Sunday, March 21, 2010

Viikon 11 tunnelmakuvat vuonna 2010 - Osa 1



Lumisateista katunäkymää kuvattuna vähän ennen keskiyötä sunnuntaina 21.3.2010 Espoon Tapiolassa. Tässä vaiheessa märkä lumisade oli koristellut puustonkin kuorrutteeseen pienen matalapaineen liikuttua eteläreunaa viistäen itään. Navakka tuuli oli kääntymässä idästä pohjoiseen ja sade oli lakkaamassa alkuyöstä lämpötilojen laskiessa pakkaselle. Uutta lunta kertyi lähes 10 cm ja näin pe - su ajan sulamisesta huolimatta hankien kokonaispaksuus oli edelleen vähintään 50 cm:n tienoilla - vähän yli.




Koillisnäkymää puistoon kuvattuna illansuussa sunnuntaina 21.3.2010 Espoon Tapiolassa. Kylmän rintaman liikuttua yöllä pohjoisesta etelärannikon tuntumaan oli tuuli kääntynyt tyynen vaiheen jälkeen itään. Runsas kumpukerrospilvisyys säilyi koko päivän. Yllä oli rintamapilvisyyttä ja loppupäiväksi lännessä kehittynyt uusi ja pieni matalapaine toi märkää lumisadetta Etelä-Suomeen itätuulen voimistuttua samalla. Lämpötilat olivat koko päivän noin nollassa.




Näkymää Vanajaveden rannalta lounaaseen kuvattuna iltapäivällä lauantaina 20.3.2010 Hämeenlinnassa. Lännestä tullut uusi matalapaine oli kulkemassa Keski-Suomen yli itään ja edellisillan-yön rintamasateen kaikottua itään jäljelle jäi leuto länsituulinen sää runsaassa sumu- ja kumpukerrospilvisyydessä vesi- ja räntäkuurojen kera. Illaksi tuuli heikkeni ja kylmä rintama lähestyi pohjoisesta; runsas alapilvisyys säilyi ja kuurot loppuivat. Alkupäivän (yö - iltapäivä) lähes +5 asteen lämpötilat laskivat illalla nollan vaiheille. Vesisateet ja suoja nostivat järvelle jo sulamisvesilammikoita (Vrt. edellisen päivän kuva alla).




Näkymää Vanajaveden rannalta lounaaseen kuvattuna iltapäivällä perjantaina 19.3.2010 Hämeenlinnassa. Edellisillan rintamasateen ja matalapaineen osakeskuksen liikuttua Suomen kaakkoispuolelle jäi Etelä-Suomen ylle satamaton rintamavyöhyke, jossa länsi-lounaistuuli oli heikkoa ja lievästi suojaiseksi (Aste pari plussaa) muuttuneessa ilmamassassa tiivis sumu- ja kumpukerrospilvikansi piti koko päivän pintansa. Illalla lännestä tuli uusi okludoituneen rintaman sade lännen voimakkaamman matalapaineen edellä voimakkaassa lounaistuulessa ja ne sateet tulivat suurimmaksi osaksi vetenä myös tässä sisämaassa.




Itänäkymää puistoon kuvattuna juuri ennen keskiyötä torstaina 18.3.2010 Espoon Tapiolassa. Lämpimän rintaman lumisadealue saapui illaksi ja nollaan lauhtuneessa säässä märkää lunta kertyi kuvan lumisateiseen tilanteeseen mennessä viitisen senttiä tuulen kääntyessä heikkenevänä länteen. Lumisateen aiheuttamasta taivaan sameudesta heijastui lähellä olleita keinovaloja utuisesti eri väreissä. Yöllä lämpötila kohosi asteen parin verran plussalle ja sulatti aamuksi puustosta ko. sateen tekemän kuorrutteen.




Koillisnäkymää puistoon kuvattuna keskipäivällä torstaina 18.3.2010 Espoon Tapiolassa. Lämpimää rintamaa yhä lähemmäksi tuonut matalapaineen osakeskus oli liikkumassa lännestä kohti Etelä-Suomea. Kuvassa ko. rintaman etupuolen pilvisyys oli runsastunut jo verhopilvikanneksi ja sen alla oli lounaistuulessa seilaavia kumpukerrospilvilauttoja. Lämpötila oli kohoamassa yön -15 asteen vaiheilta iltapäivän ja illan n. nollaan.




Koillisnäkymää puistoon kuvattuna aamupäivällä torstaina 18.3.2010 Espoon Tapiolassa. Aamun mittaan lännestä alkoi tulla lähestyvän lämpimän rintaman etupuolen pilvisyyttä; kuvassa untuva- ja harsopilvinauhoja kuvaajan selän takaa. Pilvet tarjosivat aamuruskoa varhain aamulla. Lännen laaja matalapainetoiminta alkoi puskea lounaasta leudompaa ilmaa ja tyynen pakkasyön jälkeen lounaistuuli alkoi voimistua.




Yönäkymää puistoon kuvattuna itään minuuttia ennen keskiyötä keskiviikkona 17.3.2010 Espoon Tapiolassa. Yöksi oli vahvistumassa korkeapaineen selänne Etelä-Suomen yllä ja sen myötä pakkanen oli kiristymässä taas jopa -15 asteen vaiheille, kunnes nuo kuvan keinovaloissa kylpeneet ohuet kumpukerrospilvet olivat kadonneet kokonaan tuulenkin oltua edelleen hyvin heikkoa - tyyntä.




Iltahämäränäkymää puistoon kuvattuna etelään keskiviikkona 17.3.2010 Espoon Tapiolassa. Ajoittain runsastuneet untuva-, harso- ja kumpukerrospilvet heijastelivat värejä iltahämärän ja keinovalaistuksen yhteisvaikutuksessa; kevään tuloa ilmensi kylmyydestä huolimatta pimentymisen ajankohdan siirtyminen jo klo. 19:00 jälkeiseen aikaan. Lumipeitteen vähäistä sulamista tapahtui päivällä yhä vain tummilla kohdilla ja aurinkoa vasten olevilla sivuilla.




Koillisnäkymää puistoon kuvattuna keskipäivällä keskiviikkona 17.3.2010 Espoon Tapiolassa. Idässä ollut matalapaine oli heikkenemässä ja lännessä kehittynyt uusi matalapainetoiminta alkoi lähestymään; ensin korkeapaineen selänne oli muodostunut lännestä Etelä-Suomeen ja tuuli oli kääntynyt länteen ollen yöstä alkaen hyvin heikkoa. Untuva-, harso- ja ohuita kumpukerrospilviä liikkui vaihtelevasti. Yöpakkasta oli tyyntyneessä säässä -15 ja -20 asteen välillä (Sisämaassa jopa -20 astetta kylmempää) ja päivällä aste pari pakkasta.




Etelänäkymää puistoon kuvattuna keskipäivällä tiistaina 16.3.2010 Espoon Tapiolassa. Edellisen päivän tapaan koko ajan vallitsi heikko ja ajankohtaan nähden kylmä luoteis-pohjoisvirtaus laajan matalapaineen länsireunalla, missä seilasi pilvilauttoja heikkoine lumikuuroineen; kuvassa untuvapilveä yllä ja alempana ohuita kumpukerrospilviä, joista paksuimmat antoivat lumikuuroja. Yöpakkasta oli -10 ja -15 asteen välillä ja päivälämpötila oli parisen astetta pakkasella.




Koillisnäkymää puistoon kuvattuna iltapäivällä maanantaina 15.3.2010 Espoon Tapiolassa. Laajan matalapaineen jäätyä painopisteeltään Suomen itäpuolelle oli Etelä-Suomessakin vallitsevana tänäkin päivänä kylmä luoteis-pohjoisvirtaus, jossa pilvilauttoja liikkui etelään-kaakkoon heikkoine lumikuuroineen; kuvassa untuva- ja harsopilvilauttoja. Yöpakkasta oli -10 ja -15 asteen välillä ja päivälämpötila oli pari-kolme astetta pakkasella. Lumipeitteen syvyys pysyi reilussa 50 sentissä.

No comments: