Tuesday, May 09, 2006



Myös vuorijalava (Ulmus glabra) oli kukassa viime viikolla. Yksilöstä ja kasvupaikasta riippuen täysi kukinta oli vaihtelevasti keskiviikon ja sunnuntain välillä. Jalavillakin kukinta kestää hyvin lyhyen aikaa etenkin, jos kukinta-ajalle sattuu voimakas lämpöaalto. Niin kävi tällä kertaa ja ylin kuva kuvattuna Hämeenlinnassa sunnuntaina 7.5.2006 näyttää kukintojen muuttuneen jo vähän vihertäviksi hedelmäraakiletertuiksi. Tässä vaiheessakaan lehdet eivät ole vielä puhjenneet hiirenkorvalle, mutta silmut ovat kuitenkin kasvaneet tötteröasteelle. Kaikki muut kuvat on otettu Espoon Tapiolassa lauantaina 6.5.2006. Toiseksi ylin kuva on otettu perjantaina 5.5.2006.

Itse kukinta ei ole tietyssä vaiheessa kovin näyttävää ainakaan vasten muita kasveja ja rakennuksia, kuten alin kuva näyttää. Siinä jalavan kukinta näkyy melko heikosti, mutta kiinnostavalla tavalla sameana. Sen sijaan vasten taivasta kukinnot näkyvät hienosti, kuten yllä olevista kuvista voidaan havaita. Tarkemmin havainnoituna nähdään, että kukinnan vaiheisiin kuuluu vaaleiden heteiden pörhökäs esilläolo hieman pajujen (Salix sp.) tapaan ja alku- sekä loppuvaiheessa kukinnot ovat pelkkien emikukintojen takia tumman punertavia palloja. Tästä eteenpäin hedelmäkehitys on erityisen näyttävää, koska lehdet kasvavat tyypillisesti hedelmiä hitaammin (hedelmät kypsyvät jo kesäkuun alussa) ja hedelmää syntyy tänä vuonna erittäin runsaasti. Alkuvaiheessa vaaleanvihreitä hedelmiä voi helposti luulla lehdiksi. Posted by Picasa

No comments: