Valkomulperi (Morus alba) ja kuusenhavusuojaus.

Pitkästä aikaa kävin myös arboretumalueellani ja kaikki nuo kuvat ovat ko. käyntikerralta maanantaina 7.11.2005. Paitsi että kuvasin syystunnelmia alueella, niin myös suojasin kuusen (Picea abies) havuilla valkomulperipurkit. Havuja on tuossa kuvassa n. 10 - 20cm:n kerros. Ympärillä on vähän myös muuta nuorta puustoa suojana. Havujen suojaavuus perustuu siihen, että oksien päälle satava lumi kertyy tasaiseksi matoksi ja purkit jäävät hyvin koko kerroksen alle. Muutoinhan purkkien reunat paistaisivat hangen yläpuolella niin kauan, kunnes lunta olisi yli 30cm. Muita paikalla olevia purkkitaimia en suojannut havuilla, koska kyseessä ovat niin talvenkestävät lajit. Nuo valkomulperit saivat keväällä hyvän kasvunalun vanhan taimikasvatuspaikan kasvihuoneessa lisälämmön turvin ja tuleentuminen ennen lokakuun lopun pakkasia oli erinomaista.

Arboretumalueellakin on edelleen ollut ruskaa jäljellä, vaikka paikan ruskatilanteet ovat olleet keskimäärin etuajassa esim. Helsingin Kaisaniemeen verrattuna. Kahdessa alimmassa ruskakuvassa nähdään, että euroopanvalkopyökki on eri kasvupaikoilla reagoinut lokakuun lopun pakkasiin eri tavoin. Ylempänä rinteessä olevalla kasvupaikalla pakkasvaurioruska on jäänyt vähäiseksi ja alakuvassa nähdäänkin, että vihreisiin lehtiin on alkanut ilmaantumaan keltaista varsinaista ruskaa. Alemmalla paikalla rinteessä kasvava yksilö on saanut voimakkaan ruskean pakkasvauriovärin ylemmän kuvan mukaisesti. Yhteensä 5 kpl. tätä valkopyökkilajia on säilynyt tällä alueella jo kolmen talven yli varsin hyvin.

Yllättävän kirkasta ruskaa näin myöhään tekee kiinalainen omenalaji (Malus hupehensis). Useat arboretumalueella olevat ko. lajin yksilöt suorastaan hyppäsivät silmiini tumman ja ruskean heinikon seasta. Tarhaomenapuulla (Malus X domestica) on etenkin etelärannikolla yksittäisissä yksilöissä myös yhä lehtiä, mutta silläkään ko. suvun lajilla ei ole kuvan tapaan kirkasta ruskaa. Kuvan laji on siis suositeltava uusi tuttavuus, jolla kukintakin on hieno.

Villaheisi on tunnettu erittäin myöhäisestä ruskastaan normaalisyksynäkin ja näin leutojen säiden myötä myös arboretumalueellani lajin lehdistö on vasta tulossa ruskansa huippuun. Ruska-aika on ollut toisaalta erittäin pitkä, koska istuttamani yksilöt alkoivat hitaasti ruskaantumaan jo syyskuun aikana. Jos lopullinen talvi antaa odottaa itseään ensi viikolla ja jopa koko marraskuun ajan, niin voipa näitä lehtiä säilyä jopa joulukuulle...

Kultasade kärsi tällä paikalla lehdiltään lokakuun lopun pakkasista, mutta tuo kuvan yksilö on säilynyt vielä jonkin verran lehdessä. Mikään lehti ei kuitenkaan ole enää puhtaasti kesäasuinen, vaan jokainen on enemmän tai vähemmän pakkasen vaurioittama. Kultasade on ollut etelärannikolla kuitenkin niitä lajeja, joka on pitänyt kiinni kesäasustaan leutojen säiden ansiosta paikoin jopa koko lokakuun ja osittain marraskuunkin puolelle. Näin etenkin rehevillä paikoilla ja mikäli pakkaset eivät ole palelluttaneet lehtiä.

Kahdessa seuraavassa kuvassa nähdään istuttamieni lajien hedelmäsatoa. Alimmassa kuvassa pihlajalajin (Sorbus rockii) lajike "Joseph Rock" on tehnyt ensimmäiset marjansa juuri tänä vuonna. Aikaisemmin syksyllä nuo marjat olivat selvemmin keltaisia, mutta nyt mädätessään ne ovat muuttuneet punaisemmiksi. Kyseessä on siis eräs hieno keltamarjainen pihlaja, jota voi suositella lämpimästi kokeiltavaksi. Samasta lajista on olemassa myös vaaleanpunamarjainen lajike "Pink Pearl".

Ylimmissä kuvissa nähdään valeakaasian olemusta, jossa alemmassa kuvassa on lajin tyypillisiä palkohedelmiä. Oksien piikitkin näkyvät hyvin. Ylimmässä kuvassa pakkasen palelluttamat versojen kärkilehdet ovat jääneet usean päivän ajaksi kiinni kuivuttuaan käppyräisiksi. Varsinainen keltainen ruska ehti tulla melko isolta osaltaan koko tämän paikan valeakaasiayksilöihin ja kuluvan vuoden versot ehtivät puutua melkein kokonaan latvaan asti. Näin ollen valmistautuminen talveen on ollut erinomaista pohjoinen kasvupaikka huomioon ottaen.