Thursday, May 16, 2013

Vaurioiden aiheuttaminen nurmikolle virheellisen talviauraamisen takia: Espoon Pohjois-Tapiolan esimerkin jatkoseuranta















Nurmikon päälle viime talvena auratun väylän aiheuttamaa vauriovanaa kuvattuna maanantaina 13.5.2013 Pohjois-Tapiolassa Espoossa.
















Nurmikon päälle viime talvena auratun väylän aiheuttamaa vauriovanaa kuvattuna tiistaina 30.4.2013 Pohjois-Tapiolassa Espoossa.
















Näkymää Kalevalantien pohjoispuoleisella nurmikentällä Pohjois-Tapiolassa kuvattuna keskiviikkona 27.2.2013; vasemmanpuoleinen aurattu väylä on virheellisesti nurmikolla.


Nyt on aika palata siihen asiaan, jonka otin esille Espoon Pohjois-Tapiolasta viime talvena. Nimittäin aurauskepittömyyden takia virheellisesti nurmikolle aurattu kevyenliikenteen väylä ja siitä aiheutuneet vauriot nurmikolle. Tässä viime maaliskuun alun valokuvallisessa kirjoituksessani toin asian ilmi >> Talven 2012 - 2013 runsaslumisuus taas lumenaurausongelmien edesauttajana reaalitalousrappiovaikutuksen lisäksi.

Otin tähän yllä olevaan kolmen valokuvani sarjaan ko. virhekohdasta alimmaksi tilannetta esille tuoneen näkymän uudestaan tuosta linkitetystä alkuperäisestä jutustani. Kaksi ylempää valokuvaa näyttävät, kuinka näin kasvukauden alussa moisesta koko talven jatkuneesta aurauksesta on tosiaan syntynyt esteettisesti haittaava vauriovana juuri tuolle ko. virhekohdalle.

Tämä on ns. puutarhakaupunginosana tunnetulle Tapiolalle hyvin noloa ja mainetta tahraavaa!

Ylimmässä kuvassa haitta näkyy edelleen hyvin selvästi, vaikka nurmikon kasvu muutoin oli tämän viikon alussa edennyt jo suorastaan leikkuukorkeuteen. Keskimmäisessä kuvassa se näkyy myös selvästi jo heti nurmikon kasvun vasta hentoisesti alettua. Lisäksi siinä kuvassa nähdään sulamistulvista jäänyttä lammikkoa, jonka jatkovellomista tuolla kohdalla on hyvinkin saattanut pahentaa myös tästä auraamisesta aiheutettu maan painuminen ja tiivistyminen. Siitä nähdään syntyneen lisävaurioita ko. kohdalle liikamärkyyden ja kevätahavan tukahduttavuuden takia.

Auraamisesta aiheutuneet kasvuvauriot ovat syntyneet siis maatiivistymisen lisäksi myös siksi, kun auratulla väylällä oli talven mittaan kova jääkerros edesauttaen lisää tukahtumista. Merkittävä vaikutus ko. kohdalla auraamisen takia oli myös viime talven ankarilla pakkasilla; ne pääsivät ilman lumisuojaa tekemään sekä suoria pakkasvaurioita kylmyysvaikutuksellaan että epäsuorasti ko. kohdalle ilman lumisuojaa muodostuneen hyvin paksun ja vaikean roudan muodostamalla mekaanisella vioituksella.

Tämä virhe on nyt tällaisenaan jo hyvin pikantisti sekä selitetty että havainnollistettu ja siten tuotu ko. alueita hoitavan tahon huolimattomuus ja välinpitämättömyys tietoon!

Tuo vauriokohta on vielä esillä laikkuisena ainakin tämän toukokuun ajan, kunnes uusi kasvu on pystynyt jotenkin korvaamaan kuolleita kohtia. Siltikin vauriokohta voi jäädä näkyviin jopa koko kasvukaudeksi, koska korvaavat kasvilajit voivat olla aivan erilaisia kuin alkuperäinen ruoho heinälajeineen. Mukana voi olla myös muita kuin heinäkasveja, kuten "rikkaruohoja". Tämänlaisen kasvumuutoksen takia kohta voi ilmetä esille vielä ensi vuonnakin...

No comments: