Sunday, June 16, 2013

Vanhan empirerakennuksen siirto Hämeenlinnassa: Pääkaupunkiseutu - Hämeenlinna -akselin rakennusprojektien seurantaesittelyt alkuun

Poikkeuksellisena kuvajuttuna otan esille Hämeenlinnasta päättyvän viikon 24 alussa operoidun vanhan puutalon siirtoprojektin. Siinä kuvastuu aikakauteemme nähden hyvin poikkeavasti historiallisten arvojen korostunut vaaliminen ja kunnioittaminen. Siksipä päätin ottaa tämän esille blogissani erityishuomiona, kun muutenkin Hämeenlinna on minulle koko elämäni ajalta tuttu ja arvostamani paikka.

Kyseessä oli siis Hämeenlinnan keskustan Hallituskatu 28 -tontilta 1800 -luvun lopulla rakennetun puisen ns. empirerakennuksen siirto ko. keskustan pohjoispuoliselle vanhojen puu- ja kivitalojen alueelle Koulukatu 3 -tontille. 

Tein tästä siirrosta valokuvaseurannan, jossa alla on siitä kolme tilannekuvaa; ylimpänä on ko. puurakennus siirettynä tuolle uudelle tontilleen, keskellä on vanhan tontin tilanne siirron jälkeen ja alimpana tilanne siinä edellispäivänä ennen 11.6.2013 tapahtunutta siirtoa.

En ollut kuitenkaan paikalla, kun itse siirto suoritettiin. Hämeen Sanomien nettisivuilla on kuitenkin hauska ja mielenkiintoinen videotallenne siitä >> VIDEO: Arvorakennus pääsee arvoiselleen paikalle.

Tämä arkkitehtuuriin liittyvä blogikirjoitukseni saa olla nyt alku tämän kesän ajalta eteen päin suunnittelemilleni vastaaville kuvakirjoituksille. Nimittäin keskeisessä elinympäristössäni juuri akselilla pääkaupunkiseutu - Hämeenlinna on ollut menossa parin - kolmen viime vuoden aikana koko Suomen mittakaavassa monia erittäin merkittäviä ja voimakkaan historiallisia rakennusprojekteja. 

Keskeisimmät ovat olleet esim. Espoon Tapiolaankin ulottuva länsimetron rakennusprojekti sekä siihen osaltaan liittyvä Tapiolan keskustan remonttiprojekti, jossa esim. Tapiola Garden -hotellin, kulttuurikeskuksen ja uimahallin välinen koristevesiallas remontoidaan tänä kesänä tulevia talvia varten tekojääradan mahdollistavaan kuntoon talviliikuntailoksi >> Tapiolan keskusaltaalle tekojäärata. Vantaan alueella on ollut lisäksi käynnissä suuri ns. Marja-radan rakentamisprojekti.

Lisäksi Hämeenlinnassa on ollut käynnissä keskustansa länsireunalla hyvin valtava moottoritien kattamisprojekti syksystä 2011 alkaen ja siinä suuren ostoskeskuksen ja asuinkerrostalojen rakentaminen. Lähitulevaisuuden projekteissa Hämeenlinnassa on suunnitteilla myös runsasta asuinkerrostalojen rakentamista Paasikiventien varteen Vanajaveden rannalle keskustan eteläreunalla. Tänä kesänä kaupungissa on aloitettu myös Sibeliuspuiston remontti, joka valmistuu ensi marraskuuhun mennessä. 

Niinpä Hämeenlinna on nyt profiloitunut itse asiassa koko Suomen rakentamisprojekteissa yhdeksi pääkeskukseksi. Tämä on viime vuosien reaalitalousrappion puitteissa todella hämmästyttävää ja kielii ilmeisesti siitä, että Hämeenlinna on onnistunut luovimaan siinä vielä jotenkin edistyksellisesti eteen päin. 

Tämä voi olla myös positiivista historiallista perua henkisenä ilmapiirinä ko. alueella, koska Suomen historiasta muistetaan mm. juuri ihka ensimmäisen rautatieyhteyden eli sen ajan edistyksellisimmän infrastruktuuri-innovaation avatun 1800 -luvulla juuri Helsingin ja Hämeenlinnan välille. 

Ehkäpä tuon 1800 -luvun ajan edistyksellinen ja humaani henki ilmenee yhä näinä uusina rakentamisina ja historian arvostamisena samaan aikaan, vaikka ko. projektien ylläpito perustuu tietenkin paljon nykyiseen velkapyramidirahaan ja siinä on omat riskinsä tässäkin... 

Olen silti tavallaan elämässäni onnekkaasti tämän historiallisen edistysalueen piirissä, mistä nämä nykyiset suuret rakentamisprojektit kielivät osaltaan. Siksi niille onkin jatkossa hyvä laittaa huomioitavaa painoarvoa tässä blogissani ja tutkittava paremmin ko. projektien laatua - sisältöä...

Vantaan Marja-rataa lukuun ottamatta olen valokuvannut näitä kaikkia nykyisiä projekteja jonkin verran rakentamisseurantana. Nyt onkin aika alkaa tuottamaan tänne blogiin niistä jonkinlaista dokumentaatiota osana ympäristökiinnostustani ja maisema-arkkitehtuurin - arkkitehtuurin suuntaviivojen tarkastelua. Tähän mennessä olen tehnyt vain lähtötilannekatsauksen syyskuun 2011 alussa tuosta Hämeenlinnan moottoritiekattamisen aloituksesta >> Hämeenlinnan moottoritiekattauksen alkaminen ja projektialueen vanhat maisemanäkymät.

Tässä lopuksi alla on kuitenkin tämän aiheen mukainen kolmen kuvan valokuvasarja tuon empirerakennuksen siirrosta. Se on siis jännällä tavalla erikoisuus myös näiden uusien suurien rakennusprojektien keskellä ja se siis kertoo Hämeenlinnan henkisen ilmapiirin suhteellisesta terveydestä tässä sairastuneen länsimaisen kulttuurin hegemoniassa. 

Onneksi näinkin on vielä!......


Empirerakennuksen siirron seurantaa kesäkuussa 2013:
















Empirerakennus uudella tontillaan siirron jälkeen kuvattuna lauantaina 15.6.2013 Hämeenlinnassa; talosta remontoidaan paikallansa asuinrakennus vuoden 2014 loppuun mennessä.

















Empirerakennuksen vanha tontti siirron jälkeen kuvattuna lauantaina 15.6.2013 Hämeenlinnassa; kohdalle rakennetaan myöhemmin uusi asuinkerrostalo.

















Empirerakennuksen vanha tontti päivää ennen siirtoa kuvattuna maanantaina 10.6.2013 Hämeenlinnassa; rakennuksen kivijalassa ehti olla mm. ravintola (Pizzeria).

No comments: