Sunday, April 19, 2009

Maailman kriisin saatanallinen ydin paljastuu yhä lisää; NWO -agendaa monesta näkökulmasta

Maailman kriisin seurantani on ollut aikaisempaa hieman hitaampaa, mutta se ei tarkoita vielä ollenkaan sitä, että alkaisimme olla enemmän selvillä ja paremmilla vesillä. Sama koskee viime aikaisia pörssikurssien nousuja. Nekin ovat vain valheellisia elpymisiä vailla oikeaa pohjaa. Kaiken kaikkiaan havaintoni mukaan maailman tilanne on edelleen äärimäisen vaarallinen ja monelta osin menossa yhä huonompaan suuntaan ja Suomi ei edelleenkään ole näistä erillään tai piilossa. Toivoa herättää silti vähän ihmisten herääminen tähän maailman tilanteeseen. Katsotaanpa viimeksi kuluneen reilun viikon ajalta joitakin tärkeimpiä asioita taas kerran hyvin voimakkaan kritiikin kera. Havaitsemme muutamia pääasioita, jotka ovat aiheuttaneet eniten huolta ja paasaamista blogosfäärissä ja muuallakin netin vaihtoehtomediassa. Otan asioita taas esille tuttujen nettiaktivistien kirjoitusten avulla ja heitän pari omaa kommenttia sekaan. Tästä tulee tuhti paketti, jossa teillä on sulateltavaa koko alkavaksi viikoksi.

Internet ja sen sensurointi / lakkauttaminen: Larouche PAC -kirjoituksia (Soros' "Twitter Revolution": Deployed as Strategic Threat to Nation-States ja Twitter/Facebook Deployed As Strategic Threat To Nation-States) ja videoita (LPACTV: How the Watchers Are Watched). Against NWO:n kirjoituksia (CNN:llä kritisoitiin jälleen internettiä ja Uusi lakialoite tullut Yhdysvaltojen kongressiin internetin sulkemisesta) ja EarthLastHope -aktivistin videoita (YO WAKE UP! YOUTUBE IS GOING CORPORATE ON US! (Phasing the YOU out of YouTube) ).

LaRouche PAC:n porukoilla on muista aktivisteista poikkeava näkemys internettiin ja muuhun digitaaliseen mediaan (Ainakin osaan siitä). Heidän mukaansa mm. Facebookia ja Twitteriä voidaan käyttää tämän Brittiläisen imperiumin eli NWO -oligarkkieliitin päämäärien edesauttamiseksi. Ymmärrän pointin varsin hyvin, koska ko. globaali sosiaalinen media on helppo kohde psykologiselle manipuloinnille. Havaitsen tässä kaksi versiota nykyisestä maailmankuvasta; hyvä globalisaatio vs. huono globalisaatio. Hyvä globalisaatio tarkoittaa juuri meitä rivikansalaisia hyödyttävää internettiä, jossa voimme avoimesti kritisoida juuri mm. NWO -projektia ja toisaalta edistää digitaalisen yhteisöllisyyden kautta reaaliyhteisöissä tehtäviä ihmisyyden ja ympäristön kannalta hyviä tekoja ja ratkaisuja. Huono globalisaatio tarkoittaa kuitenkin juuri sitä, että näihin hyödyttäviin internetin ilmenemismuotoihin voidaan piilottaa myös NWO:a edesauttavaa propagandaa ja sitä tukevia reaalisosiaalisuutta tuhoavia elementtejä.

Täytyy siis olla erittäin tarkkana netin kanssa! Tässä täytyy havaita myös digitaalisen median ulkopuolella sekä globaalin että paikallisen politiikan tasoilla hyvän ja huonon globalisaation ero: Hyvä globalisaatio tarkoittaa suvereenien kansallisvaltioiden yhteistyötä sekä oman etunsa että yhteisten etujen edistämiseksi (Tämä on juuri Lyndon LaRouchen tähdentämä asia, missä päästään alkuun Franklin D. Rooseveltin kaltaisen politiikan avulla). Huono globalisaatio on puolestaan kansallisvaltioita tukahduttava ja tuhoava ylikansallinen politiikan ja talouden "verkko", jossa kansallisvaltiot menettävät jopa kaiken sananvallan ja tämä "verkko" käskee ja määrää kaiken. Tämä "verkko" on juuri tuo oligarkkieliitin NWO -agenda! Se on rikollisilla ihmisyyttä ja ympäristöä tuhoavilla teoilla aikaansaatu saatanallinen juoni, joka on tunnistettava, tunnustettava ja kirottava sekä sen jälkeen siitä on päästävä eroon kohti tuota hyvää globalisaatiota. Kuten noiden linkkien avullakin nyt havaitsemme, niin huono globalisaatio on ottamassa internettiäkin haltuunsa. Rikollisilla NWO -lakiuudistuksilla pyritään jopa netin kaatamiseen, jotta se ei olisi enää uhka ko. eliitille. Taas muka jotain cyber-terrorismia yritetään estää moisella lailla; luodaan itse false flag -isku ja se jälkeen reagoidaan muka ulkopuoliseen uhkaan.

Maapallon ilmasto, luonto ja niihin kytketyt uhat, myytit ja oligarkkieliitin osallisuus: Larouche PAC -kirjoituksia (Goodbye Global Warming: Deepest Solar Minimum In Nearly a Century ja Animal Rights Grow, As Human Rights Decline) ja videoita (LPACTV: Goodbye Global Warming). Against NWO:n kirjoituksia (Napasiirtymästä vihjaillaan jo mediassa alitajuisesti) ja Alex Jones - videoita (Chemtrails Are Real !!; A B, Rosalind Peterson on Alex Jones Tv 1/4"Geo-Engineering" The Atmosphere; A B C D ja Chemtrails video).

Kaikkein vaikeimmin ymmärrettävä asiakokonaisuus tässä maailman tilanteessa on juuri ilmasto ja ihmisen elinympäristö kaikkineen, johon NWO -agenda on myös pyrkinyt vaikuttamaan. Valitettavasti näyttää siltä, että erittäin röyhkeää ja rikollista manipulointia ollaan tosiaan tekemässä meidän rivikansalaisten päänmenoksi tässäkin. Ja valitettavasti asiat ovat niin monimutkaisia, että ristiriitaisia käsityksiä tulee esiintymään ihmisten välillä enemmän kuin koskaan ennen näissä asioissa.

Omia havaintojani voin selittää tässä vaiheessa mm. näin: Itse olen ollut hyväksi onneksi luonnosta ja ympäristöstä kiinnostunut jo alle 10 vuotiaasta saakka ja esim. taivas eli etenkin meteorologia on ollut eräs osa-alue siinä. Viime vuosina sillä osa-alueella olen harrastanut mm. jokapäiväistä pilvien valokuvaamista, joten olen tullut hyväksi asiantuntijaksi pilvien ja sään suhteen ja osaan todistaa kuvieni avulla jatkossa vaikka mitä... Osaan siis kommentoida varsin hyvin tuota chemtrail -asiaa. Varoitankin olemaan siinä tarkka, sillä monet normaalit ihmisestä riippumattomat säätilanteet luovat näitä chemtrail -pilviä muistuttavia pilviä luonnostaan; mm. säärintamien lähestyessä ja ylittäessä monet untuva- (Cirrus), harso- (Cirrostratus) ja verhopilvilajit (Altostratus). Tähän liittyen huomautan myös, että tuossa AlexJonesChannelin chemtrails -videossa on virheellisesti mukana normaali aaltomainen (se taivaan peittävä makkaravallikerros) kumpukerrospilvikansi (Stratocumulus), joka ei liity tähän ihmisvoimin manipuloituun säähän / ilmakehään mitenkään.

Toisaalta olen minäkin havainnut täällä Etelä-Suomessa noita pitkään säilyneitä lentokonejuovia yksittäisin kappalein, jotka ovat levinneet laajoiksi pilvimuodostelmiksi. Minun mielestäni on aivan mahdollista, että lentokoneista levitetään sellaisiakin aineita ilmakehään, joiden halutaan vaikuttavan säähän, luontoon ja ihmisiin. Monet piiloistaan esille tulleet NWO -agendan asiat ovat juuri niin sairaita ja häikäilemättömiä, että nämä chemtrail -juovat ja niiden natsieugeniikkaa kosiskelevat kemikaalijuonet ovat aivan mahdollisia. Onhan näemmä Obaman hallinto jo myöntänyt tekevänsä tällaista "ilmastomuokkausta". Syyt ovat muka ilmastonmuutoksen torjunta tms. harhaanjohtava propaganda. Aluksi ei myönnetä mitään, mutta sitten myöhemmin myönnetään hallitusti. Todellisuus voi olla kuitenkin paljon vaarallisempi ja saatanallisempi kuin se, mitä virallisessa mediassa tuodaan esille. Mm. Alex Jonesin ja Lyndon LaRouchen avulla se on jo havaittu monen asian suhteen.

Joka tapauksessa ilmastonmuokkaus ja kaikki sellaiset luonnolliseen maapallon olemukseen puuttumiset ovat aina yllättävän riskialttiita, jolloin moisista toimista voi koitua pahimmillaan äärimmäistä haittaa kaikelle elolliselle. Siksi ei ole ollenkaan liioittelua puhua uhasta, jossa tulee tahallaan tai "vahingossa" eliminoitua esim. suurin osa maapallon ihmisväestöstä ... Myös länsimaissa. Oligarkkieliitti on jo osoittanut talousromahduksen kohdalla olevansa juuri niin natsi-Saksan kaltainen satanistiporukka, että minun ei ole vaikea uskoa suurinta osaa näistä esille tulleista ilmastonmuokkausväitteistä ja haittaavien kemikaalien salaisesta levittämisestä.

Viittauksia luonnonkatastrofeihin on tosiaan ollut paljon viime vuosina kaikessa mediassa. Ovatko siinä esim. katastrofielokuvat vaivihkaisia varoituksia vai vain viatonta viihdettä? Otetaanpa ajatusleikki: Tämä oligarkkieliitti tietää, että maapalloa uhkaa lähivuosien aikana valtavan tuhon aiheuttava napasiirtymä (Jonka rinnalla ilmastonmuutos ei ole mitään, mutta meille uskotellaan, että ilmastonmuutos on "jotain"). Se haluaa pitää sen valtaväestöltä piilossa, jolloin se voi sen varjolla ryövätä rivikansalaisilta rahat pois ja harrastaa sivussa vähän eugeniikkaa yms. natsitoimintaa yhä avoimemmin. Koskapa kohta ei ole väliä sillä, jääkö rivikansalaisia eloon vai ei, kun napasiirtymä joka tapauksessa tuhoaa suurimman osan ihmiskunnasta. Sitä ennen eliitti haluaa turvata itselleen rivikansalaisten varat (tämän talousromahduksen avulla), jotta se voi rauhallisin mielin odotella turvapaikoissaan olosuhteiden paranemista... Tässäpä meillä on miettimistä! Ovatko siis jotkin Hollywood -tuotannot hyväntahtoisia varoituksia vai eliitin vaivihkaista vittuilua ja pään sekoittamista?!

Uusimpia taloudellisia ja poliittisia käänteitä: Larouche PAC -kirjoituksia (What Is Their Secret?, Obama Set Up Through Corruption, By Condoning It!, Summers, The Criminal Clique and the Booth School ja The Slush Fund Of The Summers Gang) ja videoita (LPACTV: What Has To Be Said About President Obama, LPACTV: The Behaviorist Rat Pack, LPACTV: The High Priesthood of Economics ja LPACTV: Make War Against the British Empire), EarthLastHope -aktivistin videoita (The True Tea parties, what the Media didnt show you) ja Alex Jones -videoita (William Black on Alex Jones Tv 1/5:Former Federal Regulator Tells All !!; A B C D E, Talk Show Host (Rollye James) on Alex Jones Tv 1/4:Socialist America is Already Here!!; A B C D).

LaRouche PAC -osaa tuossa jälleen kauniin analyyttisesti käydä läpi Obaman hallinnon rosvo- ja satanistijoukkion koostumusta ja tekemisiään. Kannattaa lukea ja katsoa! Pääsyynä ko. tilanteessa on juuri se asenne, joka ilmeni jo alkuperäisen Brittiläisen imperiumin puitteissa satoja vuosia sitten mm. Lordi Shelburnen, Adam Smithin ja Jeremy Benthamin ideologioiden kautta: Ihmiset eivät muka olisi kuin vain eläimiä, joita ohjaa vain pakko välttää kipua ja halu löytää nautintoa. Näin heitä voidaan kohdella kuin eläimiä; pitää karjana, jolta lypsetään rahaa ja "orjatyötä". Heh, jopa huvittavaa; he (ko. oligarkkieliitti) lypsävät rahaa, jota ei oikeasti ole edes olemassa. Joka tapauksessa tämä asenne oli keskeistä myös 1930 ja 40-luvun natsismissa ja se on nyt osa nykyistä maailman kriisiä, jossa ko. fasismi on oleva yhä enemmän tämän oligarkkieliitin toimintamallin avain ja tahto. He eivät vain käytä ko. sanaa, koska se on kärsinyt inflaation ja kolauksen jostain syystä. Sitä vastoin he ovat jo käyttäneet mm. sanaa New World Order ja globalisaatio ja global citizenship jne.

Sitä on vastustettava ja ymmärrettävä, että ihminen on myös muutakin kuin vain pelkkä eläin; kivun välttämisen ja nautinnon haalimisen lisäksi ihminen on kaikkiin muihin eläinkunnan edustajiin verrattuna kykenevä ylivertaiseen ja henkiselläkin tasolla näkyvään luovuuteen, missä universaali hyvyys toteutuu moraalisten, taiteellisten ja sielullisten toimien ja keksintöjen kautta ihmiskuntaa ja ympäristöä hyödyttävällä tavalla. Järkyttävä tosiasia on nyt juuri se, että jopa satojen vuosien työn tuloksena meidät on ehdollistettu sellaiseen maailmankuvaan länsimaissa tämän oligarkkieliitin toimesta, jossa tuo ylivertainen luovuus on tukahdutettu aivan liiaksi ja meidät ollaan yhä enemmän alentamassa tuoksi "eläinkarjaksi" vastoin luontaista ominaisuuttamme!

Alex Jones lataa noiden kahden asiantuntijan avulla jälleen erinomaisen syväanalyysin tähän maailman tilanteeseen. William Black käsittelee oligarkkieliitin aikaansaannoksia juuri talouden maailmasta käsin ja Rollye James käsittelee asioita laajemmin. Nämäkin ovat ehdottoman hyviä katsottavia niille, jotka eivät ole vielä riittävästi perillä näistä asioista.

Mutta katsokaapa tarkkaan tuo EarthLastHope -aktivistin video! Siinä havaitaan erittäin selkeästi valtavirtamedian osallisuus tämän saatanallisen oligarkkieliitin sensuroija- ja propagandakoneena (Huom. Pätee myös Suomessa!), kun kansalaiset järjestivät Yhdysvalloissa Boston Tea Partyn esikuvan mukaisesti tätä NWO:a vastaan suunnatun mielenosoituksen. Ko. CNN:n toimittaja vääristelee totuutta lähetyksessään ja joutuu sitten erään mielenosoittajan läksytettäväksi, kun ns. viralliset kamerat ovat sammuneet ...Vaan ei vaihtoehtomedian! Toimittajan vääristely on juuri tätä: Mustamaalataan rivikansalaisten oligarkkieliitin toimia vastaan suunnattu mielenosoitus "äärioikeistolaiseksi" ja tarpeen mukaan jopa rikolliseksi aktivismiksi (toinen versio on "äärivasemmistolainen" aktivismi ja tällä huomautan edelleen, että tällä vasemmisto vs. oikeisto -jaottelulla ei ole merkitystä tässä asiassa, kun ko. termit ovat tässä käytettynä vain valtavirtamedian ja oligarkkieliitin maailmankuvaan ehdollistettujen hölmöjen propagandakäsikassaroita vailla mitään totuuspohjaa), jotta se ei olisi uhka ko. eliitille ja jotta se voidaan sen avulla joko ohittaa merkityksettömänä tai saattaa asioista tietämättömien silmissä vastustettavaksi mellakoinniksi oligarkkieliitin mieliksi ja hyödyksi.

Suomi (Baltian maat) vs. Venäjä eli russofobian levittäminen osana oligarkkieliitin geopoliittista agendaa. Suomen Antifasistinen Komitea: (International press release, Opiskelija-järjestäjien tiedotus, Karjalaisevakon puheenvuoro, TAMPEREEN MIELENOSOITUKSIEN JA ASIANTUNTIJASEMINAARIN OHJELMA LEHDISTÖLLE 20.4.2009) ja Johan Bäckmanin eurovaaliblogi: (Lehdistötiedote: TAMPEREEN MIELENOSOITTAJAT TEKEVÄT TECHNOPOLIKSESTA RIKOSILMOITUKSEN, Lehdistötiedote: VENÄLÄISET NUORISOJÄRJESTÖT LASKEVAT KUKKIA MANNERHEIMIN PATSAALLE TAMPEREELLA, Karjalassakin tiedetään nyt totuus ”ProKareliasta” ja Lehdistötiedote: TAMPEREEN MIELENOSOITUSTEN OHJELMA). Kuten havaitaan, niin nyt huomenna maanantaina Tampereella on taas antifasistista toimintaa tiedossa!

Tässä tulee taas esille erinomaisesti täällä Suomessa viime kuukausina kehittynyt erikoistilanne, joka on valtaosaltaan tämän maailman kriisin synnyttämä. Kun luen noita kirjoituksia ja niiden kommenttipalstojen heittoja, niin tilanne selviää hyvin avoimesti: Propaganda, vastapropaganda ja todellisuus ovat iloisena sekamelskana ...Ainakin sellaisen silmissä, joka ei ole perehtynyt asioihin. Propaganda ja vastapropaganda -akseli selittyy sillä, että vastapuolet ovat juuttuneet omiin poteroihinsa ja syytävät omia näkemyksiään toistensa niskaan vailla toisen asemaan asettumista. Todellisuus on hukkuneena siihen sekaan. Mikä todellisuus se sellainen on? Aluksi: Ymmärrän nimittäin molempien osapuolten argumentteja. Yhtäältä Neuvostoliitto loi olosuhteet oikeutetuillekin kaunoille Venäjän suuntaan, mutta toisaalta omaa vikaa ei nähdä ollenkaan tarpeeksi; Suomi oli 1930- ja 40-luvuilla natsi-Suomi ja on nykyään fasismin uusintanousussa mukana, joka ilmenee juuri osana tätä globaalia oligarkkieliitin NWO -agendaa.

Se todellisuus on juuri tämän ymmärtämistä, että Suomi vs. Venäjä -tilanne on "vain" osa tuota laajempaa agendaa; NWO -eliitti ja heidän pääomansa hyötyy siitä, että Venäjää vastaan on monenlaisia uhkatekijöitä, koska Venäjä on vanhastaan ollut vaikein kohde saattaa tämän oligarkkieliitin hallintaan. Nyt näyttää siltä, että nämä russofoobikot ovat paljon vähemmän perillä tästä seikasta (Jotkut jopa täysin pihalla kuvioista luetun perusteella, kuten Seppo Lehto), mutta nämä ns. antifasistit ovat ymmärtäneet yskän erittäin paljon paremmin. Heilläkin näyttää silti olevan hakusessa se seikka, jonka olen itse tässä puolen vuoden aikana oppinut: Vasemmisto vs. oikeisto -politiikka on illuusiota, joka on tämän oligarkkieliitin luomaa tarpeetonta vastakkainasettelua heidän päämääriensä turvaamiseksi. Pidetään siis ihmisiä hallinnassa näennäisen poliittisen kahtiajakautumisen avulla ja estetään heitä siten näkemästä oikeasti ihmiskuntaa ja ympäristöä hyödyttävää agendaa. Tämä kuuluu Brittiläisen imperiumin sydämeen, koska sen imperialistinen agenda elää kontrollin ja rajoittamisen avulla. Ihmiset eivät voi kuitenkaan elää kunnolla imperialistisen agendan ja sen ns. sivutuotteiden (fasismi ja kommunismi) piirissä.

Neuvostoliiton kommunistinen politiikka pohjautui hyvin pitkälle samoihin sisältöihin kuin natsismi. Vain vähän erilailla käytännössä toteutettuina. Sekä fasismi että kommunismi ovat pohjimmiltaan Brittiläisen imperiumin alkuaikojen johtavien ideologien teeseistä peräisin. Keskeisiä henkilöitä ovat tässä esim. juuri Adam Smith ja Jeremy Bentham, joista ensin mainitulta Karl Marx sai pääasiallisimmat oppinsa Lontoossa ollessaan. Ne hän sulaututti täten omiin teeseihinsä ja hänen kauttaan myöhemmille kommunismin luojille, jotka sen takia itse asiassa käyttivät juuri Brittiläisen imperiumin talouden ja politiikan teesejä välillisesti. Lisäksi John Maynard Keynesin teesit ovat pohjimmiltaan vain uudestaanjärjestettyä samaa jatkoa Adam Smithin teeseille ja Keynes onkin jopa todennut aikoinaan natsi-Saksan alkuvaiheessa ko. teesiensä sopivan parhaiten juuri ko. kolmannen valtakunnan puitteissa toteutettaviksi; pointti, jonka Lyndon LaRouche on usein ottanut esille.

Niinpä käytännössä viimeisen 100 vuoden aikana on näkynyt sekä kommunismin että fasismin samanlainen alunperin Brittiläisen imperiumin sisällöllinen käytännön ilmentymä: Ihmistä täytyy pitää vain eläimenä, joita on hallittava kuin karjaa eikä sitä saa päästää perille omista kyvyistään - ainakaan liikaa, ettei se uhkaa eliittiä. Tätä tarkoitusta varten niin natsi-Saksa kuin Neuvostoliitto (Tai Maon Kiina tai Castron Kuuba) pyrkivät toteuttamaan omilla tavoillaan sisällöllisesti täysin samanlaista rivikansalaisten alistamista valtion orjuuteen ja tyranniaan. Tässä maailman kriisissä juuri tätä sisällöllisesti samaa orjuutta ja tyranniaa pyritään toteuttamaan nyt globaalisti nimikkeillä globalisaatio ja Uusi maailmanjärjestys eli New World Order. Tie on tässä ollut jo hyvin pitkä ja kulku sillä on ollut kiihtyvä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.

Pohditaan vielä lisää sitä, miksi antifasismi kuitenkin käsitetään paljon Venäjään liittyväksi kysymykseksi ilman, että se liittyy Neuvostoliittoon. Kuten olen havainnut ja kirjoituksissani todennut, niin Venäjä on päässyt Neuvostoliitosta huolimatta varsin vähällä Eurooppaan verrattuna, kun pohditaan ihmisten ja heidän kulttuuriensa henkistä eli sielullista sisältöä. Käymälä -blogin kirjoittaja Sven Laakso on vuosien mittaan erinomaisesti tuonut esille tätä seikkaa monilla tavoilla kirjoituksissaan. Oma havaintoni niiden avulla: Geopoliittisesti Venäjän länsimaita rikkaammat sielulliset juuret ovat pitkällä historiassa, koska Venäjä on ollut Brittiläisestä imperiumista erillään oleva oma imperiumi vuosisatojen ajan ja ajoittain Yhdysvaltain Brittiläistä imperiumia vastaan olleista ns. amerikkalaisen taloussysteemin opeista hyötyjä toteuttava (1800 -luvun tsaariaika). Tämän takia länsimaiden kanssa yhtenevää henkistä tyhjyyttä ei ole päässyt syntymään Venäjälle ja paljolti sen takia Venäjällä on ollut nytkin kykyä vastustaa tätä alunperin Brittiläisen imperiumin henkisen sisällön tai paremminkin sisällöttömyyden vaikutusta. Niinpä Venäjä on ollut nykyisen Brittiläisen imperiumin eli NWO -agendan hampaissa etenkin Neuvostoliiton jälkeen, jotta länsimaiden NWO -agenda alkaisi purra kunnolla myös Venäjällä ja kaikki propaganda Venäjää vastaan toimii siinä NWO -agendan pussiin. Sen takia myös viime kesänä oligarkkieliitin agentin Mikhael Saakashvilin avulla saatiin Georgian Venäjää mustamaalaava sota aikaiseksi.

Aluksihan Neuvostoliiton piti olla natsi-Saksan vastavoima, jollaisena sukupolvien jatkumossa operoiva oligarkkieliitti unelmoi aikoinaan tilanteen; nämä vastavoimat olisivat tuhonneet toisensa ja Brittiläinen imperiumi olisi korjannut valtansa sadon niiltä raunioilta. Pieleen meni; Neuvostoliitto nujersi natsi-Saksan Yhdysvaltain kanssa. Yhdysvallathan oli jo onnistunut torjumaan natsismin aiemmin Franklin D. Rooseveltin avulla, vaikka paine oli sielläkin suuri natsismin suuntaan. Nyt Yhdysvalloilla ei ole sellaista turvaa George W. Bushin hallinnon pohjatyön tuloksena, kun Barack Obama on tämän saman oligarkkieliitin fasististen agendojen armoilla. Yhdysvaltoihin on siis valitettavasti onnistuttu juurruttamaan vihdoin ja viimein Brittiläisen imperiumin agendat ja fasismi. Juuri siksi maailman tilanne on nyt niin lohduton ja vaarallinen! Fasismi -nimeähän ja sen alkuperäisiä symboleita he eivät siellä siis käytä (Saman paskan toistamisessa on oltava tarkkana, että rivikansalainen ei havaitsisi sitä liian helposti, mutta nyt internetin aikakaudella rivikansalaisen havaitsemiskyky on kasvanut ennen näkemättömiin mittoihin), mutta sisältö on sama ja agendoja pyritään tekemään sen nimissä. Onneksi siellä vielä yrittävät tämän vastustusta mm. Alex Jones ja Lyndon LaRouche, vaan riittääkö sekään enää?!... Voi paska...

Joka tapauksessa russofoobikot niin Suomessa kuin muuallakin Baltiassa ovat tämän globaalin NWO -agendan pelinappuloita tietävät he sen tai eivät. Juuri tällaisen tilanteen takia täällä päin maailmaa on väärin ja vaarallista juuttua vasemmisto vs. oikeisto -politiikan poteroihin etenkin russofoobikkona, koska se estää oikean tai paremmin sanottuna suurimman ja tärkeimmän vihollisen näkemisen. Tämä oikea vihollinen on juuri tämä länsimaiden oligarkkieliitti, joka on alunperin orkestroinut suojakseen mm. vasemmisto vs. oikeisto -politiikka-ansan. Jopa sekä natsismiin että kommunismiin asti geopoliittisten mielihalujensa takia. Sen takia tämäkin muutoin välillä näppärä kirjoittaja mm. tämän merkintänsä takia jää pulikoimaan liikaa epäoleellisten palikkojen kanssa oikeammin oleellisen todellisuuden velloessa huomaamattaan (Tarkoituksella tai ei) ympärillään.

Tämän segmentin lopuksi Sven Laakson hienot kirjoitukset: ANTIFASISMIN FILOSOFIA LYHYESTI ja VALLANTAHTO, KAUNEUDENTAHTO. Se tyrannia, jota NWO -agenda edustaa, luo väistämättä vastavoimia itselleen, koska luontainen ihmisen olemus ei muutoin pääse kunnolla toteutumaan em. syiden takia. Niinpä kaiken sanotun valossa ensin mainitussa Svenin kirjoituksessa Ironmistressin kommentti "Antifasismi ei ole mitään muuta kuin miinusmerkkistä fasismia. Molemmat ovat yhtä vastenmielisiä asioita ja kukaan ulkopuolinen ei näe niiden välillä mitään eroa." on vain läpinäkyvästi asioista ymmärtämättömiä "lammasrobotteja" kosiskeleva heitto vailla todellista ja kunnollista näkemystä maailman tilanteesta, joka vaikuttaa Suomessakin omilla tavoillaan. Sven Laakso kiteyttääkin loistavasti: "Ironmistress: huomaat eron jos lama syvenee ja kapitalismin "safe mode" kytkeytyy päälle, eli natsit nousevat valtaan ja säätävät totalitaristiset lait. Kaikki riippuu pelkästään kapitalismin tilasta. Fasismi on yhtä kuin pulaan joutunut kapitalismi.".

Minä jatkan näin: Kapitalismi on Brittiläisen imperiumin loppuun "jalostamanaan" keksintönä kokonaisvaltainen maailmankuva, jonka puitteissa elävät on tuomittu jäämään sen saatanallisimpienkin juonien vangiksi ja huumaavalla tavalla harhauttamaksi, jos he eivät aktiivisesti kyseenalaista olemistaan siinä ja sen vaikutusta itseensä. Jos tarvitsee kysyä miksi, niin siitä vain hommiin pohtimaan syitä, joiden löytäminen internetin ansiosta on ennen näkemättömän runsasta! Tämän länsimaailman tilanteen ytimen paljastumisen valossa Ironmistressin heitto antifasismista "stalinistisena ongelmajätteenä" (Tässä merkinnässään) kertoo juuri siitä, että on jääty tämän kapitalismin ehdollistaman oikeisto vs. vasemmisto -maailmankuvan vangiksi pahasti ja tuomitaan siitä käsin ja sen takia vajavaisella ja väärällä tavalla NWO:a vastustavia "kilarikamaksi" tms.

Muuta erikoista: Against NWO:n kirjoituksia (Uusimmassa SouthParkissa mainittiin galaktinen liitto (galactic federation) ja Suomi tuhottiin ydinkärjillä) ja samasta aiheesta Schizoblogin merkintä. EarthLastHope -aktivistin videoita (A B C) ja Alex Jones -videoita (The Bird Flu Saga on Youtube; A B).

Tuo South Parkin Suomi-juttu on ällistyttävän yhtenevä tämän kuvatun maailman tilanteen kanssa, vaikka termit ovat vähän eri; "space money" jne. Miksiköhän Suomi on otettu tällä tavalla esille? Onko tässä alitajuinen oligarkkieliitin varoitus, jonka mukaan ei kannata alkaa pullikoimaan heitä vastaan? Muutoin seuraus olisi selvä! Suomi ei todennäköisesti ole tässä tapauksessa muuta kuin sattumanvarainen poiminta ja esimerkki pienestä valtiosta, joka yrittäisi pullikoida NWO -agendaa vastaan ja jolle sitten näytettäisiin närhen munat. Tai sitten se itse asiassa on suora ja selvä valinta, koska Suomi ei ole NATO -maa ja oligarkkieliitti haluaa Suomen Natoon osana NWO -agendaa ja toisaalta Venäjän härnäämiseksi; tämä oligarkkieliittihän tykkää tunnetusti leikkiä sotaleikkejä! South Parkin Suomi -juttu on siis sen mukaan Suomelle kehoitus liittyä Natoon oligarkkieliitin mieliksi, jotta Suomi saadaan paremmin kytkettyä fasistisiin agendoihin.

Ja siis: Meidän on muistettava tässä, että monikansalliset mediatalot ovat pääasiallisesti näiden oligarkkiporukoiden ja heidän hännystelijöidensä omistuksessa, joten jo havainnollistettuun tapaan median tarjontaan ujutetaan heidän määräyksestään / saattaminaan viestejä; niin pahansuopia uhkauksia, mutta myös hyväntahtoisia varoituksia, jos joku yrittää toimia ko. eliittiä vastaan vaivihkaa ko. median sisältä. Osa näistä viesteistä toimii psykologisesti myös niin, että jokin NWO -agenda tehdään naurunalaiseksi ja sen turvin NWO -eliitti saa ko. agendalleen toimintarauhan. Ehkä tässä South Park -jutussa on kyse myös siitä. Saatanallista paskaa siis joka tapauksessa!

Tuo viimeinen pari, jossa Alex Jones kritisoi EarthLastHopen sivustolla nähtävää oligarkkieliitin lintuinfluenssa -agendaa, kertoo internetin runsaudensarvisesta hankaluudesta ja ihmisten liian varomattomasta heräämisestä tähän maailman tilanteeseen. Moni asia on näet ymmärrettävästi äärimmäisen uskomaton, mitä tämä NWO -agenda pitää sisällään. Niinpä hätäisiä johtopäätöksiä tai ylireagointia voi ilmetä. Alex Jones tähdentää, että hänellä on juttujensa taustoina todistettavat dokumentit, viralliset tietolähteet, lait ja lakiesitykset sekä suuri määrä haastateltuja ihmisiä. Juuri sellaista analyyttisuutta arvostan. Toisaalta ymmärrän myös Against NWO:n tai EarthLastHopen kaltaisia hyväntahtoisella tavalla pöllämystyneitä sieluja, jotka haluavat hädissään ja ahdistuksissaan syytää ulos kaikkein uskomattomimmatkin tiedot.

Against NWO:lla on tosin jo pitkä historia bloggaamisessaan ja hänellä on ollut aikaa pohtia ko. asioita. En silti osaa sulattaa hänen avaruusolentoihin saakka ulottuvia havaintojaan sellaisina kuin hän ne tuo esille, mutta osaan nähdä niissä symbolista mystis-uskonnollista sanomaa: Joidenkin ihmisten pahuus on kosmisen suurta ja sitä vastaan on ryhdyttävä kosmisen suurella hyvyydellä. Täysin loogista ja ymmärrettävää tämän NWO -agendan havaittuaan!

Tehtäväksi jää kuitenkin sulattaa tietoja ja prosessoida niitä yhä edelleen. Niinpä olen tässä blogissani hyvin avoimesti ja suoraan kirjoittanut näistä NWO:n vastaisista asioista viimeisen 7 kuukauden aikana, koska haluan jättää ihmisille materiaalia havaita ja myötäelää yhden ihmisen esimerkin avulla todennettavan heräämisen kunnolla tähän maailman kriisiin. Mielestäni olen edennyt erinomaisesti tässä prosessissa ja aika alkaa olla kypsä taas uuteen vaiheeseen....

3 comments:

Kuntavaali-, eduskunta- ja eurovaaliehdokas Seppo Lehto malliksi muillekin miten asioita pitää nostaa julkiseen keskusteluun nuolematta suvakkihorojen persettä said...

Seppo Lehto on monesta asiasta hyvin perillä mm. siitä että Ryssä on Ryssä vaikka sen voissa paistaisi

Kristityn vastuu: Sinä päätät ja kannat seuraukset - Tutustu asioihin, ennen kuin on myöhäistä Jussi Halla-aho europarlamenttiin

Kristityn vastuu: Mustille palveluita vai Mustin murkinaa? - Emme tarvitse maahanmuuttajia se on totuus

Tunne vastuusi isänmaata kohtaan ja toimi ajoissa ennaltaehkäisten valiten oikein myös eurovaaleissa 2009 Pro Jussi Halla-aho europarlamenttiin

Epävireisten musikanttien eli uudenlaisen arjalaisuuden musiikki ei ole kovin iso nautinto, vaan enintään säälipisteitä hölmöille rajavalvonnastamme vastaaville tuottava elämys

Tulee mieleen Paula Koivuniemen: "Varo tummaa miestä sanoi mustalaisnainen"-laulu hyvinkin elävästi

Kansantaloutemme nyyttikestit - Varantomme valuvat kuin Hölmölän vilja-aitta?

Kumpi parempi: Olisi tarjolla "Mustille" murkinaa vai mieluummin Lapin kyytöille?

Sinä päätät tuetko Mustin murkinaa vai Lapin kyyttöjä

http://www.youtube.com/user/Europarlamenttiin
pro Jussi Halla-aho europarlamenttiin - Nyt!

Sinä päätät ja kannat seuraukset vääristä valinnoista - ... kun "Musti" puree ja haukun sijaan haava tulee

Tutustu asioihin, ennen kuin on myöhäistä!

Seppo Lehto http://kavkaz.fi Suomi suomalaisille pro pystykorva ja Suomen lehmät
----------------------------------

Paluu blogin alkuun:

http://kristityn-vastuu.blogspot.com/

Mika said...

Kiitos Seppo Lehto kommentistasi, joka muodostaa tärkeän ja säilytettävän kontrastin omalle tekstilleni! Ja tämähän on helppo huomata... Muussa tapauksessa olisinkin poistanut kommenttisi.

Tamperelainen Seppo Lehto eurovaaliehdokkaanne 2024 eduskuntavaaleissa 2027 said...

Tennishaasteita otetaan vastaan ;)

Elämä on muutakin kuin sanansäilän heilutusta

Tamperelainen mailaheiluttaja