Monday, June 04, 2012

Kuurosateisen epävakaista ja tavanomaista viileämpää; viikon loppua kohden normaaliksi lämpenevää (Kaksi päivitystä!)

Viime viikko oli laajasti Euroopassa varsin viileä ja erityisesti niin Skandinaviassa ja Suomessa etenkin viikon loppuosalta, jolloin oli poikkeuksellisen koleuden lisäksi myös tuulista ja sateista. Sen takia koko Suomen kasvukauden eteneminen alkoi junnaamaan pahasti. Tällä viikolla sää näyttää lämpenevän vain hitaasti ja ainakin kuurosateinen epävakaus jatkuu. Helleilmamassat pysyvät koko viikon edelleen kaukana Suomesta.

Euroopan mittakaavassa suursäätilan luonteesta: Etelä-Skandinaviasta Suomen kautta Pohjois-Venäjälle ulottuva heikkenevä matalapainevyöhyke vaikuttaa sijoillaan vielä keskiviikkoon saakka. Samalla Atlantilta alkaa vyörymään matalapainetta Britanniaan ja Länsi-Eurooppaan. Myös Mustanmeren luoteis-pohjoispuolella kehittyy pientä matalapainetta. Viileät ilmamassat vallitsevat näin ollen edelleen laajasti Länsi- ja osin Keski-Euroopassa sekä Skandinaviassa ja Suomessa. Helleilmamassat jäävät Välimerelle ja toisaalta pystyvät etenemään vain vähän pohjoisemmaksi Mustanmeren pohjoispuolella; niillä tienoilla tuon em. pienen matalapaineen kera esiintyy voimakkaita ukkosia.

Jaksolla ke - pe Atlantilta ulottuu laajaa matalapainetta Länsi-Eurooppaan, missä voimakas osakeskus viipyilee Britannian yllä aiheuttaen voimakkaita tuulia ja rankkasateita. Tuo Mustanmeren pieni matalapaine siirtyy puolestaan pohjoiskoilliseen Suomen itäpuolella. Tässä tilanteessa viileys jatkuu edelleen etenkin Britanniassa, mutta Keski- ja Itä-Eurooppa lämpenevät selvästi kesäisemmiksi ja lämpenemistä on tiedossa myös Skandinaviaan ja Suomeen, jonne näyttää ulottuvan myös korkeapaineen selänne etelästä to - pe aikana. Länsi-Venäjällä tuo pieni matalapaine epävakaistaa säätä ja kuljettaa voimakasta hellettä itäpuolellaan Uralille ja poistaa sen tilapäisesti Mustanmeren pohjoispuolelta. Näissä vaiheissa ko. alueella ukkostelee rajusti monin paikoin.

La - su ajan tilanne on vielä osaksi hämärän peitossa, mutta näillä näkymin voimakasta matalapainetta vallitsee edelleen Britannian - Länsi-Euroopan alueella, mistä alkaisi ulottumaan osakeskusta myös Skandinaviaan ja Suomeen. Samalla Länsi-Venäjälle alkaisi muodostumaan ainakin pientä korkeapainetta. Tällöin huomattava viileys ja sateisuus jatkuu yhä Länsi-Euroopassa britanniakeskeisesti ja Keski-Euroopassakin viilenisi uudestaan vähän uusissa sateissa. Sen sijaan osin Itä-Euroopassa ja taas etenkin Mustanmeren pohjoispuolella alkaisi helle voimistumaan paikallisine rajuine ukkosineen. Välimerellä jatkuu yhä enimmäkseen poutainen hellesää. Suomessa ja Skandinaviassa epävakaistuu uudestaan ja etenkin lännessä viilenee. Lapissa on viikonvaihteen tilapäisen lämmön jälkeen koko viikon melko viileää ja ajoittain koleaa. Päivitys vihreällä torstaina 7.6.2012 klo. 13:40: Suursäätilaan on tullut pe - ma ajalle seuraavia muutoksia; tuo idän pieni matalapaine on myöhässä etenemisessään ja jää vaikuttamaan kauemmaksi Suomesta. Atlantin matalapainetoiminnasta ulottuu la - su heikkona jonona matalapainetta Britanniasta Suomeen, mutta su - ma matalapaineen painopiste on siirtymässä Keski- ja Itä-Eurooppaan, josta käsin ensi viikolla olisi odotettavissa ainakin yhden rajuksi voimistuvan osakeskuksen tulo suoraan Suomeen. Helteet näyttävät yhä karttavan Pohjoismaita silloinkin... Päivitys punaisella sunnuntaina 10.6.2012. klo. 22:55: Suursäätila näyttää edelleen siltä, että huomiseksi maanantaiksi laajan ja hajanaisen matalapaineen painopiste siirtyy Itä- ja Keski-Euroopan alueelle, mutta osakeskukset siinä ovat aikaisempaa arviota heikompia ja niistä yksi ei osukaan kunnolla ma - ti aikana etelästä Suomeen. Ti jälkeen näiden matalapaineen osakeskusten sijoittumisen ja aikataulun ennustaminen on vielä hankalaa. Ensi viikon loppuun eräs säämalli on povaillut korkeapaineen muodostumista Suomen tienoilla, joka tietäisi silloin helteiden alkamista...

Euroopassa täyttä kesävihreyttä ovat jääneet viileässä - koleassa säässä odottelemaan edelleen Skandinavian - Suomen pohjoisosat ja siinä etenkin Lapin maisemat; siellä pohjoisosissa jopa hiirenkorvavaihekin on vielä paikoin kunnolla saavuttamatta. Tämä viikko ei ole tuomassa nopeaa muutosta tilanteeseen, mutta maisemat vihertynevät kunnolla lopulta myös Lapin pohjoisosissa. Länsi-Venäjän Jäämeren läheisillä alueilla kasvun kesäistyminen on myös vielä kesken, mutta on arvioni mukaan Lappia pidemmällä edelleen.

Sääennuste Etelä-Suomeen: Tänään maanantaina ko. alueella on ollut eilistä selvästi poutaisempaa ja etenkin etelärannikolla myös lähes selkeän aurinkoistakin. Yöllä oli vielä pilvisempää. Etelän ja lännen väliset tuulet ovat vallinneet enimmäkseen heikkoina. Iltapäivällä kuurosateita tuli vain paikoin länsiosan sisämaassa; yksittäisissä tapauksissa tosin rankkoina. Nyt illalla pilvisyys on runsastunut paikoin keskipilvilauttoina. Yölämpötila oli sisämaan +5 asteen tienoilta vajaaseen +10 asteeseen etelärannikolla. Päivälämpötila oli +15 asteen vaiheilla; viileintä lännessä ja etelärannikolla.

Tiistaina pilvisyys jatkuu vaihtelevana ma tapaan (Selkeintä ja poutaisinta etelärannikolla) ja sisämaassa voi tulla paikoin kuurosateita osaksi rankkoinakin. Yö ja aamu sekä myöhäisilta ovat poutaisia ja yöllä voi aukeilla alueilla olla usvaa. Etelän ja lännen väliset tuulet ovat ma heikompia ja ajoittain on tyyntä. Yölämpötila on +5 asteen vaiheilla; kylmintä sisämaassa, missä on alavilla mailla hallanvaara. Päivälämpötila kohoaa maanantaita yleisemmin vähän yli +15 asteen. Päivitys vihreällä torstaina 7.6.2012 klo. 13:40: Ennuste piti hyvin paikkaansa; etelärannikolla oli ajoittain kohtalaisia tuulenpuuskia iltapäivällä.

Keskiviikkona yö ja aamu ovat tyyniä ja vähäpilvisen poutaisia (Yöllä voi aukeilla alueilla olla usvaa), jolloin yölämpötila saattaa olla paikoin edellisyötä alhaisempikin ja hallanvaara siten suurempi. Iltapäivällä vaihtelevassa pilvisyydessä näyttäisi olevan tiistaita enemmän kuurosateiden riskiä ja ehkä jopa etelärannikollakin. Illalla taas poutaantuu. Tuulet ovat loppupäivänäkin tyyniä - heikkoja; kääntyvät vähitellen pohjoiseen. Päivälämpötila on +14 ja +18 asteen välillä. Päivitys vihreällä torstaina 7.6.2012 klo. 13:40: Ennuste piti muutoin paikkansa, mutta yöllä oli keskipilvilauttaa sen verran runsaasti, että yölämpötilat olivat parisen astetta korkeammat (Hallanvaaraa lähinnä vain idän sisämaassa) ja etelärannikolla jopa +10 asteen vaiheilla. Lisäksi tuulet eivät vielä kääntyneet pohjoiseen. Etelärannikolle eksyi vain parisen pientä kuurosadesolua iltapäivällä - alkuillalla.

Torstaina Suomen itäpuolella pohjoiskoilliseen liikkuva pieni matalapaine alkaa ylläpitämään heikkoja - kohtalaisia pohjoistuulia, mutta toisaalta etelästä ensin länsiosiin työntyvä korkeapaineen selänne tyynnyttää tuulia taas iltaan mennessä. Pilvisyys on vaihtelevaa ja iltapäivällä on taas kuurosateiden riskiä etenkin idässä ja pohjois-luoteistuulissa myös etelärannikolla. Illalla selkenee ainakin osaksi. Yölämpötila saattaa olla edellisyötä vähän korkeampi vähän voimistuvien tuulten ansiosta eli hallanvaara lievenee / poistuu (Myös usvaa siksi vähemmän). Päivälämpötila nousee monin paikoin +15 ja +20 asteen välille. Päivitys vihreällä torstaina 7.6.2012 klo. 13:40: Ennuste on pitämässä muutoin paikkansa, mutta idässä pohjoiskoilliseen liikkuvan matalapaineen myöhästyneestä aikataulusta johtuen hyvin heikot tuulet käyvät edelleen enimmäkseen lännestä. Yöllä oli etenkin etelärannikolla sumupilvilauttaa (Yölämpötila taas enimmäkseen vähän +5 asteen yläpuolella; hallaa lähinnä vain idän sisämaassa selkeillä paikoilla), joka on hälventynyt iltapäiväksi; nyt on kumpupilviä alkuiltaan saakka. Kuurosaderiski on keskiviikkoa paljon vähäisempi ja ilmenee vain sisämaassa heikkona (Lisäys: Illalla etelästä on ulottunut rintamapilvisyyttä yläpilvivyöhykkeinä ja -lauttoina, jotka tekivät upean iltaruskon. Perjantaina voi olla vielä yläpilvilauttailua ainakin kaakossa).

Perjantaina olisi siis vuorossa aurinkoisen poutainen ja lähes selkeä sää tuulten ollessa hyvin heikkoja - ajoittain tyyniä (Etelärannikolla iltapäivällä merituulta) ja enimmäkseen lännestä; paikoin voi kuitenkin yhä olla pientä sadekuuroriskiä iltapäivällä sisämaassa. Yölämpötila olisi edelleen varsin alhainen sisämaan +5 asteen vaiheilta etelärannikon vajaaseen +10 asteeseen. Päivälämpötila kohoaisi jo yleisesti yli +15 asteen ja sisämaassa paikoin +20 asteen tienoille. Päivitys vihreällä torstaina 7.6.2012 klo. 13:40: Ennuste pitää edelleen varsin hyvin paikkansa; kuurosaderiskiä on vain itäosan sisämaassa lievänä. Päivitys punaisella sunnuntaina 10.6.2012. klo. 22:55: Päivitysennuste piti hyvin paikkansa; kuurosateita esiintyi iltapäivällä kapeassa Hyvinkää - Lappeenranta -nauhassa.

La - su länsilounaasta olisi siis tulossa uutta annosta epävakaata säätä ja ilmamassojen lämpeneminen jatkuisi korkeintaan hitaana / tyssäisi. Tästä vaiheesta palaan tekemään tarkempia ennusteita vasta myöhemmin...

Päivitys vihreällä torstaina 7.6.2012 klo. 13:40: Lauantaina tyyni ja vähäpilvinen korkeapaineen selänne vaikuttaa vielä yöllä - aamulla (Paikoin usvaa), mutta loppupäivän aikana lounaasta tulee hieman kuurosateiden riskiä lisääntyvässä pilvisyydessä. Tuulet kääntyvät etelään-lounaaseen, mutta ovat yhä hyvin heikkoja. Yölämpötila on +5 ja +10 asteen välillä ja päivälämpötila jää +15 ja +20 asteen välille; pilvisimmillä paikoilla +15 asteen vaiheille. Päivitys punaisella sunnuntaina 10.6.2012. klo. 22:55: Päivitysennuste piti muutoin paikkansa, mutta pilvisyys runsastui jo aamuksi (Yölämpötila oli parisen astetta korkeampi). Sateet olivat enimmäkseen heikkoja ja pilvisyys koko loppupäivän runsasta. Tuulet olivat aluksi heikkoja etelästä ja kääntyivät illan mittaan länteen voimistuen ajoittain kohtalaisiksi.

Sunnuntaina korkeapainetta pyrkii muodostumaan lievästi Suomen eteläreunan lähellä, jolloin etelän ja lännen väliset tuulet vaikuttavat yhä heikkoina (Ajoittain on tyyntä etenkin yöllä, mutta etelärannikolla merituulta iltapäivällä). Vaihtelevassa pilvisyydessä kuurosaderiski näyttää olevan lauantainta pienempi etelärannikolla, mutta yhä olemassa sisämaassa etenkin iltapäivällä tyypilliseen kesäiseen tapaan. Yölämpötila on runsaahkossa pilvisyydessä +10 asteen vaiheilla ja päivälämpötila voi kohota paikoin +20 asteen vaiheille selkeimmillä paikoilla; kuurosateissa jäädään +15 asteen vaiheille. Päivitys punaisella sunnuntaina 10.6.2012. klo. 22:55: Tänään päivitysennuste on pitänyt hyvin paikkaansa, mutta länsi-lounaistuulet olivat aluksi ajoittain kohtalaisia heiketäkseen illalla ja sään poutaantuessa samalla.

Ensi viikon puolella yhtenä skenariona näyttää olevan alustavasti seuraava; Keski- ja Itä-Eurooppaan tulevasta laajasta ja hajanaisesta matalapaineesta yksi osakeskus näyttäisi liikkuvan Suomen yli pohjoiskoilliseen ma - ti aikana, jolloin erittäin sateiset, tuuliset ja viileät säät tekevät paluun ja helleilmamassat jäävät itä-kaakkoispuolelle; Lappiin voi kiertyä lämmintä idästä matalapaineen etupuolella. Keskiviikkona olisi poutainen ja lämmin välipäivä Etelä-Suomessa, mutta to - pe olisi taas etelästä tulossa pieni, mutta pippurinen matalapaine runsaine sateineen... Kilpailevana skenariona on se, että ma - ti olisivat vielä enimmäkseen poutaisia ja kesäisen lämpimiä, mutta vasta ke tienoilla tulisi raju ja runsassateinen matalapaine etelästä... Päivitys punaisella sunnuntaina 10.6.2012. klo. 22:55: Maanantaina voimistuu pieni matalapaineen osakeskus Baltiassa, mutta nyt se näyttääkin ohittavan Suomen täpärästi kaakon kautta koilliseen; ma - ti olisivat enimmäkseen poutaisia, heikkotuulisia ja kesäisen lämpimiä n. +10 asteen yölämpötiloineen ja n. +20 asteen päivälämpötiloineen, mutta kaakossa voi olla sateen riskiä ja muuallakin paikallisten iltapäiväkuurojen mahdollisuutta... Lisää seuraavassa ennusteessa.

Sään vaikutuksista luontoon: Viileys jarruttaa tälläkin viikolla Etelä-Suomen kasvukauden etenemistä sen verran, että viikon loppuun mennessä kasvutilanteet saattavat olla muutamia päiviä jäljessä tavanomaiseen aikatauluun verrattuna. Tosin viikon lopulla vähitellen lämpenevät säät kiihdyttävät jonkin verran kasvua. Tällä hetkellä viime viikon tähtikukkijoista omenapuut (Malus sp.) ovat jo osittain päättäneet kukintansa ja tällä viikolla lopulta jopa kokonaan laajoilla alueilla. Sen sijaan mm. viime viikon kasvivalokuvani laji (Viikon 22 kasvivalokuva: Höyhenpensas (Fothergilla major)), kotipihlaja (Sorbus aucuparia), pihasyreeni (Syringa vulgaris) ja balkaninhevoskastanja (Aesculus hippocastanum) pitkittävät täyttä kukintaansa osaksi jopa viikon lopulle saakka viileyden turvin.

Kukintaansa aloittelevat monet muut syreenit sekä atsaleojen ja alppiruusujen (Rhododendron sp.) joukossa yhä uudet lajikkeet jo aloittaneiden lisäksi. Puustot ja pensaikot ovat jo muutoin täyslehtisiä, mutta vihreyden täysi tummuus saavuttuu vasta vähitellen tämän viikon loppuun mennessä ja vajaalehtisiä ovat vielä muutamia päiviä saarnet (Fraxinus sp.), yksittäiset haavat (Populus tremula) sekä arat ja harvinaiset pohjois-amerikkalaiset tammilajit (Quercus sp.). Kaikkein vajaalehtisimmät n. puolilehtisinä kasvuaan edistävinä ovat harvinaisuudet; jumaltenpuu (Ailanthus altissima), trumpettipuut (Catalpa sp.) ja niitä vähän täyslehtisempinä jalopähkinät (Juglans sp.) ja amurinkorkkipuu (Phellodendron amurense).

Ruohovartisten lajien joukossa ilmenee poikkeuksellinen ilmiö, joka alkoi jo heti kevään kasvukauden alkaessa ja jatkuu siis edelleen --> Viime talven erikoisen routatilanteen (Alkutalven poikkeuksellisessa leutoudessa ei aluksi yhtään routaa ja juuri ennen helmikuun ankaria pakkasia tulleen hyvin paksun lumipeitteen ansiosta ei edelleenkään kuin nimeksi routaa koko lopputalven) takia routa ei haitannut keväällä ja se mahdollisti ruohovartisten lajien kasvuun lähdön erittäin varhain jopa osittain jo sulavan kevätlumen allakin. Tämän ansiosta ruohovartisilla lajeilla näkyy olevan ainakin noin viikko etumatkaa puuvartisten lajien kasvuun nähden. Tämän myötä jo nyt ovat varsin pitkälle kukinnassaan ehtineet koiranputki (Anthriscus sylvestris) ja lupiinit (Lupinus sp.); tällä viikolla ne etenevät hyvin kohti täyttä kukintaa. Nurmikot jatkavat rehevää kasvuaan eikä kuivuus ole vaivaamassa. Maaseudun peltoviljelyssä viimeisenä kylvetyt pellot alkavat tulemaan viimein tällä viikolla oraalle. Muutoin oraantuminen on jo monin paikoin pitkälle edistynyttä. Arkojen kesäkukkien ja hyötykasvien ulos istuttamista hillitsee hallanaroilla paikoilla vielä parina yönä esiintyvät hallat, mutta näillä näkymin viimeinen hallanvaara ennen ensi syksyä on tulevana ke - to yönä.

Vesistöissä viime viikon kolea loppu viilensi pintavesien lämpötiloja jopa niin, että järvissä jäätiin täksi päiväksi yleisesti vain +10 ja +15 asteen välille eikä Suomenlahden ulapalla ole edetty +10 asteen tienoilta juurikaan lämpimämmäksi vieläkään. Tällä viikolla pintavesien lämpeneminen edistyy nopeutuen joka tapauksessa, sillä auringon lämmittävä teho on tähän aikaan vuodesta jo niin huippuvoimakasta viileydestä huolimatta. Tämän myötä järvissä päästään viikon loppuun mennessä yleisesti +15 ja +20 asteen välille ja laajasti myös Suomenlahden sisälahdissa ja paikoin rannikon lähellä. Ulapallakin lämpenee reilusti yli +10 asteen.

No comments: