvat harmahtavanruskeiksi pakkasten vuoksi ja varisevat sitten vähitellen. Sellaisten pakkasten viivästyessä keltaista ruskaa voi ehtiä muodostumaan jonkin verran. Erittäin myöhäisen kesäasunsa vuoksi ensilumi voi joskus sataa syrikän lehdellisille oksille ja taivuttaa haarat maata myöten.

No comments:
Post a Comment