Sunday, December 20, 2009

Viikon 51 tunnelmakuvat vuonna 2009 - Osa 1



Ankaran pakkasjakson toisen päivän järvijäätilanteita Vanajaveden rannoilla kuvattuna tiistaina 15.12.2009 Hämeenlinnassa. Jään pinnan kuurahiutaleet olivat kasvaneet kahdessa päivässä monin paikoin hämmästyttävänkin isoiksi, koska oli riittävän tyyntä -15 ja -20 asteen välillä olleen pakkasen lisäksi. Niinpä niiden varjotkin näyttelivät matalassa auringon valossa keskeistä roolia esim. tässä etelänäkymässä. Viikon mittaan kasvua tapahtui vielä lisää, mutta la - su ensin voimakas tuuli ajoi kuurat osittain pois tuiskukasoiksi ja sitten satoi muutama sentti lunta päälle.




Ankaran pakkasjakson toisen päivän järvijäätilanteita Vanajaveden rannoilla kuvattuna tiistaina 15.12.2009 Hämeenlinnassa. Kaukana puustosta ja vastarannasta auringon valon leikki näkyi todella upeasti kuurahiutalejäällä. Samoin vastarannan puuston yön aikana saamansa kuura teki maisemasta suorastaan ultratalvisen ihmemaan verrattuna vain kaksi päivää aikaisemmin vallinneeseen syystalviseen harmauteen. Tämä länsinäkymä paljasti taivaanrannan untuva- ja verhopilvivyöhykkeen, joka oli aikaisemman sääarvioni vastaisesti heikoksi ja länsipuolitse pohjoisesta ohittavaksi jääneen matalapaineen merkki.




Ankaran pakkasjakson toisen päivän järvijäätilanteita Vanajaveden rannoilla kuvattuna tiistaina 15.12.2009 Hämeenlinnassa. Pakkanen pysyi tässä alkuiltapäivästäkin -15 asteen vaiheilla ja nyt jää oli jo paikoin 10 senttiäkin paksumpaa. Matala aurinko loi hienoja varjoja kuurahiutaleiden koristelemalle jäälle. Jää alkoi kantamaan ihmistä jo monin paikoin, mutta virtapaikat pysyivät vielä petollisina. Kuitenkin viikon mittaan ihmisiä alkoi liikkumaan jäillä turvallisesti jään paksuunnuttua ajoittain reilun -20 asteenkin pakkasissa monin paikoin jopa yli 20 sentin.
.



Ankaran pakkasjakson toisen päivän järvijäätilanteita Vanajaveden rannoilla kuvattuna tiistaina 15.12.2009 Hämeenlinnassa. Tuulen pysyttyä hyvin heikkona korkeapaineen selkeässä selänteessä pakkanen kiristyi yöllä jo lähes -20 asteeseen ja sai aikaan vahvan kuurahiutalepinnoitteen jäälle. Myös edellispäivän heikon jääkidesateen sumentavaa jauhokuuraa on mukana. Selkeällä taivaalla näkyi hyvin lämpövoimaloiden ja tehtaiden pakkasessa voimistuneet savuvanat liikkeessä hiljalleen heikon tuulen mukana; tässä etelä-lounaistuulivire oikealta.
.



Ankaran pakkasjakson ensimmäisen päivän järvijäätilanteita Vanajaveden rannoilla kuvattuna maanantaina 14.12.2009 Hämeenlinnassa. Muutaman tunnin vanhaa kuurahiutaletonta jäätä (Toisaalla järvellä kuurahiutaleita oli jo vanhemmassa jäässä; kts. alhaalla "jää- ja lumitilanteet"), josta taustan maisema heijastui vielä hienosti. Matala keskipäivän tienoon aurinko heijastui myös kivasti vastapäisen rakennuksen ikkunoista; ajankohdalle tyypillinen piirre --> Seur. ma talvipäivänseisaus.
.



Ankaran pakkasjakson ensimmäisen päivän järvijäätilanteita Vanajaveden rannoilla kuvattuna maanantaina 14.12.2009 Hämeenlinnassa. Ulappa-alueet tällä järvellä pysyivät edellisillan tuulessa kovan aallokon takia vielä sulana, mutta jäätyminen tapahtui sitten yöstä alkaen muutamassa tunnissa lähes 5 sentin paksuuteen tuulen tyynnyttyä. Tässä jään pintaan ei ollut vielä kertynyt paljoa kuurahiutaleita n. -15 asteeseen yöllä kiristyneessä pakkasessa, joten ajankohdan matala keskipäivän tienoon aurinko heijastui vielä varsin hyvin jäästä.

No comments: