Sunday, April 26, 2015
Viikon 17 kasvivalokuva: Isotöyhtöangervo (Aruncus dioicus)
Isotöyhtöangervon (Aruncus dioicus) nuoria versoja jo reheväksi matoksi kasvaneen mukulaleinikin (Ranunculus ficaria) seassa kuvattuna lauantaina 25.4.2015 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.
Tällä kertaa valitsin kuvan, jossa on tässä sarjassa poikkeuksellisesti edustettuna kaksi lajia yhtäaikaa - Pääosaan valitsen niistä esittelytekstissä kuitenkin isotöyhtöangervon (Aruncus dioicus), jonka keväinen nuori versosto on aina värikäs kasvutapahtuma eli vihreästä poikkeavia värejä luova, kuten yllä olevasta kuvasta havaitaan. Tässä vaiheessa kasvun tilanne Etelä-Suomessa oli vielä hieman edellä tavanomaisesta ajankohdan aikataulusta, missä raita (Salix caprea) oli jo kukintahuipennuksensa saavuttanut ja koivut (Betula sp.) hiirenkorvalle puhkeamisen partaalla.
Vaikka tämä perenna on Suomessa hyvin tuttu ja yleinen laji, niin päätin ottaa sen esittelyyn nimen omaan tämän kevätväriominaisuutensa takia sitä promotoiden estetiikkasuunnitteluihin; aivan kuten viime vuonna tein tismalleen samalla viikolla tämän pionilajikkeen kanssa > Viikon 17 kasvivalokuva: Jalopioni (Paeonia Lactiflora -ryhmä "Victoire de la Marne").
(Iso)töyhtöangervo on ympäri pohjoisen pallonpuoliskon temperaattisen lauhkean alueen kasvava yleinen kosteiden metsien ruohovartinen kasvilaji; etelämpänä Euroopassa sitä kasvaa lähinnä vuoristoissa, kuten Alpeilla. Sitä viljellään myös koristekasvina ja lähes koko Suomessa se menestyy viljeltynä ja leviää myös kylväytymällä istutuksista, jos paikalla on emikasveja - Laji on siis kaksikotinen. Täällä sitä ei kuitenkaan ole alunperin luonnonvaraisena.
(Iso)töyhtöangervo kuuluu niihin perennalajeihin, joilla kasvu alkaa hyvin varhain keväällä; Etelä-Suomen normaalioloissakin jo selvästi huhtikuun puolella. Versojen ja nuorten lehtiensä ensimmäinen väritys ennen lehtivihreän kunnollista muodostumista on varsin näyttävä oranssi / punaruskea, missä eri yksilöiden välillä voi olla lieviä sävyeroja. Väri haalistuu vähitellen kellertävän kautta vaaleanvihreäksi toukokuun mittaan ja myöhemmin kesäkuussa syvenee tumman-himmeänvihreäksi.
Versojensa kasvu rehevän pensasmaiseksi on touko- ja kesäkuussa nopeaa; lehvästö saavuttaa täysikoon kesäkuun alkupuolella, missä laji muodostaa jo 50 - 100 cm korkean pensasmaisen ja tiheän kasvuston. Täysikoossa lehtensä ovat 2-3 kertaa kolmilehdykkäiset ja lapa vaihtelee kokonaispituudeltaan 20 - 40 cm:n välillä. Lehtien pinta on karheahko ja erottuvasuoninen.
Kesäkuun alussa alkavat versojen latvoissa muodostua isot ja tiheät kukintohuiskut; aluksi ne ovat tiiviitä ja harsuja "tynkiä", mutta kasvavat pituutta, laajenevat ja monihaaraistuvat kukintaa ennen hyvin paljon ja viimeiseksi muodostuvat pienet kukkanuput alkavat vaalenemaan vaaleanvihreän kautta yhä enemmän, kunnes joka kukintohuiskilossa tuhansia pieniä kukkia avautuu kermaisen keltavalkoisina.
Lajin kukinta on huipussaan Etelä-Suomessa kesäkuun loppupuolelta heinäkuulle parin-kolmen viikon ajan, jolloin kasvusto on saavuttanut täyden mitan latvakukintojensa kera ollen yhteensä 1 - 1,5 m:n korkuinen - Kukintohuiskilot voivat olla täysikoossa jopa reilut 30 cm pitkiä. Rehevimmillä paikoilla / hyvin lannoitettuna laji voi kasvaa jopa n. 2 metriseksi ja hyvin leveäksi. Töyhtöangervolla hede- ja emikukat ovat eri yksilöissä; hedekukinnot ovat tiheitä ja pörheäkukkaisia, mutta emikukinnot ovat harvempia ja rotevakukkaisempia / vähemmän pörheitä - Hedeyksilöiden kukinta on täten näyttävämpää. Molemmat kukkatyypit tuoksuvat vienon imeliltä.
Kukinta päättyy hedeyksilöillä vähitellen heinäkuun mittaan kukintohuiskujen muuttumisena hitaasti aluksi vaaleanruskeaan suuntaan. Sen sijaan emikukinta ruskistuu nopeammin ja pian korvaavina ilmestyvät pienet vihreät kotahedelmät. Loppukesällä hede- ja emiyksilöiden välinen ero onkin huomattava - Ensin mainituilla kukintohuiskut muuttuvat entistä tummemman ruskeiksi ja jälkimmäisillä kotahedelmät tekevät tertut mehevän vihreiksi.
Syksyllä koittaa töyhtöangervon kolmas näyttävä ominaisuus eli ruska - Se alkaa ilmenemään jo syyskuun alkupuolella häilyvänä ja saavuttaa syys-lokakuun vaihteessa / lokakuun alkupuolella huipentuman; värit ovat kirkkaita ja vaihtelevat keltaisten eri sävyistä oransseihin ja lievästi punaisiin-violetteihinkin. Pääväri on kuitenkin yleensä vaalea keltainen. On tosin huomattava, että eri kantojen väleillä syysväritys on jonkin verran erilainen ja eriaikainen. Ruskan kera hedelmäkodat kypsyvät ruskeiksi. Lehdet varisevat lokakuun mittaan pois ja jäljelle jää talventörröttäjiksi paljaat vartensa hedelmäterttuineen (emiyksilöt) ja kuihtuneine kukintoineen (hedeyksilöt).
Töyhtöangervon kasvattamisessa on huomioitava sen ison koon lisäksi veden tarve; aurinkoiselle paikalle istutettaessa maaperän on pysyttävä kosteana hellekausinakin eli karut ja kallioiset alueet eivät lajille sovi. Tyypillisin sijoituspaikka lajille onkin puuston suojaama puolivarjoinen ja / tai alava alue eli se sopii mm. reheville luonnontilaisille paikoille maaseudulla tai puistoissa ja puutarhoissa puiden siimekseen. Laji sietää savimaata ja myös vesistöjen äärellä se viihtyy, muttei siedä pitkäaikaista seisovaa vettä etenkään talvella. Lajin luontainen tapa kasvaa metsissä tarkoittaa myös sitä, että se sietää varsin syvää varjoakin eli sitä voidaan viljellä myös rakennusten varjoisilla sivuilla. Se tekee lajista hyvän kaikenlaisille urbaaneille alueillekin, jos vain kosteusolot ovat sopivat.
Koska (iso)töyhtöangervo on erittäin rehevä ja isokokoinen laji, niin se sopii erityisen hyvin sekä yksittäiseksi korostuskasviksi näkyville ja edustuspaikoille että näkösuojaksi ja vahvaan rajaamiseen aidanteina. Myös monen yksilön massana se on hieno ja luo siinä jopa trooppisen rehevää tunnelmaa.
Estetiikka-analyysistä seuraavaa: Tuo kevään nuorten versojensa värinäytös on pionien vastaavien tapaan oivallinen kontrastipari yhtä varhain vihreinä versovien perennojen kanssa; kuten vaikkapa tuon kuvan mukulaleinikin (Ranunculus ficaria) kanssa. Toisaalta etenkin valkoisina tai keltaisina silloin kukkivat sipulikasvit ovat myös dynaamisia pareja töyhtöangervon nuoruusversoille. Jo alkukesän nopeasti rehevöityvä kasvustonsa kuitenkin tulee hyvin hallitsevaksi ja isoksi, jolloin siinä vaiheessa riittävän voimakkaiksi pareiksi lajille sopii yhtälaisesti reheväkasvuiset tai silloin kirkkaasti - runsaasti kukkivat muut perennat.
Omana kukkimisaikanaan lajin pareiksi löytyy monia samaan aikaan kukkivia muita perennoja, joiden erilaiset kukintavärit luovat mahdollisuuksia moniin herkullisiin värisommitelmiin - Kuten mooseksenpalavapensas (Dictamnus albus), monet ritarinkannukset (Delphinium cv.) ja monet pionit (Paeonia cv.).
Kukintansa jälkeen puolestaan hedeyksilöidensä ruskeiksi muuttuvat kukintohuiskut ovat jännä kontrasti loppukesällä ja alkusyksyllä kukkiville perennoille. Näitä kuihtuvia kukintohuiskuja ei siis kannata leikata pois, vaan myös omillaankin ne ovat hauska vuodenkierron loppuvaiheiden elementti, joka kuuluu puistojen ja puutarhojen estetiikkaan oleellisena osana siinä missä kukat ja hedelmätkin. Tätä ei ymmärretä riittävästi puutarhataiteessa!
Töyhtöangervon ruska on erinomainen korostuselementti, joka sopii pikantin erottuvasti mm. muiden perennoiden suhteen silloin pitkään vihreälehtisinä säilyvien lajien kanssa. Myös muiden samaan aikaan kirkasta ruskaa tekevien perennojen tai pensaidenkin kanssa ko. lajilla voidaan saada aikaan monenlaisia syysvärisommitelmia; mm. selkeät punaiset syysvärit ovat dynaaminen pari.
Talven varalle on syytä muistaa, että töyhtöangervo on hieno talventörröttäjä, jolloin sitä kannattaa säilyttää leikkaamatta talven yli, ja nimenomaan kuihtuneiden kukinto- ja hedelmähuiskujensa kera! - Lajin varret ovat yllättävän vahvoja, vaikka ne ovat suhteellisen ohuita. Lumen auraamisen piirissä nämäkään perennavarret eivät kuitenkaan säily pystyssä, jollei auraamisessa olla erityisen huolellisia; tässä katsannossa lajia kannattaakin istuttaa lumen auraamisesta sivuun tai suunnitella itse auraaminen sivummalle ko. kasvustosta.
Vaikka tämä laji on siis jo valmiiksi yleinen ja tuttu, niin suosittelen uusia istutuksia varten tutkimaan noita ym. kukintansa ulkopuolisiakin ominaisuuksia kasviestetiikan luomiseksi uusilla tavoilla monipuoliseksi ja kiinnostavaksi.
Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2014
Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2013
Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2012.
Labels:
Aruncus sp.,
kasviesittelyt,
kasviestetiikka,
kasvivalokuvaus,
perennat,
valokuvat
Sääraportointi- ja muu bloggaamistauko venynyt vielä - Viikolle 18 ja Vapulle sääennustetta; vaihtelevan epävakaista, runsassateista ja etelästä-kaakosta kesälämpimän ilman yritystä...
Nyt seuraa taas tavanomaisesta poikkeava bloggaus, jossa on vaihtelevaa tiedottamista eri asioista, ja lisäksi tämä tulee olemaan päivittyvä tiedote.
Nimittäin - Blogini säännöllinen pito on edelleen ollut jumissa, kun olen suunnannut viime aikoina energiaani ajatusteni luonnosteluun ja järjestelyyn Facebook-seinälläni sekä samalla muiden ihmisten kirjoituksiin ja kommenteihin perehtymiseen liittyen etenkin edellissunnuntain eduskuntavaaleihin ja sen jälkipyykkiin - Tulin siihen tulokseen, että minun oli tehtävä perinpohjaisesti sellainen pohdinta- ja esianalyysivaihe rauhassa muulta ja nyt katson saaneeni sen päätökseen.
Jatkossa ko. vaalien jälkeisen jalostetumman analyysijälkipyykin pyrin tuolta em. pohjalta tekemään tänne blogiin kirjoitukseksi Vapun tienoilla, jolloin se saa olla kuin oma vappupuheeni :) ...
Muutoin parin-kolmen viime viikon aikana tekemättä jääneille sääraporteille luontohavaintoineen ja Viikon kasvivalokuva -sarjani osille teen seuraavasti >> Molempien puuttuvat osat sijoitan kunkin viikon kohdille takautuvasti siten, että maanantaiden paikoille sijoitan edeltäneen viikon toteutunutta säätä koskevat seurantaraportit ja "Viikon kasvivalokuva" -sarjan osat puolestaan tulevat kyseessä olevien viikkojen sunnuntaiden kohdille. Koska kyseessä ovat menneisyyteen ja blogin etusivulta siksi "piiloon" sijoitettavat kirjoitukset, niin mainitsen niiden valmistumisista tämän kirjoituksen lopussa päivityksinä; ehkä n. 1 - 2 viikkoa menee puuttuvien osien tekoon ennen normaalirytmiin pääsyä...
Tässä lopuksi säästä sen verran asiaa, että analysoin alkavan viikon 18 sääennustetta Etelä-Suomeen, ja sehän tietysti kiinnostaa ihmisiä mm. Vapun takia - Tällä hetkellä suursäätilallisesti on kehittymässä tilanne, missä manner-Euroopassa itäpainotteisena kehittynyt kesäisen lämmin ilma on leviämässä Länsi-Venäjällekin yhä laajemmin ja alkavan viikon mittaan kaikkein lämpimin etukesäilma itse asiassa keskittyykin lopulta etenkin sinne laajasti lähes Jäämeren rantaa myöten. Suomen tilanne on olla mielenkiintoisesti ja kutkuttavasti tämän kesäisen ilmamassan länsi-luoteisreunalla, jossa matalapaineiden vyöhykettä liikkuvine osakeskuksineen, runsaine sateineen ja ajoittain voimakkaine tuulineen ulottuu etenkin manner-Euroopan länsi- ja keskiosista Fennoskandiaan; näiden matalapaineiden länsi-luoteispuoliskoille jää viileämpää ilmaa ja toisaalta niiden itä-kaakkoispuolilla siirtyy etelästä Venäjälle tuota em. hyvin lämmintä ja kosteaa ilmaa, ja siitä voi ajoittain olla hyvin täpärästi ja hetkittäin tarjolla maistiaista Suomeen etelästä-kaakosta ensi viikon mittaan...
Seuraavina lähipäivinä Etelä-Suomen tarkastelualueella on odotettavissa yksityiskohtaisemmin sanottuna seuraavaa:
-- Maanantain-tiistain aikana vallitsee tilanne, jossa etelä-pohjoissuuntainen rintamasysteemi siirtyy hitaasti alueen yltä itään ja jättää itäpuolelleen kesäiseksi lämpenevän ilmamassan - Tarkastelualueella täten aluksi rintamapintaa pitkin lounaasta koilliseen siirtyy sateita tämän sunnuntain sateiden ja illan-yön sumujen perään siten, että ma-ti yö on runsassateisin itä-kaakkoispainotteisesti; sekä ma että ti iltapäivisin on osaksi selkeääkin etenkin lännessä ja siten päivälämpötilat pääsevät poutaisimmilla alueilla +12 ja +15 asteen välille; pilvisimmillä alueilla on n. +10 astetta tai jopa vähän vajaakin. Sekä ensi yö että ma-ti yö pysyvät pääosin plussalla runsaspilvisyyden ansiosta. Tuulet ovat enimmäkseen heikkoja.
-- Sitten keskiviikon aikana etelästä tulee pieni, mutta voimakas uusi matalapaine suoraan / itäpainotteisesti päälle tuon itäisen kesäilman länsireunalla; se aiheuttaa näillä näkymin ehkä jopa hyvinkin runsaita vesisateita tarkastelualueelle itäpainotteisesti. Myös tuulet voimistuvat ajoittain voimakkaiksi ja kääntyilevät tuon matalapaineen keskuksen pohjoiseen suuntautuvan reitin mukaan. Ke lämpötilat pysyvät sadesäässä lähes ilman vuorokausivaihtelua pääasiassa +5 asteen vähän molemmin puolin; poutaisimmilla hetkillä lännessä voi olla reilut +10 astetta iltapäivällä.
-- Torstain-perjantain eli Vapun aikana Itä-Euroopasta Suomen kaakkoispuolelle ulottunee uutta korkeapainetta ja matalapaineen painopiste jäänee Skandinaviaan ja muodostaa itse asiassa etelä-pohjoissuuntaisen vyöhykkeen Saksasta Lappiin; tämän takia etelävirtaus alkaa vallita tarkastelualueella ja sää näyttäisikin lämpenevän, mutta pysyvän länsipainotteisesti epävakaisena eikä kokonaan selkeää säätä ole idässäkään. Kaikkein kesäisin ilma jää kuitenkin selvästi Venäjälle - Kuurosateita siis ainakin näyttää tulevan monin paikoin, mutta auringonpaistettakin jää niiden väliin molempina päivinä. Päivälämpötilat ovat aattona (to) +10 ja +15 asteen välillä ja Vappupäivänä (pe) ainakin kaakossa / idässä voi olla mahdollisuus +15 asteen reiluunkin ylittämiseen. Vappuyö on leudohko etelärannikolla +5 ja +10 asteen välille pääosin sijoittuvine minimilämpötiloineen; sisämaassa voi olla paikoin vajaat +5 astetta.
-- Loppuviikolle ennuste on epävarma tässä vaiheessa sen suhteen, kuinka hyvin etelästä-kaakosta vielä riittäisi lämpöä perille saakka, vai alkaisiko lounaasta tulla pian taas uusi matalapaine suoraankin päälle runsaine sateineen. Ainakin lauantaina itäpainotteisesti voi olla vielä mahdollisuuksia jopa lähes +20 asteen päivälämpötiloihin kaakkoistuulissa ennen mahdollisia lounaasta tulevia sateita.....
Loppukaneettina vielä lyhyesti luonnon kasvutilanteista, että koivut (Betula sp.) ovat olleet tällä päättyvällä viikolla 17 jo hiirenkorvalle puhkeamisen partaalla ja valkovuokko (Anemone nemorosa) on jo saavuttanut täyden kukinnan. Tuomi (Prunus padus) on ollut viikolta 16 saakka selvästi hiirenkorvalla. Nämä tämän hetken kasvutilanteet ovat olleet yhä ainakin viikon etuaikaisia normaaliin nähden huolimatta viikoilla 16 ja 17 vallinneista melko koleistakin säistä. Kasvukauden jatkumiselle lämpötilat ovat olleet kuitenkin täpärästi sopivan korkeita ja lähes kaikki yöt pakkasettomia.
Jatkossa tuo alkavan viikon 18 lisääntyvä lämpö nopeuttaa kasvien kasvua ja siten maisemien vihertymistä selvästi; sen myötä koivut viimein puhkeavat yleisesti selvälle hiirenkorvalle ja mm. metsävaahteran (Acer platanoides) kukinta alkaa selvästi runsastumaan. Lämpimillä paikoilla voidaan odotella myös rusokirsikan (Prunus sargentii) kukinnan alkamista ensi su mennessä....
Alkavan viikon runsaat vesisateet myös tekevät maisemien vihertymiselle hyvää (mm. nurmikoiden kasvu kiihtyy), mutta voivat ehkä paikoin alkaa haittaamaan liikamärkyyden aiheuttamisellaan tällä päättyvällä viikolla 17 jo kiireisinä alkaneita maaseudun peltojen kylvöjä...
Päivitys perjantaina 1.5.2015 klo. 23:15: Nyt olen tehnyt "Viikon kasvivalokuva" -sarjaani osan viikolle 16 >> Viikon 16 kasvivalokuva: Japaninruttojuuri (Petasites japonicus).
Päivitys lauantaina 2.5.2015 klo. 17:15: Nyt olen tehnyt sää- ja luontoseurantasarjaani osan viikolle 15 / 2015 >> Toteutunut sää viikolle 15 / 2015: Vaihtelevan epävakaista, vähäsateista, ajoittain rajutuulista ja lopussa lämmintä; kasvukausi etuajassa kunnolla käyntiin.
Päivitys lauantaina 2.5.2015 klo. 22:30: Nyt olen tehnyt sää- ja luontoseurantasarjaani osan viikolle 16 / 2015 >> Toteutunut sää viikolle 16 / 2015: Normaaliviileää ja kuurosateisen epävakaista lähes ilman yöpakkasia; kasvukauden eteneminen hidastunutta ja taantui etuaikaisuudestaan.

aktivismi,
bloggaaminen,
kasvutilanteita,
luontoseuranta,
meteorologia,
sää
Monday, April 20, 2015
Toteutunut sää viikolle 16 / 2015: Normaaliviileää ja kuurosateisen epävakaista lähes ilman yöpakkasia; kasvukauden eteneminen hidastunutta ja taantui etuaikaisuudestaan
Tämä on takautuvasti lauantaina 2.5.2015 klo. 22:30 julkaistu sää- ja luontoseurantaraportti toteutuneista olosuhteista Etelä-Suomessa viikolle 16 / 2015, joten siksi se ei sisällä muutoin tuttua sääennusteosiota.
Ko. viikolla (13. - 19.4.2015) kevään eteneminen hidastui, muttei kuitenkaan kokonaan pysähtynyt, kun vallitsevana säänä pysyi lähes koko ajan viileä / kolea matalapainesää päivittäisine kuurosateineen; osa sateista oli räntää, lunta ja lumirakeitakin. Koleutta hillitsi silti yhtäältä se, kun runsas pilvisyys piti sisämaassakin melkein joka yö pakkaset täpärästi loitolla. Toisaalta aurinkoisimpina hetkinä päivälämpötilat pääsivät monin paikoin +10 asteen vaiheille ja ylikin. Tämä kaikki oli ajankohtaan nähden melko normaalia, joten kasvien kasvuakin pääsi hitaasti tapahtumaan eikä kasvukausi siten edes keskeytynyt saati peruuntunut. Lisäksi sunnuntaina lännessä tuli viikon lämpimin päivä.
Suursäätilasta toteutuneen sään osalta viikolle 16:
Laaja matalapaine useine ja vaihtelevine osakeskuksineen valtasi Fennoskandian, Baltian ja osan Länsi-Venäjän pohjoisosia viikon alkupuoliskon ajaksi eli ma-pe välillä - Tälle tilanteelle oli tyypillistä Suomen kannalta, että pysyvä matalapaine sai Pohjois-Atlantin matalapainetoiminnasta ns. täydennystä sekä suoraan lännestä käsin että etelä-kaakkoiskautta Baltiasta kiertymällä. Ilmamassa muodostui normaaliviileäksi - ajoittain vähän normaalia kylmemmäksi ko. alueella, jolloin etelämpänäkin Fennoskandiassa osa kuuropainotteisista sateista oli taas räntää / lumirakeita. Kuurosateet keskittyivät kevään etenemisen mukaan entistä enemmän iltapäiviin.
Lapissakin oli vähän aikaisempaa talvisempaa eli paksut lumihanget pysyivät siellä vielä lähes sulamatta, mutta kaikkein vahvin takatalvi kehittyi Uralin pohjoisosiin, missä palasi vielä kerran ympärivuorokautiset usean asteen pakkaset. Länsi-Venäjän eteläosissakin vielä Mustanmeren tienoota lukuun ottamatta edellisviikon lopun lämpöaalto taantui normaalileutoudeksi tuon Fennoskandian tienoon matalapaineen vaikutuksen ulotuttua myös sinne rintama- ja kuurosateineen luoteesta; takatalvesta ei kuitenkaan ollut vielä kyse.
Tälle vahvaksi kontrastiksi muodostui samalla viikkojaksolla manner-Euroopassa uusi entistäkin voimakkaampi kesäinen lämpöaalto - Sen mahdollisti Välimeren keskiosista pohjoiseen ulottunut korkeapaine, jonka mukana lämpimin ilma siirtyi itään siten, että ti-ke Ranska-Saksa akselilla mitattiin paikoin ensimmäisiä hellelukemia ja sitten to-pe aikana lämpimin ilma kaventui hellelukemineen lähinnä Mustanmeren länsi-pohjoispuolille pienelle alueelle, kun Britteinsaarille muodostunut uusi viileämpi korkeapaine alkoi itäkauttaan kierrättää tuota Fennoskandian koleampaa ilmaa pohjoisesta myös manner-Eurooppaan; siinä yhteydessä ko. ilmamassojen rajalle muodostui runsaiden kuurosateiden ja ukkosten pitkä vyöhyke n. Alppien tasalle itä-länsisuunnassa. Välimerelle jäi lämmin ilmamassa koko viikon ajaksi, mutta Espanjan seudulla oli etenkin viikon puolivälissä lisää rankkoja kuurosateita ja ukkosia.
Viikonloppuna tilanne kehittyi sitten niin, että korkeapaine vahvisti otettaan Britteinsaarten tienoilla pohjoispainotteisesti, mutta sielläkin sää jatkui vain normaalileutona / -viileänä; manner-Eurooppaan virtasi etenkin itäpainotteisesti entistäkin koleampaa ilmaa (Saksasta itään hallanvaaraa) pohjoisesta-koillisesta, koska tässä vaiheessa matalapaineen painopiste siirtyi Fennoskandiasta voimakkaana Uralin eteläosiin, joka piti yllä kylmiä pohjois-koillistuulia laajasti Jäämereltä manner-Eurooppaan ja lopulta selvimmin Mustallemerelle.
Tässä la-su vaiheessa tuo em. Uralin takatalvinen pakkasilma levisikin vielä vähän laajemmalle Länsi-Venäjän pohjoisosissa aiheuttaen lumikuuroja ja yöpakkasia Moskovan seudullakin ja Mustallamerelläkin kylmeni selvästi alle normaalilukemien; toisaalta samalla tuon Britteinsaarten korkeapaineen pohjoispuolitse lännestä kiertymällä Fennoskandiaan tuli Norjanmeren kautta leudompaa ilmaa, joten takatalvivaara jäi lähinnä Suomen itäpuolelle, vaikka pohjoistuulet vallitsivat; siinä leudomman ja takatalvi-ilman väliin muodostui su aikana pohjoisesta etelään liikkuneiden vesi- ja lumisateiden jono sekä venyvä matalapaine Suomen itäreunalla.
Etelä-Suomen tarkastelualueen toteutuneesta säästä tarkemmin viikolle 16:
Maanantaina 13.4. edellispäivänä Suomen länsireunalle tullut matalapaine jäi pyörimään Keski-Suomeen ja samalla lännestä käsin muodostui uusi pieni matalapaine ylittämään rintamasateineen Baltiaa. Islannin tienoolla vellosi uusi laaja ja voimakas matalapaine - Tarkastelualueella tämä tarkoitti Keski-Suomen matalapaineen eteläpuolisia länsi-luoteistuulia vaihtelevan voimakkaina; voimakkaimmat tuulet olivat länsirannikolla ajoittain navakoina. Päivän mittaan tuo Baltian matalapaineylitys näkyi etelätaivaspainotteisesti yläpilviharsoina. Muutoin yön-aamun kumpukerrospilvi repeili ja siitä muodostui iltapäiväksi ja alkuillaksi vaihtelevasti heikkoja-kohtalaisia kuuropilviä; auringonpaisteen väleillä kuurot olivat sekä vettä että paikoin rakeita ja räntääkin. Illalla selkeni tilapäisesti lähes kokonaan osassa aluetta; länsiosissa pysyi runsaampaa pilvisyyttä ja kuuroriskiä. Yölämpötila oli pääosin +1 ja +4 asteen välillä; leudointa etelärannikolla-lounaassa. Päivälämpötila vaihteli kuuropilvien liikkeiden mukaan +5 asteen vaiheilta +7 ja +10 asteen välille.
Tiistaina 14.4. Keski-Suomeen jäänyt matalapaine heikkeni, mutta muodosti edellispäivänä Baltiaa ylittäneen matalapaineen kanssa luode-kaakkosuuntaisen solan Perämereltä Laatokalle. Islannin matalapaineen eteläpuolinen länsivirtaus työnsi Skandinaviasta uusia rintamasateita illalla Baltiaan - Tarkastelualueella vallitsivat em. solan lounaispuoliset lännen ja pohjoisen väliset tuulet enimmäkseen heikkoina - kohtalaisina. Yöllä-aamulla länsiosissa oli paikoin hetkellistä lumipeitettä tuoneita lumikuuroja. Muutoin jatkuvasti vallitsi laaja ja lähes rakoilematon kumpukerrospilvikansi, jonka seassa etenkin iltapäivällä ja alkuillalla esiintyi heikkoja-kohtalaisia vesi- ja räntäkuuroja. Loppuillalla kuurot lakkasivat ja pilvikansi alkoi tasaantua ja toisaalta aukkoilla hahtuvapilvilauttojen suuntaan. Yölämpötila pysyi 0 ja +3 asteen välillä; leudointa etelärannikolla-lounaassa. Päivälämpötila jäi runsaassa pilvisyydessä +5 asteen vaiheille.
Keskiviikkona 15.4. Laatokalta voimistui uudestaan pientä matalapainetta Suomen itärajalle ja samalla Baltiaan tuli yöllisten rintamasateiden perään uusi pieni matalapaine illalla Etelä-Skandinaviasta käsin - Tarkastelualueella yöllä oli vielä keskipilvilauttailua vaihtelevasti, mutta aamulla länsiosissa tuli hetkellinen selkeä vaihe ennen iltapäiväksi muodostunutta uutta kumpukerrospilvikantta; se oli poutainen ja rakoileva lännessä, mutta lähinnä Päijänteen tasan itäpuolella sen seassa esiintyi vähän vesi-räntäkuuroja lähes koko päivän ajan. Illalla kuurot vähenivät, mutta vallitsevaksi jäi laajasti lähes rakoilematon kumpukerrospilvikansi. Tuulet vallitsivat edelleen lännen ja pohjoisen väliltä heikkoina - kohtalaisina. Yölämpötila oli sisämaassa nollan vaiheilla; kylmintä lännen selkeimmillä alueilla. Etelärannikolla-lounaassa minimilämpötilat pysyivät +1 ja +3 asteen välillä. Päivälämpötila vaihteli idän +5 asteen vaiheilta etelä-lounaisosan +6 ja +10 asteen välille.
Torstaina 16.4. aluksi pieni matalapaine jäi Etelä- ja Keski-Suomen päälle itäpainotteisesti, kun samalla uusi matalapaine siirtyi nopeasti ja voimistuvana Baltiasta itään kohti Uralin eteläosia. Sen perään illalla matalapaine alkoi painua Suomen päältä Baltiaan - Tarkastelualueella tuulet vallitsivat aluksi yhä lännen ja pohjoisen väliltä enimmäkseen kohtalaisina, mutta tuo illan vaihe alkoi kääntää tuulia pohjoisen kautta koilliseen. Tuulten kääntymiskohdassa iltapäivällä - alkuillalla sisämaassa syntyi runsaiden kuurosateiden jonoja, missä osa sateista oli hetkellisiä lumipeitteitä tuoneesti lunta-lumirakeita. Muutoin aluksi vallitsi yöllä-aamulla rakoilevaa kumpukerrospilveä ja iltapäivällä sen seassa syntyi noita kuuropilviä em. laajemminkin. Illalla kuurot alkoivat kuitenkin heiketä ja samalla taivaalle jäi vaihtelevasti myös ylä- ja keskipilvilauttailua sekä kumpukerrospilviä. Yölämpötila oli -1 ja +3 asteen välillä; leudointa etelärannikolla-lounaassa. Päivälämpötila jäi vaihtelemaan kuuropilvien mukaan vähän +5 asteen molemmin puolin; kylmintä idän sisämaassa runsaimmissa kuuroissa.
Perjantaina 17.4. matalapaine vetäytyi yön-aamun aikana kokonaan Suomesta Baltiaan ja muutenkin matalapaine keskittyi lopulta Uralin eteläosiin - Tarkastelualueelle muodostui täten kylmä pohjois-koillisvirtaus, joka oli ajoittain navakkapuuskaista. Siinä yöllä-aamulla oli rakoilevaa kumpukerrospilveä ja sen sekaan muodostui taas iltapäiväksi kuurosateita; aurinkoa pilkahteli edellispäiviä enemmän, mutta toisaalta vesi- ja räntä-raekuurot olivat paikoin ravakoita. Illalla tuuli heikkeni, kuurot katosivat ja niiden jäänteiksi jäi vaihtelevasti hahtuvapilvilauttoja ja lisäksi pohjoisesta-luoteesta tuli ylä- ja keskipilvilauttoja. Yölämpötila oli 0 ja +3 asteen välillä; leudointa etelärannikolla-lounaassa. Päivälämpötila oli +5 asteen vaiheilla; lämpimintä kuurojen välillä ja länsiosissa.
Lauantaina 18.4. Suomessa vallitsi heikko pohjoisvirtaus Etelä-Uralin tienoolle jääneen matalapaineen ja Britteinsaarten tienoon korkeapaineen välissä; illalla Jäämeren matalapaineesta alkoi venyä sateita etelään Suomen itärajaa pitkin - Tarkastelualueella pohjoisvirtauksessa lipui hahtuva- ja verhopilvilauttaa hitaasti etelään; runsainta ja yhtenäisintä se oli aluksi Päijänteen länsireunalta etelään ja läntisimmissä osissa oli aurinkoisinta iltapäivällä. Illalla pilvisyys oli hajanaisempaa ylä- ja keskipilvilauttailua; runsastuvaa itäkolkassa. Sateita ei vielä tullut. Yölämpötila pysyi 0 ja +4 asteen välillä; vähäpilvisimmillä paikoilla oli heikkoa pakkasta. Päivälämpötila oli pilvisimmillä alueilla ja idässä +5 asteen vaiheilla / vähän sen yli, mutta länsiosien aurinkoisimmilla paikoilla päästiin paikoin +10 asteen vaiheille.
Sunnuntaina 19.4. korkeapaine vaikutti edelleen sijoillaan lännessä ja samalla Venäjän takatalvi-ilmaa rajaamaan venyi Jäämereltä matalapainetta ja sateita kapeana vyöhykkeenä Suomen itärajaa pitkin etelään. Sen länsipuolella tarkastelualueella pohjoistuuli voimistui ajoittain navakaksi, mutta samalla leudontui länsipainotteisesti. Itäkolkassa vesi- ja paikoin lumisateita tuli aamusta alkaen koko päivän heikommissa tuulissa, mutta länsipuolinen alue pysyi vaihtelevasti ylä- ja keskipilvilauttojen piirissä; aurinkoisinta länsirannikolla. Lisäksi lännessä oli iltapäivällä vaihtelevaa kumpukerrospilvilauttailua alapilvinä, mikä muuttui hahtuvapilvilautoiksi illalla muiden pilvien kaikotessa ja samalla sää siten hieman selkeni itäkolkkaa lukuun ottamatta. Yölämpötila oli 0 ja +4 asteen välillä; leudointa etelärannikolla ja lännessä. Päivälämpötila kohosi läntisimmissä osissa paikoin yli +10 asteen, oli muutoin +7 ja +10 asteen välillä ja jäi itäkolkan sateiden alla +5 asteen vaiheille ja paikoin allekin.
Luontohavaintoja Etelä-Suomesta viikolta 16 >>
Viikon normaaliviileä - ajoittain normaalia vähän kylmempi sää jumitutti edellisviikolla hyvällä alulla ollutta kasvukauden etenemistä; niinpä sen kehitysvaiheet alkoivat taantumaan kohti normaalia ajankohtaan nähden - Kuitenkaan etenkään Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa kasvukausi ei peruuntunut ja ympäristöissä oli havaittavissa yhä hitusen kasvun ja kukinnan edistymistä viikon mittaan koleudesta huolimatta.
Muutokset eivät olleet toki suuria, joten melkein sama päti yhä monella kasvilajilla edellisviikkoon nähden >> Haapa (Populus tremula) ja monet pajut (Salix sp.), kuten näyttävimmin raita (Salix caprea) täydellistyivät vähitellen sisämaassakin länsipainotteisesti täyteen kukkaan. Eteläisimmissä osissa hedehaavat alkoivat paikoin jo olemaan kukinnan loppuvaiheissa.
Hiirenkorvavaiheet rehevöityivät hitaasti näillä tyypillisillä ensivihertyjillä: Terttuselja (Sambucus racemosa), viitapihlaja-angervo (Sorbaria sorbifolia), taikinamarja (Ribes alpinum), pikkuherukka (Ribes glandulosum), monet kuusamat (Lonicera sp.), tuhkapensaat (Cotoneaster sp.), pensasangervot (Spiraea sp.), pensasruusut (Rosa sp.), aroniat (Aronia sp.) ja muut herukat (Ribes sp.) sekä puista tuomi (Prunus padus).
Edelleen vasta silmujen turpoamisvaiheissa pysyivät kuitenkin mm. koivut (Betula sp.), lepät (Alnus sp.), kanukat (Cornus sp.), metsävaahtera (Acer platanoides), hevoskastanjat (Aesculus sp.), orapihlajat (Crataegus sp.) ja monet pihlajat (Sorbus sp.). Pitkällä lehtien tötterövaiheissa etenivät toisaalta jotkut varhaisimmat kotipihlajat (Sorbus aucuparia) ja viljelylajike tuurenpihlaja (Sorbus "Dodong").
Sipulikasvien kukinnassa narsissien (Narcissus sp.) ja sinililjojen (Scilla siberica) kukinta voimistui edelleen ja kevättähtien (Chionodoxa sp.) sekä krookusten (Crocus sp.) kukintahuipentuma saavuttui. Keisarinpikarililjan (Fritillaria imperialis) kukinta oli aluillaan lämpimillä paikoilla. Luonnossa leskenlehtien (Tussilago farfara) kukintahuipentuma pitkittyi ja valkovuokkojen (Anemone nemorosa) kukinta valtasi vuoroaan sinivuokoilta (Hepatica nobilis) vähitellen.
Puistojen ja puutarhojen nurmikot vihertyivät lisää selvimmin, kun maaperä pysyi päivittäisten sateiden ansiosta tasaisen kosteana. Koleahko sää piti silti vielä maanviljelijöitä aloittamasta peltojensa kylvöjä. Paikoin pellot olivatkin vielä myös liikamärkiä koneille. Toisaalta havaitsin kotini lähellä Espoossa palstaviljelyalueella kevätaktiviteetin nousua.
Järvissä pintavesien lämpötilat eivät juurikaan nousseet viikon mittaan, mutta olivat jo saavuttaneet etenkin etelä-lounaisosissa reilun +5 asteen lukemia. Merelläkään ei pintavesien lämpötiloissa tapahtunut suuria muutoksia - Suomenlahden vesilämpötilat pysyivät edelleen vajaassa +5 asteessa pääosin, mutta yhä vahvistui jako lämpimämpiin sisälahti- ja rantavesiin verrattuna ulappavesiin. Jokien virtaamat pysyivät tasaisen normaaleina, kun päivittäiset sateet eivät olleet sademääriltään suuria.

Sunday, April 19, 2015
Viikon 16 kasvivalokuva: Japaninruttojuuri (Petasites japonicus)
Kukinnan alussa ollutta japaninruttojuurta (Petasites japonicus) kuvattuna lauantaina 18.4.2015 Varikonniemellä Hämeenlinnassa.
Kevään kasvukausi oli alkanut poikkeuksellisen aikaisin huhtikuun alussa, mutta tällä ko. viikolla se alkoi normaalikoleiden säiden tultua hidastelemaan; yleisten puulajien joukossa oli alkanut jo raidan (Salix caprea) kukinta, mutta lehtien yleinen puhkeaminen oli vasta edessä päin - Maan pinnalla sen sijaan tapahtui yhä enemmän kasvua ja kukintaa ruohovartisten kasvien parissa, mistä poimin esittelyyn tämän japaninruttojuuren (Petasites japonicus).
Nimensä mukaisesti tämä iso- ja reheväkasvuinen peittokasvi on kotoisin Japanista, missä sitä on perinteisesti käytetty vihanneksena (Ei suositella nykyään syötäväksi!). Lajia kasvaa luonnonvaraisena myös osassa Kiinaa ja Koreassa. Muutoin se on tunnettu länsimaissa lähinnä koristekasvina, mutta on vain harvinaisesti viljelty. Täällä Suomessa laji on selvästi harvinaisempi kuin tutumpi koristekasvi etelänruttojuuri (Petasites hybridus), mutta tämäkin on hyvin kestävä lähes koko maassa.
Molemmilla ruttojuurilajeilla kasvu alkaa varhain keväällä ensin kuvassa nähtävien monikukkaisten kukintovarsien esiintyöntymisenä; tällä lajilla kukintojen väri on kirkas vaalean / kellertävän vihreä, mutta tuolla tutummalla ruttojuurilajilla vaaleanpunainen / purppura. Etelä-Suomen normaalioloissa tämä kukintavaihe sijoittuisi enemmän toukokuun alkupuolelle, mutta nyt siis jo selvemmin huhtikuulle.
Näyttävin osa kukinnoissa tällä lajilla on itse asiassa kukintovarsia kauttaaltaan ympäröivät pitkulaiset suojuslehdet. Itse kukinto-osa on varren latvassa oleva pallomainen rykelmä asterikasvien (Asteraceae) heimolle tyypillisiä kukkamykeröitä. Kukintovarsi kasvaa pituutta kukinnan loppuun saakka ollen lopulta jopa n. 40 cm; samalla tuo kukkamykeröpallo väljenee. Tuossa kuvassa varret olivat vasta muutaman sentin mittaisia, mutta paljaassa maassa toki jo kirkkaina erottuvia.
Lajin lehdet alkavat työntyä maasta esiin erikseen ruusukkeina kukinnan loppuvaiheissa ollen aluksi rullalle tuppimaisesti kiertyneitä - Normaalioloissa siis huhti-toukokuun vaihteen tienoilta alkaen. Lehdet saavuttavat pian täysikoon kesäkuun alkupuolelle mennessä, vaikka ne ovat hyvin suuria. Täysikokoiset lehdet ovat n. metrin mittaisen paksun varren päässä ja pyöreät - poimulaitaiset lehtilavat voivat olla läpimitaltaan myös n. metrin verran. Ruttojuurille tyypilliseen tapaan kasvusto on laaja ja voimakkaasti leviävä, joten täysilehtinen vaihe on todella trooppisen rehevä luonteeltaan - Toisin sanoen reilusti raparperimainen.
Japaninruttojuuri on kaksikotinen eli eri kasvustot ovat joko emi- tai hedekasvustoja - Täällä Suomessa on viljelyssä tiettävästi vain hedekasveja, joten touko-kesäkuussa ilmenevää valkovillaista siemenvaihetta ei nähdä.
Lajin lehdet pysyvät kesällä vetreän tummanvihreinä ainakin heinäkuulle, mutta jo loppukesällä ne tuppaavat muodostumaan hieman nuhjuisiksi / vioittuneiksi - Syynä voi olla mm. kuivuus, hyönteisten toukat tai liian voimakas tuuli, joka voi jopa repeillyttää näin suuria lehtiä. Syksyllä lehtien lakastuminen ruskeiksi ja lakoontuviksi tapahtuu ilman mainittavaa syysväritystä (lievää keltaista voi olla) vähitellen syys- ja lokakuun mittaan. Osa lehdistä voi säilyä vihreinä vielä marraskuussakin, jos on hyvin leutoa, mutta ensimmäiset kunnon yöpakkaset toisaalta nopeuttavat lakastumista.
Japaninruttojuuren koristearvoista parhaat ovat eri syistä pikantteja - Kukintavaihe keväällä on vielä varsin vähän kasvuun lähteneessä maisemassa hyvin erottuva katseenvangitsija, mikä voi toimia omillaan, parina tuon toisen ruttojuurilajin kanssa tai kirkaskukkaisten samaan aikaan kukkivien sipulikasvien kanssa sekasommitelmana. Kesän erittäin iso- ja reheväkasvuinen lehdistönsä on puolestaan mm. hyvin suojaava aidanne, massiivinen rajauselementti tai pelkällä rehevyydellään erityisen korostuksellinen elementti missä tahansa ympäristössä.
Muiden perennakasvien kanssa lajia kasvatettaessa on kuitenkin paljon haasteita juuri tuon isosti rehevän ja leviävän kesäkasvutapansa takia, jolloin muut perennat jäävät helposti sen armoille ja varjoon. Niinpä lajia voikin kasvattaa lähinnä joko vain omillaan tai sitten ns. jättiperennojen kanssa, jotka kasvavat vähintään yli metrin korkuisiksi; silloin toki lajin jättilehdille hienoja kontrasteja voivat parina tuottaa keski- ja loppukesällä näyttävästi kukkivat perennalajit.
Kasvupaikkaolosuhteiden katsannossa japaninruttojuuri tykkää mieluiten syvämultaisesta, kosteasta - märästä ja ravinteikkaasta paikasta, mutta tulee hyvin toimeen myös savimaassakin. Laji on voimakasjuurisena ja leviävänä haaste, jos halutaan pitää kiinni kasvupaikan rajauksesta - Lajia on vaikea hävittää ja leviämisensä takia sille on osattava varata riittävästi tilaa tai kasvupaikka on valittava liikaleviämistä silmällä pitäen.
Tyypillisiä lajin viljelypaikkoja voivat olla mm. muille lajeille sopimattomat liikamärät alueet, notkot ja montut sekä rehevät lehtometsiköt, joissa laji saa ottaa alispensaikon roolia. Normaalissa puutarha- ja puistomaassa lajia voidaan kasvattaa aivan hyvin, mutta avoimille nurmikentille lajia ei kannata sijoittaa tuon tuulivaurioitumisriskin takia; suojaisa paikka esim. juuri puuston alla onkin suositeltavampaa. Urbaanissa ympäristössä lajia voidaan kasvattaa mm. koristevesialtaiden / ojakanavien äärellä. Kevään kukintaansa ajatellen on hyvä ottaa huomioon lajin silloinen hyvä sijoittuminen katselijoille.
Suosittelen tutustumaan lajiin samaan tapaan etelänruttojuuren ohella, jotta kevään varhainen kasvuunlähtö maisemissa sekä maaseudulla että taajamissa saisi kukintansa kautta lisää raikasta väriä. Trooppisesta rehevyydestä tykkääville tämä laji on lisäksi parhaasta päästä, missä viidakkotunnelman luominen sillä on helppoa.
Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2014
Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2013
Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2012.
Labels:
kasviesittelyt,
kasviestetiikka,
kasvivalokuvaus,
kukat,
perennat,
Petasites sp.,
valokuvat
Eduskuntavaalit 2015 - Vaaliolosuhteiden kokonaisanalyysi LaRouche-liikkeen ja Itsenäisyyspuolueen vertailutuloksen sekä kaikkien muiden puolueiden vaaliohjelmien kesken
Päädyin tekemään lupaamaani toista vaaliolosuhdeanalyysiäni hyvin pitkällisesti ja aikaa vievästi, joten en onnistunut julkaisemaan sitä ennen vaalihuoneistojen avautumista aiottuun tapaan - Joudutte tyytymään nyt tähän julkaisuaikaan, jolloin hyötyjä tästä analyysistäni ei enää ehdi tulla kunnolla äänestämistä varten tänään. Kuitenkin tämä analyysipakettini toki toimii ajankohtaisena myös jatkossa uuden eduskunnan hallitusneuvottelujen, hallitusohjelman ja oppositiopolitiikan arvioinneissa pitkäänkin!...
Alla olen listannut analyysiä varten jokaisen vaaleihin osallistuvan puolueen vaaliohjelmat linkkeineen ja niistä lainauksineen, joiden sekaan olen tehnyt tämän eilisen analyysipohjani (Eduskuntavaalit 2015 - Vertailuanalyysi LaRouche-liikkeen ja Itsenäisyyspuolueen yhteiskunnallispoliittisista ohjelmista tuloksenaan parhaan maailmankuvan mittapuu eduskuntavaali- ja muita vertailuja varten) mittapuutarkasteluna omaa analyysivertailukommentointiani punaisella fontilla. Sijoitan tämän erittäin pitkän tekstin seassa lukemista rytmittämään jokaisen lainatun vaaliohjelmaosion jälkeen ennen omia kommenttejani linkin tuohon eiliseen analyysipohjustukseeni paksunnetulla fontilla.
ANALYYSI KAIKKIEN PUOLUEIDEN VAALIOHJELMISTA VERRATTUNA MITTAPUUNA TOIMIVAAN LAROUCHE-LIIKKEEN JA ITSENÄISYYSPUOLUEEN KAKSIKKOVERTAILUN ANALYYSITULOKSEEN
Kokoomus vaaliohjelma >>
Lainaus: "Asetetaan työ etusijalle:
-- Työn tekemisen pitää olla nykyistä kannattavampaa. Siksi työttömälle on jäätävä työllä ansaitusta eurosta aina vähintään puolet käteen. Tuloverotusta kevennetään kaikilta.
-- Työelämä on muuttunut. Tehdään työajoista joustavampia. Laajennetaan työaikapankkeja, jotta työtä voidaan tehdä silloin, kun sitä on.
-- Lisätään työntekijöiden mahdollisuuksia sopia työehdoista ja palkoista työpaikoilla.
-- Rohkaistaan yrittäjiä palkkaamaan lisää ihmisiä mm. pidentämällä koeaikaa ja mahdollistamalla pitkäaikaistyöttömän palkkaaminen määräaikaiseen työsuhteeseen ilman erityistä perustelua.
-- Tehdään uudesta koulutussopimuksesta nuorille houkutteleva väylä ammattiin ja työelämään.
-- Helpotetaan ulkomaisten työntekijöiden palkkaamista luopumalla työvoiman tarveharkinnasta.
-- Edistetään työpaikkojen määrää lisäävien palkkaratkaisujen syntymistä.
-- Uudistetaan yritysverotusta siirtymällä asteittain kohti Viron yritysveromallia.".
Eduskuntavaalit 2015 - Vertailuanalyysi LaRouche-liikkeen ja Itsenäisyyspuolueen yhteiskunnallispoliittisista ohjelmista tuloksenaan parhaan maailmankuvan mittapuu eduskuntavaali- ja muita vertailuja varten >>
---> Ohjelmansa tässä osassa monet toimenpide-ehdotukset kuulostavat ensinäkemältä varsin hyviltäkin, mutta niiden hedelmällisyyttä on syytä tarkastella juurikin kokonaiskuvallisessa katsannossa ja havaita niiden sijoittuminen Kokoomuksen perinteisesti ja etenkin lopettavien Kataisen ja Stubbin hallitusten suosiman rahatalousparasiittisen järjestelmän piirissä. Niinpä sen mukaan moni noista ehdotuksista ei enää olekaan hyviä, kun esim. tuo Viron yritysveromallin mukainen muutos (myöhennetään yrityksen tuloksen verotusta) palvelee lisääntyvästi rahataloudellista pääomaa ja sillä keinottelua. On syytä epäillä, että muutkin noista ehdotuksista sisältävät troijan hevosena muitakin länsieliitin rahatalousparasiitin hyväksi taipuvia ominaisuuksia vastaavasti; työn pariin nopeammin ja tehokkaammin patistaminen toimii rahataloudellista pääomaa kasvattavana plantaasiajatteluna eikä toteudu ensisijaisesti yhteishyvän ja teollisen hyvinvoinnin eduksi, kuten pitäisi...
Lainaus: "Käännetään suomalainen osaaminen uudestaan nousuun:
-- Tarjotaan lapsille tasa-arvoiset oppimisvalmiudet. Tehdään varhaiskasvatuksesta toiminnallisempaa.
-- Lisätään valinnaisuutta peruskoulussa, lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa.
-- Lisätään kieltenopetusta ja kansainvälistä opiskelija- ja henkilöstövaihtoa.
-- Uudistetaan oppimisympäristöt digisukupolven ehdoilla.
-- Toteutetaan yliopistouudistus 2.0. Lisätään erikoistumista ja työnjakoa.
-- Lahjoitukset yliopistoille verovapaiksi. Lisätään yliopistojen ja tutkimuslaitosten yhteistyötä.
-- Tehdään koulutuksesta vientivaltti. Annetaan mahdollisuus periä lukukausimaksuja EU/ETA-maiden ulkopuolisilta opiskelijoilta.".

---> Tässäkin valtaosa ehdotuksista kuulostaa ensinäkemältä hyviltä yhteiskunnan dynamiikan monipuolistamisen ja kohentamisen katsannossa, mutta miten näidenkin sijoittuminen ilmenee länsieliitin nykyisessä rahatalousparasiittisessa hegemoniassa? - Voidaan havaita mm. se, että erikoistumisen sijaan pitäisi keskittyä laajentamaan ihmisten koherenttia ja kokonaiskuvallista maailman tilan sekä tieteessä, taiteessa ja ekonomiassa asioiden ja asiayhteyksien hahmottamista. Liikaerikoistuminen on nykyään yli-individuaalisti sokean länsimaisen ajattelun suuri vika, joka palvelee länsieliitin kontrollimaniaa ja "hajota ja hallitse" -metodiensa käyttöä; ihmisiä voidaan siinä karsinoida, jakaa, luokitella ja eristää jopa eugeniikkaisessa katsannossa ja luoda yhteiskuntaan neofeodaalisia hierarkioita yhteishyvää alistaen. Tuo yliopistolahjoitusten korostaminen kielii puolestaan siitä, kuinka korkein(kin) opetus alistetaan yhä pahemmin hyvinvointivaltion periaatteiden ulkopuolelle yksityisen pääoman hallintakenttään.
Lainaus: "Uudistetaan hyvinvointipalvelut. Lisätään valinnanvapautta ja ennaltaehkäisevää otetta:
-- Jokaisella on oltava oikeus valita, missä käy lääkärissä. Saman rahan, joka ilman valinnanvapautta menee terveyskeskukselle, on tultava potilaan mukana hänen valitsemalleen lääkäriasemalle.
-- Jokaisella on oikeus tasa-arvoisiin ja laadultaan maailmanluokan hyvinvointipalveluihin.
-- Tämän vuoksi sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus on saatettava loppuun.
-- Hoidetaan potilaat kerralla kuntoon. Tiivistetään viranomaisten yhteistyötä, jotta ketään ei pompotella luukulta toiselle.
-- Panostetaan ikäihmisiin. Tuetaan terveyttä ja toimintakykyä kotiin vietävillä palveluilla ja erilaisin asumismuodoin.".

---> Tässä kuvastuu selkeästi Kataisen ja Stubbin hallitusten junttaama sote-uudistus, jota edelleen Kokoomus haluaa juntata jatkossakin. Se on jo osoitettu mm. IPU:n toimesta länsieliitin rahataloudellisten teesien mukaiseksi hallintomuutokseksi pörssi- ja muun rahatalouskeinottelun paremmin sallivana huijauksena. Nytkin sitä koristellaan harhautuksena tuossa vaalipuheessa sellaisilla toimenpide-ehdotuksilla, jotka olisivat paljon paremmin käytäntöön toteutuvia hyvinvointivaltioperiaatteiden turvaamina ilman ko. rahatalousparasiittista ja oligarkkista haittaa.
Lainaus: "Tehdään Suomesta kestävien ja puhtainen ratkaisujen edelläkävijä:
-- Tehdään kaikki voitava kunnianhimoisen kansainvälisen ilmastosopimuksen syntymiseksi.
-- Tehdään verotuksesta vihreämpi. Kevennetään työnteon verotusta ja korotetaan ympäristölle haitallisen kuluttamisen verotusta. Kevennetään auton hankinnan ja kiristetään sen käytön verotusta.
-- Luovutaan saastuttavista fossiilisista polttoaineista vuoteen 2050 mennessä.
-- Suositaan kotimaisia, uusiutuvia energianlähteitä.
-- Tuetaan cleantech-ratkaisujen syntymistä. Edistetään kokeiluja ja pilottihankkeita.
-- Kehitetään älykkäitä sähköverkkoja ja muita uusia teknologioita.".

---> Kokoomuksen ympäristöpolitiikka on itse asiassa hyvin paljon sama kuin melkeinpä jokaisella muullakin puolueella tässä maassa (Kuten alla tullaan havaitsemaan) - Se kuvastaa yhtäältä sitä, kuinka totaalisesti länsieliitin malthusilainen aivopesu "entropiaan tuhoutuvasta luonnosta ihmisen takia" on uponnut kollektiivisen tietoisuuden vääristymäksi länsimaissa. Kokoomukselle toki sopii se, että ko. malthusilaisilla teeseillä voidaan harjoittaa myös kätevää yhteiskunnan neofeodaalista alasajoa teollisen hyvinvoinnin syyllistämisellä, mikä väestöjen olosuhteita heikentävänä mekanismina edesauttaa länsieliitin maailmanherruusintressien läpiajoa - Tämäkin on yksi versio "hajota ja hallitse" -metodin käytöstä. Tämä ns. ympäristötietoisuus paljastaa sen kuuluvan tuollaisena Kokoomus-suositteluna osaksi länsieliitin neofeodaalistavaa imperialismiarsenaalia.
Lainaus: "Vahvistetaan Suomen turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa:
-- Vahvistetaan Suomen suhteita keskeisiin nouseviin talouksiin.
-- Huolehditaan uskottavasta puolustuskyvystä. Lisätään pohjoismaista puolustusyhteistyötä.
-- Selvitetään Nato-jäsenyyden mahdolliset vaikutukset – joko yksin tai yhdessä Ruotsin kanssa.
-- Varaudutaan terrorismin ja nettihyökkäysten uhkaan.
-- Puolustetaan euroa, suomalaisten valuuttaa.
-- Laitetaan EU keskittymään työpaikkojen luomiseen. Vähennetään työllisyyttä haittaavaa EU-sääntelyä.
-- Vapautetaan kansainvälistä kauppaa siten, että Suomeen syntyy uusia työpaikkoja ja hinnat laskevat.".

---> Kokoomus tarkoittaa "keskeisillä nousevilla talouksilla" mitä todennäköisimmin mieluiten kaikkea muuta kuin BRICS-maita ja niistä varsinkin Venäjää. Tässä "Suomen turvallisuus ja kansainvälinen asema" on Kokoomuksen mielestä sitä, että länsieliitin rahatalousparasiittinen imperiaalimissio saa toteutumiskanavan myös Suomessa, missä aidot länsimaiset arvot ja periaatteet hylätään; eli alistetaan kansalaisyhteiskunta ja yhteishyvä taloususkonnollisten ja maailmanherruudellisten intressien hyväksikäyttöön, ja seurauksena on siinä vakaasti paljon todennäköisemmin tuhoa kuin edistystä. Tämän vääristymän varmistaa tuossa vaalipuheessa se, kuinka Kokoomus ei ollenkaan kyseenalaista EU:n ja euron roolia moisen imperialismin työkaluna ja euro-kritiikkinsä onkin vain epäoleellisiin pointteihin suunnattua harhautusta EU-fiilisyyden suojelemiseksi. Samaa voidaan sanoa tuosta Kokoomuksen NATO-kannasta. Terrorismi- ja nettihyökkäystorjunnan kantansa toimii todennäköisesti länsieliitin false flag -metodien mukaan poliisivaltiotyrannian edesauttamiseksi.
Lainaus: "Järkevämpi tapa toimia tuo järkeä päätöksentekoon:
-- Luodaan Suomeen uudenlainen kokeilukulttuuri.
-- Perustetaan päätöksenteko vahvemmin tutkittuun tietoon.
-- Luodaan yhtenäisempi valtioneuvosto. Vähennetään ministeriöiden ja ministereiden määrää.
-- Asetetaan konsensukselle tulosvastuu.
-- Otetaan kansalaiset mukaan kehittämään palveluita. Hyödynnetään palvelumuotoilua.
-- Digitalisoidaan julkiset palvelut suomalaisten arjen helpottamiseksi.
-- Hyödynnetään avointa lähdekoodia.".

---> Osa näistäkin ehdotuksista voisi toimia ilman oligarkkista ja imperiaalista taustapakotetta ihan hyvin yhteiskunnan dynamiikan parantajina, mutta valitettavasti olemassa oleva länsieliitin rahatalousparasiittinen järjestelmä luo monille näillekin varjonsa - Tuossa ilmenee se, kuinka Kokoomus haluaa pienentää julkisen sektorin roolia, jotta sen parissa olevia toimintoja voitaisiin entistä pahemmin kahlita länsieliitin pörssi- ja rahatalouskeinottelujen piiriin tuottamaan ns. "talouskasvua". Siinä "konsensuksen tulosvastuu" tarkoittaa länsieliitin maailmanherruusvisioiden toteuttamispakon korostamista Suomen jatkopolitiikassa, ja siinä "vahvemmin tutkittu tieto" tarkoittaa mitä ilmeisimmin taloususkonnon teeseihin aivopestyjen "asiantuntijoiden" roolin korostamista.
Lainaus: "Laitetaan hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus tasapainoon:
-- Estetään verotuksen kiristyminen.
-- Laitetaan julkinen talous tasapainoon. Vähennetään valtion menoja ja karsitaan kuntien tehtäviä.
-- Tehdään säästöpäätökset heti ja toteutetaan ne etupainotteisesti.
-- Tehdään päätökset, jotka riittävät kuromaan umpeen hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksessa olevan pitkän aikavälin kestävyysvajeen.".

---> Ko. rahoituksen tasapainottaminen tarkoittaa siis Kokoomuksen vaalipuheenkin perusteella saman jatkumista, jota Kataisen ja Stubbin hallitukset ovat tuputtaneet monta vuotta; länsieliitin rahatalousparasiitin palvelua, missä sen keinottelurikosten peittelyä tehdään eskaloituneesti jo yli viidettä vuotta peräkkäin juonittelemalla ko. epäkunnialliset velat valtioiden ja väestöjen maksettavaksi ja siten hyvinvointivaltio suunnitellusti alasajamalla - Se palvelee länsieliitin imperiaalista maailmanherruusmissiota taaskin "hajota ja hallitse" -metodin mukaisesti. Siksi Kokoomuksen sananvalinta "hyvinvointiyhteiskunta" ei sekään ole sattumaa, kun valtiota ollaan alasajamassa mm. EU-liittovaltioprosessissa.
SDP vaaliohjelma >>
Lainaus: "Tulevalla vaalikaudella sosialidemokraatit panostavat kasvuun ja uusiin työpaikkoihin näin:
-- Luomme uuden, monipuolisemman viennin strategian; Ilmastonmuutoksen torjunta, kaupungistuminen,
uusiutuva energia
sekä koulutukseen, terveyteen ja
hoivaan liittyvät innovaatiot tarjoavat
pohjan uusille viennin menestystarinoille
niin palveluissa kuin
teollisuudessa.
-- Lisäämme julkisia investointeja; Tavoitteena on tehostaa talouden
toimintaa, luoda kysyntää työlle
ja vahvistaa yksityisen sektorin
kasvunäkymiä. Eurooppa-politiikka
viritetään tukemaan taloudellista
kasvua ja investointien merkittävää
lisäämistä.
-- Rakennamme uusia kotimaahan sijoittavia rahoitusvälineitä; Esimerkkinä kohteista voivat olla
kuntien kiinteistöomaisuuden
hoitoon sekä yhteiseen infrastruktuuriin
sijoittaminen.
-- Tuemme yrittäjien mahdollisuuksia liiketoimintansa kasvattamiseen; Yritysten ALV-velvollisuuden alarajaa
on nostettava, yrittäjien sairasloman
omavastuuajasta on poistettava
kolme päivää ja epäkohdat yrittäjien
perheenjäsenten sosiaaliturvassa on
korjattava.
-- Nopeutamme investointien tekemistä ja helpotamme yritysten kasvua haittaavia normeja; Hakemus- ja valitusruuhka on
purettava, lupaprosessit tehtävä nopeiksi
ja selkeiksi, vähennettävä eri
viranomaisten ristiriitaisia päätöksiä
sekä helpotettava yritystoiminnan
käynnistämistä Suomessa. Sääntelyn
selkiyttämisen yhteydessä
on kuitenkin tärkeää, ettei mm.
harmaan talouden torjunnasta,
turvallisuudesta tai työ- ja ympäristönsuojelun
tasosta tingitä.
-- Varmistamme kasvuhakuisten yritysten mahdollisuudet kasvaa ja työllistää; Viennin kapeat hartiat sekä
kansainvälistä kasvua tavoittelevien
yritysten vähäinen määrä
ovat merkittävä yhteiskunnallinen
ongelma. Kasvuhakuisten yritysten
kohtaamat pullonkaulat rahoituksen,
osaavan työvoiman saannin ja
lupaprosessien sujuvuuden kannalta
on poistettava. Luovien alojen uutta
yritystoimintaa ja työllisyyttä on
vahvistettava.
-- Panostamme koulutukseen ja osaamiseen; Sivistys on paitsi itseisarvo, myös
yksilön paras vakuutus nopeasti
muuttuvassa maailmassa. Työmarkkinoiden
näkökulmasta erityisen
tärkeää on vahvistaa muutosturvaa
ja huolehtia vähemmän koulutetun
ja suurimman työttömyysuhan
alla olevan aikuisväestön osaamisesta
sekä riittävästä toisen asteen
ja korkeakoulutuksen laadusta ja
tarjonnasta.
-- Vahvistamme kotimarkkinoiden ostovoimaa; Palkkaratkaisujen on oltava sellaisia,
että työtätekevien ihmisten rahat
riittävät elämiseen. Vahvistamme
pieni- ja keskituloisten ostovoimaa
keventämällä verotusta. Veroratkaisujen
keskiössä on työllisyyden,
oikeudenmukaisuuden sekä
kotimaisen ostovoiman ja kysynnän
vahvistaminen.
-- Lisäämme asuntorakentamista erityisesti suurissa kaupungeissa; Asuntojen tarjonnan merkittävä
lisääminen pudottaa asumisen
hintaa ja mahdollistaa tarvittaessa
muuton työpaikkakunnalle. Kaavoitusta
ja rakentamisen aloittamista
on nopeutettava, valtion ja kuntien
yhteistyötä tonttipolitiikassa
edistettävä sekä tuettava riittävästi
kohtuuhintaisen asuntotuotannon
syntymistä. Asuntojen kysyntään on
vastattava edistämällä erityisesti tiivistä
rakentamista olemassa olevien
yhdyskuntien sisään. Erityishuomio
suunnataan lähiöiden kehittämiseen
ja alueiden välisen eriarvoisuuden
torjumiseen. Kaavoitetun, mutta
rakentamattoman tonttimaan kiinteistöveroa
on nostettava.
-- Luomme kasvua ja hyvinvointia koko maassa; Voimme nopeuttaa talouden kasvua
järkevällä, kunkin alueen ja seutukunnan
vahvuuksiin sekä osaamiseen
keskittyvällä alue- ja elinkeinopolitiikalla.
Maakuntien korkeakoulujen
erikoistuminen ja laajeneva yhteistyö
alueellisen elinkeinoelämän
kanssa, laadukas infrastruktuuri sekä
toimivat palvelut luovat edellytykset
koko maan menestykseen.
Arktisen alueen kasvava merkitys
tulee hyödyntää kestävällä tavalla.
Eurooppalaisten rahoituskanavien
tunnettuutta ja hyödyntämistä on
tehostettava.
-- Vahvistamme energiaomavaraisuutta ja -tehokkuutta; Kotimaisen, vähäpäästöisen uusiutuvan
energian tarjontaa on lisättävä
voimakkaasti ja pidettävä energiaan
kuluvat eurot nykyistä paremmin
kotimaan kulutuksessa ja työllisyydessä.
Energiapaletin moninaisuutta
on vahvistettava edelleen.
-- Kannustamme uuden teknologian nopeaan käyttöönottoon ja soveltamiseen koko yhteiskunnassa; Tuottavuushyödyt on maksimoitava
nopeasti ja täysimääräisesti – niin
yksityisellä kuin julkisella sektorilla.".

---> Tuon talouskasvuvaalipuheen läpi luettuani itselleni tuli vaikutelma siitä, kuinka SDP ei osaisi päättää mitä se haluaa olla - Se viittaa sekaannuksen / kriisin tilaan, jossa yhtäältä ymmärrys länsimaiden tilasta eliittihegemonian ikeessä ei ole riittävää tai sitten toisaalta se voi olla jopa suunniteltua hämmentämistä vaalisloganeiden pauloihin äänestäjiä taikomalla. Nimittäin tuossa vaaliohjelmaosassaan sekoittuvat keskenään epäkoherentisti kuin Kokoomuksen, Vasemmiston ja Itsenäisyyspuolueen teemoja, mutta kuitenkin niin, että hyvää sosiaalista ja yhteiskunnallista näkemystä omaavat seikkansa mitätöityvät samaan aikaan länsieliitin rahatalousparastiittista ydintä kyseenalaistamattomaan jargoniin; eli SDP ei kyseenalaista EU:ta, euroa eikä ylipäätään läntisen nykytalousjärjestelmän rahatalousparasiittia. Sitä alleviivaa se, kun sananvalinta "kasvu" on kahtiajakavasta ja pahemmaksi jatkuvasti eskaloituvasta "rahatalous vs. reaalitalous" -asetelmasta ja sen länsi-imperiaalimerkityksestä ilmeisen tietämätön.
Lainaus: "Tulevalla vaalikaudella sosialidemokraatit parantavat suomalaista työelämää näin:
-- Vahvistamme työmarkkinoiden tasa-arvoa; Tuemme erityisen voimakkaasti
sellaisia työmarkkinaratkaisuja,
jotka kaventavat sukupuolten välisiä
palkkaeroja sekä toimivat erityisesti
osa- ja määräaikaisissa työsuhteissa
työtään tekevien hyväksi. Tavoitteena
on perhevapaiden tasajako
molempien vanhempien kesken.
-- Kehitämme nuorisotakuuta edelleen; Nuorten syrjäytymisen inhimillinen
ja taloudellinen hinta on valtava.
Siksi nuorisotakuun puitteissa jokaiselle
nuorelle taataan tie opintoihin,
harjoitteluun tai töihin. Takuuta tulee
kehittää edelleen nuorten lähtö-
kohdista käsin. Kuntien vastuuta
työllisyystoimista tulee korostaa.
-- Estämme työntekijöiden oikeuksien polkemisen ja sopimus- keinottelun; Kiellämme nollatyösopimukset,
puutumme alipalkkaukseen ja
vahvistamme vuokratyöntekijöiden
asemaa.
-- Teemme työelämästä joustavampaa työtä tekevien ehdoilla; Joustavuus työajoissa ja työn
tekemisen tavoissa parantaa
työelämän laatua, tukee jaksamista
pidentäen työuria ja saa aikaan hyvää
henkeä työpaikoilla. Tästä hyötyvät
niin työnantajat kuin työntekijät.
-- Etsimme pysyvästi työkyvyttömille, ikääntyneille työttömille ratkaisun, jolla varmistetaan kunniallinen tie eläkkeelle; Valitusjonoihin uupuminen ja tukijärjestelmien
väliin putoaminen ei
saa enää olla vaihtoehto.
-- Edistämme osatyökykyisten ja eri tavoin vammaisten ihmisten mahdollisuutta osallistua työhön; Uudistuksia tarvitaan kuntoutuksessa,
koulutuksessa, työllistämisen
tuissa sekä työhön sijoittumisessa.
-- Puutumme mielenterveys- ongelmien syihin; Stressi, loppuunpalaminen, masennus
ja muut mielenterveysongelmat
ovat merkittävä kansanterveysongelma.
Niiden ennaltaehkäisy
on otettava vakavasti. Ongelmien
puhjetessa palveluiden saatavuutta,
hoitoon pääsyä ja työhön paluun
mahdollisuuksia on parannettava.".

---> Onhan tuossa monia hyviä ehdotuksia työelämän parantamiseksi, mutta tässäkin on siis muistettava missä kontekstissa niitä pitäisi toteuttaa, kun SDP:kin taholta länsieliitin rahatalousparasiittia ja imperialismia kyseenalaistamaton politiikka vallitsee - Jos Suomea ei voida muuttaa kansalaisyhteiskuntaa ja teollista hyvinvointia toteuttavaksi kansallisvaltioksi ilman oligarkkista ja neofeodaalistavaa länsi-imperialismia, niin nuo hyvätkin ehdotukset jäävät irrallisiksi pois hyvinvointivaltion periaatteiden alustalta ja jäävät siksi länsieliitin rahatalousparasiitin ja imperialismin hyväksikäyttövaaraan; länsieliitin taloususkonto on niin väkevä kaikkeen vaikuttaja juuri rahatalouden äärimmäisesti ylikorostuneen roolin takia, ettei reaalitalous ja ihmisyys mahdu enää kunnolla olemaan sen piirissä, kuten LaRouche-liike, Itsenäisyyspuolue ja henkilöistä mm. Seppo Oikkonen ovat monesti havainnollistaneet.
Lainaus: "Tulevalla vaalikaudella sosialidemokraatit vahvistavat suomalaista yhteiskuntaa näin:
-- Huolehdimme koulutuksellisesta tasa-arvosta; Sivistyksen merkitys yksilön ja yhteiskunnan
kehitykselle on tunnustettava
täysimääräisesti. Peruskoulun
parhaita puolia - tasa-arvoa
ja jokaisen oikeutta oppimiseen
on vahvistettava jokaiselle lapselle
kuuluvana erottamattomana oikeutena.
Suomen kaltaisella pienellä ja
syrjäisellä maalla ei ole varaa hukata
ainoankaan lapsen lahjakkuutta.
Lisärahoitusta on suunnattava
erityistä tukea tarvitsevilla alueilla
toimiville kouluille sekä ajanmukaistettava
oppimisympäristöt koko
maassa, niin että kouluviihtyvyys lisääntyy.
Koulupäivien yhteyteen on
tuotava kulttuuria, liikuntaa ja muita
harrastuksia joihin oppilaat voivat
osallistua maksukykyyn katsomatta.
Opettajien jaksamisesta ja ammattitaidon
kehittämismahdollisuuksista
on huolehdittava. Homekoulut
on korjattava tai suljettava.
-- Kehitämme verojärjestelmää reilummaksi; Ei ole oikein, että tavallista työtä tekevän
ihmisen veroprosentti nousee
korkeammaksi kuin merkittävillä
pääomatuloilla elävien. Harmaan
talouden torjuntaa tulee edelleen
tehostaa lisäämällä omistuksen
läpinäkyvyyttä, toimimalla veroparatiiseja
ja niissä toimivia yrityksiä
vastaan sekä tukkimalla verotuksen
porsaanreikiä.
-- Parannamme yksin asuvien ja yksinhuoltajaperheiden asemaa; Päivähoitopalveluissa ja -maksuissa
on huomioitava nykyistä paremmin
yh-perheiden tarpeet. Kotitalousvähennystä
on kehitettävä yksin
asuvien näkökulmasta sekä mahdollistettava
sen soveltaminen nykyistä
paremmin ikääntyvien kotona
asumisen tukemiseen.
-- Kavennamme eriarvoistumisesta johtuvia terveyseroja; Varallisuuteen perustuvat terveyserot
kertovat yhteiskunnan eriarvoisuudesta.
Köyhyys näkyy jopa
elämän pituudessa; pienituloisten
mahdollisuudet huolehtia terveydestään
ovat muita vähäisemmät.
Sosiaali- ja terveyspalveluita uudistettaessa
huomio on keskitettävä
yhteisten palveluiden laadun ja
vaikuttavuuden parantamiseen sekä
sujuviin palveluketjuihin. Uudistuksen
tavoitteena on vahva ja toimintakykyinen,
kaikkien luottamusta
nauttiva laadukas julkinen sosiaalija
terveydenhuolto, jota yksityisen
sektorin ja järjestöjen palvelutuotanto
täydentävät.
Epäterve monikanavarahoitus on
purettava ja voittoa tavoittelemattomien
toimijoiden asemaa palveluiden
tuottajina vahvistettava.
-- Tuemme lapsiperheitä; Erilaisten perheiden ja eri elämänvaiheiden
huomiominen palveluissa
on tärkeää. Laadukas neuvola,
päivähoito ja esikoulu takaavat
lapsille hyvät eväät koulunkäynnin
aloittamiseen ja vähentävät lasten
välistä eriarvoisuutta. Lapsiperheiden
kotipalvelua on vahvistettava
ja laajennettava koskemaan entistä
useampaa perhettä – aikainen
puuttuminen orastaviin ongelmiin
aikaansaa suuria säästöjä myöhemmin.
Päivähoitomaksujen perheille
aiheuttamat kustannukset eivät saa
vaikeuttaa työn vastaanottamista.
-- Puutumme vastentahtoisen yksinäisyyden aiheuttamiin ongelmiin; Yksinäisyys on uuden ajan eriarvoisuuden
muoto, jolla on vakavia
hyvinvointi- ja terveysvaikutuksia.
Järjestölähtöisen auttamistyön
mahdollisuuksia puuttua yksinäisyyteen
on vahvistettava sekä yhdistystoiminnassa
että internetissä.
Mielenterveystyöhön on panostettava.
Julkisia tiloja on avattava
kansalaisjärjestöjen käyttöön.
-- Tuemme omaishoitajien työtä; Omaishoitajien palveluja, tuen
saatavuutta ja oikeusturvaa on
parannettava uuden omaishoitolain
myötä. Työelämän joustoja tulee
kehittää siten, että yhä useammalla
omaishoitajalla on mahdollisuus
yhdistää työtä ja omaisensa hoitoa.
-- Torjumme eläkkeensaajien köyhyyttä; Korotamme takuueläkettä. Tämä
helpottaa arjessa selviytymistä ja
lisää turvallisuutta.
-- Turvaamme arvokkaan vanhuuden; Yhä useampi ihminen voi elää
pitkän elämän entistä terveempä-
nä. Ikäihmiset ovat olennainen osa
aktiivista yhteiskuntaa. Ikärakenteen
muutos on pysyvää, joten hyvä
ikääntyminen on nähtävä osana
kaikkea yhteiskunnan toimintaa,
yhdyskuntasuunnittelusta erilaisiin
hoivapalveluihin. Hyvän vanhuuden
lähtökohtana on tukea ihmisen
toimintakykyä ja mahdollisuutta
asua kotonaan. Kotiin vietäviä palveluja,
kuntoutusta ja omaishoitoa
on vahvistettava. Tämän rinnalla on
rakennettava erilaisia yhteisöllisiä
palvelutaloja ja ryhmäkoteja.
-- Takaamme jokaisen oikeuden kulttuuriin; Taide ja kulttuuri kuuluvat kaikille
ja ovat tärkeä osa henkistä kasvua ja
täysipainoista elämää. Monipuolisen
kulttuurin harrastaminen ei saa olla
kiinni varallisuudesta tai asuinpaikasta.
Vapaan sivistystyön edellytykset
on turvattava ja varmistettava
jokaiselle kuuluva oikeus kehittää
itseään.".

---> Tuossakin vaaliohjelman osassa on monia kannatettavia asioita, kuten kulttuurin, sivistyksen ja terveemmän sosiaalisen konstruktion parantamisteesit. Nekin jäävät silti pinnallisiksi ja tehottomiksi aivan oleellisesti liikaa, jos ei samalla suorasanaisesti tuomita ja osoiteta länsieliitin mainittua taloususkonnollista ja imperiaalista hyvinvointivaltion mitätöimismissiota siitä tuhonnasta, jota osaltaan noilla ehdotuksilla olisi tarkoitus ehkäistä, parantaa ja korjata. Koska SDP ei tuota oleellista kyseenalaistusta tee, niin merkitsee vain kahta asiaa - SDP:llä ei ole riittävää ymmärrystä tilanteesta tai se on suunnitellusti länsieliitin puolella vain harhaanjohtavan vaalipuheen peittäessä sitä. Tai voi olla kolmaskin vaihtoehto; SDP tietää ja haluaa valistaa ko. asiasta, muttei uskalla.....
Lainaus: "Vahvistamme Suomen turvallisuutta kansainvälisen yhteisön jäsenenä; Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan
tehtävänä on Suomen
turvallisuuden ja suomalaisten
hyvinvoinnin edistäminen. Jäsenyytemme
Euroopan unionissa on myös
keskeinen turvallisuuspoliittinen
valinta. Jäsenenä olemme eurooppalaisten
arvojen, demokratian ja
tasa-arvon, ytimessä.
Näemme EU:n suvereenien valtioiden
liittona. Yhteisellä valuutalla ja
vapaalla liikkuvuudella on keskeinen
merkitys maiden yhdentymisessä.
Kasvavan keskinäisriippuvuuden
maailmassa Suomi toimii aktiivisesti
turvallisuutta vahvistavassa yhteistyössä
YK:ssa, EU:ssa, ETYJ:ssä ja
muissa monenkeskisen yhteistyön
foorumeissa.
Suomen turvallisuutta palvelee
parhaiten pitäytyminen nykyisessä
turvallisuuspoliittisessa linjassa.
Suomen päätökset jäsenyydestä
Euroopan unionissa, kumppanuudesta
Naton kanssa, lisääntyvästä
puolustusyhteistyöstä sotilaallisesti liittoutumattoman Ruotsin kanssa
ja oman puolustuksemme kunnossa
pitämisestä ovat kestävä linja. Korostamme
kansainvälisen taloudellisen
ja sosiaalisen kanssakäymisen
perustavaa merkitystä rauhan
lujittamisessa sekä solidaarisuuden
ja tasa-arvon edistämisessä. Suomen
puolustuspolitiikan perustana
on yleinen asevelvollisuus, uskottava
puolustuskyky ja maan koko alueen
puolustaminen.".

---> Tuo turvallisuuspoliittinen linjanveto viimeistään kuitenkin mitätöi SDP:n muka "sosiaalidemokraattisen" roolin länsieliitin palvelijaksi eli paljastaa noista em. epäselvyyksistä ja näennäisen ymmärtämättömistä asiasekoituksista huolimatta kulissien takaisen asenteensa, kun EU:n ja NATO:n kyseenalaistamista ei siinä juuri ole, ja sitä vastoin onkin aivan liikaa niiden sokeaa promotoimista! - SDP ei juuri eroa Kokoomuksesta tässä katsannossa.
Lainaus: "Vahvistamme vähemmistöjen oikeuksia; Aidosti tasa-arvoisessa yhteiskunnassa
vaalitaan vähemmistö-
jen oikeuksia ja osallisuutta sekä
monipuolista kulttuuria. Rasismi ja
syrjintä ovat tuomittavia. Seksuaali ja
sukupuolivähemmistöille kuuluvat
samat oikeudet kuin valtaväestölle.
Maahanmuuttopolitiikan on oltava
oikeudenmukaista ja reilua. Maahanmuuttaneiden
osaaminen on
saatava parempaan käyttöön.".

---> Niinpä tuo viimeinen ohjelmansa osa jää vain pinnalliseksi kuriositeetiksi vailla koherenttia yhteiskuntaparantamisen näkemystä.
Keskusta vaaliohjelma >>
Lainaus: "VASTUUNOTTO
-- Terveydeksi – vastuuta omasta hyvinvoinnista
-- Aikaa lähimmäisille, tilaa vapaaehtoistyölle
-- Puhdas ympäristö jälkipolville
-- Vähemmän normeja, enemmän luottamusta".

---> Vaaliohjelman tässä osassa Keskustalla on monia hyviä seikkoja, mutta kritiikkini kohdistuu seuraavasti luettuani linkistä ko. kohtien tarkemmat selostukset - Ensimmäisessä kohdassa on jonkin verran normimoraalia tähdentävää asennetta, kun sen sijaan omantunnonetiikallista ihmisen ja ihmisyyden kasvua pitäisi tähdentää enemmän - Uskonlahkollisen puheenjohtajan Sipilän vaikutus asiassa lienee ilmeinen...
Toisessa kohdassa sosiaalisen konstruktion parantamista ehdotetaan hyvällä tavalla, mutta vapaaehtoistyön korostaminen haiskahtaa portin avaamiselle länsieliitin suosiman neofeodaalisen työkulttuurin junttaamiseksi.
Kolmannessa kohdassa näkyy varsin paljon sama tilanne kuin oli puhe jo Kokoomuksen ja aikaisemmin tuossa ensimmäisessä vartailuanalyysissä IPU:n kohdalla eli kyse on liiallisesta malthusilaisesta ajattelutavasta; Keskustan luonne ns. maalaisten puolueena tosin näyttää tuoneen ympäristöpolitiikkaansa muita enemmän käytännönläheistä realismiakin, mikä on ok.
Neljännessä kohdassa myös Keskusta tuomitsee julkista sektoria ongelmien aiheuttajana sen verran selvästi, että se haisee länsieliitin kannattaman hyvinvointivaltion alasajon vaivihkaiselta promotoinnilta - Kuten on ollut puhe, niin riittävän suurta julkisen sektorin roolia tarvitaan hyvinvointivaltion ylläpitoon eikä sitä saa alistaa länsieliitin taloususkonnollisten ja imperiaalisten intressien hyväksikäyttöön; "välttämättömät uudistukset" ja "vahva ja sitova yhteistyö" -termien käyttö ilmentää siten huijausvaaraa länsieliitin ko. intressijunttaamisen alle sokeasti ja kyseenalaistamatta pakottamisena.
Lainaus: "TALOUSKASVU
-- 200 000 uutta työpaikkaa
-- Koulutus ja osaaminen kivijalkana
-- Valtion omaisuudesta vauhtia koko Suomeen
-- Biotaloudesta ja digitalisaatiosta kasvua".

---> Vaaliohjelmansa tässä osassa ensimmäinen kohta kertoo Keskustan ikään kuin sekoittavan keskenään Kokoomuksen ja SDP:n / Vasemmiston työmarkkinapolitiikkaa - Tuloksena on täten hyvienkin ideoidensa alistumisvaara länsieliitin neofeodaalistavan mission taloususkonnolliseen intressijunttaamiseen.
Toisessa kohdassa koulutuksen parantaminen yhteiskuntadynamiikkaa edistäen kuulostaa hyvältä, mutta em. tapaan on siis todettava, että nekin hyvät aikeet eivät toteudu riittävän hyvin nykyisen oligarkkis-imperiaalisen talousjärjestelmän puitteissa. Toisaalta Keskusta ei kyseenalaista oppimisen ja osaamisen yhdenmukaistavaa roolia, jossa länsieliitin intressien mukaisen oppimisaineiston aivopesupotentiaali on haitta; "oppimisympäristöjen mallimaa" ei siis automaattisesti tarkoita yhä valveutuneempaa väestöä, vaan voi jopa johtaa päin vastaisesti ns. opitun valveutumattomuuden tilaan yhä nykyistäkin pahemmin! Siinä hyvätkin uudet oppimismetodit kokeiluineen voivat mennä hukkaan.
Kolmannessa kohdassa on selvää ristiriitaa - Yhtäältä Keskusta pyrkii luomaan kuvaa itsestään valtionyhtiöiden ja siten kansallisvaltioperiaatteiden puolustajana yhteishyvää ja kansalaisyhteiskuntaa varten, mutta samalla korostaa yksityisen rahan eli siis kulissien takaa toteutuvana länsieliitin finanssikeinottelun roolia. Tämä on sukua tuolla SDP:n kohdalla todettuun sekavuuden ja epäkoherenssin ilmenemiseen, joka on siis joko ymmärtämättömyyttä tai tahallista harhaan johtamista; viimeisten 10 vuoden perusteella jälkimmäinen vaikuttaa kaikkein todennäköisimmältä.
Ympäristöpolitiikan lähes kaikkia puolueita yhtenäisesti koskevasta malthusilaisesta roolista oli jo tuolla yllä puhetta, joten siitä ei enempää tässä. Sen sijaan Keskusta osaa tuoda lisäksi ihan hyviä ja realistisia ehdotuksiakin, kuten tässä puurakentamisen lisääminen ja ruoantuotannon edes hitusen omavaraiseen suuntaan kehittäminen. Myös "digitalisaation" kehitysehdotukset kuulostavat pääosin hyviltä.
Lainaus: "HUOLENPITO
-- Omaishoito ja vanhusten hoiva kuntoon
-- Kotipalvelut ja valinnanvapaus takaisin perheille
-- Stoppi nuorten syrjäytymiselle
-- Tasa-arvoa yksineläville".

---> Ensimmäinen kohta osoittaa, että Keskustalla on kuitenkin vielä olemassa muihin valtapuolueisiin verrattuna enemmän sosiaalista omaatuntoa. Perhehoidon korostaminen moneen asiaan kielii kuitenkin siitä, että terveydenhuollon valtioroolia halutaan mitätöidä, ja sehän on osa länsieliitin neofeodaalistavaa hyvinvointivaltion alasajointressiä.
Toisessa kohdassa ei ilmene lisäkerrottavaa äskeiseen verrattuna.
Kolmannessa kohdassa nuorison syrjäytymistä ehkäisevät toimenpide-ehdotukset ovat pääosin hyvältä kuulostavia, mutta! - Aivan niin; niitä pitäisi toteuttaa paremmin ilman nykyistä länsieliittihegemonian taloususkontoa ja imperialismia, jotta niitäkin varten yhteiskunnan pohja saadaan parannettua aidoksi yhteishyvän kasvualustaksi. Silloin sosiaalisen konstruktion terveys toteutuu automaattisemmin kollektiivisista mekanismeista käsin eikä syrjäytymisvaaraa ole siinä entiseen tapaan.
Neljäs kohta: kuulostaa hyvältä ja kannatetaan.
Lainaus: "JULKINEN TALOUS
-- Verotus yrittäjyyttä ja työntekoa kannustavaksi
-- Piste velaksi elämiselle
-- Kuntien palvelut ja rahoitus tasapainoon
-- Sote maaliin".

---> Ensimmäisessä kohdassa Keskusta ei uskalla suoraan ehdottaa verotukseen kunnollista progressiivista mallia, jota hyvinvointivaltiota kannattavien suusta (mm. Arhi Kuittinen) vaaditaan keskeisesti ja ainoana veromallina yhteishyvän kunnolliseksi toteuttamiseksi. Olen samaa mieltä, ja täten Keskustan veropolitiikka on tässä liikaa kiinni länsieliitin finanssikeinottelussa huolimatta näennäisistä parannusehdotuksista.
Kakkoskohdassa "rohkea talousohjelma" ei ole rohkea, jos se ei vaadi esim. LaRouche-liikkeen vaatimaa missiota talousjärjestelmän uudistamiseksi oligarkia- ja rahatalousparasiittivetoisesta taloususkontomallista hyvinvointivaltiota, reaalitaloutta ja yhteishyvää palvelevaksi edistykselliseksi malliksi. Sen sijaan keskusta vaatii neofeodaalistavia rahatalousparasiitin pelastamistoimia "leikkauksineen, sopeuttamisineen ja säästöineen" eli Keskustan talousohjelma siis jättää avoimen tilan länsieliitin talousdiktatuurille. Lisäksi "talouskasvu" -termin yksioikoinen käyttö tässäkin mitä ilmeisimmin tarkoittaa sitäkin, kuinka ymmärrystä "rahatalous vs. reaalitalous" -sotatilasta länsieliitin manipuloinnissa ei edes taida kunnolla olla...
Kohdassa kolme kuvastuu Keskustan omanlainen rooli haalia kuntapolitiikkaa omaan hallintaansa pois sen pelikentän kilpailijansa Kokoomuksen hallinnasta (Kaupunki vastaan maaseutu -asetelman mukaan) - Toisaalta sen pelin kautta Keskusta tarjoaa kuin automaattisesti / vahingossa terveempää kuntapolitiikkaa kuin Kokoomus, koska se ei ole siinä niin totaalisesti länsieliitin intressien kyllästämää maaseutukeskeisyydessään. Hyvästä laadusta on silti vielä turha puhua, kun Keskusta ei kyseenalaista riittävästi länsieliitin taloususkonto- ja imperiaalirakenteita.
Kohdassa neljä sote-uudistus on Keskustan käsittelyssä sekin vähemmän totaalisesti länsieliitin taloususkonnollisten intressien kyllästämää, muttei hyväkään, koska sitä ei Keskusta kyseenalaista vaatimalla pohjaksi länsieliitin koko talousjärjestelmän muuttamista oligarkia- ja finanssikeinotteluvapaaksi - Keskusta jättää ihan "kohtuulliseksikin" muuttamansa sote-uudistuksen olemaan ja etenemään rahatalousparasiitin viime vuosien rikosten piilottamiseksi ja intressien hyysäämiseksi ilmeten "säästö- ja tehostamispolitiikkana" > jopa eugeniikkavaaraa on silti sen takia yhä tässäkin...
Lainaus: "ULKO- JA TURVALLISUUSPOLITIIKKA".

---> Keskustan vaaliohjelman linkissä on heidän tästä osuudesta selostus - Se ei eroa ollenkaan Kokoomuksen ja SDP:n vastaavista eli EU:ta, euroa ja NATOa ei kyseenalaisteta ollenkaan > Huono juttu!
Perussuomalaiset vaaliohjelma >>
Lainaus: "Julkinen talous kestävälle pohjalle (Seuraavan hallituksen on jatkettava julkisen sektorin
kestävyysvajeen umpeen kuromista. Tarvittavat leikkaukset
on aloitettava maahanmuuton ja kehitysavun tapaisista maailmanparannusmenoista.
Pelkät leikkaukset eivät kuitenkaan
riitä, vaan myös taloutemme ja työllisyytemme on saatava
kasvu-uralle.):
-- Velkaantuminen taitettava
-- Verotusta oikeudenmukaistettava ja kohtuullistettava
-- 1 000 euron tulot kuussa verovapaasti
-- Autovero pois
-- Perussuomalaisten kehitysyhteistyömalli käyttöön".

---> Vaikka Perussuomalaiset painottavat mm. maahanmuuttopolitiikkaansa tässä osiossa tavallaan Suomen itsenäistä roolia suojellen, niin silti jäljelle jää varsin korostuneesti muiden valtapuolueiden tapaan julkisen sektorin roolin alistaminen länsieliitin vaatiman neofeodaalistamispakkomielteen alle, koska kyseenalaistamatta ko. ohjelmassa otetaan annettuna nuo säästövaatimukset, vaikka ne ovat valtaosaltaan seurausta länsieliitin rahatalousparasiittisen keinottelu- ja rikollistoiminnan projisoinnista valtion ja väestön niskaan juuri julkista sektoria syyllistämällä. Tämä paljastaa myös Perussuomalaisten kyseenalaistamattomuuden länsieliitin taloususkonto- ja imperiaalirakenteita kohtaan.
Lainaus: "Isänmaan turvallisuudesta ei tingitä (Ukrainan kriisi on osoittanut, että turvallisuuspoliittinen
tilanne voi nykymaailmassa muuttua hyvinkin nopeasti.
Siksi on tärkeää, että Suomella on uskottava puolustus,
joka pystyy takaamaan turvan kaikissa olosuhteissa.):
-- Puolustusvoimien rahoitus riittävälle tasolle
-- Parlamentaarisen työryhmän esitys on minimi
-- Nato-jäsenyydestä voidaan tehdä selvitys,
jossa analysoidaan kiihkottomasti jäsenyyden
haitat ja hyödyt
-- Jalkaväkimiinat takaisin
-- Sisäisestä turvallisuudesta huolehdittava".

---> Perussuomalaisten turvallisuuspolitiikka ei eroa merkittävästi em. muiden valtapuolueiden vastaavista - Ei siis aidosti oppositiollista politiikkaa havaittavissa.
Lainaus: "Suomalaisista huolehdittava (Miljoona suomalaista elää köyhyysrajalla tai sen alapuolella.
Pienituloisuus vaikuttaa koko elämään ja sen valintoihin.
Mielivaltaiset leikkaukset on loputtava ja 90 - luvun
laman virheitä ei tule enää toistaa. Suomalaisista on ryhdyttävä
nyt huolehtimaan. Meidän ei kuulu olla koko maailman
terveyskeskus tai sosiaalitoimisto.):
-- Kestävä perhepolitiikka
-- Oikeudenmukainen sosiaaliturva
-- Tasavertaiset palvelut kaikille suomalaisille
-- Päivystysasetus purettava
-- Omaishoitajat asetettava etusijalle vanhuksia ja
eläkeläisiä unohtamatta".

---> Tässä osiossa Perussuomalaisten sosiaalipolitiikka on lähempänä Keskustaa kuin Kokoomusta ja SDP:tä - Eli tässäkin pätee osaltaan se, että osa noista ehdotuksista on hyviä, mutta ne eivät toteudu kunnolla nykyisessä länsieliitin neofeodaalistavassa hegemoniassa, mitä Perussuomalaisetkaan eivät enää kunnolla kyseenalaista.
Lainaus: "Kilpailukyky ja yrittäjyys etusijalle (Hyvinvointi syntyy elinvoimaisesta yksityissektorista.
Edelliset hallitukset ovat 2000-luvun virheellisellä politiikallaan
tuhonneet maamme kilpailukyvyn. Työllisyyden ja talouskasvun
selkäranka ovat ennen kaikkea pk-yrittäjät. Tämä
on otettava paremmin huomioon, ja ennen kaikkea kasvavia
ja aloittavia pk-yrityksiä on tuettava nykyistä paremmin.):
-- Kilpailukyky kuntoon
-- Käänne energia- ja ilmastopolitiikkaan
-- Pk-yrittäjyys nostettava ansaitsemaansa arvoon
-- Yrittäjyyden kannustamiseksi käyttöön Viron
mallinen verokannustin ja ALV:n alarajan nosto
-- Kilpailukykyä haittaavat viherverot alas".

---> Tässä ohjelmaosassaan Perussuomalaisilla näyttää olevan yhtenevyyttä Kokoomuksen kanssa varsin paljon - Yksityistä pääomakehitystä korostetaan, Viron veromallia suositellaan jne. Eli länsieliitin rahatalousparasiittisen toiminnan edesauttaminen paljastuu ikävästi. Toisaalta Perussuomalaiset eivät ole muihin puolueisiin nähden niin paljon nielleet länsieliitin aivopesemiä malthusilaisia teesejä, mikä on osaksi hyvä asia, muttei sisällä kokonaiskuvallista näkemystä ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksen ongelmista ja mahdollisuuksista.
Lainaus: "Ei saa kiusaa (Suomalaisessa yhteiskunnassa kiusaaminen ei rajoitu
pelkästään kouluun ja työpaikalle. Monesti kiusaajia ovat
myös viranomaiset, jotka kohtelevat kansalaisia epäoikeudenmukaisesti
esimerkiksi pompottelemalla heitä luukulta
toiselle. Myös turha sääntely voidaan nähdä kiusaamisena.
Turhaa sääntelyä purettava. Purkaminen aloitettava haja-asutusalueiden
jätevesiasetuksesta):
-- Lupabyrokraatti ei saa hidastaa investointeja
-- Vakuutuslääkärijärjestelmää parannettava
-- Huomioitava lapsen oikeus sekä isään että äitiin
-- Nollatoleranssi koulukiusaamiseen
-- Sulku vahingolliselle EU-byrokratialle".

---> Tämä on Perussuomalaisten parasta antia tällä erää, kun sosiaalista omaatuntoa löytyy tuon verran; ainakin "kiusaamisen" huomioiminen kekseliään laajasti muihinkin asioihin ulottaen on oivallinen yhteiskunnan parantamisteesejä varten. Lopuksi on todettava, että Perussuomalaisillakin on Keskustan ja Kristillisten tapaan myös liikaa normimoraalista asennetta, kun pitäisi sen sijaan keskittyä omantunnonetiikalliseen ihmisen ja ihmisyyden kasvattamiseen.
Vasemmisto vaaliohjelma >>
Lainaus: "VÄHENNETÄÄN TYÖTTÖMYYTTÄ PAREMMALLA TALOUSPOLITIIKALLA
-- Talouden elvyttämiseksi ja työllisyyden nostamiseksi toteutetaan laaja julkisten investointien ohjelma, joka kohdennetaan infrastruktuurin parantamiseen, kansalaisten palvelujen ja ostovoiman turvaamiseen sekä uuden teollisuuden perustan kehittämiseen. Investoinnit maksavat itsensä takaisin talouskasvun kautta muutamassa vuodessa. Julkisen talouden tulot ja palveluiden rahoitus vahvistuvat, sekä pitkän aikavälin velkaantuminen voidaan taittaa.
-- Julkisia talouksia koskevat sopimukset on neuvoteltava uudelleen. Liikkumavaraa tulokselliseen talouspolitiikkaan ei tule kaventaa meno- tai velkarajoitteilla.
-- Rakennetaan tutkimuksella ja kehityksellä uutta teollista perustaa ja edesautetaan siirtymistä ekologisesti ja sosiaalisesti kestävään talouteen. Kehitetään uusia hyväkatteisia tuotteita vientiin. ICT:n ja vihreän teknologian puolella on jo nyt eniten kasvua, lähivuosina on odotettavissa lisää.
-- Korjataan homekoulut, rapistuneet raiteet, tiet ja sillat, sekä aikaistetaan tärkeitä liikenneinvestointeja. Rakennetaan kipeästi kaivattuja kohtuuhintaisia asuntoja. Hankkeet on käynnistettävä nyt, kun on paljon työtöntä työvoimaa ja rakentaminen on nousukautta edullisempaa.
-- Korjataan kuntien työntekijävajetta ja parannetaan palveluiden laatua valtion tukea kasvattamalla. Kouluihin, päiväkoteihin, vanhainkoteihin, lastensuojeluun sekä muihin sosiaali- ja terveyspalveluihin tarvitaan lisää työntekijöitä.
-- Julkisissa hankinnoissa otetaan huomioon ympäristö- sekä sosiaaliset näkökohdat ja vaikeassa tai haavoittuvassa työmarkkina-asemassa olevien työllistymistä tuetaan. On käytettävä toimintamalleja, joilla julkisiin hankintoihin käytettävät resurssit jäävät tukemaan paikallistaloutta ja työllisyyttä.
-- Parannetaan pienituloisten toimeentuloa. Pienituloisiin kohdistuvat veronkorotukset ja tukien leikkaukset heikentävät ostovoimaa ja pahentavat työttömyyttä.
-- Muutetaan valtion omistajapolitiikka aktiiviseksi ja työllisyyttä tukevaksi. Valtion maksamat velan korot ovat valtion omistusten tuottoja pienempiä. Lopetetaan kansallisomaisuuden myynti ja varmistetaan, että keskeiset teollisuusyritykset pitävät tuotantonsa ja pääkonttorinsa Suomessa. Tarvittaessa voidaan myös ostaa ja perustaa uusia valtionyhtiöitä.".

---> Tämä osio Vasemmiston ohjelmassa osoittaa eduskuntapuolueista eniten LaRouche-liikkeen kaltaista ymmärrystä talouspolitiikan tilanteesta ja vaatimuksista, mikä on toki oleellisesti hyvä asia! - Kuitenkin myös Vasemmistolla näyttää olevan "vihreän teknologian promotoinnin (tarkoittaa mitä todennäköisimmin etenkin tuuli- ja aurinkovoimaa)" kautta tuota em. lähes kaikkia puolueita vaivaavaa malthusilaista ajattelutapaa.
Lainaus: "PIENENNETÄÄN TULO- JA VARALLISUUSEROJA SEKÄ TUKITAAN VEROVUODOT
-- Kaikkia tuloja on verotettava samassa progressiivisessa verotaulukossa.
-- Pienituloisten verotusta on kevennettävä nostamalla tuloveron alaraja 10 000 euroon vuodessa.
-- Suurituloisten verotusta on nostettava etenkin isoista pääomatuloista osinkojen verohelpotukset poistamalla.
-- Pienyrittäjiä on tuettava nostamalla arvonlisäveron tilittämisen alaraja 25 000 euroon.
-- Ruoan arvonlisäveroa on laskettava. Alv nostaa myös työvoimavaltaisten palvelualojen hinnoittelua ja työnhintaa, eikä niiden verotusta pidä kiristää.
-- Varallisuusvero on palautettava.
-- Ylisuurten eläkkeiden ns. solidaarisuusveroa on korotettava, kunnes saadaan voimaan yhtenäinen progressiivinen verotaulukko.
-- Perintöveroa ei saa korvata luovutusvoittoverolla ja siten huonontaa tavallisten asuntojen perijöiden asemaa. Ei ole myöskään yritysten ja työntekijöiden etu, että perijöitä ohjataan omistamaan yritys, vaikka osaamista ja halua yrittämiseen ei olisi.
-- Säädetään 30 % lähdevero hallintarekisteröityjen osakkeiden osingoille. Ulkomainen omistaja voi vaatia jälkikäteen veronpalautusta kotimaansa verotason tai verosopimuksen ylittävältä osalta.
-- Nykyinen tilaajavastuu laajennetaan koko alihankintaketjun kattavaksi ketjuvastuuksi verotuksesta.
-- Ydinvoimaloiden omistajien ansaitsemattomat päästökauppavoitot on verotettava windfall-verolla.
-- Hintoja nostavia välillisiä veroja ja maksuja ei pidä nostaa kuin poikkeustapauksissa esimerkiksi paremman ympäristöohjauksen vuoksi. Silloin ne on aina kompensoitava pienituloisille.
-- Otetaan käyttöön tyyppihyväksytyt kassat, joista verotarkastus voi tarkastaa myynnin ja kirjanpidon vastaavuuden. Tämä on olennainen osa harmaan talouden torjuntaa.".

---> Tässäkin on varsin paljon hyvää talouspolitiikan ymmärrystä veroprogressioineen kaikkineen, mutta miten sen sisältö voisi toteutua käytännössä, jos läntinen hegemonia pysyy nykyisen kaltaisesti eliitin rahatalousparasiitin ja imperialismin ikeessä?!.... > Vasemmistohan alistui Kataisen hallituksessa moisen länsieliitin asiamieheksi!
Lainaus: "VEROPARATIISITALOUDESTA AITOON KANSAINVÄLISYYTEEN
-- Suomen on liityttävä rahoitusmarkkinaveroa valmistelevien maiden joukkoon. Verosta on tehtävä mahdollisimman kattava, mutta alkuvaiheessa riittää pienempikin joukko maita.
-- Yritysten maakohtainen kirjanpito on otettava Suomen kärkitavoitteeksi.
-- Markkinoiden vapauttamisen ja investoijien oikeuksien suojelun sijasta tarvitaan sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää talouden hallintaa. EU:n ja Yhdysvaltain TTIP-vapaakauppaneuvotteluista on luovuttava ja EU:n ja Kanadan CETA-sopimus hylättävä.
-- Pankkisektoria ja rahoitusmarkkinoita on säänneltävä nykyistä tiukemmin. Investointi- ja talletuspankit erottamalla vältytään isolta määrältä byrokratiaa ja ongelmia. Pankkeihin pitää myös ulottaa konkurssiriski.
-- Omistusten piilottamista hallintarekistereihin ei saa hyväksyä, vaan arvopaperien omistaminen on rekisteröitävä todellisen omistajan nimiin.
-- Velkakriisin kestävä ratkaisu edellyttää velkasovittelua ja uudelleenjärjestelyjä.
-- Suomen kehitysyhteistyömäärärahat on nostettava 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta.
-- Ihmiskaupan uhrien on saatava oleskelulupa ilman ehtoja. Epäilys seksin myymisestä on poistettava käännytyksen perusteista.
-- Säilöönottojärjestelmä on purettava, vain rikollisia voidaan vangita.
-- Paperittomien siirtolaisten on saatava terveydenhuoltoa ja oikeus äitiysneuvolapalveluihin.
-- Paperittomille lapsille on kuuluttava samat oikeudet kuin muillakin, kuten oikeus perusopetukseen.".

---> Vasemmisto on hyvä siinäkin, että se tyrmää TTIP-sopimuksen. Tässä osiossa huomioni kiinnittyy hyvässä katsannossa kuitenkin tuohon vaatimukseen "talletus- ja investointipankkien erottamisesta" > Se on täydellisesti LaRouche-liikkeen vaatiman Glass Steagall -reformin mukainen! Hienoa, että edes joku eduskuntapuolue on alkanut tässäkin olemaan paremman talouspolitiikan vaatija. Myös nuo monet muut toimenpide-ehdotukset kuulostavat hyviltä, mutta eivät todennäköisesti kykene toteutumaan käytäntöön, jos ja kun nykyinen eliittihegemonia rahatalousparasiittidiktatuurinsa kera pysyy ja näivettää nämäkin hyvät vaatimukset. Heikkona puolena lisäksi ilmenee se, ettei Vasemmisto kyseenalaista länsieliitin imperiaalirakenteita, kuten juuri EU:ta ja euroa esim. IPU:n vaatimaan tapaan.
Lainaus: "YMPÄRISTÖ-, ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKASTA KESTÄVÄÄ
-- Kotimaista ja kestävästi tuotettua bio- ja aurinkoenergiaa, tuulivoimaa sekä maalämpöä on tuettava. Valtion on sitouduttava energiastrategialla pitkäjänteiseen tukipolitiikkaan.
-- Uusiutuvaa energiantuotantoa kahlitsevat ympäristölle haitalliset tuet sekä puuhakkeen ja turpeen välinen tukirakenne on poistettava.
-- Säädetään vero kaivosten maa-aineksille ja lannoitteille.
-- Energian kulutuksen yleinen taso on pudotettava elinkeinoelämän, kuntien ja valtiovallan ponnistuksin vuoteen 2030 mennessä noin 60 prosenttiin nykyisestä, jotta pääosa energiasta voidaan tuottaa uusiutuvilla energiamuodoilla. Keskeinen tekijä energiankulutuksen laskussa on energiatehokkuuden lisääminen kotitalouksissa ja teollisuudessa.
-- Suomen on oltava hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä.
-- Ilmastolakiin on kirjattava sitovat päästövähennystavoitteet ja se on laajennettava kattamaan kaikki sektorit.
-- Kivihiilen käytöstä on luovuttava pikaisesti. Turpeen käytön vähentäminen ja siitä vaiheittainen luopuminen on tehtävä polttokattilatekniikkaan panostamalla ja ohjaamalla turpeenotto jo ojitetuille soille.
-- Uusia ydinreaktoreita ei pidä rakentaa.
-- Tuotteiden ennenaikaisen vanhentamisen lopettamiseksi on luotava EU:n sisämarkkinoille lakisääteiset takuuajat kodinkoneille ja elektroniikkalaitteille.
-- Kotimaisen ekologisesti kestävän kalankasvatuksen ja kalatalouden on oltava yhdistyvän
-- Luonnonvarakeskuksen (RKTL, Metla, MTT ja Tike) kärkihanke.
-- Metsähallituksen luontopalvelu on säilytettävä riippumattomana Metsähallituksen liiketoiminnasta. Metsähallitusta ei saa yhtiöittää.
-- Vanhojen metsien ja soiden suojeluun on saatava lisäresursseja etenkin Etelä-Suomessa.
-- Kansallispuisto-ohjelmaa on jatkettava.
-- Itämeren ja erityisesti saaristomeren suojelemiseksi on päästösäädöksiä ja valvontaa tarkistettava uusimman tutkimuksen mukaiseksi. Maataloustuet on muutettava tukemaan päästöjen vähentämistä.
-- Ympäristöministeriön ja ELY – keskusten ympäristövastuualueiden toimintaedellytykset on taattava sekä tarjoamalla riittävät henkilöstöresurssit että tehostamalla pakkokeinojen käyttöä.
-- Eläinkokeista on luovuttava mahdollisimman laajasti korvaten kokeet esimerkiksi kudosviljelmillä ja tietokonemallinnuksilla.
-- Jokaisella tulee olla mahdollisuus uuden älykkään sähköverkon myötä myydä oman sähköntuoton ylijäämäenergia takaisin verkkoon ottamalla käyttöön ns. nettolaskutus.
-- Vesivoiman lisärakentaminen pitää suunnata jo rakennettujen voimaloiden tehon ja käyttöasteen lisäämiseen. Samalla on turvattava vaelluskalojen nousu.".

---> Vasemmiston heikoin poliittinen ohjelma on em. vikojen lisäksi muitakin puolueita vaivaava liiallinen malthusilainen ajattelutapa, josta jo yllä havainnollistin eri puolia. Tässä ohjelmaosiossa Vasemmistolla on juuri heikkoon energiatiheyteen infrastruktuurissa johtavia ja teollisen hyvinvoinnin syyllistämiseen perustuvia vääristyneitä agendoja, mitkä ovat länsieliitin promotoinnissa yhteiskuntien neofeodaalistamista edesauttavia olosuhteiden heikentämiskeinoja > "Hajota ja hallitse".
Luonnonsuojelua siis saa ja pitääkin olla, mutta ihmiskunnan evoluutiota on ajateltava noosfäärin ja hallitusti kasvatettavan energiatiheyden edistämisen kautta kekseliäällä ja edistyksellisellä tieteen harjoittamisella. Malthusilainen ajattelutapa haluaa kahlita sellaisen edistyksen, jotta länsieliitin neofeodaalisia ja imperiaalisia intressejä ei uhkaa parantuva väestön hyvinvointi ja vahvistuva kansallisvaltio.
Lainaus: "INHIMILLISTETÄÄN TYÖELÄMÄ
-- Pätkä-, silppu- ja vuokratyöntekijöille on annettava samat oikeudet kuin vakituisissa työsuhteissa ja turvattava myös niiden toteutuminen.
-- Vuokratyöntekijöiden käyttäminen muuten kuin toistaiseksi voimassaolevissa työsuhteissa vuokratyötä välittävissä yrityksissä on kiellettävä lailla.
-- Työntekijöille on maksettava takuupalkka ja nollasopimukset on kiellettävä.
-- Muissa kuin vakituisissa ja kokoaikaisissa työsuhteissa työskenteleville on maksettava silpputyölisää. Osa-aikatyöhön tulee olla perusteltu syy, joka kirjataan työsopimukseen.
-- Muutosturvaa on parannettava yli 50-vuotiaille työntekijöille ja irtisanovan yrityksen vastuuta irtisanottavien eläkekustannuksista on kasvatettava.
-- Mielenterveyssyistä työkyvyttömyyseläkkeelle joutuneille mutta takaisin työelämään haluaville on räätälöitävä polkuja takaisin työelämään.
-- Luodaan Eurooppaan yhtenäinen irtisanomissuojan vähimmäis- ja korvaustaso.
-- Palkkatasa-arvon saavuttamiseksi luottamusmiesten tiedonsaantioikeutta palkkatietoihin on laajennettava ja naisvaltaisten ammattien palkkoja korotettava.
-- Nykyinen äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaa pitää yhdistää 6+6+6-malliksi, jossa molemmille vanhemmille on varattu yksi 6 kuukauden jakso ja yhden jakson vanhemmat saavat käyttää haluamallaan tavalla.
-- Vanhemmuudesta aiheutuvat kulut on tasattava kaikkien työnantajien kesken.
-- Työehtosopimusten yleissitovaa asemaa vahvistetaan ja niiden rinnalle säädetään lakiin perustuva vähimmäispalkka. Samalla ratifioidaan Euroopan sosiaalisen peruskirjan artikla 4.1. jonka soveltamisohjeen mukaan palkan on oltava vähintään 60 % maan nettokeskipalkasta.
-- Työntekijöiden alipalkkaus on säädettävä laissa petokseksi ja työnantajan työehtosopimus-shoppailu estettävä lainsäädännöllä.
-- Ammattiliitoille on säädettävä kanneoikeus, jotta ne voivat puuttua painostukseen ja syrjintään.
-- Nuorten työelämään siirtymistä pitää helpottaa esimerkiksi panostamalla oppisopimuskoulutukseen, laadukkaaseen ja riittävään työharjoitteluun sekä riittäviin koulutuspaikkamääriin.
-- Työntekijöille on annettava oikeus osallistua yhtiöiden hallitusten valintaan.".

---> Vasemmistolla on tuossa ohjelmaosiossa paljon hyviä pointteja, jotka mm. ehkäisevät työmarkkinoiden vääristämistä neofeodaalisen orjatyövoiman käyttöön ja edistävät inhimillistä ja arvokasta yhteiskuntaan sijoittumista. Eri asia sitten on se, kuinka hyvin sellaiset pystyisivät toteutumaan käytäntöön nykyisessä hyvin pakottavassa eliittihegemoniassa taloususkonto- ja imperiaaliagendoineen... Ilman ko. hegemonian kunnollista kyseenalaistamista tämäkin anti jää irralliseksi.
Lainaus: "TERVEYSEROT PIENEMMIKSI TASA-ARVOISILLA JA LAADUKKAILLA PALVELUILLA
-- Sote-palveluille ei aseteta leikkausautomaattina toimivaa budjettikehysjärjestelmää, vaan niiden on kerättävä oma rahoituksensa kuntaveroa korvaavalla sote-verolla.
-- Sote-alueiden päätöksenteko on järjestettävä demokraattisesti suorilla vaaleilla.
-- Terveyskeskusten asiakasmaksuista on luovuttava.
-- Terveydenhuollon kustannukset on katettava verovaroin yksikanavaisella rahoituksella.
-- Yksityisten terveyspalveluiden subventointi Kelan sairausvakuutuksen kautta on lopetettava.
-- Lääkkeiden korvausjärjestelmää tulee muuttaa helpottamaan pitkäaikaissairaiden ja paljon lääkkeitä tarvitsevien potilaiden kustannuksia.
-- Neuvoloiden ja kouluterveydenhuollon voimavaroja ja ohjausta on vahvistettava määrittelemällä riittävä lakisääteinen palvelutaso.
-- Päivähoidon ryhmäkoot on säädettävä lailla.
-- Jokaisella lapsella on oltava oikeus varhaiskasvatukseen.
-- Lastensuojelun rahoitus on turvattava sekä ennaltaehkäisevien että korjaavien palveluiden osalta. Lastensuojelun toimivuus on ihmisoikeuskysymys.
-- Vanhuspalvelulakiin on säädettävä sitovat henkilöstömitoitukset ja vähimmäismitoitus on nostettava 0,7 hoitohenkilöön hoidettavaa kohden.
-- Omaishoidontuen on oltava riittävä ja se on siirrettävä Kelan maksettavaksi.
-- Mielenterveysongelmiin on saatava nopeammin apua.
-- Kaikissa sosiaali- ja terveyspalveluissa on huomioitava ihmisten moninaisuus. On parannettava henkilökunnan koulutuksella palveluiden valmiuksia kohdata esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia kunnioittavasti.
-- Lähisuhdeväkivaltaa kohdanneille on oltava tarjolla matalan kynnyksen apua ja turvakotiin pääsemisestä on tehtävä subjektiivinen oikeus.".

---> Tässäkin osiossaan Vasemmisto osoittaa hyvää makua, kun se sisältää kehittynyttä sosiaalista omaatuntoa, mutta taitaa tämäkin tavallaan kääntyä näpertelyksi ja hukkaan, jos samalla ei kunnolla vaadita länsieliittihegemonian lakkauttamista rahatalousparasiittisen olemuksen lisäksi myös kaikilta imperiaalirakenteen osiltaan eli EU ja euro on asetettava kyseenalaiseksi ja niistä on hallitusti päästävä eroon.
Lainaus: "MONIMUTKAISESTA SOSIAALITURVASTA RIITTÄVÄÄN PERUSTULOON
-- Työttömyysajan perusturva, kansaneläke, pienimmät sairaus-, isyys- äitiys- ja vanhempainrahat, kotihoidontuki, opintoraha, sekä yrittäjien starttiraha tulee korottaa 800 euroon kuukaudessa, jonka jälkeen yhtenäistetty perusturva tulee sitoa ansioindeksiin.
-- Tukien hakeminen on siirrettävä yhdelle luukulle.
-- Työn vastaanottamisen suojaosuuksia, eli oikeutta ansaita pieniä tuloja menettämättä työttömyysetuutta, on nostettava.
-- Yrittäjien pitää saada työttömyysturvaa jo kuukauden kuluttua siitä kun yritystoiminta on todistettavasti loppunut.
-- Niin sanottu Lex Soininvaara eli nuorten toimeentulotuen 20 ja 40 prosentin leikkurit on poistettava.
-- Osallistavan sosiaaliturvan varjolla ei saa hyväksyä pakkotyötä.
-- Vasemmiston tavoitteena on siirtyä perustuloon.".

---> Tässä pätee paljolti sama kuin mitä kommentoin noiden kahden ylemmän Vasemmiston ohjelmaosion kohdalla. Neofeodaalisen työvoiman luomisen tyrmäys on kuitenkin tässä oleellisesti hyvä asia.
Lainaus: "SIVISTYSTÄ YHTEISELLÄ KOULUTUKSELLA
-- Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen maksimiryhmäkoot on säädettävä lailla kohtuullisiksi, jotta voidaan turvata lasten yksilöllinen kohtaaminen ja hyvä oppimisympäristö.
-- Erityisopetus on huomioitava kaikilla asteilla päivähoidosta aikuiskoulutukseen. Kaikilla tulee olla oikeus oppimiseen vammasta, sairaudesta, työkyvyttömyydestä ym. taustoista huolimatta.
-- Pohjois-, inarin- ja koltansaamen kielipesien toiminta on turvattava.
-- Koulujen yhteiskunnallista opetusta ja demokratiakasvatusta on vahvistettava. Lisäksi koulujen opintosuunnitelmiin pitää sisällyttää 2000-luvun kansalaistaitojen opetusta, kuten ohjelmointia, tietoturvakasvatusta ja sosiaalisen median lukutaitoa.
-- Koulujen eriytetty uskonnonopetus korvataan yhteisellä etiikan, uskontotiedon ja elämänkatsomustiedon opetuksella. Uskontokasvatus poistetaan päiväkodeista.
-- Nykyisellään viidesosa ikäluokasta jää ilman toisen asteen koulutusta. Kaikille nuorille on taattava kolmivuotinen toisen asteen koulutus. Toisen asteen oppimateriaalien tulee olla maksuttomia. Yhdistelmätutkinto ja lukio pitää jatkossakin voida suorittaa neljässä vuodessa ilman, että siitä koituu taloudellista haittaa oppilaitokselle tai opiskelijalle.
-- Korkeakouluopiskelun maksuttomuus tulee säilyttää myös ulkomaalaisille opiskelijoille, kaikissa koulutusohjelmissa, toista tutkintoaan suorittaville sekä koko opiskeluaikana.
-- Korkeakouluverkkoa ei tule karsia eikä korkeakouluja yhdistellä tai lakkauttaa itsetarkoituksellisen erikoistumisen tai säästämisen vuoksi.
-- Opintotukea on vahvistettava mahdollistamaan päätoiminen opiskelu koko maassa.
-- Opintorahan on riitettävä elämiseen ja sen vastikkeellisuutta on lievennettävä.
--Työharjoittelijoita ei saa käyttää ilmaistyövoimana.
-- Kansalaisopistojen rahoitus on turvattava ja verkosto täytyy säilyttää kattavana koko maassa.
-- Yliopisto-opiskelijoiden kouluttaminen maistereiksi asti on vahvuus, josta ei pidä tinkiä.
-- Yliopistojen on oltava nykyistä parempia työnantajia ja vakinaistettava perusteettomasti määräaikaiset työsuhteet. On alettava valmistella uutta yliopistolakia.
-- On perustettava julkisesti rahoitettuja asiantuntijayhteisöjä oppimateriaalia tuottamaan.
--Uuden oppimateriaalin on oltava maksuttomasti kaikkien saatavilla. Koulut ja opettajat voivat vapaasti koota materiaaleista opetussuunnitelman mukaisia kokonaisuuksia.
-- Valtion tutkimusrahoitusta on siirrettävä strategisesta tutkimuksesta ja valtioneuvoston selvityksistä tutkimuslaitosten ja yliopistojen perusrahoitukseen. Strategisen tutkimuksen rahoitusta ja selvitysrahoitusta myönnetään vain voittoa tavoittelemattomille tutkimusyhteisöille.".

---> Tämäkin kuulostaa pääosin hyvältä - Vasemmisto osoittaa, kuinka se haluaa väestön tulevan valveutuneemmaksi yhteiskunnan eri asioista. Eli tämäkin on muihin eduskuntapuolueisiin verrattuna kehittyneintä antia. Onko se tahto riittävää?... Ei taida kaikilta osin olla tuon em. perusteella, jos yhteiskunnallispoliittinen kritiikki ei kata koko länsieliittihegemonian sokean pakkomielteistä terroria ja neofeodaalistavaa imperiaalirakennettaan.
Lainaus: "LIIKENNEPOLITIIKALLA PAREMPI YMPÄRISTÖ JA ARKI
-- Uusiin liikennehankkeisiin on varattava useita miljardeja seuraavalle hallituskaudelle ja niiden painotuksen tulee olla raidehankkeissa.
-- Perusväylänpidon määrärahoja on lisättävä vähintään 100 miljoonaa euroa vuodessa.
-- Julkisesti tuotetut tietovarannot on avattava kaikkien käyttöön.
-- Kasvukeskukset pitää linkittää paremmin yhteen investoimalla ratayhteyksiin. Tavara- ja henkilöliikenteen tehokkuuden takaamiseksi on käynnistettävä ratapihojen modernisointiohjelma. Joukkoliikennekäytäviä luodaan ja vahvistetaan kaikella kaavoittamisella ja rakentamisella
-- Julkisen liikenteen tason nostoa on rahoitettava suurissa kaupungeissa ruuhkamaksuilla.
-- Tukholmassa ne vähensivät yksityisautoilua sekä päästöjä ja suurin osa kulkee työmatkat muualla kuin yksityisautolla. Autoilijatkin ovat tyytyväisiä, kun liikenne on sujuvampaa eikä kaupunki ole täynnä tyhjäkäynnillä seisovia puolityhjiä autoja.
-- Valtion on turvattava kaupunkien joukkoliikennetuet ja nostettava harvaan asuttujen alueiden joukkoliikenteen perustasoa.
-- Valtion on tuettava älyliikenteen kehittämistä ja purettava esteitä sen kehittymisen tieltä.".

---> Tässäkin Vasemmistolla on varsin hyvin LaRouche -liikkeen mukaista infrastuktuurin parantamiseen ja tehostamiseen kuuluvaa ajattelua - Mutta pilaako sitäkin liiallinen malthusilainen ajattelutapa ja toisaalta liian vähän länsieliitin imperialismia kyseenalaistava asenne?... Vaaraa sellaiseen ilmeisesti on.
Lainaus: "KOHTUULLISTETAAN ASUMISEN HINTAA
-- Valtion ja kaupunkien on solmittava sitova sopimus maankäytöstä, asumisesta ja liikenteestä, jolla varmistetaan määrältään riittävä, laadultaan oikea ja sijainniltaan sopiva asuntotuotanto.
-- Rakennuttajan ja rakennusliikkeen vastuuta asuntojen kunnosta ja terveellisyydestä on pidennettävä rakennusten elinkaaren ajalle.
-- Asumisen hintaa nostavista nykyisistä autopaikka- ja väestösuojanormeista on luovuttava.
-- On rakennettava riittävästi pieniä kohtuuhintaisia vuokra- ja omistusasuntoja yksinasuville.
-- Asukkaita ja taloyhtiöitä on kannustettava hajautettuun kiinteistökohtaiseen energiantuotantoon, kuten aurinkopaneelien hankintaan tai maalämmön hyödyntämiseen.
-- Uusien asuinalueiden on koostuttava monipuolisesta asuntokannasta. Näin estetään asuinalueiden sosiaalinen eriytyminen ja varmistetaan myös palveluiden toimivuutta ja tasa-arvoa.
-- Myyntiin tulevissa vuokrataloissa on asukkaille säädettävä etuosto-oikeus.
-- Asumisneuvontaa ja sosiaalitalkkaritoimintaa on lisättävä syrjäytymisen ja asunnottomuuden ehkäisemiseksi. Valtion on tuettava kuntia asumisneuvonnan järjestämisessä.
-- Asumisen on oltava perusoikeus.
-- Asukkaiden päätösvaltaa vuokra- ja asumisoikeustaloissa on lisättävä.".

---> Hyvältä pääosin kuulostaa, mutta lisään tähänkin em. kohdissa esittämäni epäilyt.
Lainaus: "VASTAKKAINASETTELUSTA RAUHAN RAKENTAMISEEN
-- Asevelvollisuutta tulee kehittää nykyajan tarpeiden mukaan valinnanvapautta ja tasa-arvoa lisäten Vasemmiston valmiusvelvollisuusmallilla, ei siirtyä kohti palkka-armeijaa.
-- Siviilipalveluksen kestoa on lyhennettävä ja julkisen sekä kolmannen sektorin toimijoita kannustettava hakeutumaan siviilipalveluspaikoiksi. Totaalikieltäytyjien rangaistuksista on luovuttava.
-- Puolustusmäärärahoille ei pidä luoda kasvuautomaattia. Määrärahat on mitoitettava todellisen tarpeen mukaan ja muu yhteiskunta huomioon ottaen.
-- Suomen on osallistuttava YK-johtoiseen rauhanturvaamiseen. Kaikissa operaatioissa on oltava YK:n mandaatti. Suomi ei saa ajautua minkään konfliktin tai sisällissodan osapuoleksi.
-- Suomen ei tule hakea eikä valmistella Nato-jäsenyyttä eikä kehittää Nato-suhteita sellaiseksi, että ne käytännössä kytkevät Suomen osaksi Nato-järjestelmiä.
-- Suomen ei tule käydä asekauppaa maiden kanssa, jotka ovat sodassa, konfliktin uhkaamia tai rikkovat ihmisoikeuksia. Suomen on toimittava EU:ssa asekaupan rajoittamisen puolesta ja tuettava YK:n toimia asekaupan rajoittamiseksi. Asekaupan valvonnan tulee olla avointa.
-- Suomen on tunnustettava Palestiinan valtio ja toimittava tunnustamisen puolesta kansainvälisesti.".

---> Hyvältä tämäkin ohjelmaosio tuntuu varsinkin, kun Vasemmisto haluaa kyseenalaistaa NATO:a. Mutta onko YK:n mandaatti oikeasti hyvä asia kaikilta osin, kun siinä on ollut selvästi nähtävissä viimeisen 5 vuoden aikana taipumista länsieliitin orkestroimiin false flag- ja imperiaalisotaskenaarioihin?... Ei taida olla.
Lainaus: "TAIDE JA KULTTUURI OVAT PERUSOIKEUKSIA
-- Kulttuuripalveluiden ALV on säilytettävä alennetussa ALV-luokassa.
-- Digikirjojen ja -lehtien ALV on alennettava samalle alennetulle tasolle muiden kulttuuripalvelujen kanssa.
-- Taiteilijoiden sosiaali- ja eläketurvaa on parannettava.
-- Työttömyysturvan ehtoja on kohtuullistettava niin, että taiteilijat tulevat lähtökohtaisesti tulkituksi kohdelluksi muuna kuin yrittäjänä.
-- Taiteilija-apurahojen ja taiteilijaeläkkeiden määrää on lisättävä.
-- Kulttuurilaitosten valtionosuuksia ja vapaan kentän toiminta-avustuksia on lisättävä.
-- Lainauskorvaukset on nostettava vastaamaan muiden Pohjoismaiden tasoa ja lainauskorvaus ulotetaan koskemaan myös tutkimus- ja opetuskirjastoja.
-- Kulttuurilaitosten ja vapaan kentän ryhmien kiertuetoimintaa on tuettava.
-- Uusien taiteenalojen mahdollisuuksia päästä tukien piiriin on helpotettava.
-- On tähdättävä siihen, että museoihin on maksuton sisäänpääsy.".

---> Vasemmisto on perinteisesti pyrkinyt pitämään huolta kulttuurin ja taiteen tekijöiden olosuhteista ja tässäkin se toki ilmenee pääosin hyvin, mutta epäilys on asetettava länsieliitin nykyhegemonian ikeessä tuollaisten ehdotusten käytännön toteutumisen onnistumiselle... LaRouche-liikkeen mukaan kulttuuri ja taide nimenomaan tarvitsee imperiaalirakenteista ja rahatalousparasiitin oligarkiakeskeisestä finanssikeinottelusta vapaan kasvualustan, jotta siinä tapahtuva kehitys voi ruokkia ihmismielten sekä yksilöllistä että kollektiivista kasvua optimaalisesti ja ilman vakavia haittaskenaarioita.
Lainaus: "KAIKILLE MAHDOLLISUUS MIELEKKÄÄSEEN LIIKUNTAAN
-- Hyvällä kaavoituksella on mahdollistettava sujuva liikunta ihmisten arjessa.
-- Joukkoliikenteeseen yhdistetyn kävelyn ja pyöräilyn pitää aina olla ensisijainen liikkumismuoto.
-- Koulu- ja päiväkotipäivät on liikunnallistettava. Liikkuva Koulu –käytännöt on ulotettava kaikkiin kouluihin. Koulupäivän aikana on liikuttava vähintään tunti. Liikkumisen on otettava huomioon lasten ja nuorten erilaiset tarpeet ja liikuntatuntien kaavamaisesta sukupuolijaosta on luovuttava.
-- Valtion urheilulle antaman tuen on mentävä erityisesti sellaiseen lasten ja nuorten toimintaan johon kaikki voivat osallistua varallisuuteen, kunnianhimoon tai osaamiseen katsomatta.
-- Valtion kunnille liikuntaan antaman tuen on oltava vastikkeellista, jotta se kannustaa kuntia panostamaan sekä erityisryhmien että massojen liikuntaan.".

---> On toki positiivista, että Vasemmisto esittää uudenlaista, edistyksellistä ja tasa-arvoista liikunta- ja urheilupolitiikkaa väestön terveyttä edistämään.
Lainaus: "DEMOKRATIAA VAHVISTETAAN MYÖS PAREMMALLA HALLINNOLLA
-- Valtionhallinnon henkilöstön mekaaninen vähentäminen on lopetettava ja panostettava tuloksellisuuteen.
-- Valtaa ei saa keskittää pääministerille keskushallintoa yhdistämällä.
-- Päällekkäisestä ja vastuiltaan epäselvästä hallinnosta on luovuttava. Ylikunnallisesti järjestettävät palvelut on hallinnoitava demokraattisten vaalien kautta.".

---> Pääosin tämäkin on hyvä juttu, mutta on vältettävä vaaraa julkisen sektorin liiallisesta kaventamisesta, joka voi palvella kuitenkin todennäköisesti vielä pitkään pysyvää länsieliitin taloususkonnollis-imperiaalista hegemoniaa hyvinvointivaltioperiaatteiden mitätöimisen kautta.
Vihreät vaaliohjelma >>
Lainaus: "Vihreä työllisyyspaketti:
• Helpotetaan ensimmäisen työntekijän palkkaamista sekä uuden yrityksen
perustamista tarjoamalla siihen liittyvät palvelut yhdeltä luukulta.
• Taataan yrittäjille ja itsensä työllistäjille käytännössä toimiva ja riittävä
sosiaaliturva.
• Jaetaan vanhemmuuden kulut työnantajien kesken ja vanhempainvapaat 6+6+6
-mallin mukaan. Tehdään vapaista myös joustavampia siten, että osa-aikatyö tai
vapaan käyttäminen useammassa osassa on helpompaa.
• Helpotetaan osa-aikaista työskentelyä tilanteissa, joissa se edistää työssä
jatkamista tai ehkäisee työuran päättymistä tai keskeytymistä.
• Varmistetaan nuorisotakuun toteutuminen kunnollisilla resursseilla.
• Helpotetaan ulkomaalaisten työntekijöiden palkkaamista luopumalla työvoiman
saatavuusharkinnasta.
• Helpotetaan työperäistä maahanmuuttoa. Tarjotaan tänne opiskelemaan tulleille
ulkomaalaisille riittävästi kielikoulutusta ja mahdollisuus pysyvään oleskelulupaan
opintojen valmistumisen jälkeen.
• Uudistetaan sosiaaliturva perustuloksi, joka tekee työhön pääsystä helpompaa,
turvasta parempaa ja työstä aina kannattavaa.".

---> Vaikutelmaksi tästä ohjelmaosiosta tulee se, että se on sekoitus Vasemmiston ja Kokoomuksen näkemyksiä - Tuloksena on siis epäkoherentti sillisalaatti, joka ei yhtäältä palvele kunnolla hyvinvointivaltion yhteishyvää ja reaalitaloutta edesauttavia kehityslinjoja ja toisaalta palvelee liikaa länsieliitin rahatalousparasiittisten intressien mukaisia neofeodaalistamisen skenaarioita. Työperäinen maahanmuutto voi esim. olla troijan hevonen siinä tapauksessa, jossa eliitin neofeodaalistava terrori kohdistuu palkkojen alentamiseen ja työvoiman muuttamiseen orja- ja pakkotyömuotoon. Toisaalta Vihreillä on tässä myös sosiaalista omaatuntoakin havaittavissa, mutta voiko sen sisältö toteutua kunnolla, jos ei samalla täysin kyseenalaisteta joka osaltaan länsieliitin nykyhegemoniaa?... Ei taida toteutua.
Lainaus: "Uusiutuvan energian vallankumous:
"• Nostetaan uusiutuvan energian osuus vähintään 60 prosenttiin vuoteen 2030
mennessä.
• Lisätään kotitalousvähennyksen suuruutta kotitalouksien vähähiilisiin
energiainvestointeihin.
• Ohjataan valtion taseesta rahoitusta kestävän uusiutuvan energian rahastoon,
joka rahoittaa kotimaisten uusiutuvien energiamuotojen käyttöönottoa.
• Sanotaan päättäväinen ”kyllä” uusiutuvalle energialle ja energiatehokkuudelle,
”ei” riskialttiille ja kalliille, ulkomaiseen osaamiseen nojaavalle ydinvoiman
lisärakentamiselle.
• Ulotetaan syöttötariffi myös pienimuotoiseen uusiutuvaan energiaan, taataan
verottomuus piensähköntuotannolle sekä poistetaan hallinnolliset esteet tuulija
aurinkovoiman tieltä.
• Siirrytään nettolaskutukseen, jossa pientuottaja maksaa vain kuluttamansa
ja tuottamansa energian erotuksesta.
• Kehitetään älykästä sähköverkkoa, joka tasaa kulutushuippuja ja vähentää
varavoimalaitosten tarvetta.
• Parannetaan koko yhteiskunnan energiatehokkuutta erityisesti rakentamisessa
ja yhdyskuntasuunnittelussa.".

---> Malthusilaisen ajattelutavan liiallisuudesta melkein jokaisen puolueen kohdalla oli jo kommenttejani yllä, mutta lisättäköön tässä, että Vihreillä noiden uusiutuvien energiamuotojen promotointi on hieman vähemmän panikoivaa kuin juuri Itsenäisyyspuolueella eli siten siinä on hieman enemmän realismia mukana.
Lainaus: "Vihreä Teollisuuden ja palvelujen renessanssi:
• Tehdään teollisuusstrategia, jonka tavoitteena tehdä Suomesta johtava maa
puhtaan teknologian alalla ja biotaloudessa.
• Modernisoidaan julkinen sektori digitalisaation ja avointen tietoratkaisujen
avulla. Uudistuksilla julkinen sektori tuottaa ihmisille parempia ja joustavampia
palveluja vähemmällä luonnonvarojen kulutuksella sekä luo edellytyksiä uudelle
yritystoiminnalle.
• Edistetään EU:n kunnianhimoisia kiertotaloustavoitteita ja vauhditetaan
kansallisella ohjelmalla Suomen siirtymistä kiertotalouteen, jossa ihmisten
paras mahdollinen hyvinvointi saadaan aikaan pienimmällä mahdollisella
materiaalien kulutuksella.
• Valjastetaan julkiset hankinnat vauhdittamaan vihreään talouteen siirtymistä.
Kuntien ja valtion investoinneista on tehtävä energia- ja materiaalitehokkuuden
ja puhtaan teknologian edelläkävijöitä kaikessa: niin valaistuksessa, ruoassa,
rakennusmateriaaleissa kuin energiassakin.".

---> Tämä ohjelmaosio voidaan liittää varsin samaan tapaan tuon "liiallinen malthusilainen ajattelutapa" -kritiikkini piiriin kuin monessa muussakin jo ilmenneessä kohdassa yllä. Tähdennän tässä sitä, kuinka LaRouche-liike vaatii infrastruktuurin ja reaalitaloustuotannon luomisessa korkeita energiatiheyksiä, jotta teollinen hyvinvointi pystyy toteutumaan kollektiivisesti neorenessanssillista yhteishyvää kaikille jakaen ja ihan universaalisti ilmenevän antientrooppisen evoluution luomistyönä ihmisen tahdonalaisen kehittymisen kautta.
Lainaus: "Ympäristö ykköseksi
• Pysäytetään luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen
vuoteen 2020 mennessä laajentamalla luonnonsuojelualueiden verkostoa.
• Nopeutetaan metsiensuojelun Metso-ohjelmaa ja toteutetaan soidensuojelun
täydennysohjelma alkuperäisessä laajuudessaan.
• Täydennetään kansallispuistoverkkoa Suomen 100-vuotisjuhlien kunniaksi
esimerkiksi Porkkalan ja Käsivarren Suurtunturien uusilla kansallispuistoilla.
• Pidetään järkähtämättä kiinni Suomen viimeisistä vapaana virtaavista koskista
ja niitä suojelevasta koskiensuojelulaista, joka on Suomen luonnonsuojelun
merkittävimpiä saavutuksia. Haudataan Kollajan ja Vuotoksen luontoa tuhoavat
tekoallashankkeet lopullisesti.
• Puretaan vaelluskalojen kulkuesteitä ja velvoitetaan vesivoimayhtiöt rakentamaan
toimivat, luonnonmukaiset kalatiet.
• Torjutaan vesien rehevöitymistä tehostamalla ravinteiden kierrätystä
ja vähentämällä kuormitusta.
• Turvataan itsenäinen ja vahva ympäristöhallinto, joka pystyy puolustamaan
oikeutta puhtaaseen ympäristöön.
• Vaaditaan kaivosteollisuudelta vastuullisuutta sekä paikallisten ihmisten,
muiden elinkeinojen ja ympäristön kunnioittamista. Tähän päästään tiukentamalla
kaivoslain intressivertailua sekä ottamalla käyttöön louhintavero ja kunnallinen
veto-oikeus kaivoksen perustamiseen.
• Tehdään eläinten oikeuksia vahvistava eläinsuojelulain uudistus.
• Poistetaan ympäristölle haitallisia tukia ja ohjataan kannustimia puhtaisiin
kotimaisiin ratkaisuihin.
• Suojellaan arktista luontoa ja ajetaan kansainvälistä täyssuojelua
herkälle arktiselle napa-alueelle.".

---> Vaikka Vihreilläkin siis on tuota liiallista malthusilaista ajattelutapaa ympäristöpolitiikassa, niin toki ympäristöstä huolenpito on tärkeää ja tässä ohjelmaosiossa Vihreillä on sitä varten monta hyvää toimenpide-ehdotusta. Ihminen on siis sekä riippuvainen luonnosta että pystyy muokkaamaan sitä tahdonalaisesti itselleen paremmiksi yhteisöolosuhteiksi. Sen tasapainoa ja kehitystä on toki tarkasteltava ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksen optimaalisena kokonaisuutena, jotta mm. juuri ihmisen riippuvuus luonnosta ei vaarannu - Sen ei pidä kuitenkaan tarkoittaa liiallisesti teollisen hyvinvoinnin syyllistämistä länsieliittiä palvelevana neofeodaalistamiskierteenä. On osattava hylätä liika jumittuminen entropian rooliin olosuhteissamme eli mm. termodynamiikan toisen pääsäännön universaali kattavuus on osattava nähdä osaltaan vääristävänä harhana ja länsieliitin intressejä palvelevana huijauksena.
Lainaus: "Ilmastonmuutoksen torjunnan edelläkävijäksi:
• Tavoitellaan vähintään 55 prosentin päästövähennyksiä Suomessa ja EU:ssa
vuoteen 2030 mennessä.
• Ajetaan kansainvälisissä neuvotteluissa ilmastotieteen mukaisia kunnianhimoisia
päästövähennyksiä kaikille maille, jotta lämpötilan nousu saadaan pysäytettyä
kipurajalle alle kahteen asteeseen.
• Toteutetaan riittäviä päästövähennyksiä kaikilla yhteiskunnan aloilla ja tehdään
Suomesta hiilineutraalien palvelujen ja teknologian edelläkävijä. Ilmastolaki on
tehokas työkalu tämän saavuttamiseksi.
• Tehdään Suomesta vuoteen 2050 mennessä hiilineutraali maa, jossa on
luovuttu öljyn, hiilen, turpeen ja maakaasun käytöstä sekä siirrytty uusiutuviin
energiamuotoihin.
• Siirretään Suomi raiteille: koko maan kattaviin, hyviin ja nopeisiin
rautatieyhteyksiin sekä Tampereen ja Turun ratikoihin ja pääkaupunkiseudun
Raide-Jokeriin.
• Aloitetaan liikenteen päästöjen suuri pudotus: käynnistetään siirtymä
sähköautoihin ja biokaasun käyttöön liikenteessä, annetaan nollapäästöautoille
nollaverot.".

---> Tämä on jo varsin paljon toistoa edellä mainittuun, joten siihen pätee sama kritiikkini liiallisesta malthusilaisesta ajattelutavasta.
Lainaus: "Sosiaaliturvan uudistus perustuloksi:
• Tehdään seuraavasta hallituksesta perustulohallitus, joka uudistaa
suomalaisen sosiaaliturvan tälle vuosisadalle.
• Aloitetaan uudistus toteuttamalla ensin perustulokokeilu, jonka tuloksia
hyödyntäen valmistellaan koko maassa käyttöön otettava perustulomalli.
• Jatketaan samalla määrätietoisia askelia nykyisen sosiaaliturvan sisällä
kohti perustuloa: Parannetaan asumistukea ja korotetaan toimeentulotuen
etuoikeutettua tuloa niin, etteivät pienet työtulot leikkaa tukia. Jatketaan tiellä
kohti sosiaaliturvaa, joka on jokaisen henkilökohtainen oikeus, ja poistetaan
puolison tai vanhempien tulojen vaikutus niistä etuuksista, joihin ne vielä
vaikuttavat.".

---> Tämä on varsin yhtenevää sekä Vasemmiston että Itsenäisyyspuolueen em. vastaavien teesien kanssa, joten pääosiltaan katson tämän hyväksi ja kannatettavaksi.
Lainaus: "Eriarvoisuus historiaan:
• Kavennetaan tulo- ja varallisuuseroja.
• Vähennetään lapsiperheköyhyyttä köyhille lapsiperheille kohdennetuilla toimilla.
• Parannetaan yksin asuvien asemaa tukemalla pienten ja kohtuuhintaisten
asuntojen tuotantoa.
• Yhdenvertaistetaan lainsäädäntöä, joka nykyisellään kohtelee yksin asuvia
epätasa-arvoisesti yhdessä asuviin verrattuna.
• Torjutaan asunnottomuutta ja lisätään kohtuuhintaista sosiaalista
asuntotuotantoa.
• Niin paljon kuin Suomessa onkin tehtävää, emme saa sulkea silmiä ja ovia
niiltä, joiden asiat ovat paljon huonommin. Torjutaan äärimmäistä köyhyyttä ja
eriarvoisuutta maailmassa. Tehdään Suomesta vihdoin vastuullinen pohjoismaa ja
siksi nostetaan kehitysyhteistyön määrärahat YK:ssa määriteltyyn 0,7 prosenttiin
bruttokansantulosta.
• Taistellaan naisten alhaisempia tuloja, miesten syrjäytymistä, sukupuoltaan
korjaavien pakkosterilointia ja muita sukupuolittuneita ongelmia vastaan.
• Poistetaan syrjintää lainsäädännöstä uudistamalla translaki ja hyväksymällä
äitiyslaki.
• Toteutetaan uusi perus- ja ihmisoikeusohjelma, jolla puretaan eriarvoistavia
rakenteita ja taataan yhdenvertaisuus niin miehille, naisille kuin kaikille
vähemmistöillekin.".

---> Sosiaalinen omatunto on ollut Vihreillä perinteisesti kehittynyttä ja ilmenee tässäkin kaikkien puolueiden kesken parhaimpien joukossa - On kuitenkin tässäkin tähdennettävä sitä vaaraa, joka pesii sosiaalisen konstruktion mätänemisessä länsieliitin neofeodaalistavien ja taloususkonnollisten intressijunttaamisten takia. Koska Vihreät eivät täydellisesti kyseenalaista ohjelmansa perusteella länsieliitin imperiaalirakenteita (kuten EU:n ja euron rooleja siinä), niin siksi ko. ohjelmaosioonsa liittyy piilevää vaaraa olla länsieliitin asiamies huonolla tavalla seuraavassakin eduskunnassa varsinkin, jos Vihreät päätyvät hallitukseen...
Lainaus: "Tasavertainen ja toimiva terveydenhuolto kaikille:
• Viedään maaliin sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus niin että raha, palvelut
ja vastuu potilaasta kootaan vihreiden jo vuonna 2010 esittämän mallin mukaan
riittävän vahvojen alueiden vastuulle. Näin oikea hoito saadaan oikeille ihmisille
oikeaan aikaan.
• Puretaan raja-aidat perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon väliltä,
yhdistetään ne saman tahon vastuulle ja vahvistetaan perusterveydenhuoltoa.
• Puretaan samoin raja-aidat sosiaali- ja terveydenhuollon väliltä, varsinkin
kun kyse on terveyspalveluihin tiiviisti kytkeytyvästä sosiaalihuollosta, kuten
vanhuspalvelut, mielenterveyspalvelut, päihdepalvelut ja vammaispalvelut.
• Lisätään matalan kynnyksen ennaltaehkäiseviä palveluja, niin että ongelmat
havaitaan varhaisessa vaiheessa. Näin ongelmiin saa apua ennen kuin on tarvetta
kalliille erikoissairaanhoidolle tai vaativalle sosiaalihuollolle.
• Tuodaan palvelut lähelle uusilla ratkaisuilla kuten terveyskioskeilla ja -busseilla
ja sähköisiä palveluja kehittämällä.".

---> Tuossa ohjelmaosiossa on monia edistyksellisiltä kuulostavia asioita, mutta ne taitavat taantua enemmän näpertelyn kaltaisiksi, jos samalla ei kyseenalaisteta ko. länsieliitin hegemonian haitallisuutta kokonaan - Tätä täytyy näemmä tähdentää monta kertaa ja jatkuvasti. Tämä kyseenalaistamattomuuden asia myös terveydenhuollon ylläpidossa ja sote-uudistuksen etenemään jättämisen yhteydessä korjailuineenkin koskee yllä havaittuun tapaan siis myös SDP:n ja Keskustankin vastaavia teesejä melko samalla tavalla Vihreiden ohjelman kanssa.
Lainaus: "Maailman paras koulu:
• Mullistetaan koulutus digitaalisen maailman tuomilla uusilla opetus ja
oppimismenetelmillä.
• Hyödynnetään uutta teknologiaa opetuksessa niin, että se tuo kouluihin entistä
yksilöllisemmät ja hauskemmat oppimisen tavat.
• Päivitetään opetussisällöt vastaamaan tulevaisuuden tarpeisiin.
• Lisätään avointen ja sähköisten oppimateriaalien käyttöä kaikilla asteilla.
• Otetaan oppilaat ja opiskelijat aidosti mukaan omaa oppilaitostaan koskevaan
päätöksentekoon.
• Huolehditaan opettajien työssä jaksamisesta ja täydennyskoulutuksesta.
• Varmistetaan koulujen sosiaalityön resurssit, lisätään vertaissovittelua
ja annetaan kouluille välineet poistaa kiusaaminen kouluista.".

---> Koulutuksen uudistaminen on toki hyvä asia, jos se tähtää entistä valveutuneempaan ja yhteishyvän, kulttuurin sekä teollisen hyvinvoinnin kannalta yhä osaavampaan väestöön - Huomattava vaara on siis kuitenkin myös tässä, jos ei samalla kyseenalaisteta länsieliitin hegemoniasta myös informaatiota manipuloivia tendenssejä; valtamedian vääristävä ja tarkoitushakuinen propaganda länsieliitin intressejä palvellen on jo tästä selvä vaaran merkki. Mitä siis tarkoittaa esim. "opetussisältöjen tulevaisuuden tarpeisiin päivittäminen" - Onko siinä vaaraa juuri taipua yhtäältä valtamedian luoman maailmankuvan vääristymiin länsieliitin imperiaali- ja taloususkontomissiota palvellen ja toisaalta taantua tuon em. liiallisen malthusilaisen ajattelutavan ikeeseen varsinkin tässä Vihreiden osalla?... Taitaa olla.
Lainaus: "Maksuton ja tasa-arvoinen koulutus:
• Pidetään koulutus tasa-arvoisena ja maksuttomana –
ehdoton ei lukukausimaksuille.
• Luovutaan ylioppilaskokeiden koemaksuista ja otetaan tavoitteeksi
maksuttomat toisen asteen oppikirjat ja materiaalit.
• Varmistetaan että teknologiasta ei tule kuilua oppilaiden välille:
digitaaliset oppimisvälineet eivät saa jäädä kiinni vanhempien tuloista.
• Taataan jokaiselle peruskoulun päättävälle nuorelle paikka toisen asteen
koulutuksessa.
• Helpotetaan siirtymiä koulutuspolkujen välillä eri koulutusasteilla.
• Nostetaan erityistuella haasteellisessa ympäristössä toimivia oppilaitoksia
muiden tasolle.
• Korotetaan opintotukea siten, että se mahdollistaa täysipäiväisen opiskelun.".

---> Edellisen osion kommenttini voidaan siirtää osaltaan koskemaan myös tätä osiota. Lisättäköön kuitenkin, että dynamiikan tehostaminen oppimisympäristöissä rakenteita ja teknologiaa parantamalla on toki hyvä ja kannatettava asia.
RKP vaaliohjelma >>
Lainaus: "Kannattelemme kaikki maatamme - valtion talous on meidän vastuullamme:
Haluamme
- saada tulevan vaalikauden aikana julkisen talouden tasapainoon, katkaista velkaantumisen ja toteuttaa niiden läpiviemiseen tarvittavat
uudistukset
- luoda kasvulle tarvittavaa taloudellista liikkumavaraa budjetinsisäisten uudelleenjakojen ja selkeämpien priorisointien kautta
- luoda edellytykset vahvoille ja toimintakelpoisille kunnille
- helpottaa kuntien työtaakkaa kevyempien ja joustavampien normitusten kautta
- uudistaa hallintoa päällekkäisyyksien välttämiseksi, lisätä asiakaslähtöisyyttä ja tehdä toimintamenetelmistä taipuisempia, läpinäkyvämpiä
ja päämääräkeskeisempiä
- vähentää valtion omistusta strategisesti vähemmän tärkeissä yhtiöissä ja käyttää myyntivoitot tutkimukseen, kehitykseen, infrastruktuuriin
ja kasvua lisääviin investointeihin
- keskittyä korkealaatuisiin palveluihin ja ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin tulonsiirtojen sijaan
- varmistaa kansalaisten oikeusturva ja pitää huolta siitä, että poliiseilla, syyttäjillä ja tuomioistuimilla on riittävät resurssit.".

---> RKP:n poliittinen ohjelma tässä osiossa muistuttaa varsin paljon Kokoomuksen vastaavia teesejä - Eli monet hyvältä kuulostavat asiat ovat piilevästi julkisen sektorin roolia pienentäviä, joka toimii länsieliitin yksityisen rahanvallan ja imperialismin kasvattamisen hyväksi. RKP:lle kelpaa kuitenkin oikeus- ja tuomiojärjestelmän voimistaminen, missä puolestaan piilee länsieliitin ko. imperiaalirakennetta varten luotavan poliisivaltiotyrannian vaara.
Lainaus: "Tarvitsemme lisää työpaikkoja - työn ja yrittäjyyden puolesta:
Haluamme
- että työ olisi ihmisen itsensä elättämisen lähtökohta ja että työn vastaanottaminen olisi aina kannattavaa
- korottaa perus- ja tulonhankkimisvähennystä laskeaksemme työn vastaanottamisen kynnystä
- pitää yhteisöverotuksen kilpailukykyisellä tasolla
- että työn, eläkkeiden ja yrittämisen verotaakkaa ei lisättäisi, vaan että suomalaisten ostovoima säilytettäisiin ja sitä jopa vahvistettaisiin
- vahvistaa kuluttajien asemaa ja heidän valinnanvapauttaan suosimalla kaupan ja palveluiden vapaata kilpailua ja vastustaa ratkaisuja,
jotka edesauttavat jonkun tai joidenkin toimijoiden pääsyä monopoliasemaan
- vähentää verotuksen progressiivisuutta; verotettavan täytyy saada itselleen vähintään puolet siitä, mitä hän ansaitsee
- nostaa kotitalousvähennyksen määrää vähintään 3000. euroon henkilöä kohden vuodessa ja lisätä sen käyttötarkoituksia ihmisten
arkipäivän helpottamiseksi; samalla taistelemme harmaata taloutta vastaan ja mahdollistamme työpaikkojen syntymisen
- varmistaa, että ei-pörssinoteerattujen yritysten osinkoverotus on vastaisuudessa suhteessa yrittäjien riskien ottamiseen
- uudistaa perintöveron niin, että se tulevaisuudessa korvataan luovutusverolla vasta silloin, kun perintö realisoidaan
- korottaa yritysten arvonlisäveroskaalan ylärajaa 50 000 euroon
- luoda lisää työpaikkoja jo olemassa oleviin yrityksiin ja houkutella useampia palkansaajia ryhtymään yrittäjiksi ja työnantajiksi
- että yrityskoulutusta tarjotaan peruskoulutuksessa ja toisella asteella, samalla kun korkeakoulujen tulisi tarjota mahdollisuutta
opiskella yrittäjyyttä kaikissa koulutusohjelmissa
- nostaa julkisen sektorin tuottavuutta edellyttämällä järjestelmällistä innovaatiokykyä ja kielitaitoa julkistalouden ostoneuvottelujen
yhteydessä
- parantaa pienten yritysten ja elinkeinonharjoittajien mahdollisuuksia julkistalouden kanssa käytävien neuvottelujen yhteydessä,
esimerkiksi jakamalla suuret tilaukset pienempiin osiin ja ottamalla huomioon kuljetuksista ja etäisyyksistä johtuvat ympäristövaikutukset
- tehdä Suomesta houkutteleva maa ulkomaisille investoinneille ja pitää huolta siitä, että ulkomaisia yrityksiä kohdellaan tasavertaisesti
suomalaisten yritysten kanssa. Yhteydenpidot ulkomaisten sijoittajien kanssa tulee koordinoida ja aktivoida eri tahojen yhteistyönä
- poistaa tarveharkinta ulkomaisen työvoiman palkkaamisen osalta
- yhdistää ja suunnata yhteiskunnan yritystuet niin, että ne suosivat kasvuyrityksiä ja innovaatioiden kaupallista hyödyntämistä
- lisätä kansallisia panostuksia tutkimus- ja kehitystyöhön
- että yritykseen jäävän tulon verotus lykätään siihen asti, kunnes tulo jaetaan omistajille
- että yksityisille elinkeinonharjoittajajille (yritykset, joilla on oma nimi) myönnetään yritysvähennys, jolloin vain osa toiminnan tuloksesta
(95 %) olisi veronalaista tuloa
- parantaa yrittäjien sosiaaliturvaa.".

---> RKP:n tämä ohjelmaosio muistuttaa myös hyvin paljon Kokoomuksen teesejä huolimatta joistakin ihan hyvistäkin kehitysehdotuksistaan (mm. rakenteiden tehostaminen ja harmaan talouden kontrolli) - Tässä sisällössä piilee kuitenkin Kokoomuksen tapaan länsieliitin rahatalousparasiittia ja imperialismia palvelevat komponentit, joita ovat mm. veroprogression kieltäminen (eliitti on pidettävä aisoissa mm. verotuksella), työvoiman ehdollistaminen neofeodaaliseen muotoon ("työpaikan vastaanottaminen aina kannattavaa" eli ilmeisesti osallistavan muotoisena palkattomana orjatyöversionakin), ulkomaisten sijoittajien kyseenalaistamaton paapominen, kaupan ja palveluiden vapaa kilpailu (eli eliitin rahatalousparasiitin ikeeseen asettaminen ja siksi myös ilmeinen TTIP-sopimuksen kannattaminen) ja yritysten verotuksen uudistaminen suurpääomaa vapauttavaan ja palvelevaan muotoon (Viron yritysverotusmalli).
Lainaus: "Sen, joka voi ja jaksaa, täytyy saada tehdä työtä pidempään:
Haluamme
- panostaa työelämän hyvinvointiin niin, että yhä useammilla henkilöillä on mahdollisuus pidentää työuraansa
- kehittää työterveydenhuoltoa, elämänmittaista oppimisprosessia ja pyrkiä luomaan joustavampia työaikoja
- pidentää työuria jo ehdotetun eläkeiän nostamisen myötä ja mahdollistaa todellisen eläköitymisiän myöhentämisen
- mahdollistaa sen, että eläkeläiset voivat kykyjensä ja halujensa mukaan osallistua työelämään ilman, että se vaikuttaa miinusmerkkisesti
heidän tuloihinsa
- tarkastella eläkeratkaisua tasa-arvonäkökulmasta ja pyrkiä siihen, että sekin osaltaan kannustaisi pidempiin työuriin
- tehdä työtä sen hyväksi, että työvoimatoimisto ryhtyy aktiivisiin toimenpiteisiin heti työttömyys- tai lomautusjakson alussa
- kehittää työttömien toimeentulotukea niin, että heille on aina taloudellisesti kannattavampaa ottaa vastaan työtä ja että heidän
aktiivisuutensa palkitaan
- kehittää työttömyysturvaa niin, että työttömyyskorvausta korotetaan ja sen maksamisaikaa lyhennetään
- kilpailuttaa ja kehittää työnvälitystä siten, että olemassa olevia rekrytointi- ja työllistämisosaamista hyödynnetään nykyistä paremmin
- vähentää rakenteellista työttömyytta ja parantaa yli 55-vuotiaiden mahdollisuuksia pysyä pidempään työelämässä siten, että työ-
nantaja kantaa suuremman vastuun lisäkoulutuksesta ja korottamalla työnantajan osuutta eläkeputken kustannuksista
- luoda houkuttimia vanhempien työntekijöiden pitämiseksi työelämässä
- kehittää sellaisten työntekijöiden mahdollisuutta pysyä tai palata työelämään, joilla on vain osa työkyvystä jäljellä, esimerkiksi
lisäämällä oikeutta osa-aikatyöhön terveys- tai sosiaalista syistä
- tehdä työtä sen hyväksi, että yritykset voisivat itse neuvotella työajoista
- antaa useammille nuorille mahdollisuus kesätyöhön ja työkokemuksen keräämiseen käyttämällä kesäseteleitä, jotka korvaavat osan
työnantajien kustannuksista
- parantaa nuorille suunnattujen palveluiden ja hoidon koordinointia ja kerätä ne yhteen paikkaan
- varmistaa nuorisotakuun läpivienti sekä huolehtia siitä, että etsivälle nuorisotyölle ja nuorisoverstaille suunnataan riittävästi varoja
- pitää huolta siitä, että kaikki nuoret saavat vähintään toisen asteen tutkinnon suoritetuksi ynnä luoda sellaisen oppisopimuskoulutuksen,
jossa nuoret saavat työpaikan ja ammattikoulutuksen oikealla työpaikalla
- vähentää miesten ja naisten välisiä palkkaeroja työmarkkinaosapuolten keskenään sopimilla, sitovilla toimenpiteillä, joiden päämääränä
on sama palkka samasta työstä
- lisätä työelämän yksilöllisten palkkaneuvottelujen käytäntöä.".

---> Työvoimapolitiikan uudistaminen rakenteita tehostamalla olisi muutoin osaltaan hyvä asia, mutta tässä piilee siis vaaraa länsieliitin neofeodaalistavan prosessin ikeeseen taipumisena, koska RKP ei ollenkaan kyseenalaista työurien pidentämisen pakkomiellettä osana rahatalousparasiitin aiheuttamaa julkisen sektorin ja yhteisön rappiota; muka työn tehostaminen ja tuo ns. neofeodaalistaminen olisi ratkaisu talousongelmiin, kun oikeasti ne ongelmat on aiheuttanut keskeisesti länsieliitin oligarkkinen ja rahatalousparasiittinen talousjärjestelmä ja siinä pankkien - pörssien finanssikeinottelu ja selkeä rikollisuuskin > RKP siis kieltää länsieliitin taloususkontohaitallisuuden olemassaolon ja projisoi sen sijaan ko. eliitin aiheuttamien ongelmien syyt virheellisesti tavallisen väestön niskaan. Tämä on selkeä merkki huonoista aikeista!
Lainaus: "Osaaminen ja koulutus - Suomen valttikortit:
Haluamme
- että koulu on turvallinen ja viihtyisä paikka sekä oppilaille, opettajille että muulle henkilökunnallekin
- kehittää oppilaiden vaikutusmahdollisuuksia sekä vahvistaa koulun ja kodin välistä yhteyttä
- tehdä työtä sen hyväksi, että koulu huomioi yksilöiden erilaiset oppimistavat; se edellyttää joustavia opetusmenetelmiä, jotka tukevat
sekä niitä, joilla on erityistarpeita, kuin niitäkin, jotka oppivat nopeasti
- luoda luovan kouluympäristön, joka vahvistaa oppilaiden ja opiskelijoiden ilmaisukykyä, sosiaalisia taitoja ja luomisvoimaa
- tukea e-osaamista tasavertaiselta pohjalta
- aikaistaa kielten opetusta sekä lisätä panostusta kielikylpyihin, kielisuihkuihin ja muihin, toimiviin kielten oppimismenetelmiin
- vahvistaa monipuolista kieltenosaamista panostamalla suullisiin valmiuksiin
- tehdä koulusta tasa-arvoisen niin että oppilaat uskaltavat tehdä opiskelu- ja ammatinvalintansa perinteisten roolimallien niihin
vaikuttamatta
- tehdä työtä sen hyväksi että tasa-arvo- ja sukupuolinäkökohdat tulevat olemaan osa opettaja- ja lastentarhanopettajakoulutusta ynnä
opettajien lisäkoulutusta
- opiskeluajan lyhentämiseksi kehittää sisäänpääsykäytäntöjä ja opintojen aikaista opinto-ohjausta
- varmistaa yhtenäinen ja vahva, toisen asteen ruotsinkielistä koulutusta tarjoava ja sitä ylläpitävä rakenne
- turvata toisen asteen koulutuksen alueellinen tarjonta
- tiivistää ja tehostaa yhteistyötä korkeakoulujen välillä - myös kansainvälisesti - yhä paremman laadun saavuttamiseksi
- nopeuttaa työmarkkinoille astumista vahvistamalla kandidaattitutkinnon asemaa ja uudistamalla työelämän kelpoisuusvaatimuksia
niin että käytäntömme vastaavat kilpailija- ja vertailumaidemme käytäntöjä
- että aikuis- ja jatkokoulutuspalvelut vastaisivat työmarkkinoiden tulevia tarpeita
- varmistaa, että kokopäiväopiskelua voidaan harjoittaa kautta vuoden kehittämällä tentti- ja opintojenohjausjärjestelmiä korkeakouluissa
ja yliopistoissa
- houkutella Suomessa tutkinnon suorittaneita opiskelijoita jäämään maahamme poistamalla oleskeluluvan tutkinnon jälkeisen
kuuden kuukauden rajan
. turvata kolmannen sektorin toimintamahdollisuudet verovapaudella ja välttämällä lupa- ja ilmoituskäytäntöjä rasittavaa byrokratiaa
- luoda edellytyksiä tasavertaisten ja tasa-arvoisten mahdollisuuksien tarjoamiseksi urheilun ja muiden vapaa-ajanharrastusten parissa
- säilyttää suomenruotsalaisen kuurojenkielen aseman toteuttamalla uuden toimintaohjelman.".

---> Tässä pätee sama kuin monessa kohdassa ylläkin mainittu - Koulusysteemin ja oppimismenetelmien uudistaminen on kunnolla hyvä asia vain, jos sen ohella kulkee riittävästi länsieliitin maailmankuvan ja taloususkonnon kyseenalaistaminen kaikilta osin. Ja sen kera halutaan oikeasti valveutuneempaa väestöä eikä opitun valveutumattomuuden tilaa eli aivopesua. Koska RKP ei sellaista tee, niin tämänkin osionsa hyvätkin pointit mitätöityvät näpertelyksi ja epäoleellisuuksiksi.
Lainaus: "Välitämme toisistamme - vastuu ja hyvinvointi kuuluvat yhteen:
Haluamme
- tehdä työtä koko maan käsittävän korkealaatuisen sosiaali- ja terveydenhuollon puolesta; hoitoa on saatava sekä suomeksi että ruotsiksi
- kehittää hoitopalveluiden vapaata valintaa siten, että julkinen puoli asettaa laatuvaatimukset, joiden piiriin esimerkiksi ruotsinkieliset
palvelut kuuluvat, ja hoitaa palveluiden lupamenettelyt, kun taas raha seuraa asiakasta
- parantaa sosiaali- ja terveydenhuollon lähipalveluita uusien työmenetelmien avulla ja lisätä niiden saatavuutta esimerkiksi sähköisillä
ratkaisuilla sekä mobiilipalveluilla
- tehdä työtä sen hyväksi että kaikki saisivat asua kotona niin kauan kuin haluavat ja voivat kehittämällä kotihoitoon ja kotisairaanhoitoon
uusia, toimivia ratkaisuja
- panostaa ennaltaehkäisevään toimintaan terveyden-, sairauden- ja mielenterveyshuollon alueilla; terveyttä edistävät investoinnit
säästävät sekä taloudellisia resursseja että vähentävät inhimillistä kärsimystä
- suosia vanhusten fyysistä, psyykkistä, sosiaalista ja kognitiivista toimintakykyä ja terveyttä sekä torjua ennakolta seniorien yksinäisyyttä
kolmannen sektorin kanssa tehtävän, aktiivisen yhteistyön kautta
- huomioida yksinasuvien henkilöiden tilanne paremmin sekä yhteiskuntasuunnittelussa että lainsäädännössä
- siirtää omaishoitajille maksettavat korvaukset Kelan maksettaviksi
- kehittää jaksottaishoitoa ja helpottaa omaishoitajien työtä kodeissa niin, että he pystyvät käyttämään kolme lakisääteistä vapaapäiväänsä
- varmistaa, että vaikeasti sairaat vanhukset voivat joustavasti saada tarvitsemaansa laitoshoitoa
- taata, että uudella vanhustenhoitolailla ja kunnallisilla seniorineuvostoilla on tärkeä asema seniorien hoivapalveluiden kehittämisessä
- tehdä työtä täysipainoisen eläkeläiselämän hyväksi ennustettavissa olevan ja pitkäjännitteisen eläkejärjestelmän avulla samoin kuin
tarjoamalla heille mahdollisuudet harrastuksiin ja yhteisöllisyyteen
- toteuttaa tekniikka- ja IT-järjestelmä, joka kattaa koko hoitoketjun
- parantaa mielenterveyspalveluiden saatavuutta ja kattavuutta
- turvata lapsiperheiden pääsyn terapia- ja tukipalveluihin
- tehdä perhepoliittisen kokonaisuudistuksen, joka yhdistää perhevapaajärjestelmän, lain esikoulusta, vanhemmuuden kustannusten
jakamisen ja kodinhoidon tuen - tavoitteena on lisätä tasa-arvoisuutta
- panostaa pari- ja läheissuhdeväkivaltaa vastaan tehtävään työhön, lisätä turvakotien määrää ja turvata niiden toimintaedellytykset
- panostaa lapsiperheiden ennaltaehkäisevään hoitoon ja tukitoimenpiteisiin avohoidon piirissä huostaanottojen minimoimiseksi
- panostaa ennaltaehkäisevään ja etsivään nuorisotyöhön syrjäytymisen estämiseksi
- antaa passittomille oikeuden terveydenhuoltoon ja koulutukseen
- kehittää asiakas- ja lääkemaksuja kustannusneutraalin uudelleenjaon kautta; sen seurauksena tietyt asiakasryhmät vapautetaan
kokonaan maksuista
- luoda ratkaisuja, jotka tukevat liikuntarajoitteisten henkilöiden osallistumista koulutukseen, työelämään ja harrastustoimintaan.".

---> RKP:lläkin on toki hyvää sosiaalista omaatuntoa havaittavissa tämän ohjelmaosionsa puitteissa, mikä on yllättäen varsin paljon samaa kuin on myös Vasemmistolla ja Vihreilläkin. Kuten vaarana olen tähdentänyt, niin tätäkin on katsottava kontekstissa länsieliitin nykyhegemoniaan - Ihmisen toimintakuntoa ja osaamisen nousua voi varjostaa tässä suhtautuminen ihmisyyteen ja työvoimaan eliitin rahatalousparasiittia palvelevana plantaasiajatteluna > neofeodaalinen epäyhteiskunta. RKP:llä tämän vaaran korostuminen johtuu juuri siitä, kun he eivät kyseenalaista länsieliitin taloususkonto- ja imperiaalirakenteita sekä keinottelumenetelmiä pankki-pörssitoiminnassa.
Lainaus: "Kotimme on Pohjoismaissa ja Euroopassa:
Haluamme
- EU-politiikkamme kautta keskittyä parempaan kilpailukykyyn suosimalla keksintöjä, kehittämällä sisämarkkinoita ja digitaalista agendaa
- lisätä tutkimus- ja koulutusmäärärahoja EU:n budjetissa
- solmia merkittäviä vapaakauppasopimuksia viennin ja kaupan piristämiseksi
- saada voimaan liha- ja maitotuotteiden alkuperämaamerkinnät parantaaksemme elintarvikkeiden turvallisuutta
- säätää EU:ssa yhteisöverolle minimitaso verokilpailun vähentämiseksi
- toteuttaa pankkiunionin kaikissa maissa samanlaisena niin, että kaikkien pankkien kontrolli toimii, sekä luoda kriisinpurkumekanismin
talousvaikeuksien varalle
- että kestävä ympäristö- ja ilmastopolitiikka nähtäisiin uusien työtilaisuuksien potentiaalisena luojana ja yritystoiminnan kehittäjänä
- toteuttaa yhteinen, eurooppalainen energiapolitiikka omavaraisuuden varmistamiseksi
- että kansalliset tulkinnat yhteisistä asetuksista ja suosituksista luovat tasavertaiset edellytykset koko EU:n alueella, myös suomalaisille
toimijoille
- tehdä työtä yhteisen pohjoismaisen agendan luomiseksi naapurivaltioyhteistyössä ja EU:n sisällä.".

---> RKP:n rooli länsieliitin intressien asiamiespuolueena ilmenee juuri tämän osion EU-fiiliydessä. RKP manipuloi jopa tarkoituksellisesti tietoisuutta korostamalla EU:n roolia kuin se muka olisi länsimaisten arvojen mukaista hyvyyttä, vaikka asian tila on EU:n ja euron imperiaalirakenneluonteen takia päin vastoin todella haitallista tarvittavien sosiaalisen yhteishyvän, teollisen hyvinvoinnin ja kansallisvaltioperiaatteiden kannalta katsoen.
Lainaus: "Maailma pienenee - tarvitsemme toisiamme:
Haluamme
- kehitysyhteistyön pohjana olevan aina ihmisoikeudet, lasten ja naisten koulutukseen osallistumisen oikeuden tukeminen sekä
pyrkimys demokratiaan.
- tehdä työtä sen hyväksi että Suomi ja EU kehitysyhteistyössään tukevat maiden hallintojen kehittämistä hyviksi ja avoimiksi - sellaisiksi,
että ne toimivat korruptiota vastaan
- että kehitysavun tavoitetason tulisi olla 0,7 prosenttia bruttokansantuotteestamme
- luoda oikeudenmukaisen kauppapolitiikan, jonka tavoitteena on vahvistaa kehitysmaiden yritysilmapiiriä ja kauppaa, solmia yhteistyökumppanuuksia
Suomen ja kehitysmaiden elinkeinoelämän välille ja poistaa kaupan esteitä.
- tehdä työtä veropakolaisuutta vastaan rakentamalla selkeämmän säännöstön monikansallisten yritysten voittojen ja verojen maakohtaiselle
kirjanpidolle sekä varmistaa, että kansalliset viranomaiset saavat haltuunsa selvitykset yritysten omistajista ja edunsaajista
- että vastuu EU:n turvapaikka- ja pakolaispolitiikasta kannetaan yhdessä ja että vastuu jaetaan oikeudenmukaisemmin jäsenvaltioiden
välillä, - se edellyttää parempia mahdollisuuksia tulla EU:n alueelle laillisesti
- lisätä tuntuvasti Suomeen otettavien kiintiöpakolaisten määrää
- että oleskelulupakäytännöt olisivat oikeudenmukaiset, nopeat ja joustavat
- parantaa maahanmuuttajien kotoutumista kehittämällä kieltenopetusta, mahdollisuuksia tehdä työtä ja opiskella, asuntopolitiikkaa
ja terveydenhuoltoa
- tarjota kotouttamista sekä suomeksi että ruotsiksi
- kiinnittää erityishuomiota lasten ja naisten asemaan kriisitilanteissa YK:n päätöksen numero 1325 mukaisesti.".

---> Tässäkin on joitakin sosiaalista omaatuntoa ilmentäviä parannusehdotuksia, mutta liitettynä länsieliitin imperiaalisen agendan promotointiin niillä on vähemmän merkitystä toteutua käytännössä - Tämä siis ilmenee kaikilla puolueilla, jotka eivät kokonaan kyseenalaista länsi-imperialismin ja -taloususkonnon rakenteita ja menetelmiä.
Lainaus: "Rauha ja luotettavuus - Suomen turvallisuuden vuoksi:
Haluamme
- että Suomella on uskottava puolustus, jolle puolustusmäärärahojen korottamisen myötä taataan tarpeeksi laadukas materiaali
- syventää pohjoismaista puolustusyhteistyötä ja jatkaa Suomen ja Ruotsin puolustusvoimien integrointia; Uudenmaan Prikaatilla
on siinä keskeinen rooli
- tiivistää suomalais-ruotsalaista puolustusyhteistyötä entisestään - asevoimiemme pitkälle menevässä yhdistämisessä on suuri
potentiaali
- että parlamentaarinen työryhmä analysoi Suomen Nato-jäsenyyden plus- ja miinuspuolet
- että siviili- ja kriisinhallintaresursseista pidetään huolta - Suomen pitää myös vastaisuudessa olla aktiivinen rauhan ja demokratian
rakentaja
- että kaikkiin yli 19-vuotiaisiin naisiin otetaan yhteyttä ja heille jaetaan tietoa armeijasta, jotta kiinnostus vapaaehtoista asepalvelusta
kohtaan kasvaisi
- perustaa neljännen asevoimalajin kyberpuolustusta varten
- kunnioittaa Ahvenanmaan erityisasemaa demilitarisoituna maakuntana ja käyttää Ahvenanmaa-mallia kriisinhallinnan esikuvana.".

---> Turvallisuuspolitiikka on ollut RKP:llä jo pitkään russo- ja Putin-fobista, vaikka tässä ohjelmaosiossa sellaisen mainitseminen on jätetty piiloon - Kuitenkin tässä ilmenee siksi haitallista länsieliitin imperiaaliseen voimankäyttöön ja aggressiivisuuteen taipumista ja niiden puitteissa viimeaikaisia jopa sotarikollisia menetelmiä hyväksyvä asenne mm. Ukrainan kriisin suhteen. Tämä koskee myös Kokoomusta ja muitakin päättävän eduskunnan puolueita. Lisäksi NATO:n suuntaan promotointinsa näkyy myös osa-askeleena, jota tuo "ruotsalais-suomalainen puolustusyhteistyö" ilmentää.
Lainaus: "Maaseutu ja kaupunki - koko Suomen on oltava elinvoimainen:
Haluamme
- vahvistaa alueiden ja paikkakuntien kehittymismahdollisuuksia niiden omista erityispiirteistä käsin
- poistaa kansallisen tason mahdolliset esteet ja antaa alueille mahdollisuudet kehittyä itsenäisesti ja globaalisti
- taata hyvät yhteydet ja infrastruktuurin eri alueilla ja niiden välillä turvataksemme niiden elinvoimaisuuden ja toimeentulomahdollisuudet
- vahvistaa yhteistyötä maaseutu-, kaupunki- ja saaristopolitiikan välillä synergiavaikutusten saavuttamiseksi
- rakentaa joustavan palvelun yli hallintoaluerajojen, että maaseudulla olisi mahdollista rakentaa, asua ja tehdä työtä ilman ylimääräistä
byrokratiaa
- turvata saaristoon toimivat kulkuyhteydet
- varmistaa, että voimme ylläpitää kestävää ja kannattavaa maan- ja metsänviljelyä, kotimaista kasvihuonetuotantoa, turkistarhausta
ja kalastuselinkeinoa Suomessa
- karsia sellaista säädöstöä, joka vaikeuttaa toimintamahdollisuuksia ja kasvattaa perustuotannon kustannuksia niin että voimme siten
toimien pitkällä tähtäimellä taata kotimaisten elintarvikkeiden ja raaka-aineiden saatavuuden
- vahvistaa tuottajien asemaa elintarvikeketjussa ja tukea panostuksia lähialueilla tuotettavaan ruokaan sekä lisätä kuluttajien tietoisuutta
niistä
- että eri suojelujahteihin myönnettävien lupien saaminen tehtäisiin helpoksi, joustavaksi ja paikallisiin tosiasioihin perustuvaksi
- että mahdollisuudet käyttää loma-asuntoa vakituiseen asumiseen olisivat samanlaiset koko maassa ja kahdessa asunnossa asuminen
huomioitaisiin kunnallisverotuksessa
- yksinkertaistaa hakemusten ja kaavamuutosten byrokratiaa samoin kuin toteuttaa pyyntöjä yleis- ja osakaavoituksiin
- suosia maankäyttösuunnittelun yhteydessä monipuolisia ja eläviä asuinalueita, jotka vähentävät eriytymistä
- kehittää suuriin kaupunkeihin kilpailukykyiset ja joustavat julkiset kulkuyhteydet, joiden lähtökohtana olisivat raideliikenteen eri
ratkaisut
- varmistaa kaikkien kansalaisten oikeus liikkumiseen niin että yksityisautoilijoita niillä alueilla, joilla ei ole kattavia, julkisia kulkuyhteyksiä,
ei rankaistaisi aiheettomasti
- kehittää sähköisiä ratkaisuja ja E-hallintoa yhteiskunta- ja viranomaispalveluiden yksinkertaistamiseksi ynnä parantamiseksi; siten
helpotettaisiin kansalaisten ja yritysten pääsyä informaatiokantaan
- varmistaa haja-asutusalueiden mahdollisuudet käyttää kuljetuspalvelua tilanteita varten räätälöityjen ratkaisujen avulla
- tehdä työtä sen hyväksi, että kaikkien tasojen suunnittelu kehittyisi aktiiviseksi kehityksen katalysaattoriksi ja että valtion viranomaiset
myötävaikuttaisivat tehtyjen suunnitelmien toteuttamiseen.".

---> Tässä maankäytöllisessä ja infrastruktuurin kehittämisen ohjelmassaan RKP:llä on osaksi vasemmistolaista / jopa LaRouche-liikkeen kaltaista tehostamisasennetta ja kokonaisuuksiakin näkevää ymmärrystä. Silti on muistettava tuo seikka, että nämäkään reaalitalouden ja yhteiskuntarakenteen teesit eivät tule kehittymään kunnolla käytännössä länsieliitin taloususkonnollisten ja imperiaalisten intressien paineen takia, ja tätähän RKP ei siis halua kritisoida. Lisäksi tietenkin näissä asioissa RKP:llä voi olla liiaksi korostunutta kotiin päin vientiä ruotsinkielisten alueitten hyväksi ja siinä muiden alueiden kustannuksella. Pikanttina piirteenä osaksi siihenkin liittyen RKP saa minulta tässä pitkän miinuksen turkistarhauksen promotoinnista!
Lainaus: "Ympäristö ja ilmasto ovat meidän kaikkien vastuulla:
Haluamme
- että Kyoto-sopimus saa jatkoa juridisesti sitovan ja oikeudenmukaisen kansainvälisen ilmastosopimuksen kautta, jonka puitteissa
kehittyneet maat kantavat vastuunsa
- vähentää päästöjä vähintään 80 prosenttia vuoteen 2050 mennessä - aivan EU:n tavoitteiden mukaisesti
- varmistaa monipuolinen energiantarjonta, vähentää riippuvuuttamme fossiilisista polttoaineista ja lisätä uudistuvan energian käyttöä
bioenergian, vesivoiman, tuulivoiman, aurinkoenergian ja aaltovoiman kautta
- että elinkeinopoliitiikka ja taloudellisen kasvun pyrkimys toteutetaan ekologisesti kestävällä tavalla
- edesauttaa työpaikkojen luomista jatkamalla kotimaisten, uusiutuvien polttoaineiden käyttöä energiatuotannossamme niin, että
meistä tulisi pitkällä tähtäimellä energian suhteen omavaraisia
- lisätä energia- ja voimavaratehokkuuttamme uuteen tekniikkaan, clean-tech-alan tutkimus- ynnä kehitystyöhön panostamalla sekä
vähentämällä energian tarvetta; energiatehokkaita ja energiaa säästäviä ratkaisuja tarvitaan sekä yksityistalouksissa että teollisuudessa
- mahdollistaa paikallisia ja alueellisia energiaratkaisuja esimerkiksi aurinkopaneelien, aurinkokennojen ja pienempien bioenergiavoimaloiden
verohelpotuksilla
- tehdä lakiehdotuksen ympäristöystävällisten autojen ja latausasemien lisäämiseksi
- luoda globaalin päästöoikeusjärjestelmän estääksemme päästöjen viennin EU:n rajojen ulkopuolelle
- saada aikaan julkisten ostojen yhteyteen ympäristö- ja ilmastosäännökset
- tehdä työtä Itämeren valtioiden yhteistyön hyväksi niin, että ne voisivat ylläpitää korkeata öljyntorjuntakapasiteettia
- nähdä jatkossakin voimakkaita toimenpiteitä Itämeren rehevöitymisen estämiseksi
- säilyttää luonnon monimuotoisuus ja biodiversiteetti luonnon hoitamisen ja luonnonsuojeluohjelman kautta - tämä tehdään ensisijassa
yhteisymmärryksessä ja vapaaehtoiselta pohjalta
- että ympäristö on arktisten alueiden yhteistyön lähtökohta - tarvitaan multilateraali sopimus alueen kestämättömän hyödyntämisen
estämiseksi.".

---> Jo monta kertaa yllä esille tulleena totean vain lyhyesti, että RKP:lläkin on tässä sitä liiallisen malthusilaisen ajattelutavan vääristymää > Kuten Kokoomuksen kohdallakin tapahtuu, niin RKP:llekin sopii sellainen luonnonsuojelu, joka ei yhtäältä oleellisesti haittaa taloususkonnollisen ja imperiaalisen rahatalouden toimintaa, mutta edistää sen kautta sopivasti neofeodaalistuvaa yhteiskunnan rapauttamista heikkojen energiatiheyksien promotoimisena energiapolitiikassa.
Kristilliset vaaliohjelma >>
Lainaus: "1. PAREMPAA PERHEPOLITIIKKAA
Tahdomme luoda perheystävällisen yhteiskunnan. Lähiyhteisöjen vahvistaminen edellyttää yhteistä tahtoa ja toisista välittämisen kulttuuria sekä aktiivista kansalaisyhteiskuntaa. Tahdomme suunnata palveluita perheiden tarpeisiin ja tukeen erityisesti kasvatustyössä. Perheillä tulee olla valinnanvapaus päättää, miten lastenhoidon tuet jaetaan vanhempien kesken.".

---> Kristillisten sosiaalinen omatunto on toki hyvää pääosiltaan, mutta sitä leimaa uskontokeskeisen ajattelun kautta liiallinen normimoraalinen koodisto sen sijaan, että pitäisi enemmän keskittyä ihmisten ja ihmisyyden omantunnonetiikalliseen kasvattamiseen yhteiskunnallisen valveutumisen lisäämisen ja sosiaalisen konstruktion renessanssillisen kehittämisen takia.
Lainaus: "2. YRITTÄMISELLÄ SUOMI NOUSUUN
Pienet ja mikroyritykset tarvitsevat uusia keinoja kasvun vauhdittamiseksi. Yritystoiminnan syntymistä ja kehittymistä vauhditamme suuntaamalla innovaatio- ja rahoitustukea pk-yrityksiin. Työmarkkinoille on saatava nykyistä enemmän joustavuutta etenkin pienten yritysten työllistämismahdollisuuksien parantamiseksi.".

---> Tässä voisi olla potentiaalia parempaan, mutta jo tuo termin "kasvu" yksioikoinen käyttö ilmentää ymmärtämättömyyttä / välinpitämättömyyttä länsieliitin aiheuttamaa rahatalouden ja reaalitalouden välistä taloussotaa ja sen kautta tapahtuvaa neofeodaalistamista kohtaan.
Lainaus: "3. JULKINEN TALOUS REMONTTIIN
Valtion ja kuntien ylivelkaantuminen on lopetettava. Julkista taloutta tulee tehostaa ja verotuloja tuovaa yritystoimintaa edistää. Esitämme ratkaisuja, jotka parantavat julkisen talouden kestävyyttä ja ihmisten hyvinvointia.".

---> Tämän ohjelmaosionsa yhtenevyys on ilmiselvää Kokoomuksen ja RKP:n vastaavien teesien kanssa eli mm. tuo julkisen sektorin kaventamisvaatimus ("tehostaminen") sisältää vaaran hyvinvointivaltion lakkauttamiseksi länsieliitin taloususkonnollis-imperialististen intressien hyväksi > Korostuneen tästä tekee se, kun Kristillisetkään eivät kunnolla kyseenalaista länsieliitin imperiaalirakenteita, kuten EU:n ja euron rooleja siinä.
Lainaus: "4. LÄHIPALVELUT LUOTAVA UUDELLEEN
Keskeiset arjen peruspalvelut on toteutettava edelleen lähipalveluina. Sosiaali- ja terveydenhuollossa painopistettä on siirrettävä ennaltaehkäisevään, kuntouttavaan ja oikea-aikaiseen hoitoon. Palveluiden on oltava helposti saavutettavissa ja niiden piiriin on päästävä nykyistä nopeammin. Perhehoitoa, kotihoitoa ja omaishoitoa on kehitettävä vastaamaan hoivapalvelujen kasvavaan tarpeeseen.".

---> Kristillisten terveydenhuoltoteesit ovat paljolti samaa kuin muillakin eduskuntapuolueilla; muutoin paljolti hyviäkin, mutta länsieliitin hegemoniaikeessä eivät kunnolla käytäntöön toteutuvia.
Lainaus: "5. LISÄÄ INHIMILLISYYTTÄ VANHUUTEEN
Inhimilliseen vanhuuteen kuuluu riittävä toimeentulo ja ikääntymisen vaiheeseen oikein mitoitettu apu. Tarvitaan lakisääteisiä määräyksiä riittävästä henkilöstömitoituksesta ikääntyneiden hoidossa ja toimintakykyyn nähden riittävistä tukipalveluista ja hoivan tasosta. Jokaisella tulee olla oikeus turvalliseen vanhuuteen ja riittävän ostovoimaiseen eläkkeeseen.".

---> Tässä pätee sama kommenttini kuin edellisen osion kohdalla.
Lainaus: "6. TURVALLISEMPAAN SUOMEEN
Suomen puolustuskyvyn turvaamiseksi on puolustusmäärärahoja korotettava. On taattava puolustusvoimien kyky uudistaa toimintakykyä ja hoitaa lakisääteiset tehtävät. Suomen ulkoinen ja sisäinen turvallisuus kytkeytyvät toisiinsa. Suomessa tulee jatkaa kokonaisturvallisuuden kehittämistä yhteistoimin viranomaisten, yritysten, järjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan kanssa. Sotilaallisesti liittoutumattomana maana Suomi tekee laajaa yhteistyötä rauhan turvaamiseksi Pohjoismaiden, YK:n, Naton ja EU:n kanssa.".

---> Kristillistenkin turvallisuuspolitiikan teeseissä NATO:n ja länsi-imperialismin rooleja ei tarpeeksi kyseenalaisteta, mikä on huono asia.
Lainaus: "7. EU:N LIITTOVALTIOKEHITYKSELLE ”EI”, SISÄMARKKINOILLE ”KYLLÄ”
Haluamme kehittää Euroopan unionia jäsenvaltioiden yhteistyönä, joka edistää avointen sisämarkkinoiden kautta työllisyyttä ja hyvinvointia. Vastustamme EU:n kehittymistä yhä enemmän liittovaltioksi. Olennaiset muutokset EU:n perussopimuksiin tulee ennen niiden hyväksymistä alistaa kansanäänestykselle. Haluamme säilyttää jäsenvaltioiden päätäntävallan omista asioistaan, kuten budjetista ja verotuksesta. Yhteisiä kasvu- ja vakaussopimuksen sääntöjä on noudatettava. Emme hyväksy yhteisvastuun kasvattamista toisten jäsenmaiden veloista.".

---> Vaikka tämä osio kuvaa moniin muihin eduskuntapuolueisiin verrattuna lievempää EU-fiilisyyttä, niin sen sisältöön on kuitenkin suhtauduttava varauksella, kun päättävissä Kataisen ja Stubbin hallituksissa Kristilliset olivat kuitenkin toimineet juuri EU-fiilisesti ja siten siis länsi-imperialismin rakenteita promotoivasti.
Lainaus: "8. KRISTILLISET ARVOT PERUSTANA
Tarvitsemme välittämistä ja vastuun kantamista lähimmäisestä. Hyvinvoinnin lisäämiseksi tarvitsemme lisää yhteisöllisyyttä. Päävastuu elämänhallinnasta on ihmisillä itsellään. Kristilliset arvot edistävät oikeudenmukaisuutta, välittämistä ja huolenpitoa luonnosta. Oikeus turvalliseen elämään, ihmisoikeudet ja aktiivinen kansalaisyhteiskunta perustuvat kristilliseen käsitykseen ihmisestä ja hänen vastuustaan yhteisön osana.".

---> Sosiaalisen omantunnon ja yhteisöissä sosiaalisten rakenteiden parantaminen on toki oleellista, mutta henkilökohtaisesti suhtaudun kriittisesti ja torjuvasti niiden toteuttamiseen uskonnollisen ajattelun kautta - Katson normimoraalisten kaavojen sijaan luovan ja edistykselle vapaamman omantunnonetiikallisen kasvun paljon oleellisemmaksi ja tehokkaammaksi tavaksi luoda parempaa yhteiskuntaelämää
>> Kuten LaRouche-liike tähdentää, niin ihmiskunnan kunnollisen kehittymisen tulevaisuusprojektioissa piilee jopa jokaisen ihmisen mielissä sellainen kehityspotentiaali, jonka mahdollistamana sekä yksilö että kollektiivi oppii riittävän hyvissä ja kannustavissa yhteiskuntaolosuhteissa universaalien ja antientrooppisten prosessien sisältöjä ja menetelmiä sekä niiden kautta sovellettavaa luonnontieteen, taiteen ja niitä varten sopivan ekonomian toimintaa lähes ns. rajattomasti.
Olen havainnut, että uskonnollinen ajattelu varsinkin äärilahkolaismuodoissa sisältää noita potentiaaleja liikaa kahlitsevasti sellaista syyllistämis- ja ohjeistamistaakkaa sekä kaventavasti ja lukitsevasti ilmenevää ryhmäsidonnaisuutta, missä nuo ihmismielen potentiaalit eivät kunnolla pääse kehittymään - Siksi uskonnot ovatkin satoja vuosia olleet eliittien käsissä kontrollimekanismeja heidän maailmanherruus- ja feodaali-intressejään varten. Nykyäänkään tämä ei ole oleellisesti muuttunut, ja se toimii myös osaltaan nykylänsieliitin hegemoniaa turvaavasti.
Muutos 2011 vaaliohjelma >>
Lainaus: "Muutoksen perustavoite on suomalaisten etu. Keinot tämän toteuttamiseksi ovat sananvapaus ja suora demokratia eli sitovat kansanäänestykset.
Valta kansalle
1) Sitovat kansanäänestykset otetaan käyttöön. Yli 50 000 kannattajaa saaneiden kansalaisaloitteiden hyväksyminen on siirrettävä eduskunnalta kansalle.
2) Suomalaisen sananvapaus on pyhä ja loukkaamaton. Jotta ongelmat voitaisiin ratkaista, asioista on voitava puhua niiden oikeilla nimillä.
Suomen valtion on oltava suomalaisten edunvalvontaorganisaatio
3) Maahanmuuttopolitiikan on oltava vastuullista ja Suomen omasta edusta lähtevää. Rikollisten maahantulo on estettävä ja täällä vakaviin rikoksiin syyllistyneet karkotettava. Sosiaaliturva on muutettava asumis- ja kansalaisuusperusteiseksi, siis vain Suomessa asuville Suomen kansalaisille.
4) Suomen on aloitettava valmistautuminen euroalueesta eroamiseen ja oman kansallisen valuutan käyttöönottoon.
5) Valtion ja kuntien velkaantuminen on pysäytettävä. Julkisen sektorin menoja on karsittava reilusti. Julkisen sektorin leikkaukset koskettavat kaikkia suomalaisia, mutta niitä ei pidä aloittaa tekevistä käsistä vaan poliittisista palkkioviroista ja suojatyöpaikoista. Puoluetuet ja muut poliittisin perustein maksettavat tuet on karsittava kokonaan pois. Suomalaisten verovarojen jakaminen ulkomaille esimerkiksi pankkitukien muodossa on lopetettava tyystin.
Vapaampi Suomi
6) Byrokratiaa on vähennettävä. Suomalaisilla on oltava vapaus tehdä ja yrittää. Järjetön byrokratia on tällä hetkellä suuri yrittämisen ja työllistämisen este, joka haittaa erityisesti pienyrittäjiä. Turha byrokratia tuntuu myös monen suomalaisen arjessa.
7) Suomen kansalaisten työvoiman on oltava valtion erityisessä suojeluksessa. Julkisen vallan on edistettävä suomalaisten työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Tämän ei kuitenkaan pidä tapahtua tempputyöllistämisen ja julkisen sektorin työpaikkojen lisäämisen kautta, vaan poistamalla työllistämisen esteitä ja alentamalla työllistämisen kustannuksia, jotta yksityiselle puolelle saadaan lisää oikeita työpaikkoja. Työttömiä ei pidä syyllistää siitä, että työpaikkoja ei ole, vaan niitä on pyrittävä luomaan lisää antamalla suomalaisille vapaus tehdä työtä ja yrittää. Kaikki nykyiset rakenteet on voitava kyseenalaistaa luotaessa uutta, yrittäjäystävällisempää Suomea.".

---> Tässä puolueohjelmassaan Muutos 2011 on monilta osin varsin paljon samanlainen kuin Itsenäisyyspuolue, mutta asioiden määrittelyssään kapea-alaisempi ja esim. ympäristöpolitiikka on jäänyt vähälle huomiolle. Merkille pantavasti tuo julkisen sektorin kaventamisvaatimus voi tässäkin tapauksessa olla uhka länsieliitin hyväksikäytölle, missä se voi toimia hyvinvointivaltion mitätöimisen hyväksi - Kuten oli yllä puhetta, niin julkisen sektorin roolia tarvitaan riittävästi yhteishyvällisen huoltovarmuuden ja teollisen hyvinvoinnin takaajaksi, koska mm. valtionyhtiöt voidaan paremmin turvata oligarkkisten ja imperiaalisten voimien haitoilta. Muutos 2011 korostaa siis liikaakin yksilökeskeistä ajattelua yhteisöllisten ominaisuuksien ymmärtämisen kustannuksella.
Köyhien asialla vaaliohjelma >>
Lainaus: "Erilainen vaaliohjelma
Motto: Kaikki minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille (Matt .7:12)
Ei enää mitään leikkauksia pienituloisilta!
Kaikki leikkaukset löydyttävä ja tehtävä isolta rahalta ja eliitiltä
Veroparatiisipakolaiset otettava kiinni. (Ohjelmassamme jo v.2003) Heiltä pois oikeus Suomen hyvinvointipalveluihin
Valtiosihteerin virat peruutettava turhina ja suuripalkkaisina virkoina
Veronmaksajien varoista otettavat puoluetuet (34 milj euroa v.2014) poistettava. Suomessa on EU:n toiseksi korkeimmat puoluetuet, jotka tässä köyhyystilanteessa täytyy lopettaa. Kansanedustajien ja virkamiesten ylisuuret palkat verovapaine lisäansioineen pitää riittää puolueen toimintaan.
Kansanedustajien muita kansalaisia helpompi eläkkeelle pääsy lopetettava
Poliittiset virkanimitykset poistettava
Sukupuolineutraali avioliittolaki kumottava kokonaan ensi vaalikaudella.
Lapsella on oikeus isään ja äitiin.
Median lopetettava moraalittomuuden levittäminen ja suosiminen
Seksuaalirangaistuksia kovennettava tuntuvasti
Terveydenhoitohenkilökunnalle omantunnon vapaus abortin tekemisestä niin halutessaan
Lähipalvelut taattava ja jo poistetut palvelut luotava uudelleen
Sosiaaliperusteista asuntotuotantoa lisättävä ja taattava asunto jokaiselle
Yli 65-vuotiaille vapaa matkustusoikeus kaupungin liikennevälineissä
Oikeus turvalliseen vanhuuteen ja riittävään eläkkeeseen taattava jokaiselle
Alle 1200 euron tulot verottomiksi
Perustulo voimaan poistamaan ihmisten eri luukuilla juoksuttamista
Eläkeläisten taitettu indeksi korjattava
Lapsiperheillä oltava itsemääräämisoikeus oman perheen hoitoasioissa.".

---> Tämän puolueen ohjelma vaikuttaa sekoitukselta Kristillisten ja Itsenäisyyspuolueen ohjelmia - Täten se sisältää toiminnallisuuden kannalta osittain hyviäkin pointteja juuri länsieliitin imperialismin ja rahatalousparasiitin kyseenalaistamiseksi, mutta myös tuota uskonnollisen ajattelun kautta tapahtuvaa normimoraalista haittaa.
Suomen työväenpuolue vaaliohjelma >>
Ei näitä vaaleja varten vaaliohjelmaa löydettävissä internetissä!
---> Tämä puute on selkeä miinus. Vanhoja poliittisia ohjelmiaan katsomalla selviää kuitenkin alla olevien muiden kommunististen / työväenpuolueiden tapaan varsin samaa ohjelmaa. Niputan siksi nämä kaikki puolueet samaksi alla olevaa kommentointiani varten >>
Suomen kommunistinen puolue vaaliohjelma >>
Lainaus: "Työttömyys on lisääntynyt kuluvan hallituskauden aikana sadalla tuhannella ja leipäjonot jatkaneet kasvuaan. Hallitus ja eduskuntapuolueet ovat päätöksillään jatkaneet julkisten palvelujen kiihtyvää alasajoa ja rahan siirtämistä köyhiltä rikkaiden taskuihin. Suomi on alistettu EU:n ulkopoliittiseen johtoon ja maatamme viedään kohti Nato-jäsenyyttä.
Tämä kehitys on seurausta tehdyistä poliittisista ratkaisuista, mutta toisinkin voidaan valita. Suomen kommunistisen puolueen mielestä meidän on tehtävä täyskäännös, ja politiikan keskiöön on otettava markkinauskon, suuryritysten ja virkamiesvallan sijaan ihminen.
1. Millaisen Suomen haluamme?
--- Tarvitaan kuusituntinen työpäivä
--- Sote-hanke hylättävä, tilalle selkeät lähipalvelut
--- 1200 euron perusturva poistaa tukiviidakon
--- Ei Natolle, kyllä rauhanpolitiikalle
2. Minkä varaan sen rakennamme?
--- Tulevaisuuteen katsova maksuton koulutus
--- Tavoitteiksi hajautettu omavaraisuus ja ekologisesti kestävä kehitys
--- Korkean teknologian hyödyntäminen
3. Miten se saavutetaan?
--- Tulonjakoa on muutettava
--- Demokratiaa laajennettava
--- Työväen ja kansalaisliikkeiden yhteistyöllä tulevaisuuteen.".
Kommunistinen työväenpuolue vaaliohjelma & KTP:n tavoitteet talouspolitiikan suunnan muuttamiseksi (2014) >>
Lainaus ensimmäisestä: "Kommunistinen työväenpuolue Ktp osallistuu huhtikuun 19. eduskuntavaaleihin.
Vaadimme, että tuleva eduskunta irrottaa maamme suurpääoman ja kapitalistien EU:sta, eurosta ja sotilasliitto Natosta.
Ktp esittää kansallistamisen ohjelmaa, jolla turvataan kansalaisten oikeus työhön, kunnolliseen toimeentuloon ja rauhaan.
Suuryhtiöiden, pankkien ja vakuutuslaitosten kansallistaminen on välttämätöntä yhteiskunnan demokratisoinnin ja sosialismiin siirtymisen perusteiden luomiseksi.
Kapitalismi ja suurpääoman vallankäyttö on korvattava työväenluokan etuihin perustuvalla kansanvallalla ja uudella sosialistisella politiikalla.
Tämä suuri muutos vaatii toteutuakseen luonnonvarojen, perusteollisuuden ja tietoliikenneyhteyksien yhteiskunnallista omistusta. Siksi Ktp esittää:
– Suurien maa- ja metsäomaisuuksien sekä kaivos- ja kaivannaisteollisuuden kansallistamista.
– Energiatuotannon ja energian jakelun kansallistamista. Tämä tarkoittaa käytännössä sähkön- ja lämmöntuotannon, vesivoimavarojen, öljynjalostuksen ja muun polttoainetuotannon ottamista takaisin valtion omistukseen.
– Raskaan metalli- ja kemianteollisuuden kansallistamista. Tätä vaatii jo maamme omavaraisuuden turvaaminen niin teollisessa kuin maatalouden tuotannossakin.
– Tele- ja muiden tietoliikenneyhteyksien kansallistamista. Näin turvataan sekä yksityisten kansalaisten että koko yhteiskunnan toimivuus suuryhtiöiden kriisejä ja kaappauksia vastaan.
– Valtion ja kuntien yhtiöiden, liikelaitosten ja palvelutuotannon yksityistäminen on peruttava ja palautettava yhteiskunnan yhteiseksi omaisuudeksi. Posti, valtion rahalaitokset ja monet yhteiskunnalliset yritykset ovat keskeisessä asemassa koko yhteiskunnan toimivuuden ja vakauden kannalta.".
Lainaus jälkimmäisestä: "Kansan etujen mukainen muutos nykypolitiikkaan!
SISÄLTÖ:
1. Kommunistinen työväenpuolue – rauhan ja sosialismin puolesta (ktp) on työväenluokan puolue
2. Irti Naton rauhankumppanuudesta ja EU-armeijasta
3. Irti EU:sta ja suuren rahan vallasta!
4. Tulonjaon muutos on peruskysymys
5. Oikeus työhön ja toimeentuloon on jokaisen kansalaisen perusoikeus
6. Ammattiyhdistysliike irti tuhoavasta EU-politiikasta
7. Työtätekevien pienyrittäjien toimeentulo turvattava
8. Työtätekevien viljelijöiden puolesta
9. Sukupuolten tasa-arvo tulee saada todelliseksi
10. Perusturva taattava, toimiva ja ilmainen terveydenhuolto turvattava
11. Tukea lapsiperheille, nuorille ja opiskelijoille
12. Eläkkeitä ja vanhusten palveluja parannettava
13. Asunto kuuluu jokaiselle
14. Koulutus tasa-arvoiseksi
15. Työläisten ja vähävaraisten verotusta alennettava
16. Koko maan pitäminen elinkelpoisena ja asuttuna
17. Joukkoliikennettä parannettava
18. Kulttuuri ja liikunta
19. Ympäristöhaitat ja energiaongelmat ratkaisuun kestävän kehityksen turvaamiseksi
20. Kansallistaminen ajankohtaista
21. Edistykselliseen ja todelliseen kansanvaltaan
22. Kapitalismi hajottaa muuttoliikkeellä työväenluokkaa
23. Ktp:n keskeiset talouspoliittiset tavoitteet".

---> Kaikilla näillä puolueilla on aika samanlaista talouspoliittista ja geopoliittista sisältöä kuin on Itsenäisyyspuolueellakin. Lisäksi ympäristöpolitiikkansa ovat kaikilla yhteneviä Vihreiden ja Vasemmistonkin kanssa, missä siis korostuu yhtäältä tarpeellinen luonnonsuojelullinen realismi, mutta myös se lähes kaikkia puolueita vaivaava liiallinen malthusilainen ajattelutapa.
On oleellisesti hyvä, kuinka nämä puolueet kyseenalaistavat länsieliitin imperiaalisia ja taloususkonnollisia rakenteita, mutta jokaisella on vaihtelevasti siinä olemassa edelleen myös vanhentunutta ja liiallista "kapitalismi on vain paha" -retoriikkaa, jossa ilmeisesti näkyy ymmärtämättömyyttä länsitalousjärjestelmän oleellisemmasta kahtiajaosta rahatalouden ja reaalitalouden välisenä sotana.
>> Asioita on opittava näkemään ilman ideologisesti kaavoihin kangistunutta "työväestö / kommunismi vs. kapitalismi" -tarkastelutapaa > On olemassa myös hyvää kapitalismia mm. LaRouche-liikkeen promotoimana parhaana länsimaisena talousarvona, joka toimii kansallisvaltioperiaatteiden puitteissa julkisen ja yksityisen sektorin tasapainoisena reaalitalouden ja yhteishyvän palvelijana > Aito hyvinvointivaltio ja aidot länsimaiset arvot.
Piraattipuolue vaaliohjelma >>
Lainaus: "1. Kohti sosiaalista ja taloudellista vapautta
• Yksilönvapaus kuuluu jokaiselle
• Liiketoiminnan sääntelyn keventäminen
• Perustulon käyttöönotto".
Lainaus: "2. Laadukkaampaa ja avoimempaa demokratiaa
• Demokratian tasa-arvoistaminen puoluetukiuudistuksella
• Äänivallan lisääminen siirtoäänivaaleilla
• Avoimuutta ja vuorovaikutteisuutta päätöksentekoon kaikilla tasoilla".
Lainaus: "3. Opetuksesta oppimiseen
• Hyödynnetään kaikki oppimisen tavat ja paikat
• Suositaan avoimia oppimateriaaleja
• Vaihtoehtoja kieltenopiskeluun".
Lainaus: "4. Tieto, ymmärrys ja ihmisoikeudet
• Internetin perustuslaki
• Turvataan ilmaisunvapaus
• ...sekä oikeus yksityisyyteen".

---> Tämän puolueen rooli on korostuneesti yhden asian mukainen eli heillä IT-alaan liittyvät asiat ovat keskeisiä - Siinä ei ole sinänsä mitään väärää, vaan on hyvä niidenkin asioiden ottaminen esille kehittämistä varten. Puuttuvaa monipuolisuutta ja kokonaiskuvallista näkemystä on silti tähdennettävä. Jossakin määrin tuossa puolueohjelmassaan näkyy sekoitusta Itsenäisyyspuolueen ja Muutos 2011 -puolueen kesken. Valitettavasti myös Kokoomus-RKP -laidan "talousvapausteemoihin" on heillä näemmä taipumusta.
YHTEENVETOA - Yllä analysoidun perusteella vaikuttaa siltä, että eduskuntapuolueista paras vaihtoehto on Vasemmisto. Haitallisimmat ovat Kokoomus ja RKP eikä Perussuomalaiset, Vihreät, SDP ja Keskusta ole haitallisuudessaan kaukana perässä. Kriteereinä tälle arviolle on korostuneesti juuri länsieliitin taloususkonnollisen ja imperiaalisen hegemonian kyseenalaistavuuden asteet.
Eduskunnan ulkopuolisista puolueista siinä(kin) katsannossa parasta yhteiskunnallispoliittista ymmärrystä ilmentää Itsenäisyyspuolue huolimatta tuosta mainitusta liiallisesta malthusilaisesta ajattelutavasta.
Itse tulen tämän perusteella äänestämään ehdokasta juuri Itsenäisyyspuolueesta. Vasemmisto olisi ehkä voinut olla muutoin kakkosvaihtoehto.

Subscribe to:
Posts (Atom)