Monday, July 02, 2012

Tavanomaista lämpimämpää ja enimmäkseen poutaa; paikoin ukkoskuuroriskiä ja loppuviikolla hellettä (Kolme päivitystä!)

Viime viikolla koko Suomea vaivasi epävakainen ja viileä sää, joka huipentui Lapissa paikoin jopa viime torstaiyön lumisateeksi. Etelä-Suomessa sää kuitenkin lämpeni lauantain heikkojen rintamasateiden myötä sunnuntaiksi lähes helteeksi. Tällä viikolla voimakasta ja kosteaa hellettä on tyrkyllä Suomeen etelästä-kaakosta, mutta näillä näkymin siitä pääsee kunnon annos perille vasta viikon lopulla. Sää on kuitenkin tiistain jälkeen joka tapauksessa tavanomaista lämpimämpää ja enimmäkseen poutaista ajoittaista ja paikallista ukkoskuuroriskiä (etenkin viikon lopussa) lukuun ottamatta.

Euroopan mittakaavassa suursäätilan luonteesta: Britteinsaarilta päättyneen viikon lopussa Lappiin tullut matalapaine on kaikkoamassa pois koilliseen. Britteinsaarille on tullut kuitenkin jo uusi matalapaine ja se jää vaikuttamaan ke - to saakka lähes sijoilleen vaikuttaen etenkin siis Britannian säähän viileänä ja ajoittain sateisena, mutta myös Ranska ja Espanjan seutu saavat tästä ajoittain osansa. To tienoilta eteen päin matalapaine levittää vaikutustaan heikkona Keski- ja osin Itä-Euroopan puolelle ja myohemmin se siirtyisi myös Etelä-Skandinaviaan ja kohti Suomea; tarkennusta myöhemmin...

Korkeapainetta on nyt muodostumassa sekä Norjanmerellä että Suomen eteläreunalla. Tiistaina näistä muodostuu yksi korkeapaine, jonka painopiste jää to saakka Lappiin. To jälkeen tämä korkeapaine näyttäisi sitten siirtyvän vähän heikkenevänä Suomen itäpuolelle, mutta Islannin suunnasta näyttäisi samalla kiilautuvan uutta korkeapainetta kohti Lappia... Siinä vaiheessa to - pe pientä matalapainetta näyttäisi muodostuvan Norjanmereltä Jäämerelle, joka vaikuttaa lähinnä Lappiin epävakaistavasti. Länsi-Venäjällä on vain lievästi matalapaineista ja tuon em. korkeapainesysteemin itäpuolitse Vienanmeren itäpuolisille alueille pääsee Jäämereltä ti - pe varsin koleaa ilmamassaa.

Helleilmamassat käyttäytyvät tässä skenariossa seuraavasti tällä viikolla: Välimeren alue pysyy hyvin helteisenä koko ajan totuttuun tapaan, mutta länsiosiin voi tulla ajoittain ukkosten kera viileämpää tuon Britannia-keskeisen matalapaineen takia. Voimakasta hellettä paikallisine rajuine lämpöukkosineen ja päivittäin monin paikoin selvästi yli +30 asteen lukemin pysyy viikon loppuun saakka Itä-Euroopassa; aluksi se ei leviä kuin korkeintaan Saksaan ajoittain sekä tiiviimmin Baltiaan paikoin ukkosten kera, josta voi ulottua ukkosriskiä Suomen etelärannikolle ke - to.

Myös Länsi-Venäjällä on aluksi melko laajasti helteistä etenkin Uralin tienoolla ja sen itäpuolella, mutta viikon loppuun mennessä hellealue keskittyy siellä lähinnä alueen eteläosiin eli Mustanmeren - Kaspianmeren pohjoispuolille, missä itse asiassa yhä kuumenee viikon mittaan; Itä-Euroopan helteen kanssa se muodostaakin sitten laajan kostean helteen alueen, jossa yli +35 asteen päivälämpötilat ovat paikoin mahdollisia ja lämpöukkosia esiintyy monin paikoin rajuina Saksasta aina Venäjälle saakka. Viikon lopulla tästä helteestä odotellaan sitten ainakin Etelä-Suomeen ja ehkä osaan Skandinaviaa kunnon annosta... Länsi-Eurooppa (Britannia - osaksi Ranskan tienoo) pysyy koko ajan varsin viileänä. Päivitys vihreällä torstaina 5.7.2012. klo. 23:55: Suursäätila on edennyt varsin hyvin ennusteen mukaan; pe - ma on odotettavissa seuraavaa. Matalapaine alkaa venymään Länsi-Euroopasta Etelä-Skandinavian kautta Suomeen, jolloin la - su Baltiasta Etelä-Suomeen ja osin Etelä-Ruotsiinkin ulottuva helle väistyy taas Baltiaan - Länsi-Venäjälle maanantaiksi. Ukkosia esiintyy ko. yhteydessä. Länsi-Eurooppaan ja etenkin Britanniaan tulee pohjoisesta lisää viileää ilmaa em. matalapaineen jälkipuolella etenkin su jälkeen. Lappi viilenee jälleen viikonlopun aikana Jäämereltä tulevan ilman takia. Ankara ja kostea sekä paikoin rajusti ukkostava helle säilyy edelleen laajasti Itä-Euroopassa ja laajenee hieman lisää Länsi-Venäjällä, mutta Jäämeren läheiset alueet pysyvät viileähköinä hetkellisestä lämpenemisestä huolimatta. Päivitys punaisella lauantaina 7.7.2012 klo. 12:00: Suursäätilaan ei ole tullut merkittäviä muutoksia. Ensi viikolla matalapaineen painopiste näyttää keskittyvän Skandinaviaan; viileintä ja epävakaisinta on sillä alueella ulottuen myös Britanniaan ja osaan Länsi- ja Keski-Eurooppaa. Helleilmamassat pitävät pintansa totutusti Välimerellä ja vellovat ukkosineen yhä melko laajasti Itä-Euroopassa sekä suuressa osassa Länsi-Venäjää; ulottuvat osittain vielä lähes Suomen kaakonkulmalle Baltiaankin...

Lappia ajoittain vaivannut huomattava koleus on viivästyttänyt edelleen siellä ainakin pohjoisosissa ja etenkin ns. käsivarressa maisemien vihreyden täysikesäistymistä. Tällä viikolla tuon em. korkeapaineen myötä sää lämpenee huomattavasti kesäisemmäksi ainakin muualla paitsi käsivarressa, jolloin viikon loppuun mennessä on odotettavissa vihreyden täysikesäistymisen nopeutumista ja saavuttumistakin.

Sääennuste Etelä-Suomeen: Tänään maanantaina alueen ylitti yöllä ja aamulla rintamasateita, jotka olivat runsaimpia kaakkoisosissa. Iltapäiväksi jäi enää kumpupilvisyyttä sisämaapainotteisesti ja nyt illalla sää on seljennyt jopa kokonaankin. Tuulet kääntyivät länteen ko. rintaman jälkeen ja olivat ajoittain navakkapuuskaisia heiketen kuitenkin nyt illalla. Ilmamassa viileni ja kuivui; yö oli vielä hyvin lämmin +14 ja +18 asteen välisine lukemineen, mutta päivälämpötila jäi +20 asteen tienoille. Illalla on viilentynyt paikoin alle +15 asteen.

Tiistaina on vuorossa enimmäkseen vähäpilvistä säätä korkeapaineen pohjoisreunalla, missä lähinnä vain sisämaapainotteista iltapäivän kumpupilvisyyttä esiintyy. Etelärannikolle voi ulottua yläpilvisyyttä Baltiasta iltapäivällä - illalla. Länsituulet voivat olla yöllä - alkupäivällä vielä ajoittain kohtalaisia, mutta muutoin tuulet ovat heikkoja ja kääntyvät illalla luoteeseen. Yölämpötila on enimmäkseen +10 ja +14 asteen välillä ja päivälämpötila on n. +20 astetta - sisämaassa hieman sen yli. Päivitys vihreällä torstaina 5.7.2012. klo. 23:55: Ennuste piti varsin hyvin paikkansa.

Keskiviikkona korkeapaine ottaa painopisteensä Lapissa, jolloin hyvin heikot tuulet kääntyvät yöllä - aamulla pohjoisen kautta itään. Sää on jälleen enimmäkseen vähäpilvistä / selkeää sisämaan iltapäivän kumpupilvien kera, mutta etelärannikolle voi ulottua ajoittain Baltiasta pilvisyyttä ja ehkä (ukkos)kuuroriskiäkin... Yölämpötila on +10 asteen vaiheilla - vähän sen yli ja päivälämpötila on +21 ja +25 asteen välillä; sisämaassa paikoin lievää helteen mahdollisuutta; kuumaa hellettä tyrkyllä Baltiassa. Päivitys vihreällä torstaina 5.7.2012. klo. 23:55: Ennuste piti hyvin paikkansa; kuurosateet eivät ulottuneet Baltiasta perille, mutta ylä- ja keskipilvilauttailua ulottui meren yli vaihtelevasti.

Torstaina itä-kaakkoistuulet jatkuvat heikkoina - vähän tai joidenkin mallien mukaan ajoittain selvästikin voimistuvina korkeapaineen etelä-lounaisreunalla, missä sää on vaihtelevapilvistä; kumpupilvisyyttä voi taas syntyä iltapäivällä ja Baltiasta - Laatokan suunnasta voi uhata (ukkos)kuuroriskiä etelärannikolle - kaakonkulmalle... Baltiasta - Laatokan eteläpuolelta on edelleen tyrkyllä kuumaa hellettä ja sitä voi päästä ke paremmin perille: Yölämpötila on +15 asteen vaiheilla - vähän vajaa sisämaassa ja päivälämpötila on vähintään +22 ja +25 asteen välillä, mutta paikoin selkeimmillä paikoilla ehkä selvästikin yli +25 astetta... Päivitys vihreällä torstaina 5.7.2012. klo. 23:55: Ennuste on pitänyt tänään paikkansa varsin hyvin; itä-kaakkoistuulet olivat ajoittain kohtalaisia ja pilvisyys oli vaihtelevaa ylä- ja keskipilvilauttoineen sekä sisämaan iltapäivän kumpupilvineen, mutta kuurosateet eivät vieläkään ulottuneet etelästä perille. Päivälämpötiloissa ylitettiin +25 astetta paikoin niukasti.

Perjantaina korkeapaineen painopiste on siirtymässä selvemmin Suomen itäpuolelle, jolloin tuulet ovat enimmäkseen kaakkoisia ja voivat voimistua ajoittain kohtalaisiksi. Tässä vaiheessa viimeistään etelän-kaakon kostea helle alkanee päästä kunnolla perille; ilmamassa alkaa utuistua kosteudesta ja pilvisyys on vaihtelevaa - ajoittain vähäpilvistä. Iltapäivällä - illalla voi olla paikoin lievää lämpöukkosten mahdollisuutta. Yölämpötila on +15 asteen vaiheilla - vähän sen yli ja päivälämpötila saavuttanee jo varsin yleisesti +25 ja +30 asteen välin... Päivitys vihreällä torstaina 5.7.2012. klo. 23:55: Ennuste on pitämässä vielä melko hyvin paikkansa; pilvisyys ollee kuitenkin aikaisempaa arviota vähäisempää (Yöllä tosin voi etelärannikolla olla melko pilvistä) ja kuuroriskiä ei vieläkään juuri ole. Kaikkein helteisin ilmamassa odottelee vielä Baltiassa, mutta +25 asteen ylityksiä voi tulla torstaita enemmän. Päivitys punaisella lauantaina 7.7.2012 klo. 12:00: Päivitysennuste piti paikkansa varsin hyvin; ylä- ja keskipilvilauttailua oli tosin ajoittain runsaasti lähes ilman sisämaan iltapäivän kumpupilviä. 

La - su ovat vielä heikohkosti ennustettavissa, mutta näillä näkymin korkeapaineen länsilaidalla kostean helleaallon jonkinlaista huipentumista voidaan melko varmasti odottaa tähän vaiheeseen, missä ei ole mahdotonta jopa +30 asteen paikalliset ylitykset päivälämpötiloissa sisämaassa... Toisaalta lämpöukkosten riski voi kasvaa ja lounaasta saattaa uhata säärintamiakin ainakin länteen... Myöhemmin tarkennusta.

Päivitys vihreällä torstaina 5.7.2012. klo. 23:55: Lauantaina Suomen itäpuolella oleva korkeapaine alkaa vähän heiketä ja Etelä-Skandinaviaan tulee pieni matalapaine ukkosineen Keski-Euroopasta; Baltian kostea helleilmamassa ulottuu tässä vaiheessa täpärästi Etelä-Suomeen, jolloin päivälämpötiloissa päästään yhä yleisemmin +25 asteen yli, mutta +30 astetta voi jäädä saavuttamatta. Yölämpötila on n. +15 astetta - vähän sen yli. Etelän ja idän väliset tuulet ovat heikkoja - kohtalaisia, pilvisyys vaihtelee ja iltapäivällä tai viimeistään illalla länsiosia uhkaa kylmän rintaman lähestymisen myötä ukkoskuuroriskin kasvu. Päivitys punaisella lauantaina 7.7.2012 klo. 12:00: Tänään ukkoskuurottelua on jo yrittänyt olla aamusta saakka lounaiskolkassa ja myöhemmin iltaan mennessä yhä laajemmin lännessä ukkostaa ja tulee rankkoja kuurosateita; tulva- ja salamointivaaraa. Kaakossa on vielä poutaa, missä voidaankin paikoin lähestyä +30 astetta. Lännen ukkoskuuroalueella hellelukemille ei aivan päästä, vaikka ilmamassa on tukalan kosteaa. Yölämpötila oli etenkin etelärannikolla paikoin jopa lähes +20 astetta alimmillaan.

Sunnuntaina tuo pieni matalapaine liikkuu Etelä-Skandinaviasta kohti Keski-Suomea ja sen kylmä rintama alkaa ylittää ukkoskuuroineen Etelä-Suomea päivän aikana; länsiosissa ukkostelee todennäköisesti eniten. Pilvisyys on idässä aluksi vähäistä ennen rintaman ylitystä ja siellä mitattaneen lähes +30 asteen päivälämpötiloja. Läntisimmissä osissa helteille ei ehkä kunnolla enää ehditä nousta. Yölämpötila on jopa +15 ja +20 asteen välillä utuisen kosteassa ilmamassassa. Tuulet kääntyvät rintaman ylityksen mukaan kaakosta lounaaseen lännestä alkaen; ukkosiin voi liittyä voimakkaita puuskia, mutta ukkosten rajuus on vielä epäselvää... Päivitys punaisella lauantaina 7.7.2012 klo. 12:00: Ukkoskuurottelu on tässä vaiheessa varsin yleistä, mutta tarkkaa sijaintia kaikkein ukkostavimmille paikoille ei voida antaa ja ajoittain on taukoja kuurojen välillä. Ukkoset voivat olla paikoin rajuja, mistä aiheutuu ainakin salamointi- ja tulvavaaraa ja ehkä puuskavaaraakin... Illalla lounaiskolkasta käsin alkaa jo poutaantumaan. Kuumin ja kostein helleilmamassa on kaikkoamassa ko. päivän aikana itään-kaakkoon; poutapaikoilla päästään vielä idässä-kaakossa hellelukemiin, mutta runsaasti ukkostavilla alueilla ei. Yölämpötila voi jäädä yhä laajemmin lähes +20 asteeseen. Päivän minimilämpötilat voivat tulla vasta illalla... Päivitys kursivoidulla punaisella sunnuntaina 7.7.2012 klo. 23:00: Päivitysennuste piti varsin hyvin paikkansa, mutta ukkoset jäivät la - su suuressa osassa Etelä-Suomea kokonaankin pois. Viikonlopun ukkosseuranta --> Kesän 2012 ukkosseuranta; lauantai 7.7.2012 (Etelästä virtaavan kostean helteen myötä kohokonvektiopainotteisia ukkosia lännessä) ja Kesän 2012 ukkosseuranta; sunnuntai 8.7.2012 (Kostean helleilmamassan ja lännestä itään liikkuvan rintamasysteemin ukkosia). Lisäksi viikon helleseuranta --> Kesän 2012 kuumin päivä - Osa 1.

Maanantaina matalapaine kattaa alueen Etelä-Skandinaviasta pitkulaisena Keski-Suomen yli, jolloin Lappi jää viileälle puolelle ja Etelä-Suomi jää lämpimälle puolelle kovimpien helteiden kuitenkin jo kaikottua kaakkoispuolelle. Vaihtelevassa pilvisyydessä iltapäiväpainotteisia sade- ja ukkoskuuroja voi yhä tulla monin paikoin etenkin sisämaassa tuulten käydessä lännestä-lounaasta. Yölämpötila on +15 asteen vaiheilla ja päivälämpötila +21 ja +25 asteen välillä; kaakossa on vielä lievää helteen mahdollisuutta... Myöhemmin ensi viikolla lännestä tulevat matalapaineet näyttäisivät ottavan voiton ja viileän epävakainen sää saattaa siksi palata vahvemmin ja helteille joudutaan heittämään hyvästit... Päivitys punaisella lauantaina 7.7.2012 klo. 12:00: Päivitysennuste ei ole muuttunut maanantain osalta merkittävästi. Tiistaista eteen päin matalapaineen painopiste sijoittunee lähelle Suomen länsipuolelle, jolloin näyttäisi olevan tavanomaisen lämmintä, mutta ajoittain tulee runsassateisia kuurosateita ja yhä paikoin ukkosta...

Sään vaikutuksista luontoon: Viime viikon viileät säät jarruttivat kasvukauden etenemisen astetta muutaman päivän veroisesti myöhään ajankohdan tavanomaiseen aikatauluun nähden, mutta tällä viikolla tulevat helteet aiheuttavat päinvastaista eli viikon loppuun mennessä kasvukausi voi edetä parisen päivää jo etuaikaan tavanomaiseen aikatauluun nähden. Tämän myötä heinäkuun tyypilliset kukkijat ottavat nopeutuvasti paikkansa kukintansa valta-aikaan; mm. maitohorsma (Epilobium angustifolium), ohdakkeet (Cirsium sp.), mesiangervo (Filipendula ulmaria), monet jasmikkeet (Philadelphus sp.), viitapihlaja-angervo (Sorbaria sorbifolia) sekä lämpimillä paikoilla jo jotkut lehmuksetkin (Tilia sp.). Jo viime viikolla runsaana kukkineet valkoapila (Trifolium repens), paimenmatara (Galium album), peltosaunio eli saunakukka (Tripleurospermum inodorum) ja järvissä ulpukat - lumpeet jatkavat kukintaansa runsaana.

Puutarha- ja puistoviljelyssä jo kesäkuussa aloittanutta kukintaansa voimistavat huippuunsa monet köynnös- ja ns. ryhmäruusut (Rosa sp.). Monien pionien (Paeonia sp.) kukintahuipentuma on käsillä ja viikonlopun helteet päättävätkin niiden kukintaa nopeasti. Myös pitkäkukintainen töyhtöangervo (Aruncus dioicus) ja viime viikon kasvivalokuvani laji (Viikon 26 kasvivalokuva: Tulimarja (Pyracantha coccinea)) hiipuvat kukinnaltaan. Erikoisista lajeista täyteen kukkaan tulevat esim. lakkipuu (Cladrastis kentukea) ja valeakaasia (Robinia pseudoacacia). Männyillä (Pinus sp.) uusien vuosikasvaimien neulaset ovat jo pääasiassa saavuttamassa kokonaan täysikoon, mutta ne tummuvat vielä sen jälkeenkin. Muutamia ulkomaisia lajeja ja lajikkeita lukuun ottamatta kuusilla (Picea sp.) uudet pääversot ovat saavuttaneet täysipituuden.

Nurmikoiden kasvu jatkuu rehevänä ja kiihtyy helteiden tullessa, mutta vähäsateisimmilla paikoilla kuivuuskin alkaa toisaalta vaivaamaan paahdepaikoilta alkaen. Yksittäiset ukkoskuurot voivat olla paikoin tulvariski ehkä ke - to ja viimeistään viikon lopussa, mutta jokivirtaamat eivät ole poikkeamassa normaalista. Peltoviljelyssä ruis jatkaa vähitellen tuleentumistaan ja muut viljat jatkavat tähkiintymistä kukintavaiheeseen. Yksittäisillä paikoilla rypsin / rapsin kukinta on jo päässyt alkuun, mutta varsinaisesti se kukinta on yleistymässä nopeasti tällä viikolla. Päivitys punaisella lauantaina 7.7.2012 klo. 12:00: La - ma välisen ajan ukkossateet kastelevat maaperää monin paikoin perusteellisesti ja jopa hetkellistä liikamärkyyttäkin voi paikoin esiintyä alavilla - tulvaherkillä kohdilla. Taajamatulvat ovat monin paikoin mahdollisia ja ehkä rajujakin. Pelloillekin voi syntyä paikoin tulvajärviä ja liettymistä virtaamista. Pitkäkortisiksi ehtineet viljat voivat paikoin lakoontua. Jokien virtaamistasokin voi selvästi nousta runsaimmin ukkossateita saavilla valuma-alueilla; mahdollisesti jokitulvariskiä sille herkillä paikoilla.

Vesistöissä pintavesien lämpötilat ovat pysyneet viimeaikaisissa viileissä säissä varsin alhaalla, joten järvissä ne ovat olleet edelleen vasta +15 ja +20 asteen välillä. Tulevat helteet mahdollistavat lämpötilojen nousun viikon loppuun mennessä monin paikoin jo yli +20 asteenkin pienistä järvistä alkaen. Suomenlahdella ulapan vielä vajaa +15 asteinen pintavesi lämpenee yli +15 asteen ja sisälahdissa päästäneen paikoin +20 asteen vaiheille.

No comments: