Komeamaksaruoho (Sedum "Herbstfreude")

Jälkimmäinen osa viime viikon torstaina 16.3.2006 kuvatuista talventörröttäjistä on tässä. Kuvasarjassa on tällä kertaa matalampia perennoja, jotka ovat yhtälailla hyvin koristeellisia korkeiden lajien ohella säilyessään talven yli. Tässäkin on siis muistettava, että ko. lajeja ei kannata leikata alas talveksi, vaan ne on hyvä jättää sijoilleen. Hyvin runsaslumisina talvina pienimmät näistäkin lajeista voivat peittyä hankeen, mutta keväällä ne tulevat taas esille lumen sulaessa. Tässä esitellyt esimerkit kestävät lumen allakin hyvin taittumatta. Sitten on olemassa vielä matalampia perennoja, joiden kuolleet kasvustot ovat tälläkin hetkellä lumen alla, vaikka lunta ei esim. Helsingissä ole kuin n. 25 - 30cm. Joitakin niistä pyrin ottamaan esille lumen sulettua kunnolla lähes pois. Kaikki kuvat on otettu Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.

Alimmassa kuvassa komeamaksaruoho on eteläseinustalla edelleen hyvin profiilikkaana kasvustona. Lehdet ovat varisseet vähitellen pois talven mittaan, mutta kukintojen jäänteet ovat säilyneet erittäin hyvin. Sama kukintojen jäänteiden ja hedelmystöjen /niiden osien säilyvyys havaitaan melkein kaikilla muillakin esitellyillä lajeilla. Kuten nähdään, niin niistä syntyy graafisesti hyvin pikanttia estetiikkaa talven hangille ja etenkin kevättalven auringon valon luodessa ko. kasvustojen viereen teräviä varjoja. Heikoiten kukintojen jäänteet / hedelmystöt ovat jääneet kiinni syysleimuihin, koska jotkut niistä eivät ensinnäkään helposti tee hedelmää. Säilyneitten hedelmystöjen kohdalla on muistettava, että itse siemenet ovat talven mittaan jo varisseet tai tempautuneet tuulen mukaan, kuten esim. kultanauhuksen valkohaivenelliset siemenet ovat tehneet.

Etelänherne, särmäkuisma ja osittain palavarakkauskin ovat tässä joukossa poikkeavia, koska niiden lähes kaikki lehdet ovat jääneet kiinni versoihin hedelmystöjen lisäksi. Näin on jäänyt olemaan nimenomaan etelänherneen ja mäkikuisman tapauksissa erittäin vaikuttavan tummat kasvustot, jotka valkeaa hankea vasten luovat räjähtävän kontrastin lumen kanssa. Tavallaan toista ääripäätä edustaa puolestaan perhoangervo, joka on hentoudessaan melkein olematon. Tästäkin nähdään, että sommittelemalla erilaisia talventörröttäjiä samoihin ryhmiin saadaan aikaiseksi herkullisia ja jännitteellisiä kompositioita talven iloksi. Talvikin on siis ehdottomasti kiitollinen ajankohta perennaestetiikan suhteen.

Viime syksynä esittelin muitakin törröttäjäehdokkaiksi soveltuvia lajeja ja myös niitä, jotka eivät juurikaan kestä talvea pystyssä. Auringontähti (Telekia speciosa), kompassikukka (Silphium perfoliatum), jaloritarinkannus (Delphinium X cultorum), soihtunauhus (Ligularia przewalskii) ja tähkäkimikki (Cimicifuga racemosa) ovat esimerkkejä niistä lajeista, jotka voisivat pysyä ainakin suojaisilla paikoilla pystyssä, mutta niitä ei nyt ollut kuvattavaksi Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa, koska ne oli katkottu pois. Ainakin kompassikukka on näistä tosin aika nukkavieru törröttäjä eikä siten niin esteettinen olemukseltaan talvella.

Erityisesti odotin näkeväni viime viikon kuvausreissulla Kaisaniemessä mm. huisku-unikon (Macleya cordata), sinipiikkiputken (Eryngium planum), sinipallo-ohdakkeen (Echinops bannaticus), valeangervojen (Rodgersia sp.) ja tummapärskäjuuren (Veratrum nigrum) kasvustoja, mutta nekin on leikattu pois ennen talvea. Pystyssä ne olisivat silti säilyneet. Näiden hedelmystöjen jäänteet olisivat olleet hyvin korostuksellisia tähän aikaan. Suomen luonnossa korostuksellisin laji taitaa olla tässä mielessä leveäosmankäämi (Typha latifolia). Törröttäjinä huonoja ovat sen sijaan esim. tuoksu- (Aster novae-angliae) ja syysasteri (Aster novi-belgii) sekä tarhapiisku (Solidago X hybrida). Ne ovat sellaisia, jotka myöhään lehdessä olevina tiheinä kasvustoina kaatuvat lumitaakan alle helposti jo runsaan ensilumen aikana.

Jotkut lajit ovat esteettisessä mielessä myös vaatimattomia tai rumiakin (epämääräinen ja jopa ns. sotkuinen kasvuston jäänne) talventörröttäjinä, vaikka ne pysyisivätkin pystyssä. Tosin niihin voi liittyä sitä kuuluisaa rappion romantiikkaa ;) Tällaisia lajeja ovat vaikkapa syyshohdekukat (Helenium sp.), kallionauhus (Ligularia dentata), pionit (Paeonia sp.), kuunliljat (Hosta sp.), päivänliljat (Hemerocallis sp.) ja kurjenmiekat (Iris sp.). Kuunliljojen hyvin vaaleat jäänteet ovat tosin juuri sen vuoksi hyvin mielenkiintoisia ja esim. Espoon Tapiolan eräässä julkisessa istutuksessa olen nähnyt niitä jätettävän talventörröttäjiksi. Suosittelen kokeilemaan jätettäväksi kaikkien näidenkin lajien kasvustoja.

Palaan siis vielä kolmannen kerran viimeistään huhtikuun alussa kertomaan näistä perennojen kasvustojäänteistä. Sitä ennen ensi viikolla on ohjelmassa puuvartisten kasvien talveksi jääneiden hedelmien ja kukintojen jäänteiden esittelyä. Niissäkin havaitaan samaa esteettistä arvoa kuin näissä perennojen jäänteissä. Talventörröttäjiin palaan varmaan vielä uudestaan ensi vuonna etenkin, jos kuvattavaksi löytyy paljon uusia lajeja.