Friday, May 19, 2006



Japanintatar (Reynoutria japonica); Kaisaniemi 17.5.2006.

Perennojen kasvu oli jo hyvällä alulla viikolla 20, josta ansio kuuluu edellisellä viikolla päättyneelle lämpöaallolle. Tällä viikolla kylmä sää ja hallayöt koettelivat silti näitäkin lajeja, mutta näillä kasvupaikoilla (Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha ja Espoon Tapiola merkittyinä kuviin kuvausaikoineen) hallaa oli vain vähän. Niinpä hallavaurioita ei juuri ilmennyt. Monet lajit näistä ovat tosin hyvin hallankestäviä, mutta esim. kahden alimman kuvan tattaret ja ylempänä olevat araliat ovat hallanarkoja. Sisämaassa ainakin ne lajit olisivat kärsineet tällä viikolla monin paikoin hallavaurioita. Kasvukauden tässä vaiheessa kokonaankin vaurioituneet perennat toipuvat kuitenkin yllättävän hyvin, mutta maasta uudestaan nouseva kasvu on siinä tapauksessa selvästi jälkeen jäänyttä. Niinpä esim. kukinta-aika voi siirtyä silloin jopa parilla kolmella viikolla tai ehkä kuukaudellakin myöhemmäksi kuin muutoin olisi ollut.

Tässä on runsas valikoima lähinnä eri tavalla hiirenkorvaisia perennalajeja. Vain muutama laji on ollut kukassa viikolla 20. Tässä vaiheessa esim. kevätesikko (Primula veris) on jo melkein kokonaan lopettanut kukintansa, mutta useat vuokot (Anemone sp.), kevätkaihonkukka (Omphalodes verna) ja vuorenkilvet (Bergenia sp.) jatkavat kukintaansa kahdelta edelliseltä viikolta asti. Majavankaalikin on jo aloittanut edellisellä viikolla kukintansa ja ko. lajilla se jatkuu pitkään. Vielä tässä vaiheessa näyttävimmät kukat ruohovartisista kasveista tarjoavat kuitenkin monet sipulikasvit

Kuten olen jo aikaisemminkin kertonut, niin monesti ruohovartisten kasvien kasvuvaiheet kukinnan ulkopuolella jäävät helposti huomioitta. Niinpä tämäkin kuvasarja näyttää nimenomaan ko. lajien ns. hiirenkorvavaiheita, joita on mahdollista huomioida ja käyttää hyväkseen todella monipuolisesti kaikenlaisissa perennasommitelmissa. Kuvia toisiinsa vertailemalla havaitaan herkullisesti erilaisia kontrasteja ja harmonioita. En nyt tarkemmin erittele lajeja tässä tekstissä materiaalin runsauden vuoksi. Kuvia tutkimalla havaitaan kuitenkin helposti näiden lajien olevan hyvin rikkaalla tavalla erilaisia kevätväreiltään, nuorien lehtien tekstuureiltaan, kasvutavoiltaan, kasvunopeuksiltaan jne.

Tässä kannattaa huomioida myös edelliset perennakuvasarjat viikolta 19, joissa on muitakin lajeja. Niitä voi verrata hyvin tähän kuvasarjaan, kun ottaa vain huomioon kasvun n. tuplaantuneen niillä lajeilla ja kuvittelee punertavan kevätvärin haalistuneen tämän kuvasarjan ottoaikaan mennessä.

Jatkossa tulen palaamaan kaikkiin näihinkin (kuten jo aikaisemmin viime vuonna tai tänä keväänä esiteltyihin ja täysin uusiinkin) lajeihin, kun kukintavaiheita alkaa perennojen parissa olemaan yhä runsaammin. Pitkin kesää tähdentyy silloin niin kukallisten kuin kukattomien kasvuvaiheiden ominaisuuksia erilaisia sommitteluideoita varten. Siinä on silloin tärkeää kukinnan sommittelun lisäksi kukattomien vaiheiden sommittelu keskenään ja erilaisten kukintavaiheiden kanssa. Toki palaan osoittamaan uudestaan myös hedelmävaiheiden ja kuihtuneitten kukintojen tärkeyttä perennaestetiikassa. Posted by Picasa

No comments: