Saturday, October 31, 2009

Ensi viikon alun pikkuleutoudesta huolimatta talven tuntua alkuvaiheen yöpakkasista tuonnempiin lumisateisiin



Talven tuntua on taas ollut Etelä-Suomenkin säässä, sillä edellisestä ennusteestani toteutui sittenkin se ensimmäinen eli kylmempi vaihtoehto. Lännessä olleen korkeapaineen itäpuolitse on siis virrannut pohjoisesta niin kylmää ilmaa, että päivälämpötilatkin ovat olleet esim. tänään selkeässä säässä vain asteen pari plussalla ja to - pe välisenä vähäpilvisenä yönä oli pakkasta -5 asteen molemmin puolin jopa osassa etelärannikkoa. Viime yö oli leudompi runsaan pilvisyyden takia, kun pohjoisvirtauksessa on liikkunut heikkoja lumikuurojakin antaneita pilvilauttoja.

Tuo kuva on otettu eilen perjantaina 30.10.2009 Hämeenlinnassa Vanajaveden rantavedestä iltapäiväksi tulleen pilvilautan peitettyä taivaan. Siinä nähdään tuon to - pe välisen yöpakkasen aiheuttamaa jäätymistä, mikä ilmeni tämän järven seisovan veden alueella noin metrin levyisenä vyöhykkeenä rannassa. Tänään tuo jää oli jo sulanut kokonaan auringon paisteessa. Tällaista vähäistä jäätymistä on siis jo tapahtunut Etelä-Suomen järvissä, mutta meri (Suomenlahti) on viilentynyt edelleen hyvin hitaasti ja jäätymistä ei ole tapahtunut edes sisälahdissa. Myös joet ja ojat (Virtaavat vedet) ovat säilyneet jäättöminä yöpakkasissa, koska niihin tuleva vesi on sen verran lämmintä sen tullessa niihin suoraan vielä suhteellisen lämpimistä syvemmistäkin maakerroksista.

Ensi yö on taas kylmä vähäisen pilvisyyden takia ja Suomen lounais - eteläreunalle siirtyneen korkeapaineen tyynen alueen vaikuttaessa. Tämän takia pakkasta voi olla sisämaassa taas jopa reilut -5 astetta ja etelärannikollakin muutamia asteita. Tuo korkeapaine jää vaikuttamaan su - ma ajaksi Suomen etelä - kaakkoisreunalle niin, että leuto lounaisvirtaus pääsee vaikuttamaan kunnolla vain pohjoiseen Suomeen ja Atlantin matalapaineet jäävät kauas länteen - pohjoiseen. Niinpä Etelä-Suomessa jatkuvat vielä yöpakkaset heikkotuulisissa oloissa ja leudontumista tapahtuu vain hitaasti länsipainotteisesti pivisyyden lisääntyessä asteittain.

Tiistain tienoilla leutous saavuttaa huippunsa, kun korkeapaine on sen verran etääntynyt idemmäksi ja etelään kääntynyt tuuli on voimistunut selvästi. Tällöin ma - ti ja vähemmän ti - ke öinä yöpakkasta voi olla asteen parin verran vain sisämaassa itäpainotteisesti (Jos on riittävän selkeää, muutoin pakkanen poistuu) ja päivällä lämpötilat saattavat saavuttaa etelärannikolla ja lännessä yli +5 asteen ja sisämaassakin idässä olisi selvästi plussaa. Pilvisyys on myös runsasta ja leudontumiseen voi liittyä sumuja ennen tuulen maanantaina alkavaa voimistumista; lämpötilan vuorokausivaihtelu alkaa taas kadota.

Laaja ja voimakas matalapaine näyttää kehittävän keskuksen Britteinsaarten tienoille keskiviikkoon mennessä ja samalla tuo korkeapaine muotoutuu Venäjällä niin, että ilmavirtaus kääntyy kaakkoisemmaksi keskiviikkona. Tämä tietää kylmempien ilmamassojen virtaamista Suomeen ja näin talven tuntua alkaa taas olla enemmän. Torstaina etelästä näyttää saapuvan myös rintamasateita tuon laajan matalapaineen kierrättämänä. Niinpä aluksi ke - to aikana tuulisessa ja runsaspilvisessä säässä lämpötilat laskevat nollan tienoille; etelärannikko ja länsiosat tyypillisesti leudoimmat. To - pe tienoon sateet tulevat siten koko Etelä-Suomessa lumena - räntänä ja ensilumi olisi tiedossa myös niille alueille, joille se ei vielä ole satanut (Mahdollisesti ei vielä lounaissaaristoon). Ainakin muutamia senttejä sitä voisi olla tiedossa etenkin sisämaahan...

To jälkeen ko. matalapaine näyttäisi lähestyvän Suomea, mutta se heikkenisi samalla. Idän korkeapaine näyttäisi vetäytyvän vielä idemmäksi ja Atlantilla voimistuisi uusi hyvin voimakas ja laaja matalapaine syöden tuon heikentyvän mukaansa. Tämä tietäisi loppuviikoksi tuulien kääntymistä Suomessa leudompaan etelän - lounaan kantille ja runsaspilvisen sekä ajoittain sateisen sään vallitessa lämpötilat kohoaisivat vähitellen myös sisämaassa selvästi plussalle ilman vuorokausivaihtelua. Niinpä sateet muuttuisivat vetiseen suuntaan ja todennäköisesti tuleva lumipeite sulaisi sisämaastakin vielä ainakin osittain pois viikon loppuun mennessä. Toisaalta idästä näyttäisi ulottuvan uudestaan kylmentävä korkeapaineen selänne: Tuulet kääntyisivät kaakkoon ja lumipitoisia sateita tulisi lisää. Tarkastellaan tilannetta lisää...

Etelä-Suomen ruska on luontaisten lajien osalta aivan päättymäisillään, koska nämä viimeaikaiset yöpakkasetkin ovat nopeuttaneet lehtien varisemista. Sisämaan ja etelärannikon välillä ei enää ole suurta eroa ja lähinnä vain paikoin joissakin koivuissa (Betula sp.) ja raidoissa (Salix caprea) on lehtiä jäljellä ruskeasävyisinä. Monissa viljellyissä lajeissa on vieläkin osittaista kesävihreyttä (Mm. jasmikkeet, kuusamat ja villaheisi) ja puista mm. tammet (Quercus robur), hopeasalava (Salix alba "Sibirica") sekä suurin osa lehtikuusista (Larix sp.) ovat vielä varsin runsaassa lehdessä ja ruskansa huippuvaiheessa.

Tuleva sään kehitys tietää sitä, että yöpakkasten jälkeen voimistuva tuuli varistaa loppujakin lehtiä tehokkaasti. Luontaisten lajien osalta ruska päättyy siis ensi viikon aikana ja varisemisen nopeuduttua viivettä normaaliin aikatauluun ei siinä enää ole merkittävästi. Viljeltyjen puiden ja pensaiden pariin jää silti vielä osittaista lehtevyyttä moniin lajeihin, mutta osittain - kokonaan pakkasten vaurioittamiin lehtiin ei enää juurikaan kehity varsinaisia ruskasävyjä. Loput lehdet varisevat siis lähinnä ruskeiden - harmaiden sävyissä joitakin yksittäisiä väripilkkupoikkeuksia lukuun ottamatta, joita löytyy lähinnä vain kasvitieteellisten puutarhojen ja arboretumeiden kokoelmista (Viikon tunnelmakuvat -sarjassa esimerkkejä...) ja etelärannikolta.

Vesistöjen jäätymistä järvien ja lampien osalta tapahtuu ensi yönä tähän mennessä reippaimmin, kun tuulikin on hyvin heikkoa. Maaperäkin pysyy etelärannikkoa myöten parin sentin roudassa. Sitten alkuviikon pieni leuto jakso keskeyttää jäätymisen, mutta kaikki jää ja osa roudastakaan eivät todennäköisesti ehdi sulaa etenkään sisämaassa sen aikana. Ti jälkeinen uusi kylmentyminen ei sisällä kunnollisia yöpakkasia, joten jäätyminen ei toisaalta etene silloin mainittavasti lisää ja järvijäätymisen pysähtymiseen vaikuttaa myös voimistunut tuuli. Suojaisille seisovan veden paikoille jäänee kuitenkin sen verran jäätä, että tuo to - pe tienoon lumi sataa jäiden päälle koristamaan hienon laikullisesti. Talvi siis näyttää monessakin mielessä olevan tulossa etuajassa, mutta ensi viikon lopussa tuleva mahdollinen kunnon leudontuminen torppaisi ne "aikeet" vielä helposti...

No comments: