Tässä on se pitkä kommenttini muunnettuna sopivaksi blogimerkinnäksi. Kommenttini on tässä blogissa, jossa tämä ja tämä kirjoitus huonosta arkkitehtuurista ovat hyviä. Niistä toisessa tekstissä on linkki tähän artikkeliin, joka ilmentää myös hyvin omaa näkemystäni hyvästä ympäristön suunnittelusta. Nämä tekstit kertovat puolestani sen, miksi minäkin olen modernismia - funktionalismia - postmodernismia vastaan ja miksi vaadin uuden ajan estetiikkaa ympäristön suunnitteluun ja rakentamiseen.
Olen hyvin vahvasti ornamentillinen esteettiseltä maailmankatsomukseltani ja pyrin tuomaan tällaista ajattelutapaa esiin näissä omissa projekteissani ja omalla urallani kaiken kaikkiaan. Ornamentti ei ole siis rikos (lue linkistä 2 "Huono arkkitehtuuri"), vaan sen käyttämättä jättäminen on juuri sitä. Myöskin; "Less is Bore". Tämä nykyinen maailma ei kaipaa nyt eikä tulevaisuudessakaan modernismin ja postmodernismin rikoksia ja seuraamuksia. Tehtävämme on pyrkiä niistä houreista pois ja luoda uuden ajan vahvaa ja monipuolista estetiikkaa kaikessa ympäristönsuunnittelussa ja -rakentamisessa.
Huomasin noissakin teksteissä kuitenkin sen, että rakennusten väliset alueet eli maisema-arkkitehtuuri - puutarhataide; puistot, aukiot, pihat jne. on jätetty huomiotta (valitettavan tyypillistä Suomelle ympäristön suunnittelua ja rakentamista koskevissa keskusteluissa. Ikään kuin arkkitehtuuri olisi muka ainoa tärkeä asia siinä). Hyvän ympäristön kannalta ne eivät ole suinkaan vähäpätöisiä ja esim. intohimoni kohteella kasvillisuudella on huomattava merkitys miljöön kokemiseen myös hyvin urbaanissa rakenteessa. Kaupunkitila on fyysisesti muutakin kuin vain rakennustensa summa. Viheraluesaarekkeet ja -verkostot pitää kuulua tasavertaiseksi osaksi sitä.
Modernismi vaikutti osaltaan myös kasvillisuuden käyttöön kaupunkien viheralueilla; se vähensi sitä ja suosittiin tylsiä yhden lajin massaistutuksia (mm. juuri ne funktionalismin käytännöllisyysvaatimukset) ja kasvimassaa käsiteltiin kuin vihreää betonia eli puita ja pensaita miellettiin ikään kuin seininä, muureina yms. arkkitehtoonisina elementteinä.
Kasvillisuutta voi toki perustellusti käyttää silläkin tavalla (puukujanteet, puutarhataiteelliset seikat). Yksinomaan sellaiseen pitäytyminen on silti kasvillisuuden kauneuspotentiaalin suurta hukkaamista ja jo lähtökohtaisesti kasvillisuuden olemuksen väärinymmärtämistä ympäristöestetiikassa.
Kasvit ovat ylivoimaisesti monipuolisin, satumaisin, fantastisin, kaunein (tai koristeellisin), vaikein (mutta antoisin) ja nimenomaan elävä materiaali ympäristön suunnittelussa ja rakentamisessa. Mielestäni niiden koko potentiaalia myös ornamentillisina suunnittelu- ja rakennuselementteinä ei ole vieläkään ja etenkään täällä Suomessa ymmärretty lähimainkaan riittävästi. Ymmärtämistä on vaikeuttanut osaltaan suomalaiseen funktionalismiin liittynyt seikka, jonka mukaan funktionalistinen arkkitehtuuri olisi parhaimmillaan luonnollisen luonnon tai sitä imitoivan viheralueen ympäröimänä -> väheksytään rakennettuja viheralueita.
Urbaanissakin kaupunkirakenteessa luonnonmukaisilla viheralueilla on toki myös paikkansa, mutta nimenomaan suunnitellulla kasvillisuudella on siinä merkittävä rooli mm. inhimillistä tilallisuutta korostavana, tasapainottavana, koristelevana, juuri sitä kosmista kauneutta välittävänä "aineena". Keskeisistä kaupunkiviheralueista nähdään usein helposti, kuinka hyvin ko. kulttuuri sisältää tätä kauneutta, sen tajua ja syvyyttä ja sen viljelyä. Ja niiden puutetta.
Kasviestetiikan koko potentiaalin toteuttamisen esteenä rakennetussa ympäristössä on tietenkin olemassa ihan ymmärrettäviäkin käytännöllisiä syitä (joita voidaan toki kiertää mielikuvituksen avulla hyvin pitkälle), mutta juuri Suomessa esteenä on ennen kaikkea sekin, että rakennettuja puistoja ja puutarhoja ei arvosteta kunnolla koko kulttuurissamme (kun olemme sitä ns. metsäkansaa). Sen myötä taloudellisiakaan resursseja niiden rakentamiseen ja ylläpitoon ei ole edes Helsingissä siten kuin pitäisi.
Toisin kuin esim. Dublinissa (en ole käynyt, mutta kuulin runsaasti siellä työmatkalla käyneiltä työkavereilta), jossa kaupunkiviheralueiden arvostus ja sen myötä niissä oleva estetiikka ovat päätähuimaavasti korkeammalla tasolla kuin täällä. Siellä myös viheralueet ovat samalla tavalla tärkeiden pohdintojen ja keskustelujen aiheina suunnittelussa ja rakentamisessa kuin täällä Suomessa liiaksi vain arkkitehtuuri. Ilmastoerot eivät ole tässä mikään oikea syy. Se seikka on vain tekosyy.
Myös Moskova käy hyvästä esimerkistä (mm. erittäin näyttävän ja innovatiivisen kesäkukkien käyttönsä ansiosta; eräästä venäjänkielisestä Moskovan kesäkukkakirjasta kuvat katseltuani helppo havaita), koska siellä on rahan lisäksi esteettistä näkemystä - syvyyttä ja merkillepantavasti juuri rohkeutta toteuttaa niitä näkemyksiä. Suomessa sellaista rohkeutta rajoittaa juuri se virheellisesti oletettu käsitys luonteestamme (viheralueille suunnatun rahan puutteen lisäksi); vain selkeä - koristeeton funktionalismi ja hillitty - ohut värimaailma olisi muka sieluillemme parhaaksi ja ominta itseämme. Eivät ole.
Ihminen on ornamentiikkaa, Fantasia - Jumalmaailmoja kaipaava ja visuaalisten nautintojen parissa viihtyvä Sielullinen olento ja sitä seikkaa tulee kunnioittaa myös ulkotiloja suunniteltaessa. Ainoa vaara runsaan estetiikan kanssa on se, että hieno tyylikkyys saattaa muuttua huonoksi kitshiksi. Sen ei kuitenkaan pidä estää tavoitteen saavuttamista: iloinen, kirjava, runsas, monipuolinen, värikäs, ornamentillinen, humaani...
Tuohon Jan-Eric Anderssoninkin kirjoitukseen (linkissä) pitäisi siis lisätä se, että uuden ajan ornamentiikka on vahvasti myös itse kasvillisuuden ornamentiikkaa, jotta pääsisimme pois modernismin ja postmodernismin huonoista vaikutuksista ja piirteistä rakennetussa ympäristössä.
Kasviestetiikkaan sisältyy uskomattoman runsaat ja vaikutuksiltaan vahvat mahdollisuudet, koska kasvien olemuksessa kiteytyy fraktaalisuus, se luonnon orgaaninen matematiikka näyttävimmällä ja vaihtelevimmalla mahdollisella tavalla mikä on kuviteltavissa. Kasveissa kuvastuu erittäin upeasti myös ajan käsite, kosmisen rytmin ylivertainen dynamiikka ja kauneus vuodenaikojen vaihdellessa.
Here is that long comment of mine transformed into a suitable blog post. My comment is in this blog, where this and this writing about bad architecture are good (unfortunately only in finnish - telling basically, how modernism - functionalism in architecture have been against our natural need for experiencing beauty). In the other text of them there is a link to this article, which illustrates also finely my own view about a good planning / designing of the environment. These texts are telling for my behalf the fact, why I am as well against modernism - functionalism (also known as the international style) - postmodernism and why I am demanding esthetics of the new era into planning and building of the environment.
I am very much an ornamental person regarding my esthetic view towards the world and I aim to bring this kind of thinking in the front in these projects of mine and in my career all in all. So, ornament isn't a crime, but choosing not to use it is just that. And also; "Less is Bore". This present world doesn't need now and in the future either crimes and consequences of modernism and postmodernism. Our mission is to get away from those deliriums and create strong and versitale esthetics of the new era in all environmental planning / design and building.
However, I noticed also the fact in those writings, that the spaces between the buildings, in other words landscape architecture - garden art; parks, squares, yards and so on have been left unnoticed (unfortunatelly typical in Finland concerning planning / desiging and building of the environment. Like supposedly only architecture would be the only important matter in there). In regard of a good environment they are by no means insignificant and for example my passion vegetation has a significant meaning in experiencing surroundings also in a very urban structure. A cityscape is physically more than just a sum of its buildings. Green area islands and nets must be an equal part of that.
Modernism influenced in its own part also to the use of vegetation in urban green areas; it decreased it and one favoured dull mass plantings of one species (for example just those practical demands of functionalism) and the plant mass was handled like a green concrete, in other words trees and shrubs were comprehended like walls and other such architectural elements. Vegetation can surely be used in that way with good arguments (tree canopies, garden artistic matters). Though, holding on only in that kind is a great wasting of vegetation's beauty potential and allready on the starting-point a misunderstanding of vegetation's being in the environmental esthetics.
Plants are by far the most versitale, fabulous, fantastic, beautifull (or ornamental), hardest (but the most rewarding) and expressly living material in the planning / designing and building of the environment. According to my mind their whole potential also as ornamental designing and building elements haven't been understood even now and especially here in Finland even nowhere near enough. Harming the understanding have been partly the fact included in the finnish functionalism, according to which the functionalist architecture would be at its best surrounded by a natural green area or a green area imitating it -> build green areas are being underestimated.
In an urban city structure as well natural green areas surely have their place too, but expressly designed / planned vegetation has a significant role in it as for example human space emphazising, balancing, decorating and just that cosmic beauty transmitting "matter". One sees many times easily from the main city / town green areas, how well the culture in question has this beauty, sense and depth of it and its cultivation. And a lack of them.
As an obsticle for carrying out the whole potential of the plant esthetics in a build environment there are of course perfectly understandible reasons as well (which can surely be avoided very far with the help of an imagination), but just in Finland an obsticle is first and foremost also the fact, that build parks and gardens aren't appreciated properly in our whole culture (as we are those so called forest people). Due to that there aren't economic resources as well to the building and maintenance of them even in Helsinki in the way it should be.
Unlike for example in Dublin (I haven't visited, but I heard a lot from my co-workers, who visited there on a work trip), where the appreciation of city / town green areas and due to that esthetics in them are in a dizzyingly higher level than in here. Over there green areas as well are in the same way as matters of important deliberations and conversations in planning / designing and building as over here too much only architecture. Climate differences aren't here any real reason. That matter is only a made-up / fake reason.
Moscow is also a good example (amongst others thanks to its very flamboyant and innovative use of seasonal summer flowers; easy to observe as I watched the pictures in one russian language book of the seasonal summer flowers in Moscow), because in addition to money there are also esthetic outlook - depth and noteworthingly just courage to carry out those outlooks. In Finland that kind of courage is restricted by just that falsely assumed idea of our nature (in addition with the lack of money aimed to the green areas); only clear - undecorative functionalism and restrained - thin colour scheme would supposedly be the best for our souls and be the very essence of ourselves. No, they aren't.
The Human is a Soulfull being longing for ornamentics, Fantasy - Godly worlds and enjoying him / her self with visual pleasures and that issue must be respected also when planning / designing outdoor spaces. The only risk with profuse esthetics is the fact, that a fine stylishness might turn into a bad kitsch. However, that mustn't be preventing the goal to be reached: cheerfull, variegated, profuse, versitale, colourfull, ornamental, human...
So, into that writing of Jan-Eric Andersson (in the link) as well should be added the fact, that the ornamentics of the new era are also strongly ornamentics of the vegetation itself, so that we would be able to get away from the bad influences and features of modernism and postmodernism in the build environment. There are included unbelievably profuse and strongly influencing possibilities with plant esthetics, because in the being of plants there is crystallizing fractality, that nature's organic math in the most flamboyant and variable way, what is within the reach of imagination. The concept of time is illustrating also very magnificently in the plants, the overpowered dynamics and beauty of the cosmic rhythm as the seasons change.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
2 comments:
Jaaa - oliko siis Tapiolan puutarhakaupungin luominen mielestäsi täydellinen epäonnistuminen ja rikos? Ehkä maailma ei kuitenkaan ole täysin musta-valkoinen. Mielestäni niin modernismilla kuin ornamentiikallakin on paikkansa ja aikansa. Ongelmaksi voi kumpikin muodostua, niin kuin mikä tahansa aate, jos ne katsotaan joka paikkaan sopivaksi ratkaisuksi.
Tervetuloa lukemaan omaa inserttiäni modernismin arkkitehtuurista asuinympäristönä tästä (http://yrsacronhjort.blogspot.com/2007/08/modernismin-ongelmia-jokainen-rakennus.html).
Kiitos kommentistasi Yrsa!
Kävin lukemassa sen inserttisi. Olen kyllä samaa mieltä siitä, että modernistinen rakennus voi olla onnistuessaan hyvällä tavalla käytännöllinen ja suomalaista luonnonvalon luonnetta hyvin ymmärtävä. En myöskään kiellä modernismin parhaimpien rakennusten estetiikkaa. On jopa erästä esikuvaani luonnehdittu modernistiksi; nimittäin 1994 kuollutta brasilialaista maisema-arkkitehtia Roberto Burle-Marxia. Hän oli tavallaan hyvin epätyypillinen modernisti, koska hänen kasvillisuuden käyttötapansa oli niin monipuolista ja huikean runsasta - kirjavaa, joskin massaistutuspainotteista. No, hänen modernisminsa oli pikemminkin maisema-arkkitehtuuriin sovellettua maalaustaiteen modernismia eikä samaa sukua modernistiselle arkkitehtuurille. Tästä tuli tavallaan yksi arkkitehtuuriin liitettävän modernismin hyvä piirre, kun Burle-Marx teki yhteistyötä kovanluokan modernistien Lucio Costan ja Oscar Niemeyerin kanssa.
Paljon on silti hampaankolossani ja tarkennan vielä näkemystäni; juuri sellainen käytännöllisyyspuoli on korostunut liikaa suomalaisessa ympäristönrakentamiskulttuurissa viime vuosisadalla ja edelleen. Sitä ovat korostaneet lisää etenkin nykyisen markkinatalouden luomat ja ylläpitämät arvomaailmat; tehokkuus, tuloksellisuus, suorituskeskeisyys, ruumiin valta hengen yli, materialismi jne. Tällaisessa ilmapiirissä modernistisesta - postmodernistisesta arkkitehtuurista on helposti tullut yhä myös tekosyy luoda mahdollisimman vähin resurssein mahdollisimman nopeasti -> edelleen liian yksipuolista, pelkistettyä, koristeetonta ja jopa rumaa ympäristöä esteettiseltä kannalta katsottuna. Ja seuraukset näkyvät yhä; esim. Helsingin Ruoholahdessa Porkkalankadun toimistokolossit ovat hyvin vastenmielistä katsottavaa - koettavaa ja sama pätee myös Espoon Keilaniemen lasisärmiöihin.
Tällaisena aikana juuri ornamentillinen ja muu sellainen inhimillinen ja runsas esteettisyys ovat jääneet liikaa taka-alalle. Sen takia sitä estetiikkaa pitää tuoda jopa provosoivastikin esille keskusteluihin ja julkisuuteen, jotta tarvittava muutos tulisi tapahtumaan ja maisema-arkkitehtuuria joutuu samalla korostamaan arkkitehtuuriin nähden. Olen huomannut, että tämä on vaikeaa vastaanottaa ja hyväksyä täällä Suomessa, joten asiaa pitää jankuttaa monella tavalla tulevaisuudessakin.
Nykyinen yhteiskunnallinen ja sitä kautta myös ympäristöesteettinen tilanne eivät ole missään nimessä optimaalisia tällä erää ihmisten sielullisen hyvinvoinnin kannalta. Moni ei tätä huomaa, koska he ovat jo niin turtuneita / välinpitämättömiä / tyytyvät lillumaan siinä mikä on; he luulevat nykyihmisen tarvitsevan juuri sellaista eivätkä he osaa tai halua vaatia enempää. Sen takia tässä ajassa on vielä pitkään voimakkaasti tarpeen kritisoida, kyseenalaistaa ja kumota ko. vallitsevaa huonoutta ja etsiä, näyttää sekä toteuttaa parempia vaihtoehtoja sellaisen tilalle.
Vaikka modernismi - postmodernismi ovat mielestäni harmillisen suuri osasyy ja / tai seuraus näihin mainittuihin epäkohtiin, niin osaan toki nähdä niiden hyviä puoliakin esim. juuri Espoon Tapiolassa. Se on alueena kyllä paikoin onnistunut. Hyvää Tapiolassa on juuri kasvillisuuden käyttö; esim. Leimuniityn pensasryhmät ovat upeasti toteutunut idea ja Pohjois-Tapiolasta löytyy hyvä esimerkki siitä, miten yksinkertaiselle ja laatikkomaiselle arkkitehtuurille (Louhentien eteläpäässä itäpuolella) on luotu tarpeellista tasapainoa runsaalla ja ulkoasultaan näyttävällä - vaihtelevalla kasvillisuudella. Toki mielestäni nämäkin esimerkit voisivat olla vieläkin tehostetumpia eli kuvastaa sitä "uuden ajan estetiikkaa". Kasvillisuudenkäyttö kaipaa lisää esim. juuri Roberto Burle-Marxia, tai Mika Karjalaista jossain vaiheessa ;) Arkkitehtuuriltaan nautittavimmat rakennukset Tapiolassa ovat mielestäni Menninkäisentiellä Aulis Blomstedtin As. Oy Kolmirinteen rivitalot. Siinä on paikallensa hyvin sopivaa ja modernismille epätyypillisen humaania arkkitehtuuria.
On Tapiolassakin vikoja. Esim. Tapiolan keskuksen bussiterminaalin tienoo Merituulentiellä on juuri sellaista kavahdettavaa modernismia, joka on jo tilallisuuden kokemiseltaankin epäinhimillistä. Se tunneli etenkin on yksi kauheimmista "ulkotilosta" koko Suomessa. Siinä Merituulentien eteläpuolella vesialtaan vieressä olevat toimistokolossi - "vesiputoustalo" ovat myös tätä huonoa arkkitehtuuria. Varsin brutaali miljöö toden totta, jota vieressä oleva kasvillisuuskaan ei pelasta kokonaan.
Tuo on totta, että joka paikkaan ei sovi tunkea yhtä ja samaa aatetta ympäristönsuunnittelussa. Se vaihteluhan tulee toki myös siitä, että eri tyylejä - aatteita on sopivasti "siroteltuna" ympäristöön. Mutta nykyään siis on edelleen olemassa se liiallinen epäsuhta modernismiin - postmodernismiin ja etenkin juuri niiden huonoihin puoliin. Täytyy myös huomioida se, että se luonnehtimani "uuden ajan estetiikka" voi olla hyvin monenlaista tyyliltään ja jokaisessa uudisrakentamistapauksessa on tietenkin huomioitava paikan olemus. Jossakin paikassa se ornamentillisuus voi olla hyvin vahvasti käytettynä se optimaalisin vaihtoehto ja jossain toisessa paikassa sitä on käytettävä hillitysti.
Joka tapauksessa nykyisen länsimaisen maailmankuvan ja ympäristön eheyttämiseksi / korjaamiseksi / rikastuttamiseksi juuri Sielun visioita ja tarpeita kunnioittavaa ja herättävää estetiikkaa pitää selvästi lisätä. Näin tasapaino siirtyy tervehdyttävästi ruumiista sieluun päin. Valitettavasti on vain niin, että viime vuosikymmenten saatossa Suomen maisemaan pesiytyneet modernismi - postmodernismi heijastavat enemmän ruumista kuin sielua, vaikka alunperin luultiin myös sielun tulleen huomioiduksi. Mutta toki edelleen voi ja pitääkin suosia niitä modernismin hyviä puolia; luontevaa käytännöllisyyttä ja valon käsittelyn taitoa... Onneksi on jo myös niitä lupaavia uudisrakentamiskohteita, kuten se Vantaan Kartanonkoski.
Post a Comment