Sunday, January 03, 2010

Viikon 53 tunnelmakuvat vuodenvaihteessa 2009 - 2010 - Osa 2



Kuolleina kiinni jääneitä lehtiä kyynelkoivussa (Betula pendula "Youngii") kuvattuna sunnuntaina 3.1.2010 Hämeenlinnassa. Myöhäisimpiin ruskaantujiin lukeutuva riippaoksainen pieni puulajike, jonka lehdet käyttäytyvät nyt kuin kuivuneessa saunavihdassa pakkasten tultua keskeyttävästi väliin ruskan etenemisessä loppuun; osa lehdistä säilyy jopa kevääseen saakka hitaasti harmaanruskeaksi haaleten.




Viikon lumisateista päällensä kuorrutteen saanutta sinikuusamaa (Lonicera caerulea) kuvattuna sunnuntaina 3.1.2010 Hämeenlinnassa. Tuulensuojassa ja heikoissa tuuliolosuhteissa muutenkin myös tämä yleinen pensaslaji kerää hyvin päällensä myös pakkaslunta. Ko. päivän puuskainen tuuli kuitenkin varisti tuoretta pakkaslunta paljon pois myöhemmin.




Viikon lumisateista päällensä kuorrutteen saanutta kurtturuusua (Rosa rugosa) kuvattuna sunnuntaina 3.1.2010 Hämeenlinnassa. Suojasään varistettua alkuviikolla lumia, oli kylmenemisen yhteydessä ja ko. päivänä tulleet lumisateet taas tuulensuojapaikkojen lumikuorrutekoristajia. Tässä seassa oli myös vanhaa tykkylumeksi muuttunutta kuorrutetta.
.



Marjasatoaan värikkäänä säilyttänyttä ja tykkylumikuorrutteista riippapihlajaa (Sorbus aucuparia "Pendula") kuvattuna lauantaina 2.1.2010 Jyväskylässä Halssilan kirkon pihalla. Erinomainen alkutalven koristepuu ja tämä marjasato säilyykin hyvin pitkään juuri pakkasten takia. Leutoina talvina marjat mätänevät nopeammin. Lajikkeen kukintakin on upeasti lähellä tuoksuteltavana oksien ollessa ihmisen korkeudella.




Tykkylumista vuorimäntyä (Pinus mugo) kuvattuna lauantaina 2.1.2010 Jyväskylässä Halssilan kirkon pihalla. Alempaan kuvaan verrattuna päinvastaisessa suunnassa laskeva iltapäiväaurinko värjäsi tykkylunta näin komeasti. Tällä alueella suojasäiden vähyyden takia (Esim. Espooseen verrattuna) tuulensuojapaikoilla tykkylumi on säilynyt hyvin havukasvien oksilla jo pitkään.




Laskevaa iltapäiväaurinkoa lumisten metsämäntyjen (Pinus sylvestris) läpi kuvattuna lauantaina 2.1.2010 Jyväskylässä Halssilan kirkon pihalta Jyväsjärvelle. Talven kylmintä yötä (Tähän mennessä) ilmentävä jo tyyntyneen selkeän sään tilanne oli kuin suomalaisesta "kulta-ajan" maalauksesta reilun 100 vuoden takaa. Pakkanen oli kiristynyt jo -20 asteen vaiheille ja kiristyi yöksi tällä alueella -30 asteen tienoille.




Lumikuorrutteista japaninmarjakuusta (Taxus cuspidata) kuvattuna torstaina 31.12.2009 Espoon Tapiolassa. Tuulensuojapaikoilla havupuiden oksille jäi alkuviikon suojasäistä huolimatta lunta ja ko. viikon uusista lumisateista päälle tullut kuorrute alkoi uhkaamaan oksien kestokykyä paikoitellen. Näin myös etelärannikolla on saanut alkunsa paikalliset tykkylumitilanteet; suojalumen ja pakkaslumen kovettuessa ja tiivistyessä.

No comments: