Talvituhojen tarkistusta

Eilen tein kasvihuoneen täytön ohella muutakin. Nyt kun lämmin kevätsää on sulattanut lumet taimikasvatuspellolla ja taimipurkkitarhassa olevien kasvieni päältä, olen voinut kiinnostuneena etsiä merkkejä talvituhoista. Näin alkukeväästä kaikki mahdolliset talvivauriot eivät suinkaan vielä näy, vaan lopullista tuhosaldoa on odotettava jopa kesäkuulle asti. Näin siksi, koska esim. juuristovauriot näkyvät vasta kasvien kasvun jo alettua. Jos vain juuristo on kuollut talven aikana, niin siitä huolimatta kasvi lähtee vielä kasvuun runkoonsa ja oksiinsa talveksi varastoimansa ravinnon turvin. Pian se ravinto kuitenkin ehtyy ja kasvi kuolee sekä ravinnon puutteeseen että paradoksaalisesti kuivuuteenkin, koska juuristo ei ole enää toimiva.

Minkälaisia merkkejä kasveista voi sitten tähän aikaan vuodesta etsiä, jos haluaa tietää mahdollisista talvivaurioista. Ainavihannilla (tämä on muuten tarkkaa: oikea termi on ainavihanta eikä ainavihreä) kasveilla tietenkin neulasten ja lehtien väristys kertoo asiasta paljon. Ruskean ja kuivan oloinen lehdistö merkkaa kuolevaa kasvia etenkin, jos sävy muuttuu nopeasti kevään mittaan yhä ruskeammaksi. Yleensä näin kevätauringon lämmittäessä vauriot tulevat ainavihannissa kasveissa nopeasti esiin ja itse asiassa auringonpaahde pahentaa tilannetta, jos maa on vielä jäässä; haihtuminen lisääntyy lehdistä ja juuristo ei saa imettyä kunnolla vettä jäisestä maasta /taimipurkista. Niinpä herkimmät tällaiset kasvit on syytä suojata suoralta auringonvalolta maalis - huhtikuussa. Kaikille ainavihannille ei näin tarvitse kuitenkaan tehdä. Hyvävointiset, talvenkestävät, varjossa ennestään kasvavat ja useamman kuin yhden - kahden kevättalven paahteet jo kokeneet ovat vaaravyöhykkeestä suhteellisen turvassa. Nuoret ja pienet ainavihantien taimet ovat selkeästi hyvin arkoja auringon paahteen suhteen alkukeväällä. Niinpä ulkona olevista kasveistani suojasin kynäkatajan (Juniperus virginiana) vuoden vanhat 2 - 5cm korkeat taimet, kun ne tulivat pari päivää sitten lumen alta esiin. Hieman joidenkin neulasissa oli ruskeaa sävyä jo valmiiksi...

Kesävihantien kasvien talvivaurioita voidaan tähän aikaan vuodesta havaita oksien ja silmujen kuntoa tarkkailemalla. Eräs hyvä tapa tarkistaa onko oksa elävä vai ei, on raaputtaa varovasti oksan kuorta ja katsoa mitä sen alla näkyy. Jos alta paljastuu vihreää terveen näköistä väriä, on kasvinosa elinvoimainen ja terve. Talvivaurio puolestaan näkyy kuoren alla ruskeana värinä ja usein myös vetisenä ja limaisena massana, koska solukkoa on rikkoutunut ja kuollut. Joillakin lajeilla oksan kuoren pinta myös muuttaa sävyään hieman ruskeammaksi /harmaammaksi ja joskus tummemmaksi tai vaaleammaksi verrattuna terveeseen oksaan. Myös kuivaa kurttuisuutta tai muuta epämääräistä pinnan rakenteen muustosta esiintyy. Niillä kasveilla, joilla silmut ovat meheviä ja kosteita, voivat talvivauriot näkyä silmujen kuivumisena jo ennen kuin ne ovat puhkeamassa lehteen.

Kuten sanottua, niin vasta kasvukauden lähdettyä käyntiin näkyvät pikkuhiljaa loputkin talvivauriot. Joskus kuitenkin tulee iloisia yllätyksiä mm. siten, että koko kasvi näyttää kuolleen maahan asti, mutta se lähteekin esim. juuri- /tyvivesoista uuteen kasvuun vielä kesäkuunkin alussa. Havukasveilla näin ei marjakuusia (Taxus sp.) lukuun ottamatta tapahdu myöskään sen vuoksi, koska havukasveilla ei ole ns. leposilmuja, kuten lehtipuilla ja -pensailla. Niillä puolestaan talvivauriot tai muutkin oksiston vauriot korvautuvat usein helposti leposilmujen puhkeamisella kasvuun vaurion jälkeen. Eräs hauska tapaus arboretumissani siihen liittyen sattui keväällä 2002, jolloin kasvukausi lähti huhtikuussa nopeaan käyntiin parisen viikkoa normaalia aikaisemmin. Sitten tuli toukokuun lopussa vuorotellen yöpakkasta ja uudestaan lämmintä. Niinpä esim. arboretumissani olevat punatammet (Quercus rubra) menettivät liian aikaisin puhjenneet (vain vastapuhjenneina hallanarat) lehtensä jopa kahteen kertaan. Leposilmuista lähtivät uudet oksat kasvuun silti vielä kolmannenkin kerran. Aika koviksia :) Kasveilla on todella myös monta keinoa selvitä vaikeista olosuhteista!

Tässä hieman listaa siitä, mitä eilen havaitsin. Mainitsen erityisesti joidenkin talvenarkojen kasvien talvivauriotilanteesta, koska nehän ne ovat mielenkiintoisimmat; onko jokin niistä selvinnyt hyvin jne... Balkaninhevoskastanja (Aesculus hippocastanum) on nuorena taimena jonkin verran arka, mutta vanhemmiten siitä tulee yleensä hyvin kestävä puu täällä Etelä-Suomessa. Minulla sen taimia oli talven yli ulkona lähes 50 kpl. sekä pellossa että taimipurkeissa. Iältään ne ovat yhden vuoden ja joidenkin silmuissa näkyy em. kuivumista. On siis syytä olettaa, että kaikki eivät lähde kasvuun terveesti. Pieni prosentti niistä saattaa jopa kuolla... Nämä taimet ovat kahden vuoden vanhoina pellossa; amurinkorkkipuu (Phellodendron amurense) ja japaninsiipipähkinä (Pterocarya rhoifolia). Ne ovat palelluttaneet oksiensa kärkiä n. 10 - 30 %:n matkalta. Osa niistä voi kuitenkin varsin hyvin ja aika kestäviä puita näistäkin iän myötä tulee. Peruukkipensas (Cotinus coggygria), valkomulperi (Morus alba), siipiköynnös (Tripterygium regelii) ja pienissä purkeissa olevat punamarjakanukat (Cornus mas) ovat myös ainakin osittain palelluttaneet oksiaan niiden ulkonäön perusteella. Viime kesän runsaat sateet ja erityisesti sen kuuluisan ennätyssateen jälkeinen helle innostivat mm. näitä vielä kasvuun niin, että talveen valmistautuminen jäi hieman huonoksi. Siinä osasyy vaurioihin. Hyvin sen sijaan menestyivät talven yli taimipurkeissaan esim. japaninjalopähkinä (Juglans ailanthifolia) ja mantsurianjalopähkinä (Juglans mandshurica). Itse arboretumin alueella en olekaan vielä käynyt tarkistamassa kasveja tänä vuonna...

Kasvihuoneessa olevista mainitsen vielä, että niistä kaikkein kestävin lienee kentuckynkahvipuu (Gymnocladus dioica). Sen siemeniä tilasin Exotic Garden -firmalta kahtena vuonna peräkkäin ja kasvit itivätkin erittäin hyvin. Tältä puulajilta odotan varsin paljon. Esim. Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan ulkopuutarhassa on yksi kpl. tätä lajia ja se on selvinnyt jo monta talvea hengissä. Oksankärkiä se tosin on palelluttanut joka vuosi, mutta tätäkin lajia voi pitää pensasmaisena kasvaessaankin erittäin näyttävänä lehtikasvina. Yksi lehti on nimittäin kahteen kertaan parilehdykkäinen ja koko pituudeltaan helposti n. 1m! Tosin lehden kompositio näyttää siltä, kuin kapeissa oksissa (itse asiassa lehtiruoti) olisi pieniä lehtiä.