Saturday, October 18, 2014

Nowhere Man -televisiosarja 90-luvulta länsimaiden eliittihegemoniasta ja salaliitoista varoittaneena enteenä sekä MK Ultra -aivopesun esilletuojana

Yhteiskunnallispoliittiset tapahtumat ovat viuhuneet edelleen erittäin kiivaasti ja huolestuttavastikin viime aikoina niin maailmalla kuin täällä Suomessa - Toisaalta hyvin mielenkiintoisestikin, kun katsellaan asetelmia länsieliitti vs. BRICS-maat -katsannossa... Näistä asioista olisi kiva kirjoittaakin, mutta aikaani ei tahdo nyt toistaiseksi kunnolla riittää sellaiseen täällä blogissani, kun elämäntilanteessani on mm. asunnonvaihtoprojekti meneillään. 

Kuitenkin olen reilun viime kuukauden aikana valmistellut suurta pedagogista tietopakettia fiktion ja viihteen maailmasta käsin tarkasteltuna ja sovellettuna reaalimaailmamme tilanteisiin länsieliitin hegemonia-agendan ikeessä - Haluankin siksi esitellä teille taas elämääni vaikuttaneen televisiosarjan, mikä on jatkoa viime vuonna tekemälleni vastaavalle esittelylle >> The Twilight Zone -televisiosarja 80-luvulta länsimaiden nykyrappiosta varoittaneena enteenä ja hyvien vaihtoehtojen valistajana.

Elokuussa mieleeni tuli tämän kertainen esittelyn kohde, kun näissä tämän vuoden maailman geopolitiikan ja muunkin länsieliitin toiminnan piirteissä on entistäkin voimakkaammin korostuneet sellaiset salaliiton ja varjohallinnon toimintatavat ja -sisällöt kuin mitä ko. esiteltävä kokonaisuuskin käsittelee
. Kyseessä on vuosina 1995-96 tuotettu yhdysvaltalainen tv-sarja "Nowhere Man", suomeksi "Mennyt elämä". Sarja lopetettiin heti ensimmäisen tuotantokauden jälkeen. 

Täällä Suomessa tämä ainoa tuotantokausi esitettiin lähes reaaliajassa ja muistan hyvin katselleeni sitä tuolloin hyvin kiinnostuneena. Katselin viime kuun aikana uudestaan Youtubesta ko. sarjan aikomuksenani palauttaa siinä olleet asiat mieleeni ja koostaa niistä nyt tähän esittelyä pedagogisessa tarkoituksessa.

Huomaan nyt, kuinka tämä sarja tavallaan hyvin pohjusti minut oppimaan länsimaiden kulissien takaisen eliittihegemoniapakkomielteen piirteitä, vaikka jätin sarjan katsomisen jälkeen tällaiset asiat hautumaan mieleni sopukoihin useaksi vuodeksi muiden kiinnostuksen kohteideni ja kiireideni takia. Siksi nyt viimeisen reilun 7 vuoden aikana minulle on ollut melko helppoa omaksua reaalimaailmassa lännen valtapiirien ja valtamedian ehdollistaman todellisuuden haastavaa ja kyseenalaistavaa tietoa tällaisista salaliitto- ja varjohallintosisällöistä.

Nimittäin tämä tv-sarja oli itse asiassa aikamoisen suorasukainen varoitus ja kuvaus reaalimaailmamme länsieliitin salaliittotoiminnasta ja juurikin Yhdysvalloissa pesivästä eliitin varjohallinnosta maailmanhallinto- ja totalitarismipyrkimyksineen - Keskeinen elementti sellaisen sisällön puitteissa Nowhere Man -sarjassa oli mielenhallinta ja aivopesu salaista ja katalaa asiamiestoimintaa varten. Tätä tarkasteltiin sarjassa fiktion keinoin monista eri näkökulmista ja monet metodit siihen liittyen avattiin analyyttisesti ja havainnollisesti katsojan pohdittaviksi. 

Sarjassa kuvattu varjohallintotoiminta aivopesuineen ja manipulointeineen laitettiin vuorovaikutukseen tällaiseksi agentiksi aivopestyn henkilöhahmon kokemusten ja ajattelun kautta. Ko. pääosaa esitti kanadalainen näyttelijä Bruce Greenwood ja hänen roolinimensä oli Thomas "Tom" Veil.

Sarjan jokaisessa 25 osassa seurattiin tämän henkilöhahmon aivopesun sisällön eri vaiheita suhteessa ympäristön ja ko. salaliiton ilmenemismuotoihin. Siinä yksityiskohtaisuus ja analyyttisyys ko. sisältöjen paljastajana onkin niin onnistunutta näin jälkeen päin ymmärrettynä, että ei ole ihme sarjan jäätyä vain yhden tuotantokauden mittaiseksi.

Keskeinen toiminnallinen elementti sarjassa olikin ns. MK Ultra -aivopesun kuvaaminen ja analysoiminen. Reaalimaailmassa esim. The Vigilant Citizen -blogissa on kerrottu tästä MK Ultra -mielenmuokkaamisesta varsin kattavasti eri jutuissaan. Tässä sarjassa viljeltiin myös yksityiskohtina tällaiseen mielenmuokkaukseen liittyviä seikkoja, kuten ns. triggerimenetelmiä, missä aivopesty saadaan tekemään ulkoisesti ohjaavilla mantroilla tahtomattaan haluttuja tehtäviä, kuten murhia. 

Tällaiseen mielenmuokkaamiseen kuuluu osaksi mielen hajottaminen traumaperäisesti kontrolloitaviin ja usein ns. "toisistaan tietämättömiin" sivupersooniin, mitä sarjassa ilmeisesti symboloitiin vähän väliä tarkoituksella käytetyillä esineiden ja astioiden pirstoutumistilanteilla, jotka pinnalta katsoen vaikuttivat aluksi sattumanvaraisilta, mutta ihmetyttävän runsailta.

Listaan linkeiksi alle kaikki 25 osaa tästä tv-sarjasta, jotka löytyivät kokonaisina episodeina Youtubesta. Sarjan pilottijakso on kestoltaan reilun tunnin mittainen ja loput 24 osaa n. 45 minuuttia kukin, joten katsottavaa teillekin riittää pitkäksi aikaa. 

Tämä yksikin tuotantokausi on täten hyvin suuri ja raskastöinen omaksuttavaksi varsinkin lyhytjännitteisen nykyviihteen kuluttajan mielestä, kun lisäksi katsoja joutuu hyvin haastavien sosiaalis-psykologisten toimintojen tarkkailijaksi ja ymmärtämään yrittäjäksi. Juuri siksi tämä on myös hyvin antoisa sarja järjestelmällisesti läpi kahlattavaksi - On syytä muistaa, että reaalimaailmassa länsieliitin hegemonia- ja pakkomielletavoitteet on kytketty hyvin paljon juuri ihmisen sosiaalisten ja psykologisten toimintojen varassa läpitungettaviksi; kyse on tosiaankin infosodasta ihmisten mielten hallitsemiseksi ja harhauttamiseksi. 

Siksi sarjan päähenkilö Tom Veilin hahmoa tarkastellaan sarjassa keskeisesti hänen päänsä sisältä käsin, missä Tom on sekä kertoja että kokija ja hänen elämänsä tarkastelu tapahtuu sitä mukaa kuin hän yrittää ymmärtää tilaansa ja maailmaa ympärillään; asiat valkenevat sekä hänelle että katsojille vaiheittain ja palasina, kun hän yrittää päästä perille elämästään aivopestynä eliitin agenttina; hän ei vain tiedä olevansa sellainen, etenkään aluksi... Siinä katsoja hänen asemaansa asettuessaan kuin itsekin pohtisi asioita Tom Veilin hahmon kautta - Miten sotkunsa selviää vai selviääkö ollenkaan... 

Toisaalta juuri tuollainen psykologis-sosiaalinen tarkastelukulma jättää pitkin sarjaa pohdittavaksi myös paljon mystistä, selittämätöntä, salaista ja vaikeasti miellettävää, ja sitä ryyditetään joissakin episodeissa myös tieteisfantasialla paikoitellen. Tällaisellakin on osaltaan oleellinen rooli sarjan loppuhuipennusta ajatellen - En paljasta sitä tässä kohdassa (mutta kirjoituksen lopussa paljastan), mutta tämänlaisen päähenkilötarkastelun tarkoitus on olla ovela pedagoginen tunteisiin ja älyyn sopivassa suhteessa vetoaja ja se on juuri hyvän "fiktion kautta opettamisen" tunnusmerkki. Paradoksaalisesti tietenkin myös aivopesun ;) ... 

Tässä kokonaisuudessa opetuksen onkin silti hyvä mennä todella syvältä vihlaisten perille kriittisen ajattelun ryydittämänä! ;) ... Sen itsekin nyt havaitsen.

Seuraavaksi tulevan episodilistauksen jälkeen kerron tarkemmin tämän sarjan juonesta ja henkilöasetelmista. Niinpä se kannattaa jättää siksi ajaksi lukematta, jos ensin haluaa katsoa jännityksen ja draamakaaren kehittymisen kannalta koko sarjan kuin uutena tietämättä juonta tai jos ei enää 90-luvulta juonta muista.


Nowhere Man -tv-sarjan episodit aikajärjestyksessä >>

Nowhere Man - E01/25 Absolute Zero Full Episode.


Nowhere Man - E02/25 Turnabout Full Episode.


Nowhere Man - E03/25 The Incredible Derek Full Episode.

Nowhere Man - E04/25 Something About Her Full Episode.

Nowhere Man - E05/25 Paradise On Your Doorstep Full Episode.

Nowhere Man - E06/25 The Spider Webb Full Episode.

Nowhere Man - E07/25 A Rough Whimper of Insanity Full Episode.

Nowhere Man - E08/25 The Alpha Spike Full Episode.

Nowhere Man - E09/25 You Really Got A Hold On Me Full Episode.

Nowhere Man - E10/25 Father Full Episode.

Nowhere Man - E11/25 The Enemy Within Full Episode.

Nowhere Man - E12/25 Its Not Such A Wonderful Life Full Episode.

Nowhere Man - E13/25 Contact Full Episode.

Nowhere Man - E14/25 Heart Of Darkness Full Episode.

Nowhere Man - E15/25 Forever Jung Full Episode.

Nowhere Man - E16/25 Shine A Light On You Full Episode.

Nowhere Man - E17/25 Stay Tuned Full Episode.

Nowhere Man - E18/25 Hidden Agenda Full Episode.

Nowhere Man - E19/25 Doppelganger Full Episode.

Nowhere Man - E20/25 Through A Lens Darkly Full Episode.

Nowhere Man - E21/25 The Dark Side Of The Moon Full Episode.

Nowhere Man - E22/25 Calaway Full Episode.

Nowhere Man - E23/25 Zero Minus Ten Full Episode.

Nowhere Man - E24/25 Marathon Full Episode.

Nowhere Man - E25/25 Gemini Full Episode (End).


Nowhere Man -sarjan juonipaljastuksia (Älä lue, jos haluat katsoa ensin sarjan tarinan tuoreeltaan!) >>

Sarjassa oli siis selkeästi vain yksi päähenkilö - Bruce Greenwoodin näyttelemä Thomas "Tom" Veil, jonka hahmo esiteltiin heti alussa toimittaja-valokuvaajana, jolla oli hallussa arkaluontoista valokuvamateriaalia Etelä-Amerikassa sattuneesta mystisestä teloitusoperaatiosta. Hän oli onnistunut saamaan valokuvamateriaalia toimitusmatkallaan sillä alueella. Pilottijaksossa Tom oli järjestänyt valokuvanäyttelyn ja siinä pääteos nimeltään "Hidden Agenda" oli kuva ko. teloituksesta, jossa hirressä roikkui tunnistamattomia ihmisiä valkoiseen kaapuun puettuina. 

Pilottijaksossa Tom Veil joutui kuitenkin heti yllättävästi kokemaan siihen saakka tuntemansa elämän poispyyhkimisen, kun ravintolaepisodin aikana hänen vaimonsa oli kadonnut ja muutkaan tuttunsa eivät enää tunnistaneet häntä hänen käytyään vessassa. Lähtökohdaksi tästä alkaen muodostui se, että hänen elämässään olleet ihmiset ja myöhemmin löytämä vaimonsakaan eivät näyttäneet olleenkaan enää tunnistavan häntä eivätkä koskaan aikaisemminkaan ole olleet osa hänen elämäänsä. Tom koki kuin pudonneensa tuntemattomaan maailmaan, missä häntä ei ole olemassa. Tästä alkoi Tom Veilin monivaiheinen ja hurja missionsa saadakseen elämänsä ja vaimonsa takaisin.

Tom Veilin elämänsä uudelleen etsintä-kokoaminen osoittautui jokaisessa sarjan jaksossa myös taisteluksi ja selville otoksi mystisen varjohallinnon (salaliiton) kanssa; salaliiton nimitykseksi vakiintui sarjassa "Organisaatio". Tähän salaliittoon kuuluvilla paljastui melko pian tavaksi sikarien polttaminen ja niiden toisen pään rei'ittäminen lyijykynällä; se kuvattiin heille kuin salaiseksi ryhmäsidokselliseksi koodiksi keskenään, mitä reaalimaailmassa valtaliittoteoreetikot ovat oikealla länsieliitin ytimellä havainneet mm. käsimerkkeinä ja kättelytapoina.

Tämä varjohallintotaho oli jatkuvasti kiinnostunut Tomin em. arkaluontoisten valokuvien negatiiveista (Huom.!, elettiin aikaa ennen digikameroita) käyttäen sarjan mittaan monia keinoja niiden kaappaamiseksi Tomilta. Tom pyrki jatkuvasti suojelemaan näitä ainoita negatiivejaan, koska alkoi ymmärtää niiden olevan yhteydessä jollakin epäselvällä ja kyseenalaisella tavalla Yhdysvaltain ko. varjohallinnon puuhiin. Oman elämänsä palauttamisen ohella hän alkoi tutkia sitäkin asiaa entistä kiivaammin.

Sarjan episodeissa Tom Veil kohtasi mm. ko. varjohallinnon hänelle asettamia kokeita, esteitä ja harhautuksia, joita Tom ei etenkään aluksi ymmärtänyt loppuun saakka perimmäisiltä tarkoituksiltaan jääden usein askeleita jälkeen / harhaan kadotetun elämänsä ja ko. salaliiton selvitystyössään, ja hänen mieltänsä koeteltiinkin siksi monella tavalla. 

Toisaalta hän myös tarkoituksella etsiytyi ko. mystisen varjohallinnon jäljille ja siinä apuun tuli jo melko alussa ko. salaliitosta muka irtautunut "petturi", joka tarjosi Tomille annoksittain lisätietoja ja vihjeitä ko. salaliiton mysteerin selvittämiseksi sekä oman elämänsä takaisin saamiseksi. Niiden avulla Tom ujutti itseään omana salaisena agenttina erilaisiksi toimijoiksi ko. asioita selvittääkseen - Hän joutui / hakeutui mm. mielenhallintaa ja aivopesua tekevän klinikan valepsykologiksi, aivopesua tekevän eliittikoulun vahtimestariksi, utopistiseen uskonnolliseen yhteisöön, salaisia tehtäviä suorittavan palkka-armeijan leipiin, pikkukaupunkiin poliittisen pyrkyrin avustajaksi jne. Onpa joukossa myös UFO-aiheinen episodi.

Lisäksi hän joutui ko. varjohallinnon uhriksi mm. rakastumalla vietiksi ja syötiksi ohjelmoituun naiseen hänelle tehtyjen laboratoriomanipulaatioiden avulla. Toisaalta Tom rakastui eräässä vaiheessa hetkeksi myös aitoon ja rehelliseen maalaistyttöön, mutta ko. elämänsä ja salaliiton selvittäminen jopa pakkomielteisesti katkaisi sen tarinan. Hänelle selvisi myös lopulta se, kuinka hänen vaimonsa ja oma äitinsäkin olivat vain pettureita ja näyttivät toimivan ko. varjohallinnon laskuun, mutta Tom ei ymmärtänyt miksi.

Sarjan loppuosissa Tomille alkoi myös valjeta, kuinka hänen olettamansa Etelä-Amerikan teloitusoperaatio olikin vain eräänlainen lavastus ja hän oli osa sitä. Hänelle oli saatu aivopestyä tapahtumasta aivan erilainen käsitys ja "lavastuksen" tapahtumapaikaksikin selvisi "vain" USA:n pääkaupunki Washingtonin jokin joutomaa - Tom ei päässyt vielä kunnolla perille miksi ja miten.... 

Siinä alkoi silti paljastua esille kammottavia seikkoja Yhdysvaltain hallinnon kulissien takaa - Tom sai selville, että teloitetut olivatkin olleet ilmeisesti USA:n senaattoreita. Heidän murha liittyi siihen, että he olivat vastustaneet "terrorismin vastaista lakialoitetta", jonka tämä "Organisaatio" -salaliitto halusi voimaan - Tässäpä pikantti yhtenevyys reaalimaailmassa nykytilanteeseemme!

Aivan sarjan lopussa Tom alkoi sitten ymmärtää hämärästi, kuinka ko. salaliittovyyhti kattoi USA:n eri hallintokoneistoja, missä esim. FBI oli suuressa roolissa. Merkittävä toiseksi viimeinen paljastus ennen loppuhuipennusta olikin sitten se, että tutkimistaan samoista asioista olikin tehnyt raportin toinen toimija, joka oli FBI:n agentti ja jonkinlainen osa ko. salaliiton kokonaisuutta. Tom ei kuitenkaan päässyt kunnolla selville siitä kenestä oli kyse ja mitä motiiveita hänellä oli, vaikka sillä toimijalla näytti olevan jopa yhteneviä seikkoja Tomin oman toimintansa kanssa tämän koko vyyhdin sisällöissä. Hänelle selvisi kuitenkin ennen loppuratkaisua se, että tämä toinen toimija käytti salanimeä "Gemini".

Sitten viimeisessä sarjan jaksossa tuli yllätyskäänne! >> Tom oli siinä viimein päässyt sellaisten FBI-agenttien jäljille, jotka tiesivät lähimmin hänen elämänsä poispyyhkimisen kohtalosta ja muista em. käänteistä osana ko. varjohallintoa. Viimeinen tie sylttytehtaalle johti näissä käänteissä FBI:n kakkosmiehen luokse, joka oli yksi tämän "Organisaatio" -salaliiton pääasiamiehistä.

Tom Veilin oman elämän kohtalo paljastui tämän FBI:n kakkosmiehen kanssa radikaaleimmaksi yllätykseksi; ensin tämä kakkosmies oli saanut "Organisaation" huipulta käskyn tuhota heidän aivopesuohjelmansa "Marathonin" puitteissa "Gemini" -toimijaa koskeva materiaali, koska Tom Veil oli toiminnallaan päässyt liikaa / tarpeeksi perille "Organisaation" toiminnasta. Tuossa aivopesuohjelmassa olivat olleet toimijoina juurikin sekä tuo "Gemini" että jollain tavalla myös Tom Veil, joka ei vielä ollut päässyt lopullisesti siitä roolistaan selville, mutta oli nyt saava sen tietää. 

Tom kovisteli väkivaltaisesti FBI:n kakkosmiehen pakeilla sitä, kuka on tämä "Gemini" -niminen toimija ja mikä on hänen oma roolinsa.

FBI:n kakkosmies osoitti ennen syanidikapseli-itsemurhaansa Tomille videon, joka paljasti sen, kuka tämä toinen mystinen "Gemini" -toimija on. Tom katseli viimeisessä sarjan kohtauksessa ko. videon, jossa "Gemini" olikin "Tom Veil" itse; siinä videossa häntä oltiinkin aivopesemässä Thomas Veil -nimiseksi agentiksi! Hänen oma vaimonsa, ystävänsä, kotinsa ja elämänsä olikin vain aivopesun - mielenmuokkauksen ohjelmointimateriaalia eikä totta ollenkaan, vaikka Tom ja "me katsojat" koimme ne totena tähän loppupaljastukseen saakka.

Toisin sanoen "Tom Veil" ei ollutkaan se henkilö, miksi hän itseään koko sarjan mittaan siihen asti luuli, vaan hän oli ollut koko ajan vain yksi "Organisaatio" -salaliiton toimijoista aivopesuohjelmassa "Marathon" ja vain yksi FBI:n omista agenteista nimeltään "Gemini", jolle luotiin aivopesussa sivupersoona agenttinimeltään "Thomas Veil" ja sille keinotekoinen vale-elämä toimittaja-valokuvaajana, joka luuli ottaneensa valokuvia muka "Etelä-Amerikassa tapahtuneesta salateloituksesta". Ne valokuvat olivatkin siten vain peitetarina USA:n senaattorien em. murhalle, mitä "Tom Veil" oli näin aivopesty harhautuksena promotoimaan yleisölle mm. taidevalokuvina.

Näin "Nowhere Man" -sarja olikin ollut koko ajan kuvausta tämän Thomas Veiliksi aivopestyn sivupersoonan kokemusten kautta tapahtuvista tilanteista katsojienkin siitä loppuun saakka tietämättä - Siitä, miten ko. sivupersoona olikin jo koko ajan ollut myös sekä psykologisena että lojaalisuustestinä "Organisaatio" -salaliiton toimijoille, missä testattavan eli Tomin kaikki läheiset ihmiset olivat olleet myös omalla tavallaan ko. "Marathon" -aivopesuohjelman testattavina ja käytettävinä objekteina omissa rooleissaan.

Viimeisessä kuvassa nähtiin, kuinka Thomas Veiliksi itseään luullut FBI:n agentti alkoi luhistua saatuaan tietää lopullisen salaisuuden "omasta" persoonastaan...

Suurin mysteeri kaikista olikin tavallaan se, että mies sekä Tom Veilin että "Gemini":n takana jäi kokonaan selittämättä; oliko sekä "Gemini" että Tom Veil molemmat mielenmuokkauksen aikaansaamia toisistaan tietämättömiä sivupersoonia tässä aivopestyssä miehessä?...

No comments: