Keskiviikkona 30.11.2005 Uudellamaalla koettiin poikkeuksellisen tuhoisaksi yltynyt lumitilanne, joka on tänään hellittänyt sään oltua koko päivän muutamilla plusasteilla. Yllä olevissa kuvissa nähdään lumituhoihin johtanut syy lievänä. Kerron tästä lumitilanteesta muutamia asioita tässä merkinnässä. Kuvat otin ko. päivän iltana Espoon Tapiolassa, kun vesisade oli viime hetkellä muuttunut lumisateeksi ennen sadealueen väistymistä. Tässä samalla kerron myös lumisten ja kuuraisten puiden olennaisesta merkityksestä esim. juuri pimeällä, kuten kuvissa.

Pimeäkuvaukseni onnistuikin verrattain hyvin ilman jalustaakin. Valitsin vain kirkkaimmat oranssisävyiset valonlähteet kuvauskohteiksi ja käsivaraltakin kuvatut pitkähkön valotusajan kuvat ovat suhteellisen tarkkapiirteisiä, vaikka minimaalista sumeutta syntyikin. Aihe on tässä kuitenkin pääasia.

Aihe yksi; Uudellamaalla syntyi siis erittäin suuri ero lumitilanteeseen sisämaan ja rannikon välille tuona ko. päivänä liikkuneen sadealueen myötä. Lämpötila sattui olemaan sateen aikana juuri sopivasti nollan lähellä niin, että pääosa sateesta tuli etelärannikolla vetenä ja vain vähän sisämaahan sekä ilmamassojen rajan ja sadealueen muodon vuoksi myös länteen päin siirryttäessä lähes kokonaan märkänä lumena. Märkä lumi oli juuri avain siihen, että se tarttui puihin kiinni ja mm. Hausjärven-Hyvinkään-Riihimäen tienoilla satanut jopa reilu 20cm sitä tavaraa aiheutti painonsa vuoksi puiden kaatumisia mm. sähkölinjoille aiheuttaen pitkiä ja laajoja sähkökatkoja. Lumen tarttuminen puihin ym. pinnoille tapahtui lähes kaikkein vahvimmalla tavalla: Alkutilanteessa puiden oksat olivat jo valmiiksi märät, joille lumi tarttuu entistä herkemmin ja koko lumisateen ajan lämpötila pysyi sen verran plussalla, että märkä tarttumapinta ja lumen oma kosteus suosivat maksimaalisella tavalla lumen kertymistä lehtipuidenkin oksille jopa voimakkaassa tuulessa. Ainoastaan tyynessä tilanteessa olisi muodostunut vieläkin pahempaa jälkeä.

Tämän päivän Helsingin Sanomista silmiin tarttui aiheeseen liittyen virheellinen tieto, jonka mukaan sään muka pakastuttua syntyi ko. lumitilanne. Päinvastoin ilman pakastuttua lumisateen aikana olisi tilanne ollut selvästi miedompi, koska pienelläkin pakkasella lumisateen tartuntaominaisuus vähenee huomattavasti ja itse asiassa katoaa kokonaankin. Yllä olevien kuvien lumikuorrutetilanteetkin syntyivät ainoastaan siten, että ilman lämpötila oli koko lumisateen ajan piirun verran plussalla (0,1 - 1,0 astetta) ja juuri ennen sitä vesisade oli lisäksi valmistanut tarttumapintaa liiman tavoin läpikotaisin. Etelärannikolla ko. suojalunta ehti sataa vain vähemmän aikaa ja kuurottainen sadealue antoi myös sisämaassa hyvin epätasaisesti sadekertymää ja siten lumipeitettäkin. Noin 1,0 - 1,5 asteen lämpötiloissa sade on tällaisissa talvisäätilanteissa jo sen verran vetistä, että siitä ei kerry lunta. Sateen olomuoto voi olla siis hyvin pienestä kiinni.

Lumitaakkaa kertyi etenkin tuulen suuntaan nähden suojassa (metsien ja mäkien itä - koillisreunat sekä metsien sisäosat) olleisiin puihin. Lisäksi lehtipuiden taipumissuunta osoitti monilla kohdilla tuulen suunnan sadealueen aikana; se oli lounas ja myöhemmin länsi, joka taivutti puita koilliseen ja itään lumen piiskauduttua keskimäärin latvusten länsipuolille. Osa puista (kyseessä on siis hyvin nuoret ja vielä taipuisat lehtipuut, kuten koivut) oli todellakin taipunut niin, että jopa latva koski maata. Moni oli myös katkennut maasta asti tai ylempää pahimmilla kohdilla.

Tänään ajoin Helsingistä Hämeenlinnaan ja tämä koko Uudenmaan lumitilanne näyttäytyi matkalla huikeana. Pääkaupunkiseudulla vähäinen lumi ehti taas sulaa tänään käytännössä kokonaan, kun taas heti Kehä III:n pohjoispuolella tuli vastaan jyrkkä lumiraja ja jo ennen Hyvinkäätä teiden varsilla näkyi edelleen lumen jo osittain sulettuakin erittäin vahvasti luokilla olevia nuoria lehtipuita lumitaakassaan ja tien reunalla paksu auratun lumen valli. Riihimäeltä pohjoiseen oli taas selvästi vähemmän lunta, joka johtuu juuri sen sadealueen kuuroluonteesta; seassa oli jopa ukkosta. Tällainen huikea lumipeitteen ero etelärannikon ja Uudenmaan sisämaan välillä on tässä vaiheessa jo niin suuri, että todennäköisesti sen vaikutus tuntuu kevään lumitilanteeseen saakka, vaikka pitkin talvea olisi runsaastikin poikkeuksellisen leutoja vesikelijaksoja koko alueella.

Aihe kaksi; pimeällä kuvien kaltaiset kuorrutetut lehtipuut ja -pensaat ovat koristeominaisuuksiltaan erinomaisia korostuselementtejä. Juuri valaistuksen yhteydessä se tulee ilmi parhaiten, jolloin tällaisia puita ja pensaita kannattaakin suosia katu- ja puistovalaistuksen yhteydessä. Espoon Tapiolassa tämä on ymmärretty esimerkillisellä tavalla, sillä kolmesta alimmasta kuvasta nähdään selvästi tarkoituksella valojen yhteyteen jätettyjä ja tehtyjä kasvustoja. Puistojen ja puistometsien hoitaminen tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että säilytetään luontaisen puuston harvennuksessa juuri tällaisille kohdille taimikkoa /puustoa tai istutetaan sitä vartavasten. Toki myös muina vuodenaikoina pimeässä tilanteessa tällaiset kasvustot ovat hienoja esim. lehdellisenä ollessaan. Tähän aikaan vuodesta ne voivat olla todella hienoja omanlaisiaan valopuita ja -pensaita.

Yleensä vallalla on harmillisesti asenne, jonka mukaan kaikki valaistusta häiritsevä "ryteikkö" on raivattava pois. Sellaista asennetta on kuitenkin kavahdettava, koska silloin menetetään yllä kuvatun kaltainen estetiikka ja ympäristön monipuolisuudesta yksi tärkeä osa. Valon leviämiseen valaisimesta tarvitsee puuttua ainoastaan yksittäisillä pienillä oksien karsimisilla harvoissa paikoissa ja kasvustot voidaan jättää huoletta sijoilleen, kuten kuvissa.

Alimassa kuvassa etummaisen valon vieressä on metsävaahtera (Acer platanoides) ja taaemman valon viereen ulottuu pensasaidanteena nuokkusyreeni (Syringa reflexa). Seuraavassa kuvassa valaistu kasvusto koostuu mm. koivuista (Betula sp.) ja kotipihlajista (Sorbus aucuparia). Keskimmäisessä kuvassa tervalepän (Alnus glutinosa) rungon takana on nuoria metsävaahteroita ja toiseksi ylimmässä kuvassa valaistu oksa kuuluu saarnivaahteralle (Acer negundo). Ylimmässä kuvassa virpiangervo (Spiraea chamaedryfolia) on saanut myös omanlaisensa kuorrutuksen.

Kuten havaitaan, niin lajikohtaiset oksistojen habitukset tulevat hyvin esiin tällaisessa lumitilanteessa. Profiilikkain tilanne on silloin, kun lunta on satanut juuri kuvan tapaan vähän. Suurempi määrä vastaavaa suojalunta näyttäytyy oksistossa epämukaisemmin, koska se ei asetu pinnoille niitä tarkasti myötäillen mm. varisemisen ja lumiannosten muovautuvuuden vuoksi. Lisäksi puiden ja pensaiden normaali kasvutapa vääntyy silloin lumen painon alla liikaa ja siitähän saatiin ääriesimerkki Uudenmaan sisämaassa. Tietenkin sellainen on omana olemuksenaan mielenkiintoista estetiikkaa.

Jouluvalot kaupunkitilassa ja maisemassa

Joulukuun aloitusmerkinnäksi sopii hyvin jouluvaloihin liittyvän estetiikan esittely. Yllä olevat kuvat on otettu Hämeenlinnan keskustassa viime lauantaina 26.11.2005, jolloin puita koristi samaan aikaan vastasatanut suojalumi. Päätin ottaa kuvat valoisaan aikaan, koska käytössäni ei ole jalustaa. Lisäksi ympäröivä tilanne näkyy selkeämmin valoisassa, vaikka itse valot eivät kovin räikeinä näistä kuvista näykään.

Kuvien tyyppiset valopuut ovat yleistyneet viime vuosina ja yleensäkin julkiseen jouluvalaistukseen on panostettu aikaisempaa enemmän monissa taajamissa. Tämä koskee myös yksityistä jouluvalojen käyttöä. Siitä voidaan havaita koko aikamme trendi laajemminkin, jossa visuaalisuus ja imago ovat muodostuneet yhä tärkeämmiksi asioiksi. Muutamissa paikoissa tällaista visuaalisuutta on osattu hallita hyvällä tavalla, kuten kuvien tapauksissa, mutta toisaalla se vaatii vielä lisää kehittelyä. Toki kehitystä voi ja pitääkin edelleen tehdä joka tapauksessa yhä pidemmälle. Nykyinen visuaaliskeskeinen trendi ei nimittäin katoa, vaan luultavimmin sen asema voimistuu edelleen ja sen mukaisesti olen itse valinnut tieni maisema-arkkitehtina; erityisesti kasvien parissa tunnen ja haluan voivani olla siihenkin liittyvän kehityksen eturintamassa ja toki muutkin ympäristön elementit kiinnostavat, kuten juuri valaistus.

Jouluvalojen merkitys tämän vuodenajan piristävänä ja leimaavana ominaisuutena on jäänyt Suomessa menneinä vuosikymmeninä vähälle huomiolle ja käytölle verrattuna siihen, kuinka erinomaiset olosuhteet täällä ylipäätään valaistuksen kehittämiselle ovat juuri pimeyden ansiosta. Aikaisemmin on jopa korostettu runsaiden ja värikkäiden jouluvalojen muka sopimattomuutta suomalaiseen miljööseen. Hyvällä maulla ja tyylitajulla toteutettuna niiden hyvinkin runsas käyttö on kuitenkin esteettisenä eleenä tärkeiden valaistuskohteiden kruunu. Lisäksi sopivasti sijoitettuna niiden pimeyttä torjuvaa ja piristystä luovaa voimaa ei pidä vähätellä.

Alimmassa kuvassa nähdään, että kokonaisen puiston yhtenäisestä puustosta on jouluvalojen avulla otettu esille yksi strategisessa paikassa oleva puu. Tässä tapauksessa siis kadun kulman puu, jolle on kahdesta vilkasliikenteisestä suunnasta pitkät näkymälinjat. Tällainen ns. hierarkkiseen pisteeseen sijoittuva korostus on tyypillinen esimerkki onnistuneesta jouluvalojen sijoittamisesta. Seuraavassa kuvassa jouluvalot on sijoitettu tärkeän vanhan rakennuksen lähelle (entinen Hämeenlinnan kaupungin kirjasto ja nykyinen Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus), johon on myös tärkeät näkymälinjat mm. edellisessä merkinnässä mainitulta kävelykadulta. Jouluvaloilla voidaan myös rajata, kehystää, katkaista, koostaa yhteen ja jakaa alueita /objekteja.

Kuvat näyttävät myös sen, että lehtipuut ovat aivan yhtä hyviä jouluvalopuita kuin havupuut (kuuset). Onnistunut valojen sijoitus lehtipuissa, kuten kuvien tapauksessa metsävaahterassa (Acer platanoides) muodostuu esim. silloin, kun valoilla myötäillään puun latvuksen rakennetta. Kuvissa nähdään, että juuri paksuja oksia on korostettu, jolloin on saatu latvuksen karkeat tekstuurit ja muodot esiin. Muitakin tapoja on, kuten oksaryppäitten /-kimppujen korostus, rungon korostus tai sitten valot voidaan sijoittaa kuin oksilla olisi hedelmiä. Joillakin profiilikkailla puulajeilla voidaan puu kyllästää valoilla aivan kokonaankin.

Valojen sijoittamisessa pitää tietenkin huomioida kulloinenkin puulaji ja itse asiassa pidemmälle kehitettynä jouluvaloilla voitaisiin koristaa kokonainen puisto tai osa siitä, missä erilajiset puut on koristeltu eri tyyppisillä valoilla (eri voimakkuudet ja eri värit) eri tavoin. Tällöin voidaan valosommitteluun kohdentaa enemmän mm. kolmiulotteisia ym. sommittelusääntöjä; väriharmoniat, tekstuurit, valojen tehoerot, puu- ja pensaslajisyntyiset muodot jne. Kasvullista ja puiston omaan arkkitehtuuriin sisältyvää sommittelua voidaan käyttää hyväksi esim. siten, että aliskerroksen pensaat kuorrutetaan valoilla eri tavalla kuin yliskerroksen puiden latvat. Tällöin puiston kerroksellisuus syvenee ja kolmiulotteisuudesta tulee sillä tavoin yksi taiteellinen ja esteettinen entiteetti myös pimeässä. Tällaiset voimakkaat valorakenteet sopivat kuitenkin vain urbaaneimpien ja keskeisimpien kaupunkitilojen käyttöön sopivissa kohdissa.

Joka tapauksessa jouluvalojen käyttö maisemassa ja kaupunkitilassa on vielä lapsenkengissään verrattuna siihen, minkälaiset kehitysmahdollisuudet siihen vieläkin sisältyvät runsastuneesta valojen käytöstä huolimatta tai myös juuri sen vuoksi. Nimittäin, jotta valojen yhä runsastuva käyttö ei riistäytyisi mauttomaksi kitshiksi, on sen esteettisiin ilmenemismuotoihin kiinnitettävä huomiota ja sen kehitystä ohjattava mm. ammattisuunnittelijoiden avulla. Näin ainakin, mikäli on tarkoitus rakentaa näyttäviä ja moniosaisia valokokonaisuuksia. Väärässä kohdassa ja väärällä tavalla valohan voi olla valosaastetta.