Thursday, November 05, 2009

Sikainfluenssa ja H1N1 -rokote kansanhallinta-aseena: Informaatiota NWO -pahuutta vastaan - Osa 1

On ollut vaikea alkaa kirjoittamaan viimeaikaisista tapahtumista täällä ja maailmalla, koska asioiden kaameus on ollut omalla tavallaan niin hurjaa ja painostavaa. Toisaalta naurettavan typerääkin, mutta liikaa kansalaisia on joka tapauksessa niellyt liikaa pahojen agendojen siimoja yhä edelleen. Lisäksi tilanteet ovat olleet tapahtumassa niin monella rintamalla yhtäaikaa. Aivan, kuten NWO -eliitti on halunnutkin ja aivan niin kuin oli odotettavissa lokakuussa, kun arvioin kuukausi sitten tilanteiden pahenevan "Saatanallisella tavalla" --> Tilanteet tulevat pahenemaan monella tavalla vielä lisääkin, koska ei ole havaittavissa vieläkään kunnollisia pelastavia agendoja lännen oligarkkieliitin punomien satanistiagendojen torppaamiseksi ja niiden korvaamiseksi paremmilla.

Marraskuu on siis jo hyvässä vauhdissa ja havaitsemme tässä maailman tilanteen vyyhdissä etenemässä selkeästi kaksi aihepiiriä ylitse muiden; sikainfluenssa ja sen rokotuskamppanja sekä taloustilanne. Kuten olemme oppineet tässä blogissa, niin nämä ovat olleet viime kuukausina kokonaiskuvan kannalta merkittäviä myös ymmärryksen saavuttamiseksi NWO -agendan koko olemuksesta. Huomaamme myös edelleen sen, kuinka valtavirtamedian ja vaihtoehtomedian asettaminen vertailuun paljastaa osittain varsin kirkkaastikin seikkoja näistä maailman tilanteista NWO:n ikeen alla. Huomio kannattaa kiinnittää edelleen myös eri jutuissa oleviin lukijakommentteihin ---> Niissä oleva vastakkainasettelu paljastaa NWO:n olemuksesta paljon.

Tänään päätin avata tällä kirjoituksella nopeasti tehtävän kirjoitussarjan (Tulee sisältämään ehkä 3 - 4 osaa...) informaation tarjoamista varten, jotta painostavasti päälle kaadettava länsieliitin NWO -projekti tulisi aikaisempaa vielä paremmin selville tämän sikainfluenssa- ja H1N1 -rokoteosa-alueen kannalta tarkasteltuna ja siinä eri asioiden vertailu mm. akselilla hyvä vs. paha onnistuisi yhä paremmin. Nyt on kiire opetella maailmamme kokonaiskuvaa valtavirtamedian tyhmentävän, sumentavan, valehtelevan ja vääristävän vaikutuksen ulkopuolelta! Samalla on opiskeltava myös valtavirtamediaa siinä rinnalla!

Tämä kirjoitus on käytännössä linkkikokoelma, joka tarjoaa lähteet ja pohjatiedon tämän sarjan kirjoituksilleni. En vielä tarkkaan tiedä, miten hyödynnän ko. materiaalia, mutta pyrin tekemään sen tehokkaasti, räväkästi ja oleelliseen keskittyen. Aloitan lainaamalla Lars Ostermania: "Viime päivien uutisointi sikainfluenssan "vaarallisuudesta", "rokotteiden vähyydestä", "kuolemantapauksista" on vastuutonta, tahallista, pahansuopaa, vääristelevää ja toteutetaan kaiken kukkuraksi pitkälti julkisilla varoilla. Lääketeollisuuden sätkynuket ja näiden rahoijen armoilla olevat tahot kuten Suomen THL laulaa "lääketeollisuuden lauluja" koska syö sen leipää. Tällaisesta riesasta päästään kun siirrytään pois tuhoisasta velkavetoisesta rahajärjestelmästä ja valtiovalta talousdemokratian mallin mukaan voi rahoittaa itse itsensä.". Tämä aiheeseen liittyen erinomaisen kiteyttävä ajatus löytyy ko. herran blogista (Suomen Talousdemokraattinen puolue), jonne linkkejä tuossa alhaalla monen muun lisäksi.

Tähän aluksi valtavirtamedian NWO -agendaa tukevia uutisia: Hesarin jutut; Suomen huippu-urheilijat eivät halua sikainfluenssarokotusta, Ukraina sulki koulut sikainfluenssan vuoksi, HUS: Sikainfluenssarokote turvallinen myös taudin jo sairastaneille , Liian harva sikainfluenssapotilas hakee hoitoa USA:ssa, Ukraina pyytää apua sikainfluenssan torjuntaan, Afganistanin koulut kiinni viikoiksi sikainfluenssan vuoksi, Sikainfluenssaa Vaasassa, Tampereella paljon poissaoloja, Vantaa nopeuttaa sikainfluenssarokotuksia, Sikainfluenssa voi tuntua tilissä, Syöpäjärjestöt: Sikainfluenssarokotteen voi ottaa hoitojen aikana, Sikainfluenssalääkkeet käsikauppaan Norjassa torstaina, Sikainfluenssatapaukset lisääntyvät Uudellamaalla, Poliitikko kuoli sikainfluenssaan Ruotsissa, Tällä viikolla pääkaupunkiseudulla rokotetaan erityisesti raskaana olevia, Risikko: Ei syytä paniikkiin, Torniolaistytön kuolinsyyksi varmistui sikainfluenssa, Sikainfluenssaepidemia on pääkaupunkiseudulla, Sikainfluenssakyselyt ovat tukkineet neuvontanumeroita koko maassa, Sikainfluenssalääkkeet pysyvät lääkärin määrääminä, Haaparannan koulussa pikarokotukset tytön kuoltua sikainfluenssaan, Sikainfluenssarokotetta saadaan Suomeen ennakoitua hitaammin ja Sairaala: Torniolaistyttöä hoidettiin ohjeiden mukaan.

Vaihtoehtomedian juttuja --->

Infowars -sivusto: Obama Administration Launches Deceptive Swine Flu Propaganda Blitz, The Goal of Every H1N1 Swine Flu Vaccine: Immunotoxicity, Neurotoxicity and Sterility, England Chief Medical Officer Calls H1N1 Vaccine Resistors “Extremists”, Vaccinations for better or for worse?, Press For Truth Covers Day 1 of H1N1 Vaccinations in Toronto, Profit Drive Swine Flu Propaganda — Pump Up the Volume, WHO memos 1972 explains how to turn vaccines into a means of killing, Three More Children Injected Against Parents’ Wishes, Government Appoints Task Force To Handle H1N1 Vaccine Propaganda, IBM Knew About Pandemic in 2006, Soldiers Nearly Killed with Military’s Bioterrorism Vaccine, CFR: Vaccines No More Harmful Than Tuna Sandwich, CFR Recording Suggests Creating False Scarcity To Drive Up Demand For H1N1 Vaccine, Defending The Right to Poison ja Martial Law, Forced Vaccinations May be Unfolding in Ukraine.

Alex Jones Channel: Steve Watson on Alex Jones Tv 1/3:Possible Deaths From H1N1 Vaccine Reported in Sweden: A B C. Author Bill Sardi on The Alex Jones Show 1/6:What's In Your Vaccine?: A B C D E F. Rima Laibow & Gen. Stubblebine on Alex Jones Tv 1/8:Big Pharma's Dangerous Drugs & Vaccines: A B C D E F G H.

LaRouche PAC -sivusto: LaRouche: Obama Government is Lying about Swine Flu Vaccine, Flu, or Something Else, Panics Ukraine, In Reply to EIR, Fauci Defends Vaccine Cartel ja It's Not Disease that's Destroying Ukraine—and the World—It's the British Empire.

Suomen Talousdemokraattinen puolue -blogi: Viisi kuollut rokotteiden myrkkyihin Ruotsissa, Teresa Forcades: Sikainfluenssan taustaa ja Pahansuopaa pelonlietsontaa.

Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä - blogi: Sikainfluenssa mediassa.

Rokotusinfo.fi -sivusto.

Journey towards Enlightenment -blogi: Ukraine: Influenza or Pneumonic Plague? -jutun linkki, Tutkimus: Lapset tarvitsisivat kaksi annosta H1N1-rokotetta, Jane Burgermeister, interviewed by Bill Ryan and Kerry Cassidy ja Swine Flu Vaccine Tracking Devices, Bar Coded Bracelet.

Sairas kaunis maailmamme -blogi: Sikainfluenssa ja h1n1 rokote.

Iskuryhmä -blogi: Fema-leireistä ja pakkorokotuksista.

Mercola.com: Swine Flu -- One of the Most Massive Cover-ups in American History ---> Tämä yhdysvaltalainen lääkäri Joseph Mercola ja hänen kollega Russell Blaylock (http://www.russellblaylockmd.com/) ovat erittäin keskeisiä hahmoja kritisoimassa ja tuomassa tarkkaa ja laajaa tietoa tähän sikainfluenssa- ja rokotehuijaukseen liittyen.

Tässä on kaikki tähänastiset kirjoitukseni, jotka tavalla tai toisella liittyvät sikainfluenssaan.

No comments: