Friday, September 16, 2005



Balkaninhevoskastanja (Aesculus hippocastanum)

Tässä ovat keskiviikkona 14.9.2005 ja tänään 16.9.2005 siirretyt taimet. Aikaisempana päivänä siirtovuorossa olivat ainoastaan nuo alakuvan hevoskastanjat. Ne on purkitettu muutama päivä sitten vanhan taimipaikan pellosta. Muutama ko. lajin taimi kärsi purkituksen rasituksista sen verran, että muutama lehti kuivui niissä hieman reunoiltaan. Vaikuttimena siihen saattoi olla myös vanhalla paikalla ollut halla ennen purkitusta. Kaikki muut kuvien taimet olivat jo purkkitaimina koko tämän kasvukauden ja aikaisemminkin. Kaikki ne ovat viettäneet vaihtelevan pituisia jaksoja vanhan taimipaikan kasvihuoneessa tällä kasvukaudella saamassa lisälämpöä. Siksi esim. tuo pagodipuukin on ehtinyt ruskaantumaan ajoissa.

Tuo valkopyökkilaji on tunnistamaton, koska sain idätettyä sitä kolme kpl. Thompson & Morgan -siemenmyyntifirman bonsaisekoituksesta, jossa lajeja ei mainittu. Euroopanvalkopyökiltä (Carpinus betulus) se ei vaikuta, vaan kyseessä saattaa olla jokin monista Itä-Aasian valkopyökeistä... Toinen vaihtoehto on japaninselkova (Zelkova serrata), jota käytetään juuri bonsainakin. Kiireissäni en ole vaivautunut vielä tekemään lopullista lajimääritystä.

Vanhalla taimipaikalla äskettäin purkitettuja ym. taimia menee suoraan arboretumalueellekin odottamaan istutusta, joten hyvin vähiin käy lastien tuonti jo ainakin uudelle taimipaikalle. Jokohan sitä viikon kuluttua voisi juhlia siirtoprojektin päättymistä... Vanhalla taimipellolla odottaa kuitenkin vielä pari lajia ja kasvihuoneessakin on yhä asukkeja. Tämän viikonlopun ylimääräisten taimien myymisestäkään ei tullut mitään. Huh sentään, että tämä kaikki on välillä suuritöistä, kun muutakin elämää ja tehtävää on. Posted by Picasa

No comments: