Alppivarjohiippa (Epimedium alpinum)

Jälleen on aika palata tarkastelemaan kuihtuneiden ja yhä vehreänkin oloisten perennojen loppusyksyn estetiikkaa. Tähdennettävä seikka tässä yhteydessä on siis edelleen se, että monet perennat ovat kuihduttuaan sekä esteettisten että biologisten syiden vuoksi tärkeitä kuivakukkamaisia ns. talventörröttäjiä, jotka on syytä jättää leikkaamatta talveksi. Sama esteettisyys koskee myös pensaista hortensioita (Hydrangea sp.) ja syrikkää (Buddleja davidii). Hyvin monessa paikassa tämä on tyystin huomiotta jäänyt asia, jota on syytä toitottaa yhä uudestaan. Yllä oleva kuvasarja näyttääkin jälleen hyvän valikoiman mm. profiilikkaita kukintovarsia. Kaikki kuvat on otettu Kaisanimen kasvitieteellisessä puutarhassa viime keskiviikkona 23.11.2005 leudon sääjakson aikana. Alkuviikolla oli ollut pakkasta alimmillaan -7,5 astetta.

Alimmassa kuvassa on kyseessä ainavihanta ja maanpeitelajina sopiva alppivarjohiippa. Etenkin lumen alla kasvusto säilyy hyvin vehreänä kevääseen, mutta vähäisen lumen aikana sattuvat jatkuvat ja kovat pakkaset (enemmän kuin -10 astetta) voivat vaurioittaa lehtiä paljonkin. Lajin kukat ovat erikoisen näköisiä (tähtimäisiä ja keltapunaisia) ja runsaana esiintyessään melko näyttäviä. Kukinta-aika on touko- kesäkuussa. Laji on kuitenkin tunnettu enemmän juuri koristeellisesta lehdistöstään, joka on kestänyt alkuviikon pakkaset erinomaisesti.

Aaprottimaruna on myös ainakin osittain ainavihanta laji. Se on oikeastaan myös puuvartinen pensas, mutta Suomen olosuhteissa se käyttäytyy enemmän perennan tavoin. Kuvasta nähdään, että kuluneena vuonna kasvaneet lajin vihreät osat ovat säilyneet edelleen ensimmäisistä pakkasista varsin hyvin. Lehtien sinertävä sävy on kuvassa tavanomaista hieman voimakkaampi, koska tihkusadepisarat ovat kirjailleet pitsimäiset lehdet. Vihreä kasvusto on voimakkaasti aromaattinen ja se säilyy lumen alla osittain vehreänä kevääseen, mutta tyypillisemmin vasta toukokuussa ilmaantuva uusi kasvu palauttaa lajin elävän näköiseksi.

Alkuviikon pakkasissa kärsineet etelänherneen lehdet ovat muuttuneet erikoisen mustiksi kuihtuessaan. Tällainenkin esteettinen ominaisuus on suosimisen arvoinen ja sitä voi sommitella hyvin yhteen muiden loppusyksyn kuihtuneiden, kuihtuvien ja ainavihantien perennojen kanssa. Kuvasarjahan sen näyttää osaltaan, kun kuvia vertailee keskenään. Myös parsa on erinomainen esim. massa- tai yksittäisperennana ja alkuviikon pakkasissa muodostunut ruskea sävy tekee lajin olemuksesta huikealla tavalla tähän vuodenaikaan sopivan esteettisen elämyksen, josta voi nauttia sekä omana kasvustona että muiden lajien kanssa. Näiden lajien päälle satava runsas suojalumi kuitenkin taittaa helposti varret katki maahan etenkin, kun ne eivät ole vielä kuivuneet riittävästi. Esim. juuri tänään satanut lumi saattaa olla jo kohtalokas, mutta ravistamalla liiallisia pois, saadaan nämäkin kasvustot säilymään säästä riippuen ehkä joulunkin yli hyvinä.

Tuoksuasterin tapauksessa satava suojalumi taivuttaa reheviä kasvustoja samaan tyyliin, mutta kasvustoja voidaan säilyttää pitkäänkin ravistamalla lunta varovasti pois, jos sitä kertyy liikaa (useita senttejä). Joka tapauksessa kuvasta nähdään hyvin se, että osa kukista on kestänyt edelleen pakkasia ja kukintaa riittänee näillä näkymin jopa joulukuuhun asti (sääennusteissa ei näy kovia pakkasia, vaan melko leutoa ilmaa on tiedossa koko ensi viikoksi). Myöhemmin talvella kasvuston lehtien varistua ja varsien kuivuttua koviksi, pysyy tuoksuasterikin paremmin pystyssä esteettisenä talventörröttäjänä talven säitä vastaan.

Kun tuoksuasterin tapauksessa yhä elävät varret eivät vielä kestä pystyssä lumen painon alla, niin kaikilla muilla ylempänä esitellyillä lajeilla varret ovat kuivuneet jo lokakuun aikana koviksi ja siten hyvin pystyssä pysyviksi. Töyhtöangervon hedekukinnot kuihtuivat vähitellen heinäkuun aikana, emikukinnot valmistivat pienet kotahedelmänsä ruskeiksi syys- lokakuussa ja lehdet varisivat keltaruskallisina samoihin aikoihin. Nyttemmin kuivuneet varret ovat saaneet kiintoisan vaalean sävyn, joka on hyvänä kontrastina kukinto-hedelmäosien tummalle ruskealle. Taustalla näkyvä hopeamaruna on erittäin pitkään hopeisessa sävyssään säilyvä, mutta pakkasissa väritys on tummentunut ja lehdistö nuutunut. Kuitenkin kyseessä on loppusyksyn ja alkutalven kannalta myös erinomaisen piristävä laji.

Rantakukka ja etelänrantakukka käyvät esimerkkilajeista, joilla kukintovarsi on hyvin kapea. Tällaiset varret pysyvätkin parhaiten pystyssä talven lumiolosuhteissa, sillä kertymispintaa ei juuri ole. Huisku-unikolla sen sijaan on leveämmissä kukinto-osissaan enemmän pintaa, johon runsas suojalumi voi kertyä ja kaataa varsia painollaan. Kyseessä on kuitenkin eräs kauneimmista talventörröttäjistä. Keihäsnauhus on esimerkkivertailuna siitä, kuinka vaihtelevia eri lajien varret ovat. Nuo kuvassa näkyvät valkohaivenelliset siemenet ovat myös monilla perennoilla osa tätä loppusyksyn ja ainakin vielä alkutalven viehätystä. Muita valkohaivenellisia siemeniä tekeviä lajeja ovat mm. kaikki piiskut (Solidago sp.) ja nauhukset (Ligularia sp.).

Kirahvikukka on erikoisen pitkiä, mutta samalla ilmavia kukintovarsia tekevä heinä- elokuussa kukkiva perennalaji. Kukinnoista kehittyy pyöreitä nappimaisia hedelmystöjä, jotka säilyvät varsineen hyvin pystyssä käytännössä koko talven, sillä kuiviksi kovettuneet varret eivät kerää suojaluntakaan taakaksi. Hieno ilmavan näköinen kuivakukkakasvusto ja se toimii mm. jännänä kontrastina tiiviimpien törröttäjäkasvustojen kanssa.

Enempää tällaisia perennalajeja en enää tänä vuonna esittele, mutta palannen asiaan varmasti tulevinakin vuosina. Lajejahan kuitenkin piisaa vielä paljon esiteltäväksi ja monia perennoja otan edelleen esille myös kaikkina muinakin vuodenaikoina mm. juuri kukintavaiheissaan. Kannattaa katsoa myös aikaisemmin syksyllä esittelemiäni kuihtuneita /kuihtuvia törröttäjäperennoja, joiden joukossa on mm. koristeellisia hedelmäkotia tekeviä lajeja, erivaiheisesti kuihtuneita tilanteita ja varsinaista ruskaakin.

On syytä muistaa, että loppusyksyn ja talven perennasommittelukin voi olla yllättävän antoisaa, kun suhtautuu kuolemaan ja elämänkierron joka vaiheeseen arvostavasti. Juuri puutarhoissa ja puistoissa tätä seikkaa pitää mielestäni tähdentää tänä aikana, jolloin ylipedatti siisteys ja elämän kuihtumisen kavahtaminen estävät näkemästä myös kasvukauden jälkeistä kasviestetiikkaa. Kasvilajivalinnoin ja sopivin massoitteluideoin (yleensä kannattaa käyttää suurten kappalemäärien massaryhmiä, jotta kukin ominaisuus on riittävän vahvasti läsnä) luodaan tälle perennaestetiikalle pohja ja asenteenmuutoksella vältetään sen tyrehtyminen ylipedantin siisteyden alle. Ominaisuuksia tutkimalla puolestaan voidaan selvittää parhaiten talveen soveltuvia törröttäjälajeja. Itse asiassa saatan palata aiheeseen lopputalvella /alkukeväällä kuvien kera, jos esim. tässä Kaisaniemen puistossa on säilytetty /säilynyt ko. perennalajien varsia...