Saturday, July 30, 2005

Ptelean hedelmiä



Ptelea (Ptelea trifoliata) on niitä kasveja, joilla itse hedelmät ovat näyttävämmän näköisiä kuin kukat. Kukat ovat vihertävän kellertäviä - heikosti valkoisia ja melko pieniä. Laji on pensas, jolla kukinta oli kesä- heinäkuussa ja nuo hedelmät ovat olleet esillä jo pari- kolme viikkoa. Ne ovat itse asiassa vielä raakoja, sillä kypsinä ne ovat ruskeita. Vähän ennen lajin keltaista ruskaa tai sen aikana ruskea sävy ilmaantuu viimeistään syyskuun aikana. Kypsät hedelmät säilyvät pensaassa pitkälle talveen, jolloin ne ovat erinomaisena koristeena loppuvuodesta. Laji menestyy aivan hyvin ainakin eteläisimmässä Suomessa, joten sen viljelyä ja käyttöä pitäisi tehostaa ja ymmärtää sen esteettinen hienous nimenomaan kasvukauden jo päätyttyä. Kovin moni muu kasvi ei ole yhtä koristeellinen kaikkien lehtien jo varistua. Laji on toki kaunis myös näin lehdellisenä ja ilman hedelmiäkin, sillä lehtilapa on harmonisen kauniisti kolmilehdykkäinen. Kuva on otettu Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa tiistaina 26.7.2005.
Posted by Picasa

No comments: