Sunday, April 20, 2014

Pääsiäisen (Viikonvaihteen 16 / 17) lämpöaalto vuonna 2014

Päätin tehdä tähän väliin tuttuun tapaan lämpötilojen seurantaa Etelä- ja osin Keski-Suomen paikkakunnille tämän Pääsiäisen ajan lämpöaallosta. Tänään myöhemmin julkaistavan "Viikon kasvivalokuva" -sarjan osan lisäksi en muuta edelleenkään blogissani ehdi tekemään lähipäivinä, kun arkeni kiireet ovatkin korostettuja vielä ensi tiistaille saakka.

Tämä lämpötilaseuranta kattaa ajan eilisestä lauantaista ensi tiistaille; tuona aikana jossakin päin Etelä-Suomea +20 asteen saavuttaminen maksimilämpötiloissa voi olla vuoden ensimmäistä kertaa mahdollinen. Tiistai on siis viimeinen lämmin päivä ja keskiviikkona vaikuttaa jo kolea pohjoistuuli. Tämän lämpöaallon syy on siis korkeapaineessa, joka majailee vaihtelevan muotoisena Fennoskandian eteläosien ja Länsi-Venäjän yllä kaikoten sitten ma-ti itään. Kaikkein lämpimin ilmamassa majailee sen eteläpuolella laajasti Länsi-Venäjän eteläosista manner-Eurooppaan, missä yli +20 asteen päivälämpötilat ovat yleisiä ja vuoden ensimmäiset suomalaisittain hellelukemat ovat siellä mahdollisia paikoin. 

Tänne Suomeen lämpöä tulee tuolta kesälämpöalueelta hitaasti maamme ollessa tuon korkeapaineen heikkotuulisella alueella. Siitä syystä vähänpilvisen sään vallitessa yölämpötilat eivät ole kovin korkeita, vaan alle +5 asteen jäädään minimilämpötiloissa ainakin sisämaassa, mutta päivälämpötilat ovat siis ajankohtaan nähden hyvin korkeita. Jos tuo +20 astetta saavutetaan ti mennessä, niin varhaisuudessaan se on melko poikkeuksellista, muttei ennätyksellistä; varhaisin +20 asteen saavuttuminen Suomessa on muistaakseni tapahtunut näitä päiviä varhaisemminkin huhtikuussa, mutta tähän hätään en pystynyt löytämään siitä tarkkaa tilastolähdettä.

Tässä alla ovat ko. lämpöaallon listaukset ja ensimmäisenä siis eilisen lauantain maksimilämpötilat. Lähteenä listauksille ovat Ilmatieteen laitoksen paikallissääsivuston lämpötilakuvaajat.


Lauantain 19.4.2014 korkeimmat päivälämpötilat: Maarianhamina +11 astetta, Turku +14 astetta, Salo +16 astetta, Pori +12 astetta, Hämeenlinna +15 astetta, Tampere; Härmälä +14 astetta, Tampere; Siilinkari +11 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +13 astetta, Vantaa +17 astetta, Hyvinkää +16 astetta, Lahti +16 astetta, Kouvola +15 astetta, Porvoo +16 astetta, Lappeenranta; Lepola +15 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +16 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +8 astetta, Mikkeli +15 astetta, Jyväskylä +13 astetta, Savonlinna +14 astetta, Joensuu +11 astetta ja Ilomantsi +11 astetta.

Tässä vaiheessa korkeapaine oli muotoutunut itä-länsisuunnassa pitkulaiseksi Etelä-Skandinaviasta eteläisimmän Suomen ja Baltian yli Venäjälle. Edellispäivänä itäpainotteisena olleen korkeapaineen länsipuolitse eteläisimpään Suomeen pääsi jo kiertymään lämmintä ilmaa Baltian kautta, kun samalla paikalleen kuolemaan jäänyt säärintama jäi Keski-Suomeen. Niinpä tälle päivällekin kaikkein lämpimin ilmamassa jäi lähinnä Varsinais-Suomen eteläosiin, Uudellemaalle ja Kymenlaaksoon, joiden alueilla sisämaassa +15 astetta ylittyi reilustikin; lämpimintä oli Espoon Sepänkylässä +17,1 asteen verran. Tuosta listauksesta havaitaan kuitenkin vielä melko kylmien vesistöjen (Joskin pintavesiltään ajankohtaan nähden normaalia lämpimämpien) viilentänyt vaikutus länsi- ja etelärannikon sekä suurimpien järvien äärellä; mm. Kotka Rankissa oli suorastaan koleaa eikä kovin lämmintä Maarianhaminassa tai Tampereen Siilinkarillakaan.

Sunnuntain 20.4.2014 korkeimmat päivälämpötilat: Maarianhamina +16 astetta, Turku +18 astetta, Salo +19 astetta, Pori +16 astetta, Hämeenlinna +17 astetta, Tampere; Härmälä +14 astetta, Tampere; Siilinkari +12 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +14 astetta, Vantaa +18 astetta, Hyvinkää +18 astetta, Lahti +17 astetta, Kouvola +17 astetta, Porvoo +17 astetta, Lappeenranta; Lepola +15 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +15 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +10 astetta, Mikkeli +15 astetta, Jyväskylä +15 astetta, Savonlinna +15 astetta, Joensuu +13 astetta ja Ilomantsi +13 astetta.

Tällä kertaa korkeapaine muotoutui päivän ajaksi Suomen päälle pyöreämuotoisena siten, että sen heikkotuulinen alue kattoi myös tarkastelualuetta; korkeapaineen keskus sijaitsi noin Perämeren tienoilla ja siten hyvin heikkoja tuulia vallitsi idän ja pohjoisen väliltä sekä myöhemmin enemmän itäkaakosta. Merenrannoilla oli iltapäivällä viilentävää merituulta. Näiden tuuliolosuhteiden vallittua kaikkein lämpimin ilma pakkaantui tarkastelualueella Varsinais-Suomen sisämaahan, jolloin lämpimintä oli Salossa; Salosta kevään lämpimin lukema: +18,8 astetta. Hyvin lämmintä oli myös Uudenmaan sisämaassa ja lounaissaaristoonkin pääsi itätuulilla mantereelta lämpöä, kuten Maarianhaminaan. Tyypillisesti edellispäivän tapaan myös suurten järvien äärellä päivälämpötilat jäivät muita alueita alhaisemmiksi, mutta toisaalta Keski-Suomessa ja osittain siitä etelään edellispäivien rintamasysteemin jäänteenä jäi vallitsemaan viilentävää hahtuvapilvilauttaa, mikä näkyy tuossa yllä mm. Tampereen lukemissa. Toisaalta lämpimintä ilmamassaa ei ulottunut Keski-Suomen puolelle muutenkaan.

Maanantain 21.4.2014 korkeimmat päivälämpötilat: Maarianhamina +17 astetta, Turku +19 astetta, Salo +20 astetta, Pori +16 astetta, Hämeenlinna +18 astetta, Tampere; Härmälä +18 astetta, Tampere; Siilinkari +15 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +13 astetta, Vantaa +17 astetta, Hyvinkää +19 astetta, Lahti +20 astetta, Kouvola +18 astetta, Porvoo +17 astetta, Lappeenranta; Lepola +18 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +20 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +14 astetta, Mikkeli +18 astetta, Jyväskylä +17 astetta, Savonlinna +16 astetta, Joensuu +14 astetta ja Ilomantsi +14 astetta.

Tässä vaiheessa edellispäivänä Suomen päällä ollut korkeapaine siirtyi jo yöllä kauemmaksi Venäjälle, mutta jätti jälkeensä itä-länsisuunnassa korkeapaineen selänteen Etelä-Suomen yli länteen. Tällä alueella tuulet olivat edelleen heikkoja, mutta ajoittain virisivät vähän voimakkaammin vaihtelevista suunnista >> Etelärannikolla etelän ja idän väliset tuulet merituuli-ilmiön lisäksi pitivät päivälämpötiloja viileähköinä, mutta toisaalta Kotka Rankissa oli aikaisempaa lämpimämpää ilmeisesti mantereelta käväisseen tuulen ansiosta. Itätuulilla eteläisimmän Suomen sisämaan kaikkein lämpimin ilma pakkaantui taas etenkin Varsinais-Suomen eteläosissa, missä saavutettiinkin paikoin +20 astetta vuoden ensimmäisen kerran. Toisaalta yhtä lämmintä oli paikoin Päijät-Hämeessä ja kaakon sisämaassa. Lämpöä pääsi lounaiskolkan mantereelta myös lounaissaaristoon ja Maarianhaminaan. Päivän lämpimin paikka olikin yllättäen Kemiö; Maanantaina oli kevään lämpimin päivä – kesäisen lämmin sää jatkuu tänään. Korkeapaineen selänteen alueelta pääsi etelän ja lännen välisten tuulenvireiden avulla lämpöä aikaisempaa enemmän myös Keski-Suomeen, kuten Jyväskylässä havaittiin. Toisaalta edellispäivien tapaan tarkastelualueen koillis- / itäkolkassa (Joensuu - Ilomantsi) jäätiin edelleen +15 asteen alapuolelle, jota on edesauttanut siellä muuta aluetta pidempään säilyneet lumihanget; koko talven ajan jyrkkä lumiraja oli mm. Joensuun seudulla ja vasta tämän lämpöaallon myötä lumet sulivat kokonaan pois ko. seudulta.


Tiistain 22.4.2014 korkeimmat päivälämpötilat: Maarianhamina +15 astetta, Turku +18 astetta, Salo +19 astetta, Pori +14 astetta, Hämeenlinna +17 astetta, Tampere; Härmälä +15 astetta, Tampere; Siilinkari +12 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +20 astetta, Vantaa +20 astetta, Hyvinkää +18 astetta, Lahti +17 astetta, Kouvola +17 astetta, Porvoo +20 astetta, Lappeenranta; Lepola +17 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +17 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +18 astetta, Mikkeli +15 astetta, Jyväskylä +14 astetta, Savonlinna +15 astetta, Joensuu +13 astetta ja Ilomantsi +14 astetta.

Korkeapaineen selänne alkoi kutistua pois Etelä-Suomesta jo yöllä, kun Venäjän korkeapaine kaikkosi yhä kauemmaksi itään. Samalla Norjan länsipuolella voimistui uusi korkeapaine ja Jäämerellä itään liikkuneen matalapaineen jälkipuolella pohjoisesta alkoi tulla kylmää ilmaa etelämmäksi. Myös koko tarkastelualueella alkoi vallita jo aamusta alkaen pohjoistuuli, joka pysyi kuitenkin aluksi heikkona. Tässä tilanteessa lämmin ilmamassa pysyi vielä aloillaan iltapäivällä eteläisimmissä osissa juuri ennen kaikkoamistaan ja tyypillisesti kaikkein korkeimmat päivälämpötilat mitattiinkin tilanteessa sisämaan sijasta juuri etelärannikolla vallinneen pohjoistuulen kumottua merituuli-ilmiön. Niinpä +20 asteen lukemia saavutettiinkin mm. juuri Helsingissä ja Porvoossa kontrastiksi edellispäivien vilpoisille merituulille. Jopa Kotka Rankki sai mantereelta huomattavaa lämpöä, mutta toisaalta sen paikan lämpökäyrä poukkoili edestakaisin merituulen ja lämpimän pohjoistuulen vaikutusvaihteluissa. Edellispäivän Kemiön lämpöennätystä ei ilmeisesti aivan saavutettu, mutta etelärannikolla tämä päivä olikin lämpöaallon ylivoimaisesti lämpimin. Muualla tämän päivän maksimilämpötilat olivat jo pääsääntöisesti asteen - pari edellispäivää viileämpiä. Kaikkein eniten kylmeni paikoin Keski-Suomessa sekä pikantisti Tampereen Siilinkarin mittauspaikalla, joka johtui ko. saaren / luodon Näsijärvessä olevasta sijainnista vallinneeseen pohjoistuuleen nähden; tuuli pääsi pyyhkimään pitkän matkan kylmävetistä järvenselkää pitkin ko. luodolle. Toisaalta sekä järvi- että merivedetkin ovat lämmenneet tässä viime päivien lämmössä useilla asteilla; pienissä järvissä jopa yli +10 asteisiksi!

Tähän päättyy tämä seuranta, kun tuo pohjoistuuli tuo keskiviikoksi jopa lähes 10 astetta kylmemmät päivälämpötilat; toisaalta ne ovat ajankohdalle aivan normaaleja. Loppuviikolle on lännestä takaisin alueelle tulevan korkeapaineen myötä kuitenkin edelleen näkyvissä uusi lämpeneminen ja ainakin yli +15 asteen päivälämpötiloja on taas tulossa viimeistään la - su ajaksi. Siitä lämmöstä en tee näillä näkymin seurantaa, ellei ensi viikon alussa lämpene vielä enemmän... Tästä lämpenemisestä myöhemmin sääennusteessa lisää ja Vapun sääkin alkanee parin päivän sisällä hahmottumaan.

No comments: