Puutikuissa kanadankilpikiertoa (Menispermum canadensis), seinän vieressä mm. kelta- (Aesculus octandra) ja ohionhevoskastanjaa (Aesculus glabra), vasemman puutikun vasemmalla puolella vaaleanvihreässä nuoressa kasvussa mustajalopähkinää (Juglans nigra) ja taustalla isoimpana amerikanluumua (Prunus americana).

Jatketaanpa sitten vielä yhdellä episodilla arboretumprojektini historian esittelyä ennen kuin uusi kasvukausi pärähtää käyntiin. Seuraavan kerran taidankin palata tähän aihepiiriin vasta vuoden lopulla; esittelen silloin tässä kuvasarjassa näkyvien viljelmieni ruskaa. Nämä nuoret taimet sopivatkin nyt erinomaisesti huokuttelemaan mukaan pian tulevan kasvukauden ihmeisiin. Kaikki nämä kuvat on otettu Juhannuksen tienoilla kesäkuussa 1995 Mäntsälän vanhalla taimikasvatuspaikalla.

Tässä kuvakavalkadissa nähdään tuona keväänä idättämiäni taimia, joita siunaantuikin erittäin paljon. Lopulta en pystynyt hallitsemaan niitä kaikkia, vaan jatkossa myin osan niistä pois ja suurin osa meni myös suoraan kompostiin. Osa päätyi kuitenkin arboretumalueelleni ja siellä niitä on edelleen hengissä. Osa myös kuoli omia aikojaan. Kasvatuksen tässä vaiheessa tuli siis kokeiltua mm. kasvatuksen rajoja resurssienkin suhteen, mutta lisäksi sain kuitenkin mahdollisuuden tutkia monen lajin ominaisuuksia kasvatuksen eri vaiheissa siemenestä asti. Erittäin hauskaa, opettavaista ja mielenkiintoista se olikin ja siitä lähtien se on aina sitä vaihtelevalla tavalla ollutkin.

Alimmassa kuvassa on joukko vanhempia taimia (idätetty keväällä 1994), joista osa on peräisin Arboretum Mustilan Suurten Järvien seudulle Kanadaan ja Yhdysvaltoihin tehdyltä siemenekskursiolta. Kuvassa olevat amerikanluumut ovat edelleen hyvässä voinnissa arboretumalueellani, mutta esim. kuvan mustajalopähkinät valitettavasti kuolivat seuraavana talvena ulkona ollessaan.

Kaikissa muissa kuvissa nähdään, kuinka aloitin pitämään kaikkia tuossa pellossa kasvattamiani suhteellisen ja erittäin talvenkestäviä taimia kasvatuspenkeissä, joka edesauttaa mm. juuri talvesta selviytymistä. Muurahaiset olivat vain hanakasti halunneet käyttää noita penkkejä kotinaan. Tuona vuonnahan paransin paikan savista maata n. kuution kokoisella määrällä multaa ja suunnilleen yhtä suurella määrällä hiekkaa. Näin ollen edellisen vuoden viljelyn epäonnistumiset oli minimoitu. Lisäksi aloin nyt käyttämään ko. taimikasvatuspaikan kylmävarastoa talvenarkojen lajien talvisäilytykseen. Noiden penkkien lisäravinteeksi ja -humukseksi laitoin ennen niiden muotoilua paikalla ollutta kompostia ja ylimmässä kuvassa nähdään tummempana myös puutarhakaupasta ostettua multaa. Kasvatusalustan sekoitus ja muotoilu tapahtui ja on aina tapahtunut kätevästi talikolla ja haravalla. Noiden taimien kasvatuksestahan näytin tämän historiasarjan edellisessä osassa muutama viikko sitten kylvölaatikoissaan itäneitä sirkkataimia.

En tässä tarkemmin mene noiden kasvilajien kohtaloihin ja ominaisuuksiin, mutta parina mainitsemisen arvoisena asiana kerron, että noista mustaseljoista n. 10 kpl. on edelleen hyvin voivina 2 - 3m korkeina pensaina arboretumalueellani. Aivan kaikkia taimiahan en edes niistä käyttänyt (vähäisesti itäneet tosin käytän aina hyvin tarkkaan ja huolellisesti kaikki) ja pieni osa kuoli vuosien mittaan istutuksen jälkeen. Valkomulpereista pari kolme oli viime vuonna edelleen hengissä (melko kituen tosin) jo usean vuoden arboretumalueella vietettyään, mutta nythän minulla on uusia valkomulperin taimia menossa tänä vuonna istutukseen. Noista kestävistä pensaslajeista hankkiuduin siis lähes kokonaan eroon, koska sittemmin päätin kasvattaa aluksi helpommin hallittavia isoiksi kasvavia puita ja suuria pensaita /pikkupuita; niitä ei tarvi kasvattaa hurjia kappalemääriä. Pienempien pensaiden vuoro tulee jossakin vaiheessa myöhemmin, kun pääosa puista on kasvatettu ja istutettu...

Tuo yhden penkin keisaripuu selvisi muuten talvesta 1994 -95 hengissä ulkona, mutta seuraavana talvena se sitten kuoli. Edellisen vuoden joulukuussa siltä Madeiran matkaltani tuotuna oli kuitenkin jo uusien keisaripuiden siemeniä, jotka idätin tuona vuonna 1995. Ensin mainitusta talvesta tuo puu selvisi kokeilemani talvisuojauksen ansiosta. Siinä laitoin kumolleen kaadetun ämpärin sisään kuivia lehtiä ja se viritys oli siis kasvin päällä. Siihen päälle lisäsin vielä lehtiä, jotta talven lumi kasautui tasaisemmin ämpärin päälle. Näin ollen ämpärin sisällä ollut kasvi säästyi kovimpien pakkasten lisäksi liialta kosteudelta. Näytti toimivan hyvin näin ensimmäisen vuoden suojauksena.

Keisaripuutahan voi kasvattaa vyöhykkeellä I ja ehkä II - III: kin ns. perennoivana pensaana, missä uusi kasvu alkaa uudestaan ainakin tyvestä ja uudet versot kasvavat joka kesä pari kolme metriäkin jättiläisperennan tyyliin. Suotuisimmilla paikoilla laji voi kasvattaa myös talven yli säilyviä oksia, jolloin ensimmäisen vuoden jälkeen versoja ei kannatakaan syksyllä katkaista, kun osa niistä voi selvitä talven yli. Silloin em. suojauskeino ei sovi, kun versot eivät mahdu edes kumolleen kaadettuun saaviin. Joka tapauksessa lajia voi hyvin suositella lämpimille ja suojaisille paikoille lehtikasviksi ja suojaus tapahtuu silloin vaikkapa lehti- havukatteen avulla. Kasvihuoneilmiön voimistuminen saattaa parantaa selvästi lajin vointia, jolloin se voisi kasvaa pieneksi puuksikin etelärannikon parhailla paikoilla.

Tuon vuoden 1995 syksyllä kuvasin siis kaikkien näiden kasvatuspenkkien ja tuon puuseinän edustan lajienkin ruskan kehitystä samoista kuvakulmista kuin tässä kuvasarjassa. Laitan sitten vuoden lopulla (joko ennen tai jälkeen ensi syksyn ruska-ajan) sitä ruskakuvasarjaa näytille, josta nähdään mielenkiintoisia ja hauskan kirjavia eri lajien välisiä eroja ruskan kehityksessä. Niissä kuvissa nämä pikkutaimet näkyvätkin jo paljon kasvaneena. Arboretumini perustamisen historiaan liittyvissä merkeissä näkymiin siis vasta silloin.