
Pienen tauon jälkeen nyt on syytä jatkaa vuoden 1994 joulukuun Madeiran matkan esittelyä ja saattaa tämä matkakertomus loppuun ennen kasvukauden muita aiheita ja kiireitä. Kuvakavalkadissa on siis päästy saaren pääkaupunkiin Funchaliin, josta tarjoan näin aluksi muutaman yleisnäkymäkuvan. Funchal on viimeinen etappi tässä artikkelisarjassa, mutta vielä ennen Vappua laitan kaupungista useita eri merkintäsarjoja teemoitettuna sopiviin kokonaisuuksiin.
Alimmassa kuvassa on varjoisa näkymä jossain ydinkeskustan laitamilla. Kävelin muistaakseni viimeisenä päivänä varta vasten pitkin kaupunkia ennen lentokentälle lähtöä, jotta sain kameran viimeisen filmirullan otettua täyteen (tosin säästin kotilentomatkaa varten muutaman kuvan ja niitä näette tämän matkakuvasarjan lopuksi). Alimmassa kuvassa olevat puut jäivät tunnistamatta, mutta ne rajaavat joka tapauksessa dramaattisesti hienon vuoristonäkymän. Korkeuseroja nähdään kuvassa myös näin tasaisemmassa maastossa; vasemmalle kääntyvä tie nousee heti melkoisen jyrkästi.
Seuraavissa kahdessa kuvassa nähdään, että etenkin pääkaupungissa on myös paljon uutta asuntoarkkitehtuuria. Yhtäältä se on hieman ankean modernistista, mutta ylemmän kuvan tapaan myös hyvin sympaattista, vanhasta traditiosta ammentavaa ja paikalleen hyvin istuvaa. Toiseksi ylimmässä kuvassa nähdään tyypillisesti uutta ja vanhaa arkkitehtuuria sekaisin keskenään; oikeassa reunassa on uusi hotellirakennus vanhan asutuksen keskellä. En tiedä mikä tilanne on nykyään, mutta uskoakseni tällainen moderni hotelliarkkitehtuuri on vain lisääntynyt Funchalissa.
Näistä kuvista havaitaan myös se, että perinteinen maanviljelykulttuuri tulee usein suoraan kiinni urbaaniin rakenteeseen, kuten toiseksi alimmassa kuvassa oleva banaaniviljelmä (Musa X paradisiaca). Siinä kuvassa vasemmassa reunassa pilkistävä puu on meelia (Melia azedarach). Latvuksen runsaan oranssinen sävy johtuu puun marjasadosta. Banaaniviljelmä on pengerretyssä suotuisaan ilmansuuntaan olevassa rinteessä, johon levadoilta tuleva vesi on johdettu hyvin.
Ylimmät kaksi kuvaa muistuttavat siitä, että Funchal on erittäin mereinen paikka. Atlanttinen kosteus ja tunnelma ovat koko ajan läsnä. Rakennukset tulevat monesti aivan rantaan saakka ja merellistä tunnelmaa voi aistia erittäin hyvin myös ylimmän kuvan rantapromenadilla. Näin joulukuussa ko. promenadi ja sen ympäristö oli jouluvalaistu uskomattoman näyttävästi vahvan värisillä valoilla. Tarkoitusta varten oli rakennettu metalliputkista ja -rimoista erityisiä pylväitä ym. rakenteita, joihin valot oli aseteltu mm. holvikaarikäytävän tapaan. Valitettavasti en saanut silloin käytössäni olleella kameralla onnistuneita pimeäkuvia, joten jouluvaloista en voi laittaa tilannekuvia. Ylimmässä kuvassa on nähtävissä hyvin myös Funchalin sijoittuminen laakeaan poukamaan saaren etelärannikolla. Kukkiva kasvi metalliaidan takana on rohtoaaloe (Aloe vera). Sen rohdosarvo on tunnetusti merkittävä ja se on Madeiralla tyypillinen talviajan kukkija.

No comments:
Post a Comment