Thursday, April 20, 2006



Madeiran matkan kuvakertomuksessa on vuorossa hieman arkkitehtuuria julkisten rakennusten suhteen. Tuolloin joulukuussa 1994 saaren pääkaupungissa Funchalissa oli jo selvästi nähtävissä matkailuun liittyvän hotelli- yms. arkkitehtuurin runsas ja näyttävä määrä. Kahdessa ylimmässä kuvassa tällaisesta modernista hotelliarkkitehtuurista on räikeät esimerkit. Näissä tapauksissa en tiedä suunnittelijaa, mutta hienoin esimerkki tämän kaupungin hotelliarkkitehtuurista on kuitenkin brasilialaisen Oscar Niemeyerin suunnittelema hotelli-kasinokokonaisuus Pestana Casino Park, jota ei tulloin tekemäni matkan aikana ollut vielä olemassa; se valmistui vuonna 2002. Dramaattisin osa siinä on varmaankin Volcanic Casino.

Toiseksi alemman kuvan tapauksessa nähdään, kuinka rohkeasti myös katukiveyksiä on tehty. Tuo aaltomainen muoto ko. kiveyksessä muistuttaa maisema-arkkitehti Roberto Burle-Marxin käyttämää muotokieltä vastaavissa tapauksissa ja sitä löytyy mm. Rio de Janeiron Copacabana ranta-alueelta, joka on nimenomaan hänen suunnittelemansa alue. Lisäksi tässä on mainittava, että Burle-Marx teki aikoinaan paljon yhteistyötä juuri Oscar Niemeyerin kanssa.

Ylimmässä kuvassa näkymää pehmentävä iso havupuu on queenslandinaraukaria (Araucaria bidwillii). Kyseistä lajia käytetään näyttävänä yksittäispuuna juuri kasvutapansa vuoksi. Suomessa araukariat eivät menesty ulkona, mutta tällaisessa subtrooppisessa ilmastossa araukariat ovat hyviä havupuita.

Perinteisessä mielessä Madeira on tunnettu arkkitehtuurin suhteen nimenomaan kirkoistaan, kappeleistaan, kauppahalleistaan ja omintakeisesta asuntoarkkitehtuuristaan. Alakuvassa tällaisesta perinteellisemmästä arkkitehtuurista onkin hyvä esimerkki. Siinä rakennus on oivallisesti sijoitettu aukion laidalle missä pääsisäänkäynnin suunnasta katsottuna takana oleva vuoristo muodostaa rakennusmassoineen todella upean taustan. Siinä katseenvangitsijan roolissa oleva kappeli ottaa olemuksellaan koko taustan haltuunsa, jolloin kappeli sisältönsä mukaisesti pitää ikään kuin henkistä huolta koko saaresta ja sen asukkaista. Voidaan siis nähdä, että ko. tausta (saari ja sen asukkaat) tavallaan kiteytyy koko kappeliin niin, että se virtaa pääsisäänkäynnistä ihmisiä vastaan kertoen näin jumalan luomakunnasta osansa.

Funchalin arkkitehtuuristakin seuraa vielä tuonnempana lisää asiaa ja kuvia, kun esittelen erilaisia ulkotiloja ja puistoja sekä ihmisiäkin. Kasviesittelyitäkin on toki runsaasti vielä edessä. Posted by Picasa

No comments: