Euroopanpähkinäpensas (Corylus avellana)

Kuvasarja esittää sen, mitä ei joka marraskuu tapahdu edes etelärannikolla. Edelleen on siis ollut jopa lähes kokonaan kesäasuisia puu- ja pensaslajeja. Kaikki kuvat ylintä lukuun ottamatta on otettu eilen lauantaina 12.11.2005, joista alin on kuvattu Espoon Tapiolassa ja kaikki muut Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Ylin kuva on otettu maanantaina 7.11.2005 Mäntsälässä.

Alimmassa kuvassa oleva euroopanpähkinäpensas säilyi lehdiltään varsin hyvin lokakuun lopun pakkasista. Osa lehdistä kuivui käppyräisiksi ja osa on jo varissut, mutta niitä säilyi kesävihreinäkin ja nyt myös keltainen varsinainen ruska on ilmaantunut osittain. Sisämaassa nämä pensaat ovat olleet paljaita jo useita päiviä. Kuvassa nähdään myös elokuun aikana ilmaantuneita seuraavan kevään hedenorkkoja, jotka talvehtivat tuolla tavoin paljaina, kuten vastaavat koivuilla (Betula sp.) ja lepillä (Alnus sp.). Talven mittaan niiden vihreä sävy muuttuu ruskeammaksi, kunnes ne aikaisin keväällä avautuvat ja pitenevät keltaisiksi kukinnan myötä. Olen pistänyt merkille, että näitä hedenorkkoja on muodostunut tällä kertaa erittäin paljon useilla ko. lajin kasvupaikoilla.

Kasvihuoneen seinustalla Kiinasta, Koreasta ja Japanista kotoisin oleva hopeapensaslaji on erityisen myöhäistä kesäasua säilyttävä laji nimenomaan tällaisina leutoina syksyinä. Lehdet eivät ota heti pikkupakkasista nokkiinsa, joten normaalisyksynäkin lehtevää olemusta on odotettavissa pitkälle lokakuuhun jopa Uudenmaan sisämaassa. Varsinainen ruska ei kuitenkaan ole kuin lähinnä haaleankeltainen ja viimeistään usean asteen pitkäkestoiset pakkaset kuivattavat lehdet. Nyt kuitenkin tämä pensas tuo jopa subtrooppista tunnelmaa vehreydellään, koska kyseessä on sentään jo lähes pikkujouluaika jouluvaloineen kaikkineen. Lajilla olisi nyt myös voimakkaan punaiset marjat, mutta tuohon pensaaseen niitä ei tänä vuonna muodostunut. Myös muut hopeapensaat ovat myöhään lehdessä, mutta eivät niin pitkään kuin tämä laji. Tunnetuin laji (Elaeagnus commutata) on jo lähes varistanut lehtensä. Silläkään ei ole silti ollut kunnollista syysväriä, sillä sen lehtien hopeinen pintaväri on aina erityisen vahva.

Samaan tapaan erittäin myöhäinen vehreydessään on myös villaheisi, sillä sen lehdet kestävät muutaman asteen pakkasia ja syysväri syntyy hyvin hitaasti. Kosteilla ja ravinteikkailla paikoilla normaalisyksynäkin vasta lokakuun lopulla, mutta nyt ko. pensaat ovat monin paikoin jopa lähes kesäasussa jouluajan lähestymisestä huolimatta ja jopa sisämaassakin suojaisilla paikoilla. Kovissa pakkasissa tämänkin lajin ruska jää kuitenkin kesken.

Seuraavassa kuvassa nähdään ruskakäyttäytymiseltään yhtä myöhäinen aitalikusteri, jolla keltainen varsinainen ruska on vasta haaleana alussaan. Tämänkin lajin lehdet kestävät pikkupakkasia, joten lajia voi suositella hyvin pitkitetyn kesävihreyden luomiseen ainakin etelärannikolla. Varsinainen ruska jää kuitenkin vajaaksi tai usean asteen pakkasten tultua kokonaankin pois, jolloin lehdet kuivuvat. Samassa kuvassa oleva euroopanonnenpensas on esimerkki sukunsa myöhäisimmin ruskansa tekevästä lajista. Lehdet varisevat silti tässäkin tapauksessa vain haaleassa ruskehtavankeltaisessa syysvärissä, vaikka pakkaset eivät häiritsisikään.

Tunnetumpi koreanonnenpensas voi olla paikoin sekin erittäin myöhään lehdessä jopa melko reiluista pakkasista huolimatta, kuten ylimmän kuvan tilanne osoittaa. Mäntsälässähän oli alimmillaan jopa n. -7 astetta pakkasta lokakuun lopussa. Pakkasvaurioita ei syntynyt siitä huolimatta kuin vain osaan lehdistöstä, jotka näkyvät kuvassa tummanruskeina. Toisaalta kasvupaikasta riippuen koreanonnenpensaskin on jo paikoin alaston, kuten likusterikuvassa nähdään. Varsinainen ruskasävy on haaleankeltainen ja joillakin pensailla aluksi laikuttain jopa jo syyskuussa violettiin vivahtava - purppura. Kuvassa varsinainen ruska on vasta alussaan.

Lumimarja voidaan lukea myös tähän seuraan, sillä sen lehdet ovat etenkin etelärannikolla edelleen hyvin vehreitä ja vain osa niistä on saanut haaleankeltaista ruskasävyä. Syysväri ei tälläkään lajilla juuri kirkkaammaksi muodostu ja lehdet ovatkin alkaneet varista myös vihreinä, vaikka ne eivät ole kärsineet näkyvistä pakkasvaurioista.

Näin myöhään ruskaantuvilla lajeilla syysväri jää usein haaleaksi myös siitä syystä, että lehtivihreän talteenotto ei enää onnistu kunnolla syvän pimeyden vuoksi; ilmeisesti tarvittaisiin selvempää vuorokausirytmiä valon suhteen. Lehtien varistaminen muodostuu tärkeämmäksi tehtäväksi. Syysväri on kuitenkin tässä esitellyillä lajeilla jo lähtökohtaisesti melko haalea. Eri lajit reagoivat silti eri tavoin pimeyteen näin myöhäisessä ajankohdassa ja lisäksi yhä on olemassa myös kirkasta ruskaa muodostavia lajeja, joista pyrin laittamaan vielä esimerkkejä alkavalla viikolla tai jopa sitä seuraavalla viikolla...

Kuten olen teille näyttänyt, niin ruskakausi voi olla Etelä-Suomessa hämmästyttävän monenkirjava ja monivaiheisuudessaan jopa pidempi kuin monien lajien kesävihreän kauden kesto. Siis jopa kolme kuukautta! Tämän kertainen leuto syksy on toki edesauttanut asiaa pitkittämällä ruskan loppupäätä huikeasti. Kasvihuoneilmiön voimistumisen vuoksi tällainen ruskakausi toistuu tulevaisuudessa todennäköisesti yhä useammin ja yhä pidemmällä sisämaassa.

Suomessa kannattaakin panostaa myöhäiseen vehreyteen, koska se on kaikesta huolimatta mahdollista ainakin suojaisilla paikoilla, mutta valitettavasti lähinnä etelä- ja lounaisrannikolla sekä leutoina syksyinä. Pitkitetyn kasvukauden ja vehreyden mahdollisuus on kuitenkin selvästi kokeilemisen arvoinen juttu, koska se on heikosti tunnettu piirre suomalaisessa viheraluesuunnittelussa ja puutarhakulttuurissa. Sama koskee myöhäisiä kirkkaita syysvärejä.

Lopuksi on syytä muistuttaa, että tällaisia ja aikaisemminkin esiteltyjä myöhään kesäasussa pysyviä lajeja voi käyttää erinomaisesti myös taustana ja kontrastina aikaisemmin ruskansa tekevien lajien kanssa. Omana kasvustonaan ko. lajit ovat myös oleellisia myöhäissyksyn piristäjiä juuri ennen kunnon talven tuloa.