Madeiran matkakertomuksessa olen näyttänyt viime aikoina kuvia saaren pääkaupungista Funchalista. Ennen kuin huipennan tämän Funchalin puistoihin ja kasveihin, niin on tietenkin syytä kertoa jotain myös ihmisistä. Hehän tavallaan ovat tämänkin kaupungin verisuonisto. En nyt kerro mitään tavanomaisimpia turistifaktoja, sillä niitä olette jo löytäneet mm. tarjoamistani linkeistä tämän kuvakertomuksen aikana.

Alemmassa kuvassa nähdään tyypillinen näkymä paikallisessa kauppahallissa. Niissä on tuollaisia hedelmätoreja, jotka taitavat notkua tuolla tavalla satoa ympäri vuoden. Toisaalta tuolloin vuoden lopussa monen kasvin sato oli juuri valmistunut, joten sen vuoksi myytävää oli tosi paljon. Joka tapauksessa tällaiset paikat olivat hyviä tarkkailla ihmisiäkin, sillä niissä oli jatkuva ja runsas hyörinä kuvan tapaan. Kokemisen arvoinen tapahtuma tässä paikassa oli tuon kuvan kuvaussuuntaan nähden selkäni takana ollut kalatorin myyntitykkien toiminta. Kuvaa siitä en ottanut, koska tuohon aikaan täytyi olla säästeliäs filmirullien suhteen; aika ennen digikameroita. Kalatorin meininkiä saattoi myös tarkkailla tällä tavalla parvelta ja siellä myynti tapahtui tietenkin hyvin kovaääniseen helppoheikkityyliin aamuisin ja tarjolla oli vaikka mitä Atlanttista herkkua ja olentoa :)

Ylemmässä kuvassa nähdään paikallista kansantanssia. Näitä tanssiesityksiä oli harva se päivä turistien iloksi pitkin kaupungin keskustaa. Yksi esitystyyppi koostui myös kansanmusiikkikulkueista, joita liikkui keskustassa mm. sen motellin editse, jossa yövyimme. Kaikilla näillä ihmisillä oli päällään tuollaiset hyvin värikkäät perinteiset asusteet. Niitä asusteita käyttivät myös leikkokukkien myyjät (aina naisia), joita oli siellä täällä katujen kulmissa ja heidän myyntipisteensä olivat kuin jalkautettuja kukkakauppoja. Joka ilta kaikki tavara kerättiin pois ja taas seuraavana aamuna kauppa pistettiin nopeasti pystyyn. Myytävänä oli runsaasti mm. kolibrikukkaa (Strelitzia reginae).

Paikallisten ihmisten vaatetus oli muutoin tietenkin aika länsimainen ja etenkin nuorisolla hyvin trendikäskin. Erityismaininnan ansaitsee kuitenkin paikallinen erikoisuus, nimittäin tietynlainen villapipo, jota käyttävät paikalliset "vanhat äijät". Meidän turistien suussa asustetta nimitettiin tietenkin Madeirapipoksi. Sen tarkoitus on kuulemma viilentää, kun sitä pitää päässään. Sen kudontatyyli on sellainen, että se päästää hien hyvin läpi ja samalla se suojaa auringolta, mikä ollee ko. viilentävän ominaisuuden syy. Ulkonäöltään pipo on hieman kuin ruskea ja nukkavieru kommandopipo. Pipolla oli sen verran suosiota turistienkin keskuudessa, että sitä oli ainakin tuolloin myynnissä myös muistoesinekaupoissa ja meidänkin ryhmästä (puutarhuriksi matkan aikana valmistuneita opiskelijoita) pari tyyppiä osti sellaisen heti alussa ja he käyttivät sitä koko loppumatkan.

Yöelämä Funchalissa oli hyvin vilkasta huolimatta siitä, että paikka ei varsinaisesti ainakaan tuolloin ollut tunnettu nuorison trendikkäimpänä menomestana. Paikka oli tietenkin ammuttu täyteen monenlaisia ruokaravintoloita, joista sai vaikka mitä paikallista herkkua ja tietenkin Madeiraviiniä. Madeiraviinithän ovat melkoisen makeita, joista kuivimmatkin laadut ovat aika makeita. Eräs hauska episodi paikalliseen ilmastoon liittyen sattui eräässä ravintolassa, jossa oli ulkoterassi. Se oli tavallaan suljettu "talveksi", mutta halusimme siirtyä sinne aterian jälkeen siemailemaan mm. Ponchaa; tässä on linkki paikallisiin juomiin. Ravintoloitsija hämmästeli meidän toivetta tosi paljon ja ihmetteli, kuinka voisimme olla niin kylmässä. Olihan lämpötila silloin illalla sentään vain n. +20 astetta :) Saimme olla ulkona, mutta olimme terassin ainoat asiakkaat. Paikka oli hieno, koska se sijaitsi aivan meren rannassa ja Atlanttisten aaltojen äänet kuuluivat selvästi pimeän läpi.

Yleiseurooppalaisen maun mukaisia discoja ja yökerhojakin oli ja eräs vaikuttavimmista jäi valitettavasti väliin, koska ko. mestaan sisälle pääsyyn tarvitsi olla jäsenkortti. Elitismiäkin siis oli havaittavissa ihan selvästi. Ko. paikka oli ison kallion sisälle rakennettu luoladisco, joka olisi varmasti ollut näkemisen ja kokemisen arvoinen ainakin sisustuksensa vuoksi. Muut yökerhot / clubit / discot olivat avoinna meillekin. Yhdessä paikassa oli eräs vanhempi herrasmies, jonka ympärillä hyöri runsaasti nuoria ja kauniita naisia. Ko. naistennaurattajan henkilöllisyys ei ollut tuttu, mutta ilmeisesti hän oli suurikin paikallinen kuuluisuus, kun niin vetosi naisiin. Näissä clubeissa ja discoissa soivat muunkin Euroopan tyyliin sen ajan (vuosi 1994) tyypilliset hitit, kuten Coronan "The Rhythm Of The Night" ja hitaana East 17 -porukan "Stay Another Day". Siinäpä pari esimerkkiä mieleeni jääneistä paikallisen yöelämän piirteistä; ei mitään kovin erikoista siis.

Tässä tällä kertaa tarinoita paikallisiin ihmisiin liittyen. Saatan vielä kertoa lisääkin aiheesta matkakertomuksen viimeisissä osissa, jos mieleeni muistuu jotain tähdellistä. Loppuosissa pääosassa ovat kuitenkin kasvit.