Tuesday, March 25, 2008

Talvinen vaihe sää- ja luontoseurannassa ja kevään paluu - A wintry phase in the weather and nature follow-up and the return of spring

Pääsiäisen tauko on ohi ja jatketaanpa nyt yhä sääasioista, koska elämme kriittisiä vaiheita kasvinviljelykauden alkamisen suhteen. Tässä ovat aluksi linkit (A B C) päivitetyille sää- ja luontoseurannan sivuilleni Flickr -palvelussa. Päivitetty jakso on 17. päivästä eiliseen iltapäivään asti. Jaksolla talvinen sää piti otteessaan ajankohtaan nähden tavanomaista vahvemmin, mutta kevään eteneminen näkyi jo auringonsäteilyn voimassa; se sulatti sataneita lumia iltapäivisin jopa heikossa pakkasessa ja lämpötiloissa oli huomattava vuorokausivaihtelu. Parina yönä pakkasta oli Etelä-Suomen sisämaassa jopa n. -15 astetta, mutta kaksi viimeistä yötä ovat jo olleet leudompia.

Alkanut viikko tuo kevään takaisin, mutta sitä ennen huomenna on kärsittävä etelästä - kaakosta saapuvan voimakkaan matalapaineen tuoma sakea lumipyry hyvin voimakkaan koillistuulen kera. On ironista, että tuo pyry saattaa olla koko "talven" ankarin ja sitä on odotettu aivan kevääseen asti. Lunta kertyy taas eniten idässä, mutta esim. pääkaupunkiseudullakin saattaa tulla yli 10 senttiä lunta. Toisaalta läntisin osa Etelä-Suomesta saattaa selvitä hyvin vähäisellä lumisateella. Viime lauantain - sunnuntain lumisateesta tuli vain pari senttiä Helsingin seudulle, mutta se määrä on säilynyt melko hyvin tähän päivään asti.

Keskiviikon jälkeen Suomen länsipuolelle muotoutuvat matalapaineet kääntävät tuulet etelään - lounaaseen ja sen myötä sää lämpenee selvästi. Etenkin yöt lämpenevät, koska tuulet voimistuvat ja viikonloppuna lounaasta saapuu myös sadealue. Päivälämpötilat voivat kohota viikonloppuna +5 asteen tienoille ja sadealueen myötä la - su välinen yö on jo pakkaseton. Sade voi vielä tuolloin tulla ainakin sisämaassa osittain lumena alkuvaiheessa, mutta myös vettä sataa. Viikonlopun jälkeen keväinen lämpö näyttäisi voimistuvan edelleen (ensimmäinen +10 asteen ylitys...). Niinpä viimeistään ensi viikolla huomenna satava lumi ja näissä pakkasissa muodostunut muutaman sentin routa sulaisivat pois kokonaan täältä päin Suomea...

Tämä tietäisi edelleen erittäin aikaista kevään etenemistä tästä tilapäisestä keskeytyksestä huolimatta, koska ennätysleudon "talven" jälkeen maa ja vesistöt ovat niin vähän jäässä ja kasvillisuus on niin pitkällä kasvunsa alussa. Näillä näkymin odotan arboretumprojektini kevättyövaiheen alkavan kunnolla tämän ansiosta ennätyksellisesti jo ensi viikolla.



The pause of Easter is over and let's continue now further about weather matters, because we are living critical stages regarding the start of plant cultivation season. At first here are the links (A B C) to the updated weather and nature follow-up pages of mine in Flickr service. The updated period is from the 17th day up to the yesterday afternoon. During the period a wintry weather held its grip stronger than usually regarding the time of the year, but the advance of spring appeared already in the strength of the sun radiation; it melted fallen snowcovers during afternoons even in a weak frost and there was a significant cycle in night and afternoon temperatures. During couple of nights there was even about -15 C of frost in southern Finland's inland areas, but the last two nights have already been milder.

The started week will bring spring back, but before that one has to suffer tomorrow a dense blizzard with very strong northeasterly winds brought by a strong low pressure arriving from the south - southeast. It is ironic, that the blizzard in question might be the severest of the whole "winter" and it has been expected right into the spring. There will accumulate snow the most again in the east, but for example at the capital city region as well there might be falling over 10 centimetres of snow. On the other hand the westernmost part of southern Finland might be getting away with very minor snowfall. From the last saturday's - sunday's snowfall there came only couple of centimetres to Helsinki region, but that amount has been lasting rather well up to today.

After wednesday low pressures forming to the westernside of Finland will turn winds to the south - southwest and along with that the weather will warm up clearly. Especially nights will get warmer, because winds will strengthen and during the weekend there will arrive a precipitation area as well. Afternoon temperatures may rise around +5 C during the weekend and due to the precipitation area the night between saturday - sunday will be already frostless. Then the precipitation may come yet partly as snow in the beginning phase at least in inland areas, but there will be rain as well. After the weekend the spring warmth would appear to get further stronger (the first topping of +10 C...). Therefore during the next week at the latest the snow falling tomorrow and the few centimetres worth of soil frost formed in these frosts would melt away completely in this area of Finland...

This would mean further a very early proceeding of spring despite this temporary interruption, because after the record mild "winter" the soil and water areas are so little frozen and the vegetation is so far in the beginning of its growth. In this light I am expecting the spring task phase of my arboretum project to start properly in a record breaking way already during next week thanks to this.

No comments: