Japaninkelasköynnös (Celastrus orbiculatus)

Viime torstaina 30.3.2006 Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa kuvaamastani materiaalista tarjoan tässä puuvartisten kasvien talviruskan palan painikkeeksi puiden ja pensaiden kevääseen asti säilyneitä hedelmiä ja kukintojen jäänteitä. Tarkoitus on tässäkin tähdentää edellisen kasvukauden kasvun jäänteiden esteettistä merkitystä talviajan maisemassa ja siten rohkaista huomioimaan mm. näitä lajeja monenlaisessa viheraluesuunnittelussa. Osa kuvista on otettu maanantaina 27.3.2006 Espoon Tapiolassa. Ne ovat japaninkelasköynnös-, kiinanhortensia-, mongolianvaahtera- ja puistolehmuskuvat.

Näyttävien neuvottomien kukkiensa vuoksi hortensioiden terttujäänteitä voidaan sanoa kukintojäänteiksi, vaikka ko. tertut sisältävät myös hedelmäkotia; näin on esim. kuvan kiinanhortensian tapauksessa. Nämä jäänteet säilyvät kaikilla hortensioilla parhaiten tuulensuojaisilla kasvupaikoilla. Esim. avoimella paikalla olevat syyshortensiat (Hydrangea paniculata "Grandiflora") eivät säilytä hyvin kukintoterttujaan kevääseen ja kuvan kiinanhortensiastakin nähdään terttujen vaurioituneen talven mittaan suojaisellakin paikalla. Joka tapauksessa ko. tertut kannattaa jättää leikkaamatta syksyllä syyshortensiankin tapauksessa aikaisemmin suosittelemaani tapaan ainakin tuulensuojaisilla paikoilla. Sama terttujäänteiden haurauden huomioiminen tuulisella paikalla koskee myös nukka-angervoa.

Poikkeus tässä joukossa on amerikantaikapähkinä, joka kukki viime loka- marraskuussa. Nuo kuvien kukkaperät säilyvät erinomaisesti, mutta ne eivät ole kovin näyttäviä vähäisinä määrinä. Keltaiset terälehdet kestävät pakkasta varsin paljon, joten niiden keltainen sävy voi kestää yllättävän pitkään. Nytkin kuvaushetkellä pieniä määriä keltaista terälehtijäännettä oli havaittavissa, vaikka kukinnasta on jo monta kuukautta! Hedelmää taikapähkinät eivät Suomen ilmastossa juuri tee.

Erittäin kestävät hedelmätertut ovat mm. syrikällä ja kaikilla pensasangervoilla, kuten kuvan kaunopajuangervolla. Niitten päällä lumi ja kuura pääsevät hyvin oikeuksiinsa. Sama koskee mm. kaikkia syreeneitä (Syringa sp.). Syrikän tapauksessa tertut voidaan säilyttää uuden kasvun alettuakin ja mielestäni on huomionarvoista kokeilla, kuinka vanhat tertut kontrastoisivat uuden kukinnan kanssa. Tämä vaatii kuitenkin sitä, että uutta kasvua on runsaasti ja vanhat tertut eivät ole pääosassa loppukesällä. Muutoin heti uuden kasvun alettua (toukokuun lopulla) typistetään kuollut kasvu pois. Typistystä ei kannata tehdä ennen uuden kasvun alkamista, koska vasta kasvun alettua havaitaan tarvittava talvituhojen poiston laajuus.

Kevääseen kestäviä hedelmiä on myös lehmuksilla ja joillakin vaahteroilla, kuten esitellyllä mongolianvaahteralla ja saarnivaahteralla (Acer negundo). Myös kotimainen lehtosaarni (Fraxinus excelsior) säilyttää hedelmystöjään monesti kevääseen asti. Nämä siivekkäät hedelmystöt ovat siitäkin erinomaisia, että ne pitävät voimakkaassa tuulessa hyvin siroa havinaääntä. Erilaiset yksittäin oksilla olevat kodat ja hernekasvien heimon Fabaceae lajeilla olevat palot ovat myös koristeellisia ja useimmiten kevääseen asti säilyviä. Siitä on tässä esimerkkeinä japaninkelasköynnös ja rakkopensas. Ensin mainitulla jopa kotien värit ovat säilyneet hämmästyttävällä tavalla. Haivenellisista hedelmystöistä lähinnä vain kärhöt säilyttävät hedelmiään kevääseen. Kuvien esimerkissä nähdään kuitenkin se, että nuo haivenet ovat nuhjaantuneet talven mittaan. Erinomaisen koristeellisia ne silti ovat vielä nytkin.

Mehevät hedelmät, kuten marjat hyvin harvoin säilyvät kunnokkaina kevääseen ja useimmat varisevatkin jo syksyllä, mutta kuvissa on esimerkkinä koristeomena "Makamik" -lajikkeen hedelmät. Lähes kaikki omenat pitävät hedelmiään hyvin kiinni oksillaan, mutta mätäneminen etenee kuitenkin helposti talven mittaan. Aivan hauskoja mädätkin hedelmät voivat olla esteettisessä mielessä, kuten kuvista nähdään. Parhaiten säilyviä marjoja tekevät esim. happomarjat (Berberis sp.). Niiden marjat eivät juuri menetä edes punaista väriään mädätessään, vaikka ne kurtistuvatkin ko. prosessissa. Myös lumimarjojen (Symphoricarpos sp.) marjat säilyvät joskus tammi- helmikuullekin ainakin osittain valkeina, mutta näin maalis- huhtikuussa nekin ovat jo mädäntyneet ruskeiksi. Ruusujen (Rosa sp.) kiulukat viihtyvät myös kevääseen asti pensaissa mädännyttyäänkin.

Erikoisin esimerkki on peruukkipensas, jota esittelin viime vuonna Viikon kasvina. Pensaallahan on loppukesällä erittäin näyttävät hedelmätertut, koska ne ovat hyvin monihaaraisia ja niissä on tulvimalla pitkiä sekä röyhymäisiä karvoja. Alkusyksyllä karvat kuitenkin katkeilevat ja varisevat kuivuttuaan ja viimeistään alkutalvella myös muut terttujen osat varisevat. Tertuista jää kuitenkin kevääseen asti säilyvät päärangat, jotka näkyvät tuossa kuvassa vaaleanruskeina oksien päissä olevina suikaleina. Näin ollen pensaan oksisto näyttää edellisvuoden runsaan kukinnan jälkeen tähän aikaan vuodesta tavanomaista pörrökkäämmältä kuin vähäisemmän kukinnan jälkeen. Viime vuonnahan kukinta oli tällä yksilöllä erityisen runsasta.

Lisää esimerkkejä tällaisista talvihedelmystöisistä lajeista varmasti löytyy, mutta päätän tämän aiheen käsittelyn tällä kertaa tähän. Saatan palata esim. ensi vuonna uudestaan esittelemään lajeja tämän aiheen puitteissa.