Sunday, January 31, 2016

Talven 2015-16 lumi- ja jäätilanteita valokuvin - Taidevalokuvia tammikuun alkupuolen ankaran talvivaiheen olosuhteista

Päätin tehdä erillisen taidevalokuvaesityksen eilen tekemäni Talven 2015-16 lumi- ja jäätilanteita valokuvin - Ankaran talven vaihetta joulukuun lopusta tammikuun kolmannelle viikolle -kuvakirjoituksen lisäksi - Näissä alla olevissa 11 valokuvassa on kyseessä saman aikajakson tilannekuvia ankarasta talvivaiheesta, mutta tällä kertaa lumi- ja jäätilannekuviksi olen poiminut maan pinnalla tapahtuneita ilmiöitä ns. zeniläisittäin rajattuina taidekuvina.

Tämän kertainen kuvasarja onkin tavallaan jatkoa näille vuodenvaihteen talventulokehityksen parista poimimilleni vastaavanlaisille taidevalokuville Uuden Vuoden tervehdyksessäni >> Uuden Vuoden 2016 tervehdys!

Sommittelen alla olevat kuvat taiteellisesti järjestykseen enkä tällä kertaa sijoita niihin ollenkaan kuvatekstejä, jotta puhdas visuaalinen kauneus ja kokemus tulee yksinään pääosaan. Kerron kuitenkin lyhyesti kustakin kuvasta perustiedot tässä seuraavaksi alla olevassa kuvajärjestyksessä ylhäältä alaspäin ennen ko. kuvasarjaa >>

Kuva 1 - Lumisia niittyheinien korsijäänteitä kuvattuna 12.1.2016 Espoon Leppäsillassa.

Kuva 2 - Ohuesti lumisia kangasmetsän mustikkavarvikoita kuvattuna 4.1.2016 Espoon Karakalliossa.

Kuva 3 - Ohuesti lumisia ja runsaskuuraisia nurmikon korsia kuvattuna 10.1.2016 Hämeenlinnan Linnanpuistossa.

Kuva 4 - Edeltäneenä yönä syntyneen järvijään päälle nopeasti tullutta kuurapinnoitetta kuvattuna 2.1.2016 Hämeenlinnan Vanajavedellä.

Kuva 5Edeltäneenä yönä syntyneen järvijään päälle nopeasti tullutta harvaa kuurapinnoitetta kuvattuna 2.1.2016 Hämeenlinnan Vanajavedellä Viipurintien sillan aluksen pimeydessä.

Kuva 6Edeltäneenä yönä syntyneen järvijään päälle nopeasti tullutta harvaa kuurapinnoitetta vastarannan puustoheijastumineen kuvattuna 2.1.2016 Hämeenlinnan Vanajavedellä Viipurintien sillan vieressä.

Kuva 7 - Kuurapinnoitteisen järvijään halkeamista tulleen sulaveden värjäämiä raitoja kuvattuna 3.1.2016 Hämeenlinnan Vanajavedellä.

Kuva 8 - Yhdistelmä Paasikiventien siltapylväiden varjoja järvijään kuurapinnoitteella, kahden eri-ikäisen jään jäätynyttä sohjorajaa sekä jäähalkeamasta tulleen kosteuden tummaa nauhaa kuvattuna 2.1.2016 Hämeenlinnan Vanajavedellä.

Kuva 9 - Kuvatilanteesta nähden toissa päivänä järvijäälle tuiskunneen heikon lumisateen dyynejä ja tuoreempaa kuurapinnoitetta kuvattuna 3.1.2016 Hämeenlinnan Vanajavedellä.

Kuva 10 - Edellispäivänä järvijäälle tuiskunneen heikon lumisateen dyynejä kuvattuna 2.1.2016 Hämeenlinnan Vanajavedellä.

Kuva 11 - Hyyteestä muodostunutta reikäistä jääkantta ohuen lumikerroksen koristelemana ojassa (huom.; tilanteessa ei ollut suojasää, vaan ankarahko pakkanen) kuvattuna 8.1.2016 Espoon Leppävaaran luoteisreunalla.


Lumisia, jäisiä ja kuuraisia taidevalokuvia poimittuna tammikuun 2016 ankaran talvivaiheen olosuhteista >>





































































































































































No comments: