Sunday, May 07, 2006



Monet sipulikasvit ovat edelleen loistossaan ja kukkivien lajien joukkoon ovat tulleet myös narsissit. Tämä kuvasarja näyttää muutaman esimerkin siitä, kuinka näitä kasveja on hyvä sommitella ja minkälaisissa paikoissa ne pääsevät hyvin oikeuksiinsa. Kolmanneksi ylin ja ylin kuva on otettu perjantaina 5.5.2006 ja kaikki muut eilen 6.5.2006. Alin kuva on kuvattu Helsingin kaupungin puutarhan kukkulan suuntaan Talvipuutarhan vieressä, ylin kuva Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa ja kaikki muut Espoon Tapiolassa.

Alin kuva on varmaankin näyttävin ja paraatipaikoista paraatein esitellä kuvan idänsinililjan (Scilla siberica) kukintaa. Etenkin tärkeillä korostuspaikoilla sipulikukkameren täytyykin olla juuri kuvan kaltaisesti intensiivistä. Tähän päästään istuttamalla ja sinililjan tapauksessa myös kylvämällä ko. lajia riittävän runsaasti ja tiheään, mutta muistamalla ainakin luonnonmukaisissa paikoissa mattomainen, reunoja kohti harveneva ja epäsäännöllinen kokonaisuus. Kahdessa seuraavassa kuvassa sinililjaa nähdään myös oivallisesti laitettuna kallion laidalle ja pensasryhmään; kuvassa on kurtturuusu (Rosa rugosa). Myöhään lehteen tulevat pensasryhmät ovat hyviä paikkoja koristaa aikaisella sipulikasvikukinnalla. Kalliokuvassa kukkii seassa myös kirjokevättähti (Chionodoxa luciliae).

Narsissit (Narcissus sp.) soveltuvat korkeampina kasveina hyvin myös säännöllisiksi ryhmiksi mm. kukkapenkkeihin ja rajaistutuksiin. Lajeja ja lajikkeita riittää paljon ja niitä löytyy mm. tästä linkistä. Kuvissa nähdään hyvät esimerkit niiden sommittelusta, jossa alimmassa narsisseja on istutettu perennaryhmään mattomaisesti herttavuorenkilven (Bergenia cordifolia) seuraan. Toki moni muukin perenna sopii seuraan; kts. alla olevat kuvasarjat. Ylemmässä kuvassa narsisseilla on korostettu onnistuneesti sisäänkäyntiä sijoittamalla kasvusto säännölliseksi reunaryhmäksi.

Ylimmässä kuvassa nähdään keisarinpikarililja (Fritillaria imperialis), jonka käyttö on muista sipulikukista poiketen luonteeltaan enemmän korostuksellista. Niinpä sitä istutetaan tyypillisesti säännöllisiin ryhmiin omaksi kokonaisuudeksi tai samaan ryhmään muiden samaan aikaan näyttävien perennojen /sipulikasvien kanssa. Toki näyttävää kasvustoa "kestävällä" paikalla lajia voi rohkeasti kokeilla myös laajana ja mattomaisena kasvustonakin. Korkeiden lehti- ja havupensaiden kanssa laji voi olla myös oivallinen. Joka tapauksessa tällä lajilla saadaan kevään kasvua erittäin aikaisin ja näyttävästi esille, koska laji on niin korkea ja kasvaa niin nopeasti täyteen mittaansa heti kasvukauden alussa.
Posted by Picasa

No comments: