Sunday, November 27, 2011

Myrskyseuranta su 27. - ma 28.11.2011: Raju matalapaineen osakeskus lännestä ja hirmumyrsky Beritinä Etelä-Ruotsiin

Tänään sunnuntaina on ollut erittäin voimakkaan myrskymatalapaineen päivä, jonka takia pitkästä aikaa teenkin blogiini tähän väliin jonkinmoisen myrskyseurantakirjoituksen. Myrskyn aiheuttanut matalapaineen osakeskus tuli lännestä nopeasti tämän su-päivän aikana Etelä-Skandinaviaan ja siitä Suomeen ja sen aiheuttamat tuulet ovat olleet pahimmillaan Etelä-Ruotsissa ja Tanskassa, missä Beritiksi nimettynä myrsky on saavuttanut hirmumyrskyn lukemia illan mittaan ja kovimmissa puuskissa jopa 40 m/s on ylittynyt! Täällä Suomessa matalapaineen keskuksen liikerata Etelä-Suomen yli itään on mahdollistanut kovimpien tuulten jäämisen maamme lounais - eteläpuolelle, mutta laajoja sähkökatkoksia on myrskytuhojen takia tullut etelä- ja länsiosissa; Hesarin juttu.

Koostan tähän alle ensin Facebook -profiilissani kirjoittamiani myrskyseurantahavaintoja (Tarkat havaintokellonajat lisään sitten, kun ne maanantain aikana ilmestyvät ko. Facebook-statukseen). Seurantapaikkani on ollut Hämeenlinna, missä on ilmennyt kuluneen päivän aikana hienosti ko. matalapaineeseen liittyneet kahden hyvin erilaisen ilmamassan toisiinsa nähden jyrkät sijoittumiset ja niiden ns. kamppailuvaiheet: Aluksi lounaasta pääsi hivuttautumaan eteläisimpään Suomeen noin Pori - Tampere - Lappeenranta -linjan eteläpuolelle ajankohtaan nähden erikoisen leutoa ilmamassaa (Lämpötilat paikoin jopa n. +10 astetta!), kun samaan aikaan ko. linjan pohjoispuolella jyrkkärajaisesti oli n. 0 asteen lämpötiloja. Sitten illalla matalapaineen keskuksen siirryttyä itään em. linjan pohjoispuolelta leudon ilmamassan korvaten pääsi ko. semitalvinen ilmamassa erikoisen nopeasti tulvahtamaan eteläisimmän Suomen ylle luoteis-pohjoistuulilla.

Facebook -statukseni myrskyseurantaa:

Sunnuntaina 27.11.2011 klo. 18:37: Nyt näyttää sadealueen lumisen olomuodon raja menevän Porin tienolta, vähän Tampereen pohjoispuolitse ja Päijänteen keskivaiheilta itään. Pohjoispuolella on pyryttänyt jo useita senttejä lunta ja eteläpuolella on leudontunut jopa +8 ja +10 asteen välille. Hankoniemelle ja paikoin etelärannikolle saakka on ulottunut myrskytuulinen alue etelästä, mutta sisämaassa matalapaineen keskuksen liikeradalla on ollut ajoittain hyvin heikkotuulista.

Etelä-Ruotsin hirmumyrsky puolestaan on ennusteiden mukaan rajuimmillaan juuri lähimpien muutamien tuntien aikana. Ruotsin lehdistön nettisivuja seuraamalla saa paljon tietoa; nyt on jo mm. erään ostarin julkisivua repeytynyt irti.

Sunnuntaina 27.11.2011 klo. 21:37: Nyt matalapaineen keskus on liikkumassa Etelä-Suomessa sen verran jo itään, että sen länsipuolitse on alkanut valumaan tuon em. linjan takaa kylmempää ilmaa etelämmäksi; esim. Hämeenlinnassa lämpötila on alkanut laskemaan saavutetusta maksimista eli reilusta +8 asteesta. Tuulet kääntyvät myös nopeasti luoteeseen-pohjoiseen tuon em. kylmän ilman valumisen mukana. Märkää lunta on pyryttänyt eniten Jyväskylän ympäristössä ja nyttemmin etenkin siitä vähän itään; ko. pyryalueella aletaan paikoin lähestymään arviolta 10 sentin lumensyvyyksiä. Ruotsin myrskyalueella on mm. tällaista menoa; Aftonbladetin juttu.

Sunnuntaina 27.11.2011 klo. 22:21: Kylmeneminen on alkanut etenemään erikoisen nopeasti Etelä-Suomen leudolla alueella alkaen länsiosista tuulten kääntyessä pohjoiseen-luoteeseen; nyt esim. Hämeenlinnassa lämpötila on laskenut vajaassa tunnissa jo reilutkin 5 astetta. Samaan aikaan Helsingissä kylmeneminen ei ole kuitenkaan vielä alkanut eli erot ovat suuret myös alueellisesti tässä kiivaassa muutostilanteessa. Tuulet ovat voimistuneet nyt myös sisämaassa voimakkaan (kovan - myrskyisän) puuskaisiksi länsiosissa Etelä-Suomea. Matalapaineen jälkipuolella sateet ovat vähentyneet heikoiksi kuuroiksi, joten kylmeneminen ei olisi tuomassa juurikaan lunta maahan etelä-lounaisosiin...

Sunnuntaina 27.11.2011 klo. 23:18: Kylmeneminen etenee edelleen eteläisimmässä Suomessa ja yli +5 asteen lukemia on enää Kymenlaaksossa ja sielläkin vain hetken. Esim. Ilmatieteen laitoksen Hämeenlinnan lämpötilakäyrä (Paikallissääsivuilta löydettävissä vielä maanantain ajan) näyttää kylmenemisen rajun nopeuden (Noin tunnissa +8 asteesta +1 asteeseen)! Kylmeneminen tasaantuu kuitenkin nollan tienoille muutoksen nopeudesta huolimatta.

Ai niin, Ruotsin hirmumyrskyalueella on Aftonbladet -lehden mukaan mitattu kovimpien puuskien tuulennopeuden lukemiksi jo peräti 43 m/s! Huomenna uutisissa tulee taas olemaan varmaan Gudrunin kaltaista laajaa tuhoa ja suomalaisiakin metsureita saatetaan kutsua aputalkoisiin...

Viimeisin päivitys maanantaina 28.11.2011 klo. 01:45: Tällä hetkellä Etelä-Suomessa lämpötila on laskenut jo kauttaaltaan uuden kylmemmän ilmamassan mukaisiin lukemiin eli sisämaassa ollaan 0 asteen tienoilla ja lounaissaaristossa - etelärannikolla on vielä pari - kolme astetta plussaa. Näissä lukemissa lämpötilat pysyvät nyt melko tasaisesti maanantai-iltapäivään. Luoteis-pohjoistuuli on ajoittain kovan - myrskyisän puuskaista Etelä-Suomen länsiosissa alkupäivän ajan; kovimmillaan tod. näk. yön aikana - aamulla (Puuskat n. 15 - 20 m/s aiheuttavat paikoin myrskytuhoja) jylistellen nurkkia kuuluvasti myös täällä Hämeenlinnassa. Itäosissa tuuli on vasta voimistumassa ja jää siellä muutenkin länttä heikommaksi. Ruotsissa myrsky menee jo kokonaan ohi kuluvan yön aikana. Sadealue on heikkenemässä ja siirtymässä itään Jyväskylä - Ilomantsi -linjalta. Joitakin lumikuuroalueita on kuitenkin liikkeellä pohjoisluoteesta etelääkaakkoon yön mittaan... Merkittävää uutta lumikertymää ei silti olisi enää odotettavissa, jolloin Jyväskylän seudulta kohti Ilomantsia ulottuvalla vyöhykkeellä 10 senttiä paikoin ylittävät lumensyvyydet jäävät voimaan ja etelä-lounaisosat jäänevät laajasti edelleen lumettomiksi.

Päivitys maanantaina 28.11.2011 klo. 12:20: Etelä-Ruotsin (Ja samalla toki myös Tanskan ja Etelä-Norjan) myrskytilanne on siis nyt ohi ja tässä on myrskyn jälkeensä jättämää tuhouutisointia: Hesarin juttu, Aftonbladetin juttu ja Dagens Nyheterin juttu. Täällä Suomessakin yön aikana on edelleen syntynyt myrskytuhoja etelä- ja lounaisosissa; Hesarin juttu. Tuuli pysyy vielä iltapäivänkin ajan ko. alueella voimakkaana ja puuskat voivat saavuttaa paikoin tuhoa tekevät 20 m/s. Illalla tuuli heikkenee nopeasti. Joitakin lumi- ja räntäkuuroalueita on liikkunut Etelä-Suomessa luoteesta kaakkoon auringon paistaessa nyt ajoittain niiden lomassa, mutta sademäärät ovat olleet niin vähäisiä, että lumipeitteitä ei niistä ole syntynyt; niinpä em. lumipeitetilanne on säilynyt ennallaan. Lämpötilatkin ovat olleet alkuyöstä lähtien lähes samat koko ajan, kuten aikaisemmassa päivityksessä mainitsin. Päätän tähän tämän myrskyseurannan.

Päivitys maanantaina 28.11.2011 klo. 23:55: Nyt olen lisännyt tarkat seuranta-ajat Facebook -materiaalistani poimimiini säähavaintoihin. Lisäksi em. poiketen mainitsen tässä vielä, että voimakaspuuskainen luoteistuuli onkin jatkunut Lounais-Suomessa (Kuten täällä pääkaupunkiseudullakin) vielä tässä illan mittaan luoteesta saapuneen hyvin pienen matalapaineen osakeskuksen mukana. Yöksi ja aamuksi tuuli kuitenkin viimeistään heikkenee selvästi. Tuo matalapaineen osakeskus toi äsken myös muutamia vesikuuroja eli siitä voimme päätellä myös sen, että ilman lämpötila on pysynyt parisen astetta plussalla. Yöksi ja aamuksi pakastaa kuitenkin vähän ainakin sisämaassa sään seljetessä tilapäisesti.

Huomisesta tiistaista lähtien on sitten vuorossa taas ajankohtaan nähden lähes koko ajan erittäin leutona (Useana päivänä +5 ja +10 asteen välille nousevia lämpötiloja laajasti Etelä-Suomessa ja Lapissakin ajoittain selvästi suojaa) vallitseva sääjakso ainakin viikon loppuun saakka ja näyttää siltä, että lisää myrskytuuliakin on tiedossa eli Pohjois-Atlantin matalapainetehdas on huippuvireessä.

Lisäksi on huomattava se erikoisuus, että ensilumen satamisen ajankohta on suuressa osassa Etelä-Suomea viivästymässä ennätyksellisesti jopa joulukuun puolelle. Vastaavaa ei esim. pääkaupunkiseudulla tietääkseni ole koskaan tunnetun historian aikana tapahtunut sillä tavalla, että edes yhtä ainutta lumihiutaletta ei ole vieläkään havaittu joulukuuhun mennessä!

No comments: