Sunday, April 26, 2015

Sääraportointi- ja muu bloggaamistauko venynyt vielä - Viikolle 18 ja Vapulle sääennustetta; vaihtelevan epävakaista, runsassateista ja etelästä-kaakosta kesälämpimän ilman yritystä...

Nyt seuraa taas tavanomaisesta poikkeava bloggaus, jossa on vaihtelevaa tiedottamista eri asioista, ja lisäksi tämä tulee olemaan päivittyvä tiedote.

Nimittäin - Blogini säännöllinen pito on edelleen ollut jumissa, kun olen suunnannut viime aikoina energiaani ajatusteni luonnosteluun ja järjestelyyn Facebook-seinälläni sekä samalla muiden ihmisten kirjoituksiin ja kommenteihin perehtymiseen liittyen etenkin edellissunnuntain eduskuntavaaleihin ja sen jälkipyykkiin - Tulin siihen tulokseen, että minun oli tehtävä perinpohjaisesti sellainen pohdinta- ja esianalyysivaihe rauhassa muulta ja nyt katson saaneeni sen päätökseen. 

Jatkossa ko. vaalien jälkeisen jalostetumman analyysijälkipyykin pyrin tuolta em. pohjalta tekemään tänne blogiin kirjoitukseksi Vapun tienoilla, jolloin se saa olla kuin oma vappupuheeni :) ...

Muutoin parin-kolmen viime viikon aikana tekemättä jääneille sääraporteille luontohavaintoineen ja Viikon kasvivalokuva -sarjani osille teen seuraavasti >> Molempien puuttuvat osat sijoitan kunkin viikon kohdille takautuvasti siten, että maanantaiden paikoille sijoitan edeltäneen viikon toteutunutta säätä koskevat seurantaraportit ja "Viikon kasvivalokuva" -sarjan osat puolestaan tulevat kyseessä olevien viikkojen sunnuntaiden kohdille. Koska kyseessä ovat menneisyyteen ja blogin etusivulta siksi "piiloon" sijoitettavat kirjoitukset, niin mainitsen niiden valmistumisista tämän kirjoituksen lopussa päivityksinä; ehkä n. 1 - 2 viikkoa menee puuttuvien osien tekoon ennen normaalirytmiin pääsyä...

Tässä lopuksi säästä sen verran asiaa, että analysoin alkavan viikon 18 sääennustetta Etelä-Suomeen, ja sehän tietysti kiinnostaa ihmisiä mm. Vapun takia - Tällä hetkellä suursäätilallisesti on kehittymässä tilanne, missä manner-Euroopassa itäpainotteisena kehittynyt kesäisen lämmin ilma on leviämässä Länsi-Venäjällekin yhä laajemmin ja alkavan viikon mittaan kaikkein lämpimin etukesäilma itse asiassa keskittyykin lopulta etenkin sinne laajasti lähes Jäämeren rantaa myöten. Suomen tilanne on olla mielenkiintoisesti ja kutkuttavasti tämän kesäisen ilmamassan länsi-luoteisreunalla, jossa matalapaineiden vyöhykettä liikkuvine osakeskuksineen, runsaine sateineen ja ajoittain voimakkaine tuulineen ulottuu etenkin manner-Euroopan länsi- ja keskiosista Fennoskandiaan; näiden matalapaineiden länsi-luoteispuoliskoille jää viileämpää ilmaa ja toisaalta niiden itä-kaakkoispuolilla siirtyy etelästä Venäjälle tuota em. hyvin lämmintä ja kosteaa ilmaa, ja siitä voi ajoittain olla hyvin täpärästi ja hetkittäin tarjolla maistiaista Suomeen etelästä-kaakosta ensi viikon mittaan...

Seuraavina lähipäivinä Etelä-Suomen tarkastelualueella on odotettavissa yksityiskohtaisemmin sanottuna seuraavaa: 

-- Maanantain-tiistain aikana vallitsee tilanne, jossa etelä-pohjoissuuntainen rintamasysteemi siirtyy hitaasti alueen yltä itään ja jättää itäpuolelleen kesäiseksi lämpenevän ilmamassan - Tarkastelualueella täten aluksi rintamapintaa pitkin lounaasta koilliseen siirtyy sateita tämän sunnuntain sateiden ja illan-yön sumujen perään siten, että ma-ti yö on runsassateisin itä-kaakkoispainotteisesti; sekä ma että ti iltapäivisin on osaksi selkeääkin etenkin lännessä ja siten päivälämpötilat pääsevät poutaisimmilla alueilla +12 ja +15 asteen välille; pilvisimmillä alueilla on n. +10 astetta tai jopa vähän vajaakin. Sekä ensi yö että ma-ti yö pysyvät pääosin plussalla runsaspilvisyyden ansiosta. Tuulet ovat enimmäkseen heikkoja.

-- Sitten keskiviikon aikana etelästä tulee pieni, mutta voimakas uusi matalapaine suoraan / itäpainotteisesti päälle tuon itäisen kesäilman länsireunalla; se aiheuttaa näillä näkymin ehkä jopa hyvinkin runsaita vesisateita tarkastelualueelle itäpainotteisesti. Myös tuulet voimistuvat ajoittain voimakkaiksi ja kääntyilevät tuon matalapaineen keskuksen pohjoiseen suuntautuvan reitin mukaan. Ke lämpötilat pysyvät sadesäässä lähes ilman vuorokausivaihtelua pääasiassa +5 asteen vähän molemmin puolin; poutaisimmilla hetkillä lännessä voi olla reilut +10 astetta iltapäivällä. 

-- Torstain-perjantain eli Vapun aikana Itä-Euroopasta Suomen kaakkoispuolelle ulottunee uutta korkeapainetta ja matalapaineen painopiste jäänee Skandinaviaan ja muodostaa itse asiassa etelä-pohjoissuuntaisen vyöhykkeen Saksasta Lappiin; tämän takia etelävirtaus alkaa vallita tarkastelualueella ja sää näyttäisikin lämpenevän, mutta pysyvän länsipainotteisesti epävakaisena eikä kokonaan selkeää säätä ole idässäkään. Kaikkein kesäisin ilma jää kuitenkin selvästi Venäjälle - Kuurosateita siis ainakin näyttää tulevan monin paikoin, mutta auringonpaistettakin jää niiden väliin molempina päivinä. Päivälämpötilat ovat aattona (to) +10 ja +15 asteen välillä ja Vappupäivänä (pe) ainakin kaakossa / idässä voi olla mahdollisuus +15 asteen reiluunkin ylittämiseen. Vappuyö on leudohko etelärannikolla +5 ja +10 asteen välille pääosin sijoittuvine minimilämpötiloineen; sisämaassa voi olla paikoin vajaat +5 astetta.

-- Loppuviikolle ennuste on epävarma tässä vaiheessa sen suhteen, kuinka hyvin etelästä-kaakosta vielä riittäisi lämpöä perille saakka, vai alkaisiko lounaasta tulla pian taas uusi matalapaine suoraankin päälle runsaine sateineen. Ainakin lauantaina itäpainotteisesti voi olla vielä mahdollisuuksia jopa lähes +20 asteen päivälämpötiloihin kaakkoistuulissa ennen mahdollisia lounaasta tulevia sateita.....

Loppukaneettina vielä lyhyesti luonnon kasvutilanteista, että koivut (Betula sp.) ovat olleet tällä päättyvällä viikolla 17 jo hiirenkorvalle puhkeamisen partaalla ja valkovuokko (Anemone nemorosa) on jo saavuttanut täyden kukinnan. Tuomi (Prunus padus) on ollut viikolta 16 saakka selvästi hiirenkorvalla. Nämä tämän hetken kasvutilanteet ovat olleet yhä ainakin viikon etuaikaisia normaaliin nähden huolimatta viikoilla 16 ja 17 vallinneista melko koleistakin säistä. Kasvukauden jatkumiselle lämpötilat ovat olleet kuitenkin täpärästi sopivan korkeita ja lähes kaikki yöt pakkasettomia. 

Jatkossa tuo alkavan viikon 18 lisääntyvä lämpö nopeuttaa kasvien kasvua ja siten maisemien vihertymistä selvästi; sen myötä koivut viimein puhkeavat yleisesti selvälle hiirenkorvalle ja mm. metsävaahteran (Acer platanoides) kukinta alkaa selvästi runsastumaan. Lämpimillä paikoilla voidaan odotella myös rusokirsikan (Prunus sargentii) kukinnan alkamista ensi su mennessä.... 

Alkavan viikon runsaat vesisateet myös tekevät maisemien vihertymiselle hyvää (mm. nurmikoiden kasvu kiihtyy), mutta voivat ehkä paikoin alkaa haittaamaan liikamärkyyden aiheuttamisellaan tällä päättyvällä viikolla 17 jo kiireisinä alkaneita maaseudun peltojen kylvöjä...


Päivitys perjantaina 1.5.2015 klo. 23:15: Nyt olen tehnyt "Viikon kasvivalokuva" -sarjaani osan viikolle 16 >> Viikon 16 kasvivalokuva: Japaninruttojuuri (Petasites japonicus).

Päivitys lauantaina 2.5.2015 klo. 17:15: Nyt olen tehnyt sää- ja luontoseurantasarjaani osan viikolle 15 / 2015 >> Toteutunut sää viikolle 15 / 2015: Vaihtelevan epävakaista, vähäsateista, ajoittain rajutuulista ja lopussa lämmintä; kasvukausi etuajassa kunnolla käyntiin.

Päivitys lauantaina 2.5.2015 klo. 22:30: Nyt olen tehnyt sää- ja luontoseurantasarjaani osan viikolle 16 / 2015 >> Toteutunut sää viikolle 16 / 2015: Normaaliviileää ja kuurosateisen epävakaista lähes ilman yöpakkasia; kasvukauden eteneminen hidastunutta ja taantui etuaikaisuudestaan.

No comments: