Sunday, February 28, 2010

Viikon 8 tunnelmakuvat vuonna 2010 - Osa 1 (Ma - ti; Lumipyrytutkielmaa)



Lumipyryä illan pimeydessä kuvattuna tiistaina 23.2.2010 Espoon Tapiolassa. Päivän aikana matalapaineen keskuksen tultua lähelle eteläreunalle lumisateet jatkuivat ajoittaisina pitkään ja lunta kertyi n. 10 senttiä. Kuvassa tuuli oli jo kääntynyt pohjoiseen matalapaineen keskuksen liikuttua itäpuolelle; pakkanen alkoi taas kiristymään -10 asteen kylmemmälle puolelle. Kuvan lumivallit olivat urheilukentän laidalla paikoin jo lähes 5 m korkeita.




Lumipyryä iltapäivällä kuvattuna tiistaina 23.2.2010 Espoon Tapiolassa koilliseen-itään. Lumihangen pinnalla nähdään lievästi loivaa dyyniaaltomuotoa, joka aiheutui ko. pyrytilanteen itä-kaakkoistuulten muovaamisesta; kuvatessa oli melkein vastatuuli.




Lumipyryä iltapäivällä kuvattuna tiistaina 23.2.2010 Espoon Tapiolassa. Lumipyryn toi lounaasta lähestynyt pieni, mutta pippurinen matalapaine pian yön kovan pakkasen jälkeen; alueella n. -18 astetta. Sateen myötä kaakkois-itätuulissa sää lauhtui jopa -5 asteen vaiheille. Etualalla Leimuniityn pensaikossa havaitaan edelleen syyshortensioiden (Hydrangea paniculata "Grandiflora") kukintoterttujen säilyneen hyvin talventörröttäjinä.




Viimeisen kovan pakkasen korkeapaineen selänteen saapuminen alkamassa kahden lumipyryisen matalapaineen välissä kuvattuna maanantaina 22.2.2010 Espoon Tapiolassa etelään. Matalapaineen keskus oli juuri ylittänyt paikan ja tuuli oli kääntynyt aamun kaakosta iltapäivän luoteeseen. Sadealueen lopullinen väistyminen alkoi pilvipeitteen rakoiluna lounaasta; kuvassa sadepilviä ja alinna kumpukerrospilviriekaleet liikkeessä kaakkoon; pakkanen kiristyi -10 asteen leudommalta puolelta uudestaan paikoin jopa -20 ja -28 asteen välille seuraavaksi vähäpilviseksi yöksi.




Edellisen la - su ajan voimakastuulisen lumipyryn jälkeistä maisemaa kuvattuna maanantaina 22.2.2010 Espoon Tapiolassa. Pyryn aikana kova tuuli kävi idästä eli kuvassa oikealta, mikä kinosti valtavina deltakielekkeinä lumen ko. puistokäytävän tukoksi. Tässä ne oli viimein aivan äskettäin aurattu sivuun noiksi kasoiksi. Pienen heikkenevän matalapaineen keskuksen ollessa päällä lumisateet jatkuivat yhä kuurottaisina.

No comments: