Sunday, November 27, 2005



Toisusun (Toisusu urbaniana) lehtiä.

Mietin syksyn mittaan, kuinka päättäisin tämän vuoden kasvien esittelyn ja mieleeni juolahti tietenkin ilmiselvä asia. Varisseet lehdethän luovat kuolemallaan aineksia uuteen alkuun ja kasvukauden päättyessä tilanne on kuin värssyssä: "Maasta sinä olet tullut ja maaksi sinä olet jälleen tuleman". Yllä oleva kuvasarja ottaa esteettistä ja taiteellista kantaa ilmiöön, jossa yhtenä pointtina on varisseitten lehtien koristekäytön esittely.

Koristekäyttö tarkoittaa tässä ensinnäkin sitä, että varisseita lehtiä ei heti haravoida pois. Lehdet säilyvät kuvien tapaan esteettisesti hyvinä korkeintaan parisen viikkoa varisemisen jälkeen. Toisekseen yllä olevan kaltaisia tilanteita voidaan suunnitella istuttamalla tietenkin sopivia lajeja sopiviin ryhmiin, mutta etenkin luomalla puiden alle sopivat alustat; riittävän lyhytkasvuinen pohjakerros, joka voi tarkoittaa nurmikkoa, paljasta multapintaa, kiveystä tms., jotta lehdet asettuvat tasaisena kerroksena näytille. Tämä on tärkeää etenkin pienilehtisten lajien kohdalla. Lyhytkasvuista pohjaa voi myös muotoilla esim. sen reunoille sijoitettavilla pensasryhmillä tai erilaisilla korkeustasoilla, jolloin lehdet kerääntyvät etenkin alimmalle (halutulle) tasolle.

Tähän liittyy tietenkin myös mätänevistä lehdistä erittyvät tuoksut, jotka vaihtelevat eri lajien kesken. Joillakin, kuten juuri katsuran (Cercidiphyllum japonicum) lehdillä tuoksu on häkellyttävän voimakas. Koiranheisillä (Viburnum opulus) on myös erityisen pistävä haju mätänevissä lehdissään.

Alimmassa kuvassa nähdään 23.11.2005 kuvattuja toisusun alkuviikon pakkasissa mustiksi paleltuneiden lehtien häkellyttäviä teräksen sinertävänharmaita alapintoja. Lehdet olivat varisseet aivan äskettäin pakkasjakson vaikutuksesta. Japaninhevoskastanjan lehdet on kuvattu 25.10.2005 ja rusokirsikan lehdet 14.10.2005. Kaikki Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Nämä lehdet eivät siis ole yhtäaikaa tuossa kuvien tilanteissa, joten niiden varistumisen sommittelu ei onnistu keskenään. Toki monien muiden lajien kanssa sitä on mahdollista toteuttaa. Pitää tietää vain samanaikaiset varisemisajat.

Siinä se on: vuosi paketissa! Toivottavasti matka kanssani kasvimaailmaan on ollut tähän mennessä kiinnostava ja kaunis. Mielestäni olen onnistunut ainakin esittelemään runsaasti ennestään melkoisenkin tuntemattomia lajeja ja näyttämään kasveista puolia, joita ei ns. virallisissa esitteissä ja kirjoissa ole koskaan esitelty. Se tarkoittaa mm. kukinnan esittelyn ulkopuolella tapahtuvia monesti aivan yhtä jänniä ominaisuuksia ja muutoinkin vähälle huomiolle jääneitä seikkoja. Kenties jopa vaihtoehtoisia näkemyksiä, kuten blogin nimikin kertoo :) Tänä päättyvänä syksynä ruskastakin sai erittäin paljon irti ja toivottavasti olen saanut kaadettua sen myötä ainakin muutamia ennakkoluuloja ja myyttejä. Ensi vuonna samanlainen meininki luultavasti jatkuu uusin näkökulmin ja uusin lajein, mutta toki tarpeellisen toiston kera.

Vaikka olen nyt ansainnut jonkin asteisen loman tästä blogista, niin se ei tarkoita todellakaan sitä, että koko talviajan tämä foorumi olisi kuollut. Ehei! Päivitystahti on tästä lähtien harvempi ja satunnaisempi, mutta minulla on jo muutamia sisältöideoita, joista riittää talvikaudeksi merkintöjä. Esim. ajattelin esitellä vuosien mittaan tekemieni ulkomaanmatkojen parissa kohtaamiani maisema-arkkitehtuuria, puistokulttuuria ja kasveja. Talvikaudelle tyypillistä ajankohtaisuuttakin on edelleen, kuten säänseurantaa. Kunnon puutarhuri ja maisema-arkkitehtihan pitää kirjaa (tai vähintään seuraa) monenlaisista talven luonnonolosuhteista, joilla voi olla todella voimakasta vaikutusta kasvillisuuteen. Blogin aihepiiriäkin voi helposti rönsyttää ja omasta alastanikin voi olla kirjoitettavaa.

Lisäksi arboretumprojektiini liittyy talvellakin tekemistä, josta riittää asiaa kerrottavaksi. Viimeisin toimenpide siinä on ollut uuden taimikasvatuspaikan talvenarkojen lajien talvisuojaus, jonka saan päätökseen alkavalla viikolla. Siitä lisää sitten... On myös syytä parannella tämän blogin sisällönhallintaa ja järjestellä esim. esille tulleista kasvilajeista hakemistoja tms. Siihen projektiin menee luultavasti aikaa.

Tähän loppuun toivotankin sitten hyvää talvikauden alkua ja pistäytykäähän kurkistamassa täällä, mitä olen keksinyt laittaa esille! Joka viikko ilmestynee ainakin jotain ihmeteltävää.
Posted by Picasa

2 comments:

Anna Amnell said...

Kiitos kauniista kuvista ja niiden mukana olleista tiedoista.

Lumiset pensaat ja puutkin ovat kauniita. Tuntuu siltä, että jotkut pensaat ovat erityisen kauniita lumen peittäminäkin.

Olet tuottanut iloa monille meistä.

Mika said...

Kiitos kehuista! On ilo tuottaa iloa teille monille.