Sunday, September 08, 2013

Nokian puhelinvalmistuksen myynti Microsoftille oligarkkisena pelisiirtona taloususkontokentällä: Kriittisiä kannanottoja koosteena

Viikon 36 ylivoimaisesti suurin ja dramaattisin uutinen Suomessa Syyria-konfliktin ohella oli Nokian puhelinvalmistuksensa myynti Microsoftille (Nokia myy puhelin­valmistuksensa Microsoftille – toimitusjohtaja vaihtuu), joka aiheutti myrskyävää keskustelua, kritiikkiä ja Nokian kyseenalaistamista. Toisaalta valtamediassa tähän Nokian oligarkkiseen pelisiirtoon johtaneita kyseenalaisia seikkoja pyrittiin vähättelemään ja siinä negatiivisia vaikutuksia haluttiin positiivisen populismin avulla piilotella.

Omasta katsannostani havaitsin heti mistä kokonaiskuvan ja periaatteellisten sisältöjen kannalta oli kyse >> Länsieliitin oligarkia pelaa tässäkin globalisti-rahatalouspelejään (imperiaalimonopolia); Stephen Elop oli Microsoftin agentti, joka tiedettiin jo heti alkuun hänen astuttua Nokian johtajaksi ja hänen asettamansa troijalainen manipulaatio onnistui tässä kaupassa / pelisiirrossa.

Kokoan tähän yhteen pitkäksi listaukseksi tästä aiheesta parhaiten sanottuja puheenvuoroja asiantuntijatahoilta ja muilta aktivisteilta. Valinnoissani päänäkökulmana on juuri se, kuinka Nokiakin on ollut viime vuosina kasvaneen rahataloustotalitarismin ja imperiaalisten korporaatiointressien kyseenalaisena ja moraalittomana pelinappulana länsieliitin oligarkiakokonaisuudessa, jonka hegemoniaa voidaan kutsua termillä "taloususkonto".

Ensimmäisenä näkökulmia olen poiminut lainaukseen Arhi Kuittiselta, joka on ollut asiantuntevasti jo vuosikausia näiden Nokia-manipulaatioiden rajuna kriitikkona; hänen kaksi juttuansa nivoo Nokia-kritiikkiä yhteen yhtäältä Suomen korruptoituneeseen ja oikeistolaiseen rahataloustotalitarismiin ja toisaalta länsioligarkian imperiaaliseen kokonaisuuteen >> Suomen kokoomusvetoisen eliitin ja USA+UK+EU -eliitin taloususkontointressit ovat yhtenevien agendojen mukaan eteneviä.

Toisena poimin dosentti Arto Luukkasen huomioita tästä Nokia-kohusta. Hän toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa ja hänellä on havaintoni mukaan myös hyvin valveutunutta tietoa suurkorporaatioiden ominaisuuksista oligarkkisen rahataloustotalitarismin pelikentällä.

Verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana toimiva Markku Huusko on lausunut myös hyvin havainnollisia ja asiantuntevia kritiikkejä tätä tilannetta kohtaan, kuten myös ko. verkkolehdessä kirjoittava Kari-Pekka Hast; molemmilta on muutama lainaus. Huuskolla on selvää IT-alan asiantuntemusta ja Hast osaa pikantisti luonnehtia kokoomusvetoisen poliittisen ilmapiirimme rappiotilaa tähän Nokia-kohuun liittyen.

Myös ko. verkkolehdessä kirjoittava Timo Isosaari on yksi Suomen johtavia lännen valtaliittoja / imperialismia kyseenalaistavia asiantuntijoita ja siihen kuuluvien ekonomian piirteiden kriitikkoja; niinpä tähän Nokia-kohuunkin hänellä oli laajakatseisia ja kokonaiskuvia ymmärtäviä kannaottoja. Yksi merkittävä osoituksen kohde hänellä on se, kuinka Nokialle jäi nyt mm. satelliittivalvontaan eli siis oikeammin poliisivaltiotyranniaan liittyvää kehitystyötä. Suomessa on siis nyt pohja olla siinä kyseenalainen edelläkävijä!...

Viimeisenä tuon esille lainauksia Käymälä-blogin aihetta koskevista kirjoituksista. Niissä tähdennetään toisaalta sitä positiivista puolta, joka Nokian ko. pelisiirtoon liittyy; oli oikeastaan hyvä, että laadultaan huonontuneesta puhelinteknologiasta päästiin täällä Suomessa näin eroon ja että Microsoft-taakka poistui Nokian harteilta ainakin nimellisesti. Tämä voisi vapauttaa energiaa uudelle paremmalle teknologiavisioinnille...

Sekin on kuitenkin kyseenalaista, jos energiaa aletaan tuhlaamaan em. tapaan lähinnä isovelidystopioiden pystyttämiseen ja siinä esim. juuri Yhdysvaltain NSA:n intressien edesauttamiseen eikä ymmärretä keskittää voimavaroja mahdollisimman paljon kulttuuria edistävän ja ihmisyyden potentiaaleja vapauttavan teknologian kehittämiseen sen sijaan, että huomio jumittuu imperiaalisiin ja totalitaristisiin epäoleellisuuksiin. 

Käymälä-blogissa tästä jälkimmäisestä humaanista vaihtoehdosta on otettu hyvänä esimerkkinä esille Apple-yhtiö ja sen edesmennyt toimitusjohtaja-visionääri Steve Jobs.


NOKIAKOHUUN LIITTYNEITÄ KANNANOTTOJA VIIKOLTA 36 / 2013:


Arhi Kuittinen: Elop onnistui Troijan hevosena >>

Lainauksia: "Suomalaiset lumottiin taas suuren jättiläisen ja röyhkeyden voimalla.

Ison median journalistit
kieltäytyivät tekemästä työtään ja näkemästä Ollilan petaaman ideologisen yrityskaapauksen kaikkia merkkejä, täysin perusteetonta sitoutumista Microsoftiin. Ollilan uskontona on amerikkalainen talouseliitti, jonka Olympokseen hän pääsi tämän ansiosta.
"

"Suomalaiset on opetettu nyt ihailemaan brutaalia eliittiä ja olemaan ajattelematta Suomen valtion talouden tuhoamista.

Sen seurauksia Suomen antautuessa uusliberalismille, suuryhtiöiden valloitussodalle. Globalisaatiolle.
"

"Kokoomuksen opetuksen mukaan Suomen on antauduttava ja luovutetava kaikki rahansa ja taitonsa globalisaation nimissä.

Aivan selvästi Ollila on alustanut tätä jo 13 vuotta.

Täytyy vain katsoa Ollilan omituista Nokian kehitystyön jarrutusta ja harhautuksia 13 vuoden ajalta.
"

"Suomalaiset toimittajat eivät uskalla nyt raportoida törkeintä puolta: kauppahinta on naurettavan pieni eikä edes Nokian patenttisalkun arvoinen.

Kuinka suomalaiset toimittajat nyt peittelevät jälkiään ja kieltävät ammattitaidottomia virheitään Microsoftin markkinamiehinä?

Pilkkaamalla analyyttisiä suomalaisia salaliittoteoreetikoiksi ja vääräleuoiksi.
"

"Valtavia määriä veronmaksajien varoja upotetaan pörssiyhtiöihin verohelpotuksina ja tukiaisina - Nokiaan on upotettu noin +40 miljardia - ja samaan hengenvetoon kielletään valtionyhtiöiden mahdollisuus sekä Suomen hallituksen ohjaus pörssiyhtiöissä.

Ihalainen, ministeri, joka on jo useampaan kertaan ilmaissut virallisesti ettei hallitus voi puuttua pörssiyhtiöiden toimintaan - samalla väittää myös ettei hallitus voi mitään jos Arevan työmaalla heiluu Bulgarian mafian miehiä koska se on "yksityinen yritys",
entinen ay-pomo, josta tuli hallituksessa valtion alasajaja."

"Siilasmaa valehtelee:

>> "Kiveäkään ei jätetty kääntämättä"

Suurin kivi jäi kääntämättä. Android.

Microsoftin ja Elopin valloitustaktiikan takia Nokian neutralisoimiseksi kilpailijana.
"


"- Nokian loivat aikoinaan lähes tyhjästä innovatiiviset insinöörit oman työajan jälkeen. Jokaisella oli eräänlainen "nyrkkipaja" autotallissa jossa kehittelivät kapuloita ja softaa. Muistan tämän ajan hyvin. 

Mutta mihin katosivat suomen valtion antamat yli 40 mrd:n kehitystuet? Miksi niitä ei peritä takaisin?

Valtion vastuu on nykyisin rakennemuutosten sorvaamista yön pikkutunteina kun Elopit saavat liihotella lain yläpuolella vapaana kuin taivaan enkeli. 

Suomessa on vallalla omituinen konsensus jossa valtion taholta ei puututa elinkeinoelämässä tapahtuviin kupruihin millään tavalla. Päin vastoin, kupruja tuetaan verovaroin.

Kokoomuksen politiikassa on vahva fasismin siemen. Se on luonut niin plutokraattisen systeemin että sitä ei moni edes älyä.  -Tapani Joensuu"

"Suomalaiset journalistit eivät voi tunnustaa kahta asiaa.

Kuinka huonoja suomalaiset johtajat ovat ja kuinka uusliberalistinen pörssiglobalisaatio vain hyväksikäyttää röyhkeästi valtion tukiaisia eli siis kuinka turhaa ja typerää on antaa verovaroista tukiaisia pörssiyhtiöille eikä perustaa valtionyhtiöitä kansalaisten parhaaksi.

Ilman valtionyhtiöitä syöksymme köyhyyteen ja julmaan amerikkalaiseen eliitin hyväksikäytön yhteiskuntamalliin, loputtomaan psykopaattien valheiden kierteeseen, kurjuuden peittämiseksi valheilla."

"Suomalaisen todellisuuden väärentämisessä Elopin huijauksen ja Nokialaisten huonojen johtajien jälkeen on käynnissä nyt eräänlainen kilpailu

- uusliberalismin kannattajat yrittävät nyt väittää että yritysten kaappaaminen ja itsenäisyyden tuhoaminen Suomesta pois on hyvä asia:

- "Digiprofessori: Nokian kännykkäpelikehitys voi tuottaa vielä timantteja Suomeen" "

Arhi Kuittinen: Wired-lehtikin puhuu Elopista Troijan hevosena >>

Lainauksia: "Tilanne on nyt vakava.

Suomalainen yrityskulttuuri kieroutui ja korruptoitui Ollilan johdolla ja esimerkillä.

Tarvitsemme nyt nopeita muutoksia.

Nyt johtajia kiinnostaa vain palkka, hirvittävä eläke, järjettömät sopimukset ja katteettomat bonukset.

70-80% johtajista Suomessa on täysin hyödyttömiä."

"Valtionyhtiöt on palautettava ja eurosta on erottava.

23 miljardin vuosittaisista verohelpotuksista ja muista tuista on lopetettava pörssiyhtiöiden tukeminen. Moni bulkki firmanomistajakin tekee järkyttävästi rahaa omaan pussiinsa suoraan verovaroista keskustan ja kokoomuksen luomassa poliittisessa tukikorruptiossa ja veronkiertoautomaatiossa.

Valtion on perustettava valtionyhtiöitä rahanlypsäjien sijalle.

Veroprogressio on palautetava ja hyvin tiukka verovalvonta, jotta rikolliset ja puoluebroilereiden kaverit eivät saa enää etulyöntiasemaa kokoomuksen helmoissa.

Yritysmafian ja kartellien kimppuun on käytävä valtion mahtavalla nyrkillä hyvinvointivaltion todistetun tehokkuuden tähden - pohjoismaat ovat olleet tehokkuudessa voittajia neljän suuren vertailun mukaan ja juuri verotuksen ja koulutuksen takia.

Perustuslaissa työllistäminen on valtion tärkeimpiaä seikkoja.

Koulutusta ajetaan nyt alas ja tutkimusta edistävä yliopisto on tukahdutettu pahasti kokoomuksen virkamiehilla - Suomesta ollaan tekemässä Euroopan Kongoa. Nyt on pakko herätä."

"Ruotsi ylläpitää ja luo valtionyhtiöitä ja luo samalla hyvää elintasoa kansalaisille välittämättä yhtään roomalais-katolisten eurovirkamiesten latelemista kielto-säännöistä.

EU on luotu tuhoamaan pörssin uusliberalistisen ideologian ja ahneuden mukaan kansallisvaltiot ja korostamaan pörssin vallankaappausta: verorahojamme mätetään nyt mm. Lontoon veroparatiisipankkien tukemiseen.

Elämme poliitikkojemme ja oikeistolaisten virkamiesten luomassa painajaisessa.

Se ei kuulu aitoon eurooppalaiseen maailmankuvaan ja yhteiskuntasopimukseen."

"Nyt meillä on Nokian perintönä vain ahneutta, tyhmyyttä ja korruptiota."

"Tietotekniikka ei ole etupäässä tekniikkaa vaan kulttuurin ymmärtämistä."

"Meillä on vielä mahtava maine, mutta jota oikeistohallituksemme tuhoaa sitä kaikin tavoin ja nopeasti. 

Tarvitsemme uuden tietoisuuden, uuden keskustelukulttuurin, uuden ylpeyden, uuden hallituksen ja irtioton pörssin luomasta uusliberalistisesta globalisaatio-ideologiasta, joka yrittää tuhota kansallisvaltion.

On kamottavaa, kuinka nyt Nokian tuhon jälkeen toimittajat ivaavat niitä jotka olivat oikeassa Nokian tuhoutumisen analysoimisessa."

"Ilman Suomea ei ole suomalaisia. Kohta olemme vain Saksan tai Kiinan maakunta. Suomen mukana tulee myös häviämään suomenkieli ja kulttuuri-identiteetti. Tämä on kokoomuksen suunta, johon meidät on EU-valheilla houkuteltu."

"Ollila loi järkyttävän hovikulttuurin, jossa vastuuttomat perseenpussaajat, jees-miehet nousivat - ja humanistit heitettiin Nokiasta pihalle.

Elämme nyt hyvin pahalla tavalla korruptoituneessa hyvä veli -systeemissä, jossa lahjattomia ja röyhkeitä psykopaatteja palkitaan. Amerikkalaista ahneuden ja lyhytjänteisyyden yrityskulttuuria matkitaan sokeasti. Siksi Nokian hallituskin antautui ja luovutti Nokian "suurelle" Microsoftille, joka on romahtamispistessä pöytäkoneiden hävitessä Applen luomalle padi-kulttuurille."
 

Lainauksia: "No nyt ei enää tarvitse ihmetellä sitä tuliko Stephen Elop pelastamaan Nokiaa vai pilkkomaan sitä Microsoftin saaliiksi.

Asia on harvinaisen selvä; Elop ansaitsi palkintonsa. Näin suuresta kaappauksesta voidaan jo taputella selkään ja nimittää pääjohtajaksi. Tässä pätee saalistuskapitalismin laki siitä, että viisaampi ja röyhkeämpi vie ja tyhmempi maksaa ja vikisee."

"Itse operaatio ei ole mitenkään uusi. Maailmalla on iso joukko konsultteja ja lobbareita, jotka ovat erikoistuneet tällaiseen menestyvien yritysten lihoiksi pilkkomiseen.  Yleensä saalistuksen kohteena on keskikokoisia perheyrityksiä, joilla on varallisuutta, käteistä tai joiden työntekijöillä on lihavia eläkesäätiöitä rahastettavana. Nyt kellistyi kansainvälisestikin suurikokoinen yhtiö.  

Temppu oli klassinen ja vain alleviivaa suomalaisen ”biznis-kulttuurin” primitiivisyyttä. Elop tuli, näki ja voitti. Hän pumppasi varsin menestyneen yrityksen tyhjäksi ja sitten heikensi sitä niin, että Microsoftin boa-käärme saa sen suuhunsa."

"Tämän epäonnistumisen syistä voisi mainita muutaman meille niin ominaisen luonteenpiirteen.

Meitä vaivaa ulkomaalaiskultti ja ns. menestyneiden talousmiesten palvontakultti. Tämä tarkoittaa sitä, että jos ihminen on ulkomailta, osaa hän asiat aina luonnollisesti paremmin kuin täällä osataan. Nokian menestyksen salaisuus oli suomalaisten insinöörien luovuudessa ja omaperäisyydessä. Esimerkiksi ajatus tekstiviestistä syntyi täällä mutta sellainen ei kelpaa Millenium-palkinnon saajaksi. Kun se ei ole ulkomaalainen!

Samoin: menestynyt talousmies saa tässä maassa puolijumalan arvon – vaikka todellisuudessa menestys on voinut tulla aivan muista syistä."

"Entä mitä nämä suuret sankarit tekevät epäonnistumisen hetkinä?

Eivät mitään.

Tämän kansallisen epäonnistumisen leipurit ts. vastuussa olleet suuret talousnerot kävelevät muina miehinä, istuskelevat hallitusten ja yliopistojen hallituksissa ja vain viheltelevät.

Heitä pyyskennellään presidentiksi, ihaillaan estoitta ja kumarrellaan henkisesti. Heillä on sitä tietoa, uskallusta ja rohkeutta. Kun me muut emme osaa vaan ainoastaan tuhlaamme, toheloimme ja pyydämme liikaa, niin nämä suuret nerot ne vain osaavat. He ovat huippuja! Huippujohtajia, jotka johtavat huippuyksiköitä, huippumetodeilla!

Ilmiö on surullisen samanlainen aina ja toistuu. Tarkastellaanpa 1980-luvun lopun nousukautta. Silloin media nosti sankareiksi nuoria osakekauppaa käyviä julleja ja teki heistä filosofi-kuninkaita ja guruja. Kun lama tuli, ei näistä sankareista ollut edes pyytelemään anteeksi. Sama toistui myös nyt."

"Lumiasta tulee Microsoftin oma brändi. Nokian tahriintunut puhelinbrändi voi jäädä joksikin aikaa henkiin Kiinassa, Intiassa ja muissa maissa, mutta lännessä tuskin.".

Markku Huusko: Elopin Lumia-temppu – näinkö se tehtiin? >>

Lainauksia: "Pohjoisamerikkalainen Stephen Elop tuli pahoihin vaikeuksiin ajautuneen Nokian johtoon syyskuussa 2010. Hän astui tehtävään Microsoftin yritysratkaisuista vastaavan yksikön vetäjän paikalta. Mies kuittasi valtavan kuukausipalkan päälle sisääntulorahaa lähemmäs viisi miljoonaa euroa.

Alle puoli vuotta sisääntulonsa jälkeen (helmikuussa 2011) Nokia ja Microsoft ilmoittivat strategisesta kumppanuudesta kännyköissä. Nokia teki riskivalinnan ja sitoutui Microsoftiin sataprosenttisesti valitsemalla älypuhelimiinsa Windows-käyttöjärjestelmän. 
 
Sitä kautta Nokian ja Microsoftin niin sanotusta ekosysteemistä tuli puhelimissa yksi peluri, jonka päävastustajat olivat Apple omine järjestelmineen ja Samsung Androideineen. Tuosta kimppaekosysteemistä ei tullut koskaan edes tuluskukkaroa."

"Jos Microsoftin ykköseksi nyt nähtävästi nimitettävä Stephen Elop onnistuu Lumia-älylaitteilla, voitaisiin myös Suomeen saada lisää kaivattuja teknologiatyöpaikkoja. Siinä on iso jos, mutta on Microsoftilla ainakin papua yrittää. Nokialla ei vuosina 2005 – 2010 tehtyjen täydellisesti epäonnistuneiden strategiavalintojen vuoksi papua enää ollut.

 Esimakua Microsoftin toimista saatiin heti tänään, kun Intiassa uutisoitiin, että yhtiö pudottaa Lumian hintoja. Elopin tavoitteena lienee merkittävä asema noilla valtavilla älypuhelinmarkkinoilla.

Nokian oman kännykkäbisneksen upeasta noususta ja karmeasta tuhosta kirjoitetaan vielä monta kirjaa. Niissä kirjoissa ei ole suomalaisia sankareita.".

Kari-Pekka Hast: Nokian kriisi paljastaa poliitikkojen tiedot ja taidot >>

Lainauksia: "Alexander Stubb on ilmaissut itseään kertomalla, kuinka teollisuudessa alan toimijoiden ja heidän alihankkijoiden menettäminen suomalaisyhtiön hallinnasta on Suomelle valtava mahdollisuus. Ministeriä suoraan siteeratakseni, käytetään tilaisuus hyödyksemme ja luodaan jotakin suurta."

"Alexander Stubbin, Jan Vapaavuoren ja Jyrki Kataisen ilmaisut Nokian tilanteesta esittävät positiivista populismia, jonka tarkoitusperänä on minimoida tähän informaatioon liittyvät mahdolliset negatiiviset vaikutukset, pitkälti koskien myös heitä itseään. Esimerkkinä Alexander Stubbin antamaa lausunnon rakennetta voidaan käyttää missä tahansa asiayhteydessä, jotta asia näyttäisi positiiviselta mahdollisuudelta:

"Suomenlahdella on tapahtunut öljyonnettomuus joka on vakava, mutta tästä huolimatta voimme käyttää tämän mahdollisuuden hyväksi ja näyttää suomalaista osaamista maailmalle"."

"Erityisen merkille pantavaa on, että varsinkin kokoomuspoliitikot ovat kunnostautuneet positiivisen populismin käytössä, olipa kysymyksessä eurokriisi, tukipaketit tai kotimaisen teollisuuden menetykset. Poikkeuksena tästä ovat ehkä kotimaisen talouden leikkaukset tai rakenteelliset uudistukset, joissa positiivisen populismin sijasta käytetään uhkailua ja pelottelua, kuten esimerkiksi "on pakko tehdä, tai jotain tapahtuu". Pelotteluviestinnän toimivampina esimerkkeinä tämän hallituskauden aikana ovat ehkä kuntauudistuksen suunnitteleminen ja sen jalkautusyritykset."

Risto Aallonharjan lukijakommentti: "Niccolo Machiavelli jakoi ihmiset karkeasti kolmeen leiriin:

1. niihin, jotka ymmärtää välittömästi mistä on kyse.
2. niihin, jotka ymmärtää selitettynä mistä on kyse.
3. niihin, jotka ei ymmärrä edes selitettynä mistä on kyse.

Itse lisäisin tähän ryhmän 3b - jotka ei ymmärrä edes selitettynä mistä on kyse, mutta osaa opetella ulkoa sloganeita.

Hienoin tilanne maalla kuin maalla olisi, kun hallinnossa olisi tyypin 1. ja 2. ihmisiä, joiden lojaliteetit kuuluisi omalle kansalleen. Vaarallisinta maalle on jos näiden lojaliteetit kuuluu jollekin muulle.

Meillä suomessa, tilannehan on se, että meillä on hallituksessa vain 3b tyyppiä ja joiden lojaalisuus kuuluu jollekin muulle taholle kuin suomelle.".

Timo Isosaari: Jorma Orwell iski jälleen >>

Lainauksia: "Selailtuani pikipäin parin päivän hurjimmat uutiset, on niiden yhteenvedon tulos suorastaan halvaannuttava. Suomipojalle työnnetään ensimmäisenä maailmassa gps ahteriin ja sillä siisti. Myös palkka- ja eläkesovut ovat saamassa palkkansa."

"Nokian matkapuhelinten myynnissä on nähtävissä selvät strategiset sävelet. ... Jäljelle jää siis kauppatavaraa verkkoliiketoimintoihin ja paikkatietopalveluihin. Nokia on aiemmin jo ilmoittanut kehittelevänsä autoihin liittyvää tekniikkaa ja ministeri Kyllönen ehti jo julistaa käyttömaksuhinnastonkin koskien Suomen ajoneuvovalvontaa. Viime vuosina yleiseksi käyneen poliittisen toimintamallin perusteella voi sanoa suoraan; tämä asia on kuulkaa jo päätetty ja Nokia toimittaa niin valvontaverkot kuin laitteetkin, jotka me sitten maksamme, tai itkemme ja maksamme.

---> Autojen satelliittivalvonnalla tahtoo rahastaa salaperäinen suomalainen Panda-ryhmä.

---> Ollilan ryhmän esityksellä pöyristyttävä vaikutus: Keskivertoauton verotus moninkertaistuisi!

Idean taustalla ei voi olla mitään muuta kuin vakituisen Bilderberg-kävijämme, Jorma Orwellin salaseurakokousten satoa. Idea on järkyttävän helppo myydä vasemmiston sosiaalitantoille turvallisuuden parantumisen ja verotuottojen varmistamisen nimellä. Vasemmiston tätien pilteillehän ei saa koskaan sattua mitään ja niille on saatava hyvät työpaikat verorahojen jakojärjestelmän puitteissa."

"Nokian uudesta suuruudesta on varmasti maalattu todella ruusuinen visio, jota kannattaa sekä pölvästioikeisto että pölvästivasemmisto. Suomesta tulee maailman toiseksi sosialistisin maa heti Pohjois-Korean jälkeen näiden toimien seurauksena.

En ihmettelisi, vaikka hallituksellamme olisi täydet valmiudet nuijia bigbrother-Suomen alkutahdit käytäntöön jo ensi talven aikana. Siinä meni viimeisetkin yksilönvapaudet.".

Timo Isosaaren kirjoituksia ko. jutun kommenttiosastolla: "Odotapa siis valtiovaltamme ilmoitusta siitä, milloin sinun on asennettava aina päällä oleva verolaskuri, maksat laitteen, asennuksen, kilometrikohtaisen veron ja jos kaasujalka lipsahtaa, lienee luvassa myös maksumuistutus tai kehotus lähettää ajokorttisi nimismiehelle."

"Milläs tästä pääsee enää irti?

Olen jo sopeuttanut omaa taloutta roimasti ja yrittänyt valmistautua, mutta kun mikään ei riitä.

1. Muutin maalle halpaan pirttiin
2. Erosin kirkosta
3. Perustettiin osuuskunta
4. Meinasin luopua jo työnteosta kokonaan ja minimoida ansiot, mutta pyydettiin hyvään porukkaan, niin teen etätyönä 80 % ja loput asiakaskäyntejä harkitusti.

Seuraava askel on luopua toisesta autosta, lopettaa kotivakuutus ja hommata oma aggregaatti. Puulämmityksellä sähkön tarve on niin vähäinen, että linjat voi pienen suunnittelun jälkeen napsaista poikki.

Skootteri on pihassa ja sillä kulkua ei valvota. Ainakin kesällä pärjää mainiosti harvat kauppareissut. Naapuritalkoilla ja omasta puutarhasta saa eväät hyvin pitkälle.

En olisi uskonut, että näin pitkälle meneviä suunnitelmia täytyy näin nopealla aikataululla alkaa väsäämään.

Hatuttaa huolella. Ja varsinkin niiden puolesta, jotka eivät ymmärrä, mihin tämä johtaa."

"Onko muuten muut panneet merkille, että meitä on jo pitkään valmennettu tähän valvonnan tulevaisuuteen?

Melkein joka kanavalta tulee omia sovelluksiaan Big Brotherista ja sitten on näitä viranomaisrealityjä, joissa kameramies todistaa virkamiehen toimivan täydellisen korrektisti tilanteessa kuin tilanteessa.

Sitten on erikseen nämä valtion pelotteluvirastot, joiden uhkasanomia levitellään possunuhasta sairaalabakteeriin saakka lööpeistä Ylen uutisiin, juuri ilman mitään todellisuuspohjaa. Kyllä viranomainen tietää, vaikka riskeiltä välttyy 99,999-prosenttisesti, kunhan muistaa pestä kädet toisinaan ja jättää pilaantuneen/pilatun ruoan syömättä."

"Ilmeisesti hyödyllinen työ on Suomesta loppunut, kun hyödyttömään halutaan satsata. Ihme sinänsä, koska näen joka puolella hyödyllistä tekemistä, joka on poliittisin päätöksin tehty kannattamattomaksi. Jos verrataan hyödyllisen ja hyödyttömän työn palkkoja, niin naurettavaahan tämä on. Jollekin jääkiekkoilijalle maksetaan 100 sairaanhoitajan edestä. Myös toimistobyrokraatti nauttii yleensä vähintään tuplapalkkaa nähden pienyrittäjään, jonka elämästä tekee mahdollisimman vaikeaa."

"Tässä vaiheessa suurvaltain mittelö näyttää tapahtuvan vierailla maaperillä, jotta omat eivät tuhoudu. Meidän painoarvo tässä hommassa on nolla ja voidaan vaan toivoa, että se siinä pysyykin.

Onko niin, että kapitalistisen rahajärjestelmän ajautuminen umpikujaan halutaan peittää sodalla?

Umpikujastahan tässä on kyse. Järjestelmän sisällä ei ole yhtäkään keinoa ratkaista sen itsensä aiheuttamat ongelmat. Olen sitä monessa yhteydessä yrittänyt rautalangasta vääntää, mutta jokseenkin tuloksetta. Vikoja kun ei näe pallon sisältä, on tultava niin etäälle ulos, että hahmottaa koko pallon ainakin hämärästi. Sisältö on toki sotkettu niin pahoin, ettei selkeää kuvaa tahdo saada. Päälinjojen hahmottaminen kuitenkin helpottaa kausaliteettien ymmärtämistä."

"On aivan selvää, että rahaeliitin intressit painavat paljon näiden rosvoretkien suunnittelussa. Eurooppaan eliitin ei tarvitse hyökätä, koska pelkkä korkojen nostaminen vapauttaa hurjasti tilaa bisnekselle. EKP ei tee mitään estääkseen, koska sen intresseissä eivät ole valtiot tai kansalaiset, vaan finanssisektorin toimintaedellytykset.

Mä vaan ihmettelen, missä vaiheessa maksajien kriittinen massa täyttyy ja systeemiä vastaan aletaan tosissaan hyökkäämään.".
 
Sven Laakso (Käymälä-blogi): ENSIMMÄISENÄ NOKIASUOMEN JÄLKEISENÄ PÄIVÄNÄ >>

Lainauksia: "Ensimmäisenä Nokiasuomen jälkeisenä päivänä jokaisen taksikuskin röökaamisasentokin on toinen. Mikään ei ole samoin, kaikki on kuin Aki Kaurismäen elokuvasta. Eräs kupla on puhjennut, aikakausi päättynyt. Se ei tarkoita mitään pahaa, sillä Microsoft on ja pysyy surkeana: siitä ja sen yhteistyökumppaneista on vain hyvä päästä eroon. Päinvastoin mahdollisuus aukeaa todellisuuspitoisemmalle tulevaisuudelle, johon teknologia kuuluu myös."

"Mutta historiasta, johon Suomen historia nyt olennaisesti liittyy:

"Applen liikevaihto 1984 nousi 1.5 miljardiin dollariin kun Microsoftin vaihto oli vaivaiset 100 miljoonaa dollaria."

"He tapasivat Jobsin työhuoneessa, jossa Gates löysi itsensä kymmenen Applen työntekijän ympäröimänä. He kaikki olivat innokkaita kuulemaan kuinka heidän pomonsa läksyttäisi Gatesia. Minä olin haltioitunut tarkkailija kun Steve alkoi karjua Billille, Hertzfeld sanoo."

Myöhemmin Jobs oli kauhuissaan: maailmankaikkeudesta paljastui valuvirhe: ylivoimaisimmat, eleganteimmat, parhaimmat, kauneimmat ideat eivät aina päässeet voitolle. Microsoft kipusi pökerryttävän alhaisella, järkeäpilkkaavan huonostitoimivalla kopiotekeleellään markkinajohtavaan asemaan. Tätä Jobs ei milloinkaan voinut paitsi sulattaa edes todeksi myöntää.
".

Sven Laakso (Käymälä-blogi): NOKIA, SITTENKIN HYVÄ KAUPPA? >>

Lainaus: "Kuten PRH:n entinen pääjohtaja Timo Kivi-Koskinen FB-statuksessaan toteaa: patenttisalkku todella jäi Suomeen. Nokiahan myi vain patenttien lisenssit. Tuotekehitys voi jatkua jouheasti. ... Nokiahan myi tavallaan vain yhden ison valmiin tuotteen, eikä osaamisen ydintä. Asiaa lienee syytä vielä pohdiskella.".

Sven Laakso (Käymälä-blogi): ORGANISAATIOMUUTOKSIA PLANEETALLA: ELOPIN HOMEERINEN KÄLLI >>

Lainaus: "Elopin homeerinen källi osoittaa mikä on historian ja historiattomuuden ero. Jos Venäjän historia on tuhatvuotinen ja Kiinan historia viisituhatvuotinen, voi ymmärtää miksi näihin valtioihin suhtaudutaan kaikessa äärimmäisellä epäluulolla. Källit ovat historiaa ja olemattoman nuoret, ja ikäänsä nähden vielä heikosti oppivat maat kuten Suomi helposti jäävät historia lyhyiksi sivipoluiksi imperiumien kotiuttaessa troijalaisiaan. Venäjän, Kiinan tai USA:n älyllinen kapasiteetti on miljoonakertainen johonkin Suomeen verrattuna. Täydellinen kuusi-nolla tilanne aiheuttaa sen kulttuurisen kyynisyyden joka Suomessa vallitsee: jos tällaisella demilitarisoidulla vyöhykkeellä syntyy yhtään mitään elämäksi kelpaavaa, se tuhotaan enempiä epäröimättä.".

No comments: