Wednesday, December 25, 2013

Vaihtoehtoisia Joulun sanomia aineistoiksi vuoden 2013 loppuyhteenvetoihin

Joulupäivä on jo melkein pulkassa ja Tapaninpäivä alkamassa, mutta blogini päätti yllättää vielä keskellä näitä pyhiä. Netissä on nimittäin liikkunut eilen ja tänään sen verran hyviä vaihtoehtoisia Joulun sanomia ja muita Jouluun liittyviä juttuja, että päätinkin listata ne tähän ja kommentoidakin niitä. Niitä sopii pohdiskella lisää kinkun sulattelujen ohella vaikkapa tämän vuoden lopputilinpäätöksiä varten >>

Tällainen oli Edward Snowdenin "vaihtoehtoinen jouluviesti" >> Vaihtoehtoinen jouluviesti Edward Snowdenilta. Lainaus: "Snowdenin mukaan nykymaailmassa varttuvat eivät ymmärrä, mitä merkitsee yksityinen hetki tai tallentamaton ajatus ... Yksityisyys auttaa meitä määrittelemään sen, keitä me olemme ja keitä me haluamme olla.".

Paavi Franciscus puhutteli joulupuheessaan ateisteja ja Can you be too religious? | Giles Fraser >> Kun uusi paavi Franciscus on osoittautunut tänä vuonna aikaisempiin verrattuna kummallisen hyväksi - jopa epäilyttävänkin hyväksi, niin nämä linkkaamani kaksi juttua pistävätkin sopivasti kyseenalaistavan ja pohdiskelevan vaihteen päälle. Sen myötä voidaan esim. ihmetellä uskontojen ja muidenkin opillisten ismien luonnetta totalitaarisina ja humanismia rajoittavina seikkoina. Nimittäin hyvyyttä etsivät elämänkatsomusvaihtoehdot liikkuvat oppimani mukaan vaihteluvälillä normimoraalinen konformismi - luovuuden tukahduttaminen sekä omantunnonetiikallinen vapaus ja luovuuden promotointi, missä tunnustuksellinen ja ryhmäsidonnallinen opillisuus sekä statuksiin perustuva hierarkkisuus esiintyy haitallisena ensin mainitussa. Itse suosin jälkimmäistä elämänkatsomusta.

Tuosta Hesarin jutusta oivallinen lukijakommentti: "Yhtään sotaa tai kansanmurhaa ei ole käynnissä ateismin nimissä tai ateistien synnyttämänä. Kas tieteeseen uskova ei keksi yhtään syytä, miksi sotaa pitäisi tai kannattaisi käydä." >> Länsieliitin ja asiamiestensä viime aikojen sotaa ja sodanuhkaa kasvattaneet agendat luulisi olevan sisällöltään sekulaareja, mutta itse asiassa nekään eivät ole ateistista tai edes agnostistista alkuperää; niitä tehdään taloususkonnon nimissä.

Onko paavi Franciscus siis hyvä harhauttaja? - Sitä minä edelleen pidän mahdollisena. Pitää katsella enemmän sitä, mitä kädet tekevät kuin kuunnella sitä, mitä suu laukoo...

Eli Hmmmm? - Fox News Editor Declares War on Pope Francis, Calls Him the Catholic Church's Obama >>

Lainaus:

"Here are a few of the bullet points from his article:

“Just like President Obama loved apologizing for America, Pope Francis likes to apologize for the Catholic Church.”
“Just like Obama thought he’d won over Putin by promising a reset, Francis thinks by talking vacuously about the poor, he will be respected.”
“Like Obama, Francis is unable to see the problems that are really endangering his people.”
“Like Obama he mistakes the faithful for the enemy, the enemy for his friend, condescension for respect, socialism for justice and capitalism for tyranny.”
“In trying to please the media and the modern world, Francis mistakes their glee for respect.” "...

Tässä on joulusaarnan muotoon puettu tuhokapitalismin sekä EU:n ja euron kritiikki. Sellaisen tyylin valinnalla on vinha perä juuri siksi, koska mm. EU:n liittovaltioillistamisen pohjana on juuri taloususkonto: Jouluevankeliumi Kai Sadinmaan mukaan >>

Lainaus:

"OY Suomi AB:n käskynhaltija ylisti Pääomaa ja sanoi:

-Herra, nyt sinä annat uskolliselle palvelijallesi
istuimen sinun oikealta puoleltasi,
niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
jonka olet rikkaille valmistanut, valon, joka koittaa vahvoille, kirkkauden, joka loistaa OY Suomi AB:n omistajille.".

Taloususkonnollisten agendojen neofeodaalistavista seurauksista on ollut omaakin kritiikkiäni. Tässä lisää: Niinistö tietää edustamansa neofeodaalistavan politiikan tuottavan jatkossa paljon lisää köyhiä ja alistettuja, minkä hän kiertoteitse näin "myöntää" lisä-Hurstien tarpeena >> Niinistö köyhien joulujuhlassa: Suomessa saisi olla paljon lisää Hursteja.

Näillekin aikamme ilmiöille voidaan hakea taustaa ja syiden perijuuria ajatushistoriallisista ja tiedonfilosofillisista analyyseistä. Sellaisesta tässä taas Seppo Oikkoselta viisaimpiin kuuluvaa suomenkielistä ajattelua >> Mihin uskon:

Lainaus: "Kartesiolainen järki on tullut tiensä päähän. Siihen ei enää pidä uskoa." - Länsikulttuurin pelastamisen ja edelleenkehittämisen turvaamiseksi tämä onkin varmaan se kaikkein tärkein dilemma moneksi vuosikymmeneksi eteen päin... Kartesiolainen paradigma on tuonut monta hyötyä ja edistyksellistä asiaa länsimaiseen ihmiselämäämme, mutta olemme "pilanneet" sitä harhautumalla yhä syvemmälle mm. juuri taloususkonnon ja imperialismin suohon...

Siitä yli-individuaalista sokeudesta puhumattakaan!

Lopuksi edes pieni valopilkku: Tuntematon joulutonttu jakoi kirjeitä ja rahaa Espoossa.

No comments: