Wednesday, December 18, 2013

Lumi- ja jääestetiikkaa talvella 2013 - 2014 - Tilannevalokuvia viikon 51 alusta: Zen-kuvat

Tämän joulukuun aikana aloitin tämän valokuvataiteeni talviestetiikkaa tutkivan sarjan ja nyt siinä on takautuvasti vuorossa Zen- ja Maisemavalokuvineen tilanteita viikon 51 alusta; tässä ovat zen-kuvat. Julkaisu tälle keskiviikon 18.12.2013 kohdalle tapahtui tiistaina 31.12.2013 klo. 19:00. Tätä edeltänyt viikonloppu 50 jäi pimentoon kameran muistikorttini jumituttua ja kaapattua kenties ikuisesti otetut valokuvat sisäänsä. 

Edeltäneenä viikkona tiistaina 10.12.2013 oli talven siihen mennessä kovimmat pakkaset hetkellisessä kylmyyshuipentumassa (Talven 2013 - 2014 kylmin yö - Osa 1), mutta sen jälkeen oli leutoa suojaa ja sen sääjakson päätteeksi taas hetken aikaa hieman talvisempi hetki la-su, kun perjantaina 13.12.2013 sattuneen Seija-myrskyn (Poikkeuksellisia / erikoisia säätilanteita valokuvin: Seija-myrsky perjantaina 13.12.2013) jälkeen kylmeni lauantaiksi hieman pakkasellekin. 

Kuitenkin jo sunnuntaina 15.12.2013 alkoi lumisateen kera uusi leudontuminen; ko. päivänä sisämaassa saatiinkin taas esim. alla olevilla Hämeenlinnan paikoilla parisen senttiä lunta, mutta jo su-ma yöksi lämpötilat nousivat niin paljon plusasteille, että se lumi ehti kokonaan sulaa pois alla esiteltävien maanantain 16.12.2013 tilanteisiin mennessä. Sinä päivänä olivatkin enää jäljellä edeltäneen viikon 50 leudoissa säissä osittain sulaneet järvijäät esim. Hämeenlinnan Vanajavedellä. Niiden parissa ilmeni hauskan kuviollista estetiikkaa, mistä alla olevat zen-kuvat ovat parhaimmistoa. Ylimpinä näissä kuvissa nähdään kaksi esimerkkiä etelärannikon äärimmäisen vähäisistä ja hetkellisistä jäätymisistä viikon 51 aikana jatkuneiden erittäin leutojen säiden kokonaan sulien olosuhteiden keskellä.


Zen-valokuvat viikon 51 alusta / 2013 >>
















Muutamaksi tunniksi lievästi jäätynyttä märkää asfaltin pintaa. Kuvattu keskiviikkona 18.12.2013 klo. 14:53 Espoon Tapiolassa; pilvisyyden poistuminen tietää parissa plusasteessakin tässä vaiheessa vuotta tienpintojen jäätymistä heti, mutta jo ko. iltana uusi pilvinen sää sulatti tämänkin.
















Muutamaksi tunniksi lievästi jäätynyttä vesilätäkön pintaa. Kuvattu tiistaina 17.12.2013 klo. 10:25 Espoon Tapiolassa; leudon yön jälkeen tilapäinen selkeneminen ko. aamuna aiheutti avoimella nurmialueella vesilätäköissä heti pientä riitejäätä, vaikka ilman lämpötila pysyi parisen astetta plussalla.
















Vanhan jään päälle sulanutta vesikalvoa edeltäneiden Oskari- ja Seija-myrskyjen järvenselälle lennättämien pöly- ja roskamassojen ajauduttua voimakkaassa tuulessa samalla sulavesilammikoiden reunoille kuvioiksi; tässä oli jäässä vesilätäkkönotko, jonka vasemmalle reunalle tuuli nuo pölymassat kasasi. Kuvattu maanantaina 16.12.2013 klo. 14:41 Hämeenlinnassa Vanajaveden äärellä.
















Vanhan jään päälle sulanutta vesikalvoa edeltäneiden Oskari- ja Seija-myrskyjen järvenselälle lennättämien pöly- ja roskamassojen ajauduttua voimakkaassa tuulessa sulavesilammikoiden reunoille kuvioiksi; pölykuvion lisäksi yläosassa nähdään kuvan alapuolella olevaa kivimuuria vasten ahtautuneen jään taipumisessa revennyttä railoa. Kuvattu maanantaina 16.12.2013 klo. 14:35 Hämeenlinnassa Vanajaveden äärellä.
















Vanhan jään päälle sulanutta vesikalvoa edeltäneiden Oskari- ja Seija-myrskyjen järvenselälle lennättämien pöly- ja roskamassojen ajauduttua voimakkaassa tuulessa sulavesilammikoiden reunoille kuvioiksi; edeltäneet ko. myrskyt olivat lennättäneet läheisiltä maa-alueilta kuluneen syksyn lehtiäkin osaksi sommitelmaa. Kuvattu maanantaina 16.12.2013 klo. 14:38 Hämeenlinnassa Vanajaveden äärellä.
















Vanhan jään päälle sulanutta vesikalvoa edeltäneiden Oskari- ja Seija-myrskyjen järvenselälle lennättämien pöly- ja roskamassojen ajauduttua voimakkaassa tuulessa sulavesilammikoiden reunoille kuvioiksi; jäänpäällinen vesilätäkkö edesauttoi pölymassan ahtautumista voimakkaassa tuulessa kuvan alapuolella olevaa kivimuuria vasten - Osa A. Kuvattu maanantaina 16.12.2013 klo. 14:37 Hämeenlinnassa Vanajaveden äärellä.
















Vanhan jään päälle sulanutta vesikalvoa edeltäneiden Oskari- ja Seija-myrskyjen järvenselälle lennättämien pöly- ja roskamassojen ajauduttua voimakkaassa tuulessa sulavesilammikoiden reunoille kuvioiksi; jäänpäällinen vesilätäkkö edesauttoi pölymassan ahtautumista voimakkaassa tuulessa kuvan alapuolella olevaa kivimuuria vasten - Osa B. Kuvattu maanantaina 16.12.2013 klo. 14:36 Hämeenlinnassa Vanajaveden äärellä.
















Vanhan jään päälle sulanutta vesikalvoa edeltäneiden Oskari- ja Seija-myrskyjen järvenselälle lennättämien pöly- ja roskamassojen ajauduttua voimakkaassa tuulessa sulavesilammikoiden reunoille kuvioiksi; jäänpäällinen vesilätäkkö edesauttoi pölymassan ahtautumista voimakkaassa tuulessa kuvan alapuolella olevaa kivimuuria vasten - Osa C. Kuvattu maanantaina 16.12.2013 klo. 14:36 Hämeenlinnassa Vanajaveden äärellä.
















Vanhan jään päälle sulanutta vesikalvoa; sulava jää oli vaihtelevan paksuna ja erilailla vanhaa lunta sisältäneenä kohvajäänä eriasteisesti tummaa ja tässä jään epätasainen pinta edesauttoi erilaisten vesilätäköiden kohtaamisrajalla aaltojen interferenssiä voimakkaassa tuulessa. Kuvattu maanantaina 16.12.2013 klo. 14:43 Hämeenlinnassa Vanajaveden äärellä.

No comments: