Päätin tehdä erillisen taidevalokuvaesityksen eilen tekemäni Talven 2015-16 lumi- ja jäätilanteita valokuvin - Ankaran talven vaihetta joulukuun lopusta tammikuun kolmannelle viikolle -kuvakirjoituksen lisäksi - Näissä alla olevissa 11 valokuvassa on kyseessä saman aikajakson tilannekuvia ankarasta talvivaiheesta, mutta tällä kertaa lumi- ja jäätilannekuviksi olen poiminut maan pinnalla tapahtuneita ilmiöitä ns. zeniläisittäin rajattuina taidekuvina.
Tämän kertainen kuvasarja onkin tavallaan jatkoa näille vuodenvaihteen talventulokehityksen parista poimimilleni vastaavanlaisille taidevalokuville Uuden Vuoden tervehdyksessäni >> Uuden Vuoden 2016 tervehdys!
Sommittelen alla olevat kuvat taiteellisesti järjestykseen enkä tällä kertaa sijoita niihin ollenkaan kuvatekstejä, jotta puhdas visuaalinen kauneus ja kokemus tulee yksinään pääosaan. Kerron kuitenkin lyhyesti kustakin kuvasta perustiedot tässä seuraavaksi alla olevassa kuvajärjestyksessä ylhäältä alaspäin ennen ko. kuvasarjaa >>
Kuva 1 - Lumisia niittyheinien korsijäänteitä kuvattuna 12.1.2016 Espoon Leppäsillassa.
Kuva 2 - Ohuesti lumisia kangasmetsän mustikkavarvikoita kuvattuna 4.1.2016 Espoon Karakalliossa.
Kuva 3 - Ohuesti lumisia ja runsaskuuraisia nurmikon korsia kuvattuna 10.1.2016 Hämeenlinnan Linnanpuistossa.
Kuva 4 - Edeltäneenä yönä syntyneen järvijään päälle nopeasti tullutta kuurapinnoitetta kuvattuna 2.1.2016 Hämeenlinnan Vanajavedellä.
Kuva 5 - Edeltäneenä yönä syntyneen järvijään päälle nopeasti tullutta harvaa kuurapinnoitetta kuvattuna 2.1.2016 Hämeenlinnan Vanajavedellä Viipurintien sillan aluksen pimeydessä.
Kuva 6 - Edeltäneenä yönä syntyneen järvijään päälle nopeasti tullutta harvaa kuurapinnoitetta vastarannan puustoheijastumineen kuvattuna 2.1.2016 Hämeenlinnan Vanajavedellä Viipurintien sillan vieressä.
Kuva 7 - Kuurapinnoitteisen järvijään halkeamista tulleen sulaveden värjäämiä raitoja kuvattuna 3.1.2016 Hämeenlinnan Vanajavedellä.
Kuva 8 - Yhdistelmä Paasikiventien siltapylväiden varjoja järvijään kuurapinnoitteella, kahden eri-ikäisen jään jäätynyttä sohjorajaa sekä jäähalkeamasta tulleen kosteuden tummaa nauhaa kuvattuna 2.1.2016 Hämeenlinnan Vanajavedellä.
Kuva 9 - Kuvatilanteesta nähden toissa päivänä järvijäälle tuiskunneen heikon lumisateen dyynejä ja tuoreempaa kuurapinnoitetta kuvattuna 3.1.2016 Hämeenlinnan Vanajavedellä.
Kuva 10 - Edellispäivänä järvijäälle tuiskunneen heikon lumisateen dyynejä kuvattuna 2.1.2016 Hämeenlinnan Vanajavedellä.
Kuva 11 - Hyyteestä muodostunutta reikäistä jääkantta ohuen lumikerroksen koristelemana ojassa (huom.; tilanteessa ei ollut suojasää, vaan ankarahko pakkanen) kuvattuna 8.1.2016 Espoon Leppävaaran luoteisreunalla.
Lumisia, jäisiä ja kuuraisia taidevalokuvia poimittuna tammikuun 2016 ankaran talvivaiheen olosuhteista >>
Sunday, January 31, 2016
Saturday, January 30, 2016
Talven 2015-16 lumi- ja jäätilanteita valokuvin - Ankaran talven vaihetta joulukuun lopusta tammikuun kolmannelle viikolle
Etelä-Suomen menossa olevaa erikoista talvea 2015-16 on sävyttänyt tänä päättymäisillään olevana tammikuuna yllättävän ankarat talviolosuhteet. Toisaalta alku"talvi" joulukuussa oli Tapaninpäivään saakka ja marraskuun puolelta jatkuen erityisen ja jopa ennätyksellisenkin leutoa syksyä. Lisäksi nyttemmin tällä viikolla 4 on palattu jälleen erittäin leutoihin olosuhteisiin, ja talven tilalla onkin ollut pikemminkin ns. syyskevättä - Normaalia selvästi leudompi sää näyttää jatkuvan pitkälle helmikuuhun ennusteiden mukaan...
Tässä valokuvieni kavalkadissa palaan esittelemään tuota aidon talven vaihetta, jossa alla olevat 22 kpl. valokuviani kattaa ajan joulukuun 29. päivästä viime viikon 3 perjantaihin 22.1. saakka > Tuon jakson aikana talvi oli syvimmillään kahden ankaran pakkasjakson aikana, joista tein nämä kaksi minimilämpötilaseurantaa. Niistä pääsette katsomaan tarkemmin ko. jaksojen säähavainnolliset ja meteorologiset piirteet:
--> Talven 2015 - 2016 kylmin yö - Osa 1: Lisäksi talventulon sääkertausta vuodenvaihteessa 2015-16.
--> Talven 2015 - 2016 kylmin yö - Osa 2.
Näissä tämän talven toistaiseksi talvisimman vaiheen valokuvissa alla olen poiminut esittelyyn talvitilanteita lähinnä maisemakuvina, ja niissä tietenkin lumi ja jää eri muodoissaan ja vaiheissaan ovat pääosissa. Olen sijoittanut ne kronologiseksi tarinaksi, jossa uusin kuva on ylinnä ja siitä alas päin muodostuu siis takautuva kuvaus tästä meneillään olevan Etelä-Suomen talven toistaiseksi ainoasta "talvesta"... Kuvat on otettu sekä Espoossa että Hämeenlinnassa vuorotellen noin viikon intervalleissa.
En ole vielä päättänyt, mutta saatan tuottaa toisenkinlaisen valokuvaesittelyn samasta aikajaksosta... Lisäksi palaan myöhemmin havainnollistamaan valokuvieni avulla myös tällä hetkellä menossa olevaa talven katoamista poistuvine lumipeitteineen...
Meneillään olevan talven toistaiseksi talvisinta vaihetta Etelä-Suomessa 29.12.2015 - 22.1.2016 >>
Talven 2015-16 lumi- ja jäätilanteita: Ratsastaja hevosineen ja iltaruskoisia yläpilviä kuvattuna perjantaina 22.1.2016 Espoon Kilon kartanolle Vanhan Turuntien vierestä; tässä vaiheessa voimakkaan lauhtumisen merkkinä lännestä vyöryneet yläpilvimassat kattoivat jo koko taivaan ja lämpötila oli noussut aamun -25 asteen vaiheilta jo -15 asteen vaiheille. Seuraavana päivänä 23.1. lämpötilat asettuivat jo 0 ja -5 asteen välille ja seuranneen viikon tiistaista 26.1. alkoi lumia voimakkaasti sulattanut suojasäävaihe.
Talven 2015-16 lumi- ja jäätilanteita: Paksuhkolumista niittyä vastavalossa ankaran pakkasen aikana kuvattuna perjantaina 22.1.2016 Espoon Kilon kartanolle Vanhan Turuntien vierestä; tämän vuorokauden iltapäivällä taivaalle alkoi tulla ensimmäisiä yläpilvimerkkejä voimakkaasta sään lauhtumisesta, jotka osallistuivat tässä kuvasommitteluun enkelimäisesti. Tuon niityn talventörröttäjät havainnollistavat puolestaan lumisuudellaan ja kuurapinnoitteillaan niiden luoman talviestetiikan tärkeyttä.
Talven 2015-16 lumi- ja jäätilanteita: Runsaasti lumisia ja heikosti kuuraisia lehtipuita ankarassa pakkasessa kuvattuna perjantaina 22.1.2016 Espoon Leppäsillassa; etelärannikon olosuhteissa tämän toisen ankaran pakkasen jaksossa oli sen verran tuulisempaa sisämaahan verrattuna, ettei kuuramuodostus puustossa ollut sisämaan veroista. Tosin tämän päivän aamuna pakkashuipennuksessa ehti vähän sentään kuuraakin tulla sopivasti tuulien tyynnyttyä.
Talven 2015-16 lumi- ja jäätilanteita: Lumisia ja runsaasti kuuraisia lehtipuita ja -pensaita ankarassa pakkasessa kuvattuna sunnuntaina 17.1.2016 Hämeenlinnan Varikonniemellä; ankaran pakkasen toisessa jaksossa sisämaan puolella tähän mennessä oli satanut sen verran sopivasti pakkaslunta, ollut jääsumuja ja tuulet olivat olleet riittävän heikkoja, jolloin näin upeaa talven ihmemaata mahdollistui matalan aamupäiväauringon valossa.
Talven 2015-16 lumi- ja jäätilanteita: Auringonnousua ankaran pakkasen kera kuvattuna sunnuntaina 17.1.2016 Hämeenlinnan Vanajaveden äärellä; ankaran pakkasen toinen aalto oli jatkunut jo parisen päivää, mutta järvivjäiden päälle ko. viikon 2 alussa myös tässä sisämaan paikalla satanut 10 - 20 sentin lumipeite oli alkanut hidastamaan jäiden paksuuntumista - paikoin kuitenkin järvijäiden paksuus oli ehtinyt jo 20 cm:n ylikin ja kuvassa nähdään myös ensimmäisiä jäällä liikkumisen jälkiä.
Talven 2015-16 lumi- ja jäätilanteita: Muutaman päivän mittaan tiivistynyttä pakkaslumipeitettä kuvattuna perjantaina 15.1.2016 Espoo Leppäsillassa; tässä vaiheessa uusi ankaran pakkasen vaihe oli alkanut -20 asteen kylmemmälle puolelle laskeneiden lämpötilojen myötä. Samalla ko. viikon 2 alussa tullut paksuhko pakkaslumipeite oli jo tiivistynyt, josta kertovat nuo niittykorsien kohdilla muodostuneet "tissit". Lumi oli kiinnittynyt niihin tavallaan roikkumaan, kun ympärillä peite vajosi. Lumipeitteen syvyys oli kuitenkin yhä 20 - 30 cm kinostumisten mukaan.
Talven 2015-16 lumi- ja jäätilanteita: Etelärannikolle kertynyttä runsasta lumipeitettä kuvattuna tiistaina 12.1.2016 Espoo Leppäsillassa; alla oelvan edellisen etelärannikkopyrykuvan jälkeen tälle paikalle ehti kertyä reilut 10 senttiä pakkaslunta, joka tällä alueella ehti jo lopettaa roudan syvenemisprosessin. Tässä tilanteessa kuitenkin talven tähän mennessä runsain lumipyry lähes lumimyrskyisästi oli ehtinyt kasvattaa etelärannikon lumipeitettä 30 cm:n paikkeille - ylikin, ja sisämaassakin pyrytti samalla jo yli 10 sentin kinoksia. Samalla oli menossa leudompi vaihe -10 asteen miedommalla puolella.
Talven 2015-16 lumi- ja jäätilanteita: Nopeasti syventyneen roudan tekemää maahalkeamaa kevyenliikenteen väylällä kuvattuna sunnuntaina 10.1.2016 Hämeenlinnan Varikonniemellä; sisämaassa koko viikon 1 ankarien pakkasten aikana jatkunut lähes lumettomuus ankaroitti routaa nopeasti 20 - 50 cm:n syvyyteen - Tässä muusta maastosta korotettu väylä paisui roudan edetessä kuin pullataikina jäälaajenemisen takia ja siksi maa halkeili kuin uunissa olevan leivoksen päällinen.
Talven 2015-16 lumi- ja jäätilanteita: Poutasäätä ja ankaraa pakkasta sisämaassa kuvattuna lauantaina 9.1.2016 Hämeenlinnan Vanajaveden äärellä; alempaan saman päivän kuvaan verrattuna tämä sisämaan tilanne erosi poudan lisäksi myös siinä, että tässä oli jopa yli 10 astetta kylmempää. Samalla lumipeitettä oli edelleen vain pari-kolme senttiä enimmilläänkin, kun etelärannikolla lumipeite oli kertymässä parhaillaan jo 10 cm:n paikkeille ja ylikin. Tässä tosin oli jo hieman luntakin jään päällä eikä vain pelkkää kuurapinnoitetta, kuten alimmissa ko. Vanajaveden kuvissa. Jäiden paksuus lisääntyi vähälumisissa oloissa nopeasti 10 ja 20 cm:n välillä.
Talven 2015-16 lumi- ja jäätilanteita: Lake-effect -lumipyryä etelärannikolla kuvattuna lauantaina 9.1.2016 Espoon Leppäsillassa; tässä vaiheessa tuuliprofiili oli alkanut suosimaan vielä sulalta Suomenlahdelta tullutta kosteutta, joka manifestoitui tiheinä lumisateina etelärannikolla. Jo edellispäivänä länsirannikolla Merikarvia sai ennätyslumikertymän eli yli 70 cm paikallisesta lake-effect -pyrystä! Ylempään sisämaakuvaan verrattuna säätilanne-ero oli siis hyvin voimakas - Tässä tilanteessa etelärannikolla vallitsivat n. -10 asteen lämpötilat ja sisämaassa oli -20 astetta kovempi pakkanen.
Talven 2015-16 lumi- ja jäätilanteita: Hyydejäätymistä ojassa ankaran pakkasen aikana kuvattuna perjantaina 8.1.2016 Espoon Leppävaarassa; tätä tilannetta oli edeltänyt ke-to aikana ajoittain jopa -25 asteen vaiheille laskeneet lämpötilat, joten virtaavavetisissä ojissa ja joissa hyydejäätymiselle oli erittäin otolliset olosuhteet > hyyde vaatii sulan tilanteen keskelle nopeasti iskenyttä ankaraa pakkasta, jolloin sopivassa vesivirrassa ei muodostu jääkantta päälle, vaan kerroksellista ja sakkamaista jäätä altapäin kertyen, jolloin hyydettä tulee myös jo sataneiden lumien päällekin kuvan tapaan. Hyydejään pinta on koko ajan sulakostea ankarasta pakkasesta huolimatta.
Talven 2015-16 lumi- ja jäätilanteita: Haloilmiötä ilmassa leijuneessa jääpölyssä kuvattuna tiistaina 5.1.2016 Espoon Leppäsillassa; tässä vaiheessa ankara pakkanen oli saapumassa ja lämpötilat laskemassa talven ensimmäistä kertaa -20 asteen vaiheille - Tuuliprofiili ei ollut kuitenkaan suosinut vielä merellisiä lumipyryjä kovin hyvin, mutta sulan meren kosteus tässä tilanteessa edesauttoi jääpölyä näin hienoin tuloksin. Tuo vasemman puoleinen valopylväs oli auringon varsinainen kohta ja kuvausaika oli klo. 14:25.
Talven 2015-16 lumi- ja jäätilanteita: Jäätynyttä Vanajavettä ja tuoreen jään halkeamaraitoja jäänpintakuurassa kuvattuna sunnuntaina 3.1.2016 Hämeenlinnassa; kun jäätyminen oli edennyt edellispäivästä alkaen -10 ja -15 asteen välisissä lämpötiloissa varsin nopeasti, niin vasta muutaman / parin sentin paksuiseen jääkanteen tuli virtaavan jäänalusveden ja pakkasen yhteisvaikutuksena puristusta ja jännitteitä, mitkä paikoin purkautuivat jääkannen halkeiluun ja raoista päässyt kosteus tummensi ne kohdat esille - Tilanne piti myös ajoittain voimakkaasti kumisevaa ääntä.
Talven 2015-16 lumi- ja jäätilanteita: Jäätynyttä Vanajavettä, jäänpintakuuraa ja siltavarjoja kuvattuna lauantaina 2.1.2016 Hämeenlinnassa; ilmamassa jatkoi melko nopeaa kylmenemistään, jolloin tässä vaiheessa edeltäneestä yöstä saakka -10 asteen kylmemmälle puolelle laskeneet lämpötilat sekä jäädyttivät kerralla kaikki viiimeisetkin sulat paikat umpeen että tuottivat selvän kuurapinnoitteen jäälle muutamassa tunnissa jäätymisen perään - Puhtaan tasainen kuura loikin ajankohdan pitkille keski-iltapäivävarjoille hienon alustan.
Talven 2015-16 lumi- ja jäätilanteita: Jäätynyttä Vanajavettä ja jäänpintakuuraa kuvattuna vastavaloon lauantaina 2.1.2016 Hämeenlinnassa; ilmamassa jatkoi melko nopeaa kylmenemistään, jolloin tässä vaiheessa edeltäneestä yöstä saakka -10 asteen kylmemmälle puolelle laskeneet lämpötilat sekä jäädyttivät kerralla kaikki viiimeisetkin sulat paikat umpeen että tuottivat selvän kuurapinnoitteen jäälle muutamassa tunnissa jäätymisen perään - Tällaiselta matalta ko. kuurapinnoite näytti klo. 13:22 otetun tilanteen auringonvalossa.
Talven 2015-16 lumi- ja jäätilanteita: Uudestaan jäätyvää Vanajavettä ja tuiskunnutta lunta kuvattuna perjantaina 1.1.2016 Hämeenlinnassa; kaakosta alkoi edellisiltana tulla pakkasilmamassaa heikon lumisateen kera, joten yhtäältä jäätyminen jatkui taas ja toisaalta jo aikaisemmin muodostuneiden ohuiden jääkansien päälle tuore pakkaslumi kinostui mm. tällaiseen kuviolliseen tapaan melko voimakkaassa kaakkoistuulessa.
Talven 2015-16 lumi- ja jäätilanteita: Vanajaveden jäätymistaukoa kuvattuna torstaina 31.12.2015 Hämeenlinnassa; tässä vaiheessa lievää suojasäätä oli vallinnut edellispäivästä alkaen, joka jäätymisen pysähtymisen lisäksi oli alkanut hajottaa ohuita jäitä virtaavissa järvivesissä ja etelä-lounaistuulen vaikutuksesta, kuten tässä - Yksi meloja oli äkännyt viimeisen mahdollisuuden sulaan veteen.
Talven 2015-16 lumi- ja jäätilanteita: Vanajaveden juuri alkanutta jäätymistaukoa kuvattuna keskiviikkona 30.12.2015 Hämeenlinnassa; tässä vaiheessa lämpötilat olivat tilapäisesti nousussa suojasääksi nollan vaiheilla, mikä aiheutti yhtäältä jäätymisen pysähtymisen etenkin ja ensin virtaavassa vedessä ja toisaalta tilanne sulatti jäänpintakuuraa pilvisellä säällä jo pois alempien kuvien tilanteisiin verrattuna. Sulapaikat korostivat hienosti ohuiden kumpukerrospilvien heijastumista.
Talven 2015-16 lumi- ja jäätilanteita: Jäätyvää Vanajavettä kuvattuna vastavaloon tiistaina 29.12.2015 Hämeenlinnassa; tällainen aaltoilevasti kuviollinen uunituoreen jään etenemisrakenne on tyypillinen tilanteessa, jossa on tyyntä, pakkanen on pysynyt -10 asteen miedommalla puolella ja ko. vesi on virtaavaa. Jäätyminen oli alkanut tällä järvellä kaksi päivää aikaisemmin ja se oli tässä saavuttanut virtaavimpien vesiosien liepeet. Jää ei kantanut missään vielä sinisorsaakaan.
Talven 2015-16 lumi- ja jäätilanteita: Jäätyvää Vanajavettä kuvattuna myötävaloon tiistaina 29.12.2015 Hämeenlinnassa; tässä havaitaan ylempää kuvaa selvemmin, kuinka uusi jää heti muodostuttuaan sai pinnoitteeksi vaaleanharmaata kuuraa tuulten oltua täysin tyyniä > Hieno kontrasti iltaruskosävyille - Ennätysleuto joulukuun alkupuoli Tapaninpäivään saakka oli siis merkinnyt sitä, että vielä juuri 26.12.2015 tämäkin Etelä-Suomen järvi oli vielä kokonaan jäätön.
Talven 2015-16 lumi- ja jäätilanteita: Niittykuuraa kuvattuna myötävaloon tiistaina 29.12.2015 Espoon Leppäsillassa; lumipeite jäi Tapaninpäivän lumikuurojen jälkeen vuoden 2015 viimeisinä päivinä vain nimelliseksi / sentin-parin veroiseksi, joten kuura pääsi heikoissa tuulissa kehittymään maan pinnalla jo hienosti, vaikka minimilämpötilat olivat ehtineet kiristyä tässä vasta -5 ja -10 asteen välille. Ennen Tapaninpäivää oli siis ollut melkein koko joulukuun alkuajan siihen saakka täysin lumetonta myös sisämaassa Hämeenlinnan tasallakin.
Talven 2015-16 lumi- ja jäätilanteita: Niittykuuraa kuvattuna vastavaloon tiistaina 29.12.2015 Espoon Leppäsillassa; kuvan ottoaika klo. 12:24 havainnollistaa hyvin ajankohdan matalaa auringon asemaa etelätaivaalla. Tosin ko. mataluutta korosti tässä myös hieman etelää kohti nouseva maasto. Vähälumisuus / lumettomuus tässä vaiheessa oli jo alkanut takaamaan roudan etenemistä 2 - 10 cm:n välillä, vaikka pakkasta oli ollut vasta kolmatta vuorokautta.

Labels:
Espoo,
Hämeenlinna,
jää,
jäätilanne,
järvet,
kuvat,
lumi,
luontovalokuvaus,
maisemat,
meri,
meteorologia,
metsät,
niityt,
pilvet,
routatuhot,
sää,
sääseuranta,
säävalokuvaus,
valokuvat,
vuodenajat
Sunday, January 24, 2016
Maahanmuuttopolitiikan vastakkainasettelu kansallisvaltioperiaatteiden tuhoamisessa eliitin imperialismin hyväksi - Pääongelmana "suvaitsevaisten" / "anarkistien" ajatusvirheet ja valeoppositiosisällöt
Vuosi on alkanut Suomessa edelleen vahvasti harhaisissa vastakkainasettelupuitteissa, joka vie huomiota pois myös täällä etenevän länsirappion keskeisemmistä ongelmista ja ydinsyistä - Kyse on maahanmuuttokriisin viimein täydellisesti paljastamasta "rasistit" vs. "suvakit" -vastakkainasettelusta ja sen absurdiudesta kaikkine ilmiöineen.
Se elää maassamme erityisen "hedelmällisessä" kasvualustassa, kun tuhatvuotisista historiallisista traumasyistä johtuen kollektiivisessa psykologiassamme asioilla ja asenteilla on taipumusta voimakkaasti polarisoitua ääripäikseen, pinnallisiin ismeihin ja "hyvät" vs. "huonot" ihmiset -jaotteluihin kokonaiskuvallisen, monipuolisen ja syvällisen ymmärryskoherenssin sijaan > Sellainen polarisoituminen ei ole sivistystä, vaan aina rappiota.
Tätä vyyhtiä on taas tarpeen purkaa esille perinpohjin (alla luvassa pitkää havainnollistusta), koska ko. vastakkainasettelu haittaa aidon aktivismin ja humaanin yhteiskunnan kehittymistä ja toteutumista hyvin vakavasti! - Tiettyjen tahojen intresseissä tällaisen haitan luominen ja jatkaminen onkin varmasti tarkoituksena ja tietoisesti promotoitavana, eli kyse on status- ja rahatalouseliitin intressien turvaamisesta harhauttamalla ja sumentamalla:
Aloitetaan Seppo Oikkosen aiheeseen liittyvästä parhaasta suomenkielellä tehdystä ajattelusta > Hän on ollut uudessa blogissaankin (Alkon kassalla) joulusta saakka kuitenkin kokonaan taas vaiti - Ilmeisesti häntä on pistänyt niin vihaksi ja epätoivoon se, kuinka tilanne Suomessa ajautuu koko ajan vain entistä umpimielisempään ja rappioituneempaan vaiheeseen hyvin monella tavalla, ja mm. juuri näissä maahanmuutto- ja pakolaiskriisin syövereissä olevissa tilanteissa se iskee esille radikaalisti.
Ymmärrän ja havaitsen nämä olosuhteiden toivottomuudet itsekin oikein hyvin - Keskeisenä havaintona on juuri se, että monet ihmiset eivät enää (tai vieläkään!) ajattele eivätkä siksi ymmärrä olosuhteiden syvää kokonaiskuvaa, vaan sen sijaan kriisitilanteessa mm. hyökyvät dogmaattisiin vastakkainasetteluleireihin, projektiiviseen syyttelyyn ja leimaamiseen, yhteisöperustoista utopioiksi irronneisiin ismillisiin, ryhmäsidonnaisiin ja narsismia hiveleviin harhoihin, tabujensa ja aivopesunsa suojelemiseen itsepetoksellisin keinoin jne.
Kokonaisuutena ilmenee noissa ajatusvirheissä se, miten tällainen ajattelukyvyttömyys syyllistyy status- ja rahatalouseliitin intresseissä olevaan totalitarismin edistämiseen hylkäämällä syvän, kokonaiskuvallisen ja metafyysisen ymmärryksen länsimaiden eliittihegemoniallisen ja taloususkonnollisen rappion tilasta ja vaaroista. Tätä on syytä purkaa osiin kriittisessä ja analyyttisessä tarkastelussa:
Otan siksi taas esille tämän toistaiseksi viimeiseksi jääneen Seppo Oikkosen kirjoituksen "Rajat kiinni" >> Se paljastaa karusti sen, kuinka hullu ja yhteisöllisesti vääristynyt juuri nyt ja edelleen on koko maahanmuuttokriisin paljastama "rasisti" vs. "suvakki" - tappelus katupartioineen ja pellepartioreaktioineen - Soldiers of Odin ja pellepartio kohtasivat Tampereella: ”Poliisille tuli häiriötehtävä”.
Tässä huomataan keskeisesti heti alkuun, kuinka ns. "rasistipuolella" on aivan oikeita havaintoja ja ymmärrystä kansallisvaltioperiaatteiden vaalimisesta ja parantamisesta. Se on aivan oleellisesti hyvä ja tarvittava asenne juuri nyt statuseliitin ja imperialismin tyranniaa vastaan! Sen sijaan "suvaitsevaisten puolella" sellaista ymmärrystä ei ole riittävästi.
Yliyöntejä äärinationalismin suuntaan "rasistipuolella" toki on. Sen sijaan oleellisemmin huomataan, että "suvaitsevaisten puolella" on tällä hetkellä aivan liikaa vain reaktioita "rasistipuolen" noihin ylilyönteihin, joka on vakavasti sumentanut heidän ajatteluaan em. syvästä, kokonaiskuvallisesta ja metafyysisestä ymmärryksestä länsimaiden eliittihegemoniallista ja taloususkonnollista rappion tilaa ja vaaroja kohtaan.
Miksi ja miten?! - Katsotaanpa alla perusteellisesti lisää >>
Nimen omaan siinä mielessä tuo "suvaitsevaisten" asenne ja ajattelupremissi on ongelma, kun kansallisvaltioperiaatteiden vaaliminen on yhteiskunnassamme yksi merkittävimmistä ongelmanratkaisuista eikä EU:n, euron ja monikultturismin promotointi, jollaista ajatusvirhevyyhtiä on nimenomaan ns. suvaitsevilla, ja puolueparlamentarismin puitteissa Vasemmistolla ja Vihreillä. Lisäksi ns. "anarkisteilla" on sitä myös:
---> Finnsanity blog: Vasemmistoliiton pata porisee - vasemmisto makaa maassa.
---> Finnsanity blog: Sensuuri on vihapuhetta >> Suomen ja länsimaiden aivan ylivoimaisesti suurin vihapuhuja ja vihatoimija on siis eliitti asiamiehineen!
Oleellisesti tarpeellinen ymmärrys kansallisvaltioperiaatteista länsieliitin taloususkonnollisen imperialismin tyranniaa vastaan on siis vakavasti jätetty huomion ja käsittelyn ulkopuolelle "rasisti vs. suvakki" -vastakkainasettelun noustua oireena tikun nokkaan > hajota ja hallitse -menetelmät pätevät tässä sumentamisena eliitin kansallisvaltioperiaatteiden tuhoamisen hyväksi imperialismiaan ja taloususkontoaan varten.
Siinä nimen omaan "suvaitsevaisten puoli" ja "anarkistien" asenne on ko. vastakkainasetteluissa eniten sellaisen imperiaalihaitan edesauttaja ko. tabullisen ja itsepetoksellisen antikansallisvaltioajattelunsa takia.
Lisäksi "suvaitsevaisten puoli" on katalyytti äärinationalistisille vastareaktioille juuri siksi, koska heidän itsepetoksellinen peiliin katsomisen kyvyttömyys antikansallisvaltioasenteissaan ei tuo yhteiskuntamme noiden keskeisten pääongelmien ydinsyitä käsittelyyn, vaan piilottaa ja mitätöi niitä sekä osaltaan voimistaa niiden syiden käsittelemättä jättämisen nostattamia oireita yhä kovemmiksi vastakkainasetteluiksi, syntipukkileimaamiseksi ja pahimmillaan voi jopa edesauttaa olosuhteita väkivaltaiseksi kaaokseksi...
Eli ko. rappion voimistamat pinnanalaiset paineet ja epätoivo kasvavat tuollaisessa ajattelukyvyttömyyden ja tabujen suossa hyvin vaarallisesti > Tämä on selkeää ja kohtalokasta ryhmäpsykologiaa!
Kun keskusteluissa kivettyvät ja täydellistyvät tabut, leimaaminen ja projektiivinen siirto vastuun ja syyllisyyden torjuntana, niin sisältöjen ja ymmärtämisen tilalle tulee totalitaristinen umpimielisyys ja mielisairas ajatussekaannus:
Pellepartioreaktiot ovat yksi symbolinen merkki juuri siihen suuntaan > Kun asioita ei voida enää älyllisesti ja rationaalisesti kohdata ja käsitellä kognitiivisen dissonanssin käytyä liian repiväksi, niin pelleilyksi vetäminen symboloi sen dilemman viimeistä ratkaisuyritystä pyrkimällä nolaamaan kognitiivisen dissonanssin muka aiheuttanutta vastapuolta.
Kognitiivinen dissonanssi ei koskaan aiheudu ulkopuolisen taholta, vaan se on aina oman mielen sisällä tapahtuva psykologinen torjunta- ja paniikkireaktio > Siinä yritetään mitätöidä ulkopuolelta tullutta todellisuutta oman harhaisen maailmankuvan pelastamiseksi ja oman vastuun häivyttämiseksi - Niinpä esim. pellepartiolainen ei mitätöi mitään ulkopuolista (katupartiolaista), vaan vain omaa ajattelukykyään entisestään, ja sellaisessa moodissa pitäytyminen tarvitsee häneltä lopulta totalitaristisia menetelmiä, jotta maailmankuvansa säilyisi eheänä ulkopuolisen todellisuuden tuottamasta kyseenalaistuksesta huolimatta...
---> Länsirappion ymmärtämisestä Eliitin Esoteeriset Symbolit -blogin avulla - Kognitiivinen dissonanssi ajattelun ja toiminnan haittana valveutumisessa länsieliitin valtamissiota vastaan.
Niinpä "suvaitsevaisten" ja "anarkistien" ko. ajatteluvirheiden käytännön manifestaatiot ovatkin oikeastaan se kaikkein isoin yhteiskunnallinen ongelma tällä hetkellä; se on vakavaa todellisuuden torjuntaa, projektiivista leimaamista ja itsepetoksen kiihdyttämistä sosiaalisen konstruktion yhtenä isona hajoamisilmiönä tässä koko länsirappion suossa.
Käymälä-blogista aiheeseen kuuluva oivaltava kiteytys >> "Punavihreys on fasismin katalyytti, ei sen vaihtoehto. Fasismi olisi helppo torjua, jos sille olisi olemassa vaihtoehto.".
Vaihtoehto tosin on oikeasti jo ollut olemassa pari-kolmesataa vuotta, mutta vielä hyvin harvoin ja / tai liian heikosti käytäntöön toteutettuna - Taannoinen ja nyttemmin lakkautettu pohjoismainen hyvinvointivaltiokonsepti taitaa olla paras saavutus sillä saralla toistaiseksi...
Eli se "vaihtoehto" fasismille ja muillekin "ismeille"! >> Historiallisesti kartesiolaisen paradigman kehittymisen kanssa käsikädessä kehittyneet kansallisvaltioperiaatteet, jossa "subjektin eriytymisen puolella ovat kehittyneet individualismi, yksilöoikeudet ja -vapaudet sekä demokratia, ja objektivoituvan maailman / todellisuuden puolella tutkiva empirismi, luonnontieteet, tekniikka ja teollinen hyvinvointi" ~ Seppo Oikkonen: Demokratiasta ja sivistyksestä.
Valitettavasti tämä kartesiolaisen paradigman kehitys ja siten kansallisvaltioperiaatteiden ylläpito on mennyt länsimaissa pahasti pieleen viime vuosikymmeninä, ja on alkanut jopa perikadollista vaaraa aiheuttaen hajoamaan >> "Subjektin puolella uusi aika on päätynyt lajityypillisen yhteisöllisyyden hyläten ja kansaa palvelevan demokratian sijasta sokeaan individualismiin, ja demokratia on rappeutunut vallasta hullun lailla taistelevien poliittisten puoluepukareiden ylläpitämäksi puolueparlamentarismiksi. Objektivaation puolella taas tiedollisen ajattelun koherenttinen kokonaishallinta on hajonnut lavasteenomaisesti arvovapaaseen mutta tosiasiassa kaupallisia tavoitteita palvelevaan insinööritieteeseen, ja jäljelle on jäänyt vain juurettoman individin minäidentiteetin efektiiviseen vahvistamiseen tarvittavaa rekvisiittaa ja teknisiä leluja." ~ Seppo Oikkonen: Demokratiasta ja sivistyksestä.
Tällä rappioprosessin etenemisellä on ollut oleellisia seurauksia myös tämän ko. vastakkainasetteluongelman syntymisessä ja siihen liittyvissä ajatusvirheissä. Tässä vaiheessa ongelmatarkastelua onkin poimittava havainnollistusta varten esille kriittinen henkilöesittely ja hänen ajattelumallejaan ruodittavaksi >>
Viime aikoina valtamediajulkisuudessa on saanut mm. tässä "rasisti vs. suvakki" -vastakkainasettelussa tilaa Suvi Auvinen, joka mainostaa itseään myös juurikin ns. "anarkistiksi". Hän on ollut nimen omaan kärkevä heittelemään myös ns. "suvaitsevaisen" asemista rasismi- ja natsismileimoja ympäriinsä.
Arhi Kuittiselta on Suvi Auvisen roolista erittäin hyvä luonnehdinta >> Valeanarkistit, Suvi Auvinen äänessä: "Valeanarkistit. Tämä Suvi ei vastusta eliittiä, ei mafia-natoa, ei laajaa korruptiota Suomessa, pohjoismaisen mallin alasajoa tai Amerikan hyökkäyssotia Suomen tuella Ukrainaan ja Syyriaan vaan hänet on koulutettu ohjaamaan ihmisten turhautumista poliitikoille turvalliseen sekoiluun, eliitin turvaamiseksi.".
Viime aikaisia Suvi Auvisen tv-käyttäytymisiä katsellessani minulle onkin tullut mieleeni Auvisesta aivan sama kuin Arhilla, sekä lisäksi myös narsismi ja omilla näkemyksillään ylimielisesti pätemisen tarve, vaikka ymmärryksensä ko. asioista on hänellä siihen nähden paljon vajaata ja vääristynyttä:
---> Anarkisti Suvi Auvinen kertoo mielipiteitään itsenäisyydestä.
---> Suvi Auvinen vs. Jani Salomaa Yle Perjantai 22.1.16.
Mm. noista esiintymisistä paljastuukin esim. se, kuinka Auvisen "anarkismi" -ideologian takana on äärimmäisen yksilökeskeinen ja siten yhteisöistä ja ryhmäpsykologiasta eli laajemmin sanottuna juurikin kansallisvaltioperiaatteista ymmärtämätön ajattelukyvyttömyys.
Lisäksi Auvinen käyttäytyy esim. tuossa alemman linkin videossa tyypillisen projektiivisesti yrittäen torjua kognitiivisen dissonanssin kyseenalaistavaa haastetta maailmankuvaharhaansa kohtaan, ja siinä siirtää ko. ajatusvirheidensä kompastuskiviä karikatyrisoituun "rasisti"-hahmoon. Kaikki em. kiteytyy tässä oikein selvästi.
Auvisen "anarkismissa" näkyy vaarallisesti myös mm. Ayn Randin vaikutus - On syytä keskeisesti ymmärtää, että Ayn Randin rooli oli aikoinaan iso läntisen statuseliitin narsismin ja imperiaalihulluuden edelleen kehittelyssä, jossa länsieliitin promotoiman imperialismin tarvitsema valtioiden lakkauttamisintressi on ollut ja on edelleen heille tärkeimpiä tavoitteita, jotta heille koittaa täysin vapaa maailmantyrannian ja perverssien intohimojensa pelikenttä ilman vastusta.
Randin "ajatteluun" kuului nimenomaan ääriyksilökeskeisyys ja valtioiden lakkauttamispakkomielle. Kumpainenkin "ajattelu"mallin osa ovat olleet äärimmäisen haitallisia yhteishyvän ja ihmisen lajityypillisen sosiaalisen sisällön toteutumiselle, kuten on voinut Seppo Oikkosen analyysejä lukemalla alkaa ymmärtämään - Tämä ajatusvirhevyyhti on viime vuosina vain pahentunut länsimaissa!
Länsieliitin keskeisistä toimijoista esim. Alan Greenspan oli suorastaan Ayn Randin opetuslapsi, ja sittemmin hän tuli tunnetuksi niinekin "oppeineen" nykyisen rahatalousparasiitin jopa päähegemoniallistajana. Se hegemonia nimen omaan on tässä havainnollistetussa valossa hyvinvointivaltiollisten periaatteiden ylivoimaisesti suurin uhka nykyään, eli siis uhka ihmisen lajityypilliselle sosiaalisuudellekin moraali-, turvallisuus-, vakaus- ja koherenssitarpeineen kaikkineen.
Tästä havaitaankin juuri se, että Auvisen ja muiden vastaavien kautta on alettu luomaan taas yhdenlaista valeoppositiota ja harhautusta: Tuollainen "anarkismi" soveltuu täydellisesti statuseliitin agendaan, koska se tarjoaa petoksellisesti "keittiön kautta" hyvinvointivaltion lakkauttamista Ayn Randin sairaiden mallien mukaisena "minimivaltiona" länsieliitin imperialismia varten.
Siksi tuollaiseen "anarkismiin" sisällytetty antikansallisvaltioasenne muka "rasismia ja natsismia" torjuvana maailmanparantamisena ei ole ollenkaan maailmanparantamista, vaan haitallinen silmänkääntötemppu; siinä "suvaitsevaisuuskin" on näemmä vain yksi harhaanjohtamis- ja tuhoamistyökalu > Älkää siis menkö lankaan ja jättäytykää Auvisten ja vastaavien lumoista pois!
He eivät todennäköisesti edes ymmärrä, mitä ovat tekemässä... Ja jos ymmärtävätkin, niin sitä pahempi!....
Valeoppositiollinen merkki on juuri sekin, kuinka Auvinen pääsee latelemaan valtamediaan näkemyksiään vapaasti. Niinpä hän ja vastaavat "anarkistit" eivät oikeasti ole eliitille ja eliitin agendoille uhka. Vain eliitille uhkaa ja haastetta tuottavia ihmisiä ei päästetä valtamediaan.
Tuollainen äärimmäisen yksilökeskeinen narsismi puolestaan on täysin linjassa länsimaiden rappioprosessissa ilmenevän yli-individuaalin sokeuden kanssa - Monia yksilöitä vaivaa narsistinen umpimielisyys, jossa ajattelun kapasiteetti ei yllä ryhmäpsykologisten ilmiöiden käsittelyyn eikä yhteisöjen hyvinvoinnissa ja edistyksessä keskeisten perusperiaatteiden tajuamiseen, kuten kansallisvaltioperiaatteiden vaalimisen oleellisuuteen - Juuri sellaista vääristymää on Auvisen edustama "anarkismi" ja "suvaitsevaisuus":
--- "Aniharvat aikamme ihmisistä, edes niistä jotka pitävät itseään hiemankaan intellektuelleina, ymmärtävät että kyvyttömyys erottaa toisistaan rahatalous ja reaalitalous on hahmon- ja käsitteenmuodostuksen kannalta -- eli siis älyllisesti -- täsmälleen samaa kyvyttömyyttä kuin käsitteiden monikulttuurisuus ja moniarvoisuus sekoittaminen toisiinsa.
Kumpikin näistä yleisessä aikalaisajattelussa laajasti vaikuttavista harhoista omaa saman historian. Kumpikin ovat eurooppalaisella uudella ajalla aivan tietyistä paradigmaattisista lähtökohdista kehittyneen niin sanotun "kartesiolaisen rationaalisuuden" erityisiä vääristymiä. Kumpikin harha on pohjimmiltaan ihmiskuvan harha. Kumpikin edustaa omalla tavallaan sokeuden asteelle kasvanutta individualismia." ~ Seppo Oikkonen: Rajat kiinni.
Itse tuo termi "anarkismi" tässä yhteydessä tarkoittaakin siis selvästi kahta keskeisesti vaarallista ja haitallista asiaa yhteishyvän ja edistyksen kannalta katsottuna:
1. Siihen sisältyy vihollisen tunnistaminen väärin eli länsieliitin intresseissä haittaa tekevien ydinsyiden sijaan otetaan silmätikuksi toissijaisia oireita ja sellaisia hierarkioita, mitkä eivät sinällään ole se ongelma tai varsinkaan ongelman ydin, vaan ko. eliitin käytössä ne ovat "vain" vääristyneet ongelmallisiksi työkaluiksi > Eli kansallisvaltioperiaatteet eivät ole sinällään ongelma, vaan valtion koneisto on nyt kaapattu eliitin taloususkonnon ja valta-aggressioidensa välikappaleeksi matkalla heidän valtiottomaan imperialismiinsa...
2. Samalla "anarkismi" on terminä leimautunut niin negatiivisesti kollektiivisessa tajunnassa, että se yhtäältä hylkii piiristään pois paljon potentiaalisia yhteiskuntamme tilaan pettyneitä, koska he kuvittelevat anarkismin juuri enemmän tuhoprosessiksi kuin hedelmälliseksi aktivismiksi ja maailmanparantamiseksi. Sitähän se tässä Auvisen tarkoittamassa katsannossa onkin.
Tosiaalta se houkuttelee puoleensa juuri niitä, joilla ymmärrys näistä yhteiskunnallispoliittisista asioista sekä ajatushistorian ja sosiologian piirteistä on hyvin puutteellista em. tapaan, ja sen mukaan he ovat johdateltavissa pelinappuloiksi mitä haitallisimpien ajatusvirheiden käytännön toteuttamisiin eliitin hyväksi ja eliitin suojelemiseksi - Tiesivät sen tai eivät.
Yhteenvetona voidaan siis todeta, että tuo "anarkismi" on valeoppositiota myös siksi, kun se ei koskaan kykene edes olemuksellisesti tuottamaan tarvittavaa valveutumista eikä muutosta nykyisen eliittihegemonian tyranniaa vastaan ja kansallisvaltioperiaatteiden palauttamiseksi humaania ja edistyksellistä kehitystä varten!
--- Katsotaanpa siis vielä tässä valossa tarkemmin tuota pellepartioreaktiota: Mitä näin ollen tuo "suvaitsevaisten" / "anarkistien" pellepartioreaktio syvällisen ajattelun ja analyyttisen keskustelun sijaan katupartioita ja laajemmin maahanmuuttokriisiä kohtaan on, paitsi kognitiivisen dissonanssin yksi ilmentymä?
Se on siis itsepetoksellisen ja yhteisöperustoista irronneen harha-ajattelun suojelua projektiivisen siirtämisen psykologisena torjuntamekanismina, jossa ajattelun premissejä on otettu dualistisista ja narsistisista ajattelumalleista ja se toimii länsirappion puitteistamassa individuaalisen sokeuden ja vääristyneesti opillisten ismien maailmassa > "Meillä on unelma", "monikulttuurisuus on rikkaus" jne.
Kun "vihollinen" (ns. rasisti) osoittaakin " ensinmainittua viholliseksi leimaavan" (ns. suvakki) ajattelussa noita vakavia ajatusvirheitä em. tapaan, niin niitä ei "suvakin" / "anarkistin" aivopesty ylpeys ja ideologinen ryhmävahvistautuminen salli tajunnan käsitellä, vaan ajatusvirheet projisoidaan ulkopuoliseen karikatyyriin, jotta raskas ja vaikea itsetutkiskelun tarve ja itsepetoksen / oman aivopesunsa myöntämisen taakka voidaan siirtää ulkopuoliseen kohteeseen demonisoituna ja käsittelemättömänä "itsesuojeluna".
Ns. suvaitseville / anarkisteille tämä ulkopuolinen karikatyyri ko. projisointitarpeessaan on nyt erittäin keskeisesti juuri "rasismi" ja "natsismi", joihin liittyviä "merkkejä" he tunnistavat enimmäkseen harhaisesti ja pahimmillaan jopa jokaisessa mielestään muka tunnistamassaan eleessä, ihmisessä ja sanassa ilman reaalisia perusteita > oikeaan osuneita tunnistamisia on joka tapauksessa paljon vähemmän kuin harhaan osuneita.
Heille kansallisvaltioperiaatteista on tullut siksikin niin vakava tabu, ettei siihen liittyvien asioiden syvä / kunnollinen ymmärtäminen enää heillä onnistu ko. leimaamis- ja torjuntapakkomielteidensä läpi > Tämä toteutuu toiminnallisesti em. valeoppositiopuitteissa eliitin hyväksi. Ja tämä pätee sekä yksilökohtaisesti että oleellisemmin ryhmäpsykologisesti ryhmäsidonnaisuutena ja ryhmäpaineena.
Viime syksystä alkaen olen kokenut tämänlaista reaktiivista virheajattelua omakohtaisestikin, kun mm. meikäläistäkin on yritetty leimata "rasistiksi" ja ilmeisesti sen pohjalta torjuttu Facebookissa ns. antitykkäämisellä ja poistettu fb-kavereista yms. > Olenkin joutunut pettymään pahasti jopa joidenkin muutoin hyvinä tunnettujen aktivistien käyttäytymiseen tässä katsannossa.
Ei kuitenkaan kannata päästää vastakkainasettelun toista osapuoltakaan puhtain paperein > Ns. rasistipuolella ongelma on puolestaan se, että tämä vastakkainasetteluongelma sinänsäkin voi loihtia esille siltä taholta yhä äärimmäisempiä vastareaktioita huolimatta heillä "suvaitsevia" paljon paremmasta kansallisvaltioperiaatteiden oikeasta ymmärtämisestä.
>> Siinä kansallisvaltioperiaatteista voi tulla aivan liikaa vain ase (äärinationalismi) vastapuolen ideologioiden ja asenteiden mitätöimiseksi eikä toiminta toteudu oleellisesti ko. periaatteiden oikeita käyttötarkoituksia varten, joita ovat siis perusta eliitin kuvattua tyranniaa ja uskonnollisia intressejään vastaan, ja toisaalta yhteishyvän ja edistyksen vaaliminen historiallisena ja perustavaa laatua olevana sosiaalisen konstruktion toteuttajana. Tämäkin vastakainasettelun puoli voi sisältää väkivallan ja kaaoksen mahdollisuutta, jos se ei saa tahtoaan läpi ns. hyvällä....
Lainaus vielä Seppo Oikkosen "Rajat kiinni" -tekstistä asiantilan tarkemman ja syvemmän ymmärryksen osoittamiseksi. Yhteiskunnallinen tilannekuva siitä on valitettavasti erittäin toivoton, joka masentaa asioita hyvin ymmärtävää aktivistia:
--- "Vain tunnustamalla eurooppalaisella uudella ajalla individualismin yhteisöprojektiona kehittyneen kielellis-kulttuurisen kansallisvaltion korvaamaton rooli aidon demokratian ja tasa-arvon alustana voitaisiin tajuta sokean individualismin historiallisen hedelmän, uskonnon pohjalle transformoituneen magian muodon, liberalistisen "talousteokratian", harhaisuus. Samoin vain kielellis-kulttuurisen kansallisvaltion sisäisen eheyden, historiallisen kohtalonyhteyden ja sosiaalisen tasa-arvoisuuden elintärkeän merkityksen ymmärtämällä voisimme estää hajottavan "monikultturismin" sublimatiiviset mussuhumanistiset ihmiskuvaharhat.
Rajat kiinni, twiittaa tämä varpunen jouluaamuna.
Tarvitsisimme oman rahan ja oman yhteiskuntamme. Rahat kiinni ja rajat kiinni. Mikään tuskin onnistuu ilman maan omaa rahaa ja syvempää ymmärrystä oman yhteiskunnan ensisijaisuudesta. Sellaista ymmärrystä on täällä päättäjillä aivan liian vähän. Käytännössä ei missään.".
Lopuksi linkkejä tämän vuoden puolella sattuneisiin tapahtumiin ja uutisiin sekä niihin kommenttejani koskien tätä aihepiiriä >>
---> Kokoomus esittää palkatonta työkokeilua turvapaikansaajille – kielikoulutus aloitettava nopeasti >> Maahanmuuttokriisin varjolla tapahtuu monta vakavaa vaaraa tahallisena neofeodaalistamisena muun muassa!
---> Hyvät ja pahat pakolaiset? >> Lainaus: "Hetkinen, otetaanpas hetki happea. Että oikein 369. Sisäministeriön tietojen mukaan viime vuoden aikana Suomeen saapui 32 478 turvapaikanhakijaa – lähinnä Ruotsin kautta. Eikä se ollut monenkaan poliitikon mielestä mikään ongelma."
-- Nyt pakolaiskriisi on jo vyyhtiintynyt russofobiankin kanssa ja samaan aikaan pelleinä hihhuloivia suvakkeja on kaduilla. Koko tragediaa sävyttää äärimmäisten tabujen suojeleminen ja psykologiset projektiot äärimmilleen virittyneinä, ja kytkettyinä lisäksi länsieliitin hulluihin intresseihin.
Kaikki ovat merkkejä siitä, kuinka todella vakavasti ja peruuttamattomasti sairas suomalainen yhteiskunta ja julkinen keskustelu on. Todella vakavasti! Tästä suosta ulospääsy on liki mahdotonta eli sairaus tulee etenemään loogiseen päätepisteeseensä...
No, on tuossa kirjoituksessa puutteensakin, kuten ilmastonmuutosalarmismin esille otto > Pariisin ilmastosopimus 2015 - Hiilidioksidin vääristetty rooli ja ilmastonmuutosalarmismi tieteellisen ajattelun kriisissä ja länsieliitin imperiaalisessa hyväksikäytössä.
---> Soini väläyttää kovia keinoja itärajalle – jopa rajan sulkeminen mahdollista >> Janus Putkonen havainnollistaa oleellisesti:
"Mitä helvettiä? Soinia ei ole näkynyt ja kuulunut kun länsiraja on vuotanut kuin seula maahanmuutto-operaation alkamisesta lähtien viime kesänä. Käsittääkseni reilut 30 000 ja lähinnä miestä "kapinallisten hallitsemilta alueilta" (Lue: ISIS) on tullut ja lisää tulee, mutta mitäpä siitä?
Nyt globalistit vouhkaa muutamasta sadasta, jotka tulee Venäjän puolelta uhoten "kovia keinoja"... Täytyy olla sokea, kuuro ja typerys ellei näe miten mamuja käytetään Lännen tavoitteisiin militarisoida Venäjän rajoja.
Sosiaalisesta hajautuksesta jo "koviin keinoihin". Puhutaan EU-armeijasta, nopeasta liikekannallepanosta ja amerikkalaisjoukkoja on jatkuvasti Venäjän rajoilla "koulutettavana". Russofobiaa tungetaan kaksin käsin valtamediassa.
Vaarallinen mies tämä on, vaarallista valeoppositiota johtanut ja Washingtonin äärikristittyyn (lue: Fasistien) Rukouspiiriin kuuluva Soini.".
---> Rajut kuvat leviävät turvapaikanhakijasta – krp tutkii sotarikoksena >> Krp ottaa tabuiksi luokiteltavia asioita tutkintaan puolen vuoden viiveellä, jotta ko. asioilla olisi ollut sillä välin mahdollisuus pysyä koko ajan unholassa.
Nyt ei enää voinut olla.
Toisin sanoen tästä nyt nähdään, kuinka tärkeä vaihtoehtomedia on, kun sen avulla pystytään taistelemaan hegemonian, tabujen ja moraalittomuuden umpimielisyyttä ja eliitin agendojen kaiken kattavuutta vastaan.
---> Antti Pentikäinen Ylellä: Pakolaisia käytetään kyynisesti aseena Eurooppaa vastaan >> Sande Parkkonen havainnollistaa oleellisesti:
"Tässä taas yksi valehtelija. Pentikäinen syyttää pakolaiskriisistä Venäjää ja sen pommituksia Syyriassa. Pentikäinen valehtelee, tietenkin, koska kaikki tietävät että Syyrian pakolaiskriisi alkoi vuonna 2011 amerikkalaisten ja israelilaisten kouluttaman ja saudien ja qatarilaisten rahoittaman ISIS:in aloittamasta kapinasta ja USA, Ranskan ja Iso-Britannian aloittamasta pommituskampanjasta.
Joko Pentikäinen on idiootti, valehtelija tai töissä amerikkalaisilla tai Natossa, tai kokoomuksessa. Niin tai näin, mies puhuu potaskaa. Huomatkaapa myös se, ettei Pentikäinen mainitse sanallakaan sitä, että 22 000 pakolaista tuotiin Suomeen Ruotsin valtion toimesta, sen ilmaisilla junakyydeillä ja busseilla.
Ei tietenkään mainitse, koska koko jutun tarkoitus on väittää, että pakolaiskriisin aikaansaaja on paha ryssä, eikä kiva svedupetteri tai sutki sakemanni.".
>> SANDEN BLOGI: SUOMALAISEN JÄRJESTÄYTYNEEN RIKOLLISUUDEN RASKAIN SARJA.
>> SANDEN BLOGI: SANANVAPAUS osa 2 >> "Jos mikä tahansa julkaisu syyllistyy kunnianloukkaukseen, rikokseen yllyttämiseen tai muuhun vastaavaan, meidän laeistamme löytyy kyllä arsenaalia sellaisiin puuttumiseen. Tuomioita on myös jaettu. Mutta se että jotakin mediaa yritetään lakkauttaa, tai yksittäisen ihmisen sananvapautta rajoittaa, on helvetinmoinen periaatteellinen kysymys.".
>> VIHAINEN KANSA.
>> Sanden blogi: halpatyövoiman luokka Suomeenkin.
---> Median vahtikoira: Boikotti MV-lehteä vastaan perustuu härskiin valehteluun >> Lainaus: "Tutkijaluonteena päätin satunnaisotannalla ryhtyä etsimään niitä ”keksittyjä uutisia”, joiden olemassaololla MV-lehden vastaista boikottia perustellaan. Käytyäni huolellisesti läpi jokusen kymmenen juttua olin ihmeissäni. Olivatko jutut provosoivia? Kyllä. Liikuttiinko hyvän maun rajoilla? Ehdottomasti. Löysinkö valheita? No en löytänyt.
Suunnistin seuraavaksi kyseisen kampanjan alkulähteelle Facebookiin ”Loppu MV-lehdelle” -ryhmän seinälle. Ajatuksena oli, että tarkistan heidän listansa valheellisista uutisista, kun en niitä itse löydä. Suuri oli tyrmistykseni, kun tajusin, että he eivät ole laittaneet sivuilleen ainuttakaan esimerkkiä valheellisesta uutisoinnista! En ole suinkaan ainoa, jota asia ihmetyttää. Kerta toisensa jälkeen sivun keskusteluissa pyydettiin linkkejä uutisiin, jotka eivät pidä paikkaansa. Kyselijä sai vastaansa joko solvausmyrskyn tai hiljaisuuden ja sitten kiusallisia kyselevä jo kiireesti bannattiinkin ylläpidon toimesta. Ainuttakaan esimerkkiä valeuutisista ei ole kukaan kyennyt esittämään! Kun keskusteluissa väitetään mm. että ”98-100% MV-lehden jutuista on paskaa”, luulisi olevan helppoa laittaa sivuille vaikka kymmenen pahimman valheuutisen lista.
Johtopäätös: MV- lehteä ei haluta vaientaa siksi, että siinä valehdeltaisiin. Se halutaan vaientaa siksi, että se kertoo totuuden, jota ei haluta kuulla.".
---> Natsikortti -mutta kenelle?
---> Video: Juha Sipilälle nauretaan Kiinassa asti.
---> Yhteiskunta maksaa mamujen ajokortin ja autokoulun >> Jaa, että yhdenvertaisuusperiaatteiden romuttamisesta sekä maahanmuuttokriisin varjolla kantaväestön tahallisesta kurjistamisesta huolestuneet ja huomauttavat ovat "rasisteja"...
-- VITUT ON!!
---> Sipilän erityisedustaja sanoo ääneen: ”Pakolaiskriisi vasta alkusoittoa – Eurooppaa häiritään systemaattisesti” >> No, tuo systemaattisuus on ollut jo kauan tiedossa - Nyt vasta joku uskaltaa jotain sanoa julkisesti. Kun maito on jo kaatunut...
---> Tilipussi pienentymässä jopa satasilla kuussa – pelko heräsi Vantaalla >> Kyse on siis tarkoituksellisesta kansallisvaltioperiaatteiden, kuten siinä yhteishyvän tuhoamisesta!
---> Poliisi: Helsingin uudenvuodenyöstä jo 15 seksuaalirikosilmoitusta – ”Poikkeavia aiempiin vuosiin verrattuna”.
---> Kuka siellä YLE:n pakolaisillassa oikein mukana istuikaan? (K-18) >> Hups ja oho!
---> Stubb Ylelle: Hallitus voi kieltää katupartiot >> Stubb harjoittaa erittäin tyypillistä eliitin asiamiestoimintaa > Näkee oireita, muttei niitä aiheuttaneita syitä ja omaakaan rooliaan siinä. Tyylipuhdasta jatkumoa viimeisen 10 vuoden ajalta siitä, miten tehdään umpikujaan johtavaa politiikkaa.
---> Poliisi IS:lle: Lapsia ja naisia ahdistelevat turvapaikanhakijat vakava ongelma - "pakko tunnustaa".
---> Viranomaiset määräsivät turvakameravideot tuhottavaksi Kölnin hyökkäysten jälkeen! >> Arhi Kuittinen: "Väestönsiirto suoritetaan kaikilla mausteilla
ja demokratian alasajo jatkuu,
Kölnin raiskaukset olivat viranomaisten suojeluksessa".
---> Finnsanity blog: Poliisi seisoi kädet taskussa ja operaatio Eurooppa tuleen jatkuu.
Aivan lopuksi kaikille tärkeä suhteellisuudentajun katsaus! >>
-- Ukraina rakentaa keskitysleirejä Donbassin asukkaille - katso kuvat! > Tuossa on siis kuvaa siitä, mitä oikea natsismi ja rasismi on! - Ovatko edes "suvakit" ja "anarkistit" tuominneet tämän ja muun Ukrainassa ilmenneen vastaavan universaalisti somessa ja muualla viimeisten kahden-kolmen vuoden aikana? - Niinpä....
-- Kotimajoitukseen päässyt irakilaisnainen on hämmästynyt vapaudesta – video >> Tässä on siis vaihteeksi positiivinen juttu maahanmuuttokriisiin liittyen: Eivät toki kaikki pakolaiset tai ylipäätään maahanmuuttajat ole vinksahtaneita ääriaineksia tai huijareita tai haitaksi suomalaiselle yhteiskunnalle - Paljon on keskeisesti autettavia pakolaisia, ja joillekin on jo siunaantunut ihan onnellisia käänteitäkin, kuten tässä.
Mutta pakolaiskriisin varjolla tuotettujen pakolaishuijareiden ja muiden asiaan liittyvien yhteiskuntavaarojen tiedostaminen (kuten kriisin suuruusluokkakin jo sinänsä) on myös a ja o, eikä sitä pidä hyssytellä piiloon tabujen, monikultturismiutopian, "anarkisti"-valeoppositiosisältöjen ja leimaamisen / leimautumisen pelkojen takia!

Subscribe to:
Posts (Atom)