Monday, September 10, 2007

Koivujen ennenaikainen ruska ja normaalihko syyssää - Premature fall colours of birches and a rather normal fall weather

Viime viikonloppuna tein havaintoja ruskasta käytyäni Hämeenlinnassa. Varsinainen ruska on edelleen vähän myöhässä tavanomaisesta aikataulusta, mutta Etelä-Suomen koivuissa on nyt ilmennyt paljon ennenaikaista ruskaa. Ennenaikaisen siitä tekee näiden puiden lehtien pinnoilla voimakkaasti levinnyt koivunruoste. Tämä sienitauti sai elokuun kosteissa oloissa hyvän alun kasvulleen ja nyt viileässä säässä se on vallannut laajasti kasvustoja kellastuttaen lehtiä erittäin runsaasti. Kellastuminen näyttää olevan vähäisintä taajamien koivuissa ja runsainta märillä kasvupaikoilla, kuten soiden lähellä. Suoalueilla monet pajulajit (Salix sp.) kärsivät vastaavasta kellastumisesta jo heinäkuun lopulta lähtien.

Varsinaisesta koivujen ruskasta tämän sienitautiruskan erottaa värisävyistä; sienitautiruska on himmeää ja ruskeankellertävää. Toki osittain seassa on jo vähän kirkasta varsinaista ruskaakin. Tämä koivujen ruskan ennenaikaisuus voidaan havaita myös siitä, kuinka muut tarkastelualueen lehtipuulajit ovat vielä lähes kokonaan kesäasussa. Normaalisti esim. haapa (Populus tremula) ja koivut ovat keskimäärin samaan aikaan ruskansa huipussa syys - lokakuun vaihteen tienoilla tai lokakuun alussa eteläisessä Suomessa. Nyt koivujen kirkas ruska jää suurelta osin tulematta ja syysvärikausi jää vaisuksi.

Säästä ja hallanvaarasta lopuksi muutama sana. Viime öinä täällä Etelä-Suomessa on ollut öisin sen verran pilviä, että hallaa ei onneksi ole juuri ollut tyynestä säästä huolimatta. Taimistoni arat kasvit ovat siis todennäköisesti selvinneet edelleen hallatuhoilta. Selvästi on ollut havaittavissa myös se piirre, että rannikolla hallaa ei ole ollut myös meren lämmittävän vaikutuksen ansiosta. Jatkossa sää pysyy viileähkönä (päivälämpötilat n. +15 astetta), mutta pilvet ja myöhemmin tuulisuus pitävät yöt enimmäkseen hallattomina. Ainoastaan ensi yönä ja perjantaiyönä voi sisämaassa olla vähän hallanvaaraa. Sadetta tulee keskiviikkona ja ehkä runsaammin viikonloppuna...



Last weekend I made observations of the fall colours as I visited Hämeenlinna. The actual fall colours are yet a bit late of the average schedule, but there have now appeared a lot of premature fall colours on birch trees in southern Finland. A birch rust (not a proper link available) spreaded strongly on the leaf surfaces of these trees is responsible for making these fall colours to be premature. This fungus disease got a good start for its growing in the humid conditions of August and now in the cool weather it has spreaded widely onto the trees making the leaves to turn yellow in very large amounts. There seems to be leaves turned yellow the least on trees of urban areas and the most at wet localitys, like near swamps. At swamp areas many willow (Salix sp.) species suffered from same kinds of yellow leaves allready since the end of July.

The actual fall colours of the birch trees are separated from the fungus disease fall colours by the colour tones; the fungus disease colours are dull and yellowish brown. There do is allready a bit of actual bright fall colours among there as well. These premature fall colours of the birches are observed also from the fact, that other broadleave tree species in the observed area are yet allmost in full summer foliage. Normally for example European Aspen (Populus tremula) and the birches are approximately peaking their fall colours at the same time around the turn of September and October or at the beginning of October in southern Finland. Now the bright fall colours of the birches remain unappeared for the most part and the fall colour season will be poor (many broadleave trees in the southern finnish wild are birches - Downy Birch (Betula pubescens) and Silver Birch (Betula pendula) ).

To the end few words about the weather and a risk of ground frost. During last nights here in southern Finland there have been such amounts of clouds, that fortunately there haven't barely been ground frost despite a calm weather. The sensitive plants of my nursery have therefore propably remained further without frost damages. There have been clearly observed also the feature, that there haven't been ground frost by the coast due to the warming effect of the sea as well. In the future the weather will be further rather cool (afternoon temperatures about +15 C), but clouds and later windy conditions will keep the nights mostly without ground frost. Only during the next night and friday night there may be a small risk of ground frost in inland areas. There will be rain at wednesday and possibly heavier at the weekend...

No comments: