Nyt oli viimein taas aika tehdä siementilaus vanhalta kunnon Arboretum Mustilalta. Pistin tänään 8.12.2005 tilauksen vetämään netitse ja parin viikon päästä saan kätevästi "oman joululahjan". Itse asiassa jaoin hieman tilausta siten, että myöhemmin ensi vuonna tilaan lisää lajeja. Mm. sellaisia lajeja, joita en kylvä vielä ensi vuonna. Syynä tähän on mm. joidenkin lajien siementen pitkät esikäsittelyajat.
Arboretum Mustilalla on nyt esillä uusi siemenhinnasto, jossa on kaupan paljon mielenkiintoisia ja uusiakin lajeja. Tein tilauksen itse asiassa erään ystäväni kanssa yhteisenä, mutta mainitsen tuossa alhaalla, mitkä lajit tilasin itselleni. Siinä on mukana joitakin sellaisia lajeja, mitä minulla jo on kasvatuksessa omaan arboretumiini, mutta joita on syytä haalia vielä lisää hyvien istutusryhmien aikaansaamiseksi. Lisäksi joitakin talvenarkoja lajeja on syytä olla useita yksilöitä aina mahdollisten kuolemien takia.
Jotkut noista suomalaisista nimistä ovat ns. epävirallisia, koska ne lajit ovat ennestään tuiki tuntemattomia täällä. Jotkut ovat myös ilman tarkkaa suomalaista lajinimeä samasta syystä. Muutamille lajeille hain muististani nimen, joita on käytetty joskus, mutta mitä Arboretum Mustila ei näemmä nyt käytä. Listoja vertailemalla asia selviää paremmin; käykää katsomassa ja googlettakaa myös.
Tilatut lajit: mantsurianvaahtera (Acer mandshuricum), pennsylvanianvaahtera (Acer pennsylvanicum), huntuvaahtera (Acer triflorum), jumaltenpuu (Ailanthus altissima), valkohikkori (Carya ovata), keltatrumpettipuu (Catalpa ovata), koreankeltis (Celtis koraiensis), kanadannuppupuu (Cercis canadensis), isolehtikatsura (Cercidiphyllum magnificum), partapensas (Chionanthus virginicus), lännenpagodikanukka /vuorolehtikanukka (Cornus alternifolia), kanukkalaji (Cornus florida), kanukkalaji (Cornus kousa var. chinensis), saarnilaji (Fraxinus chinensis ssp. rhyncophylla), seitsensormiaralia (Kalopanax septemlobus), tulppaanipuu (Liriodendron tulipifera), maakkia (Maackia amurensis), lännenplataani (Platanus occidentalis), veikselinkirsikka (Prunus mahaleb), hurmeluumu (Prunus nigra), kuriilienkirsikka (Prunus nipponica var. kurilensis), samettisumakki (Rhus typhina /R. hirta), japaninstooraksi (Styrax japonica), rohtostooraksi (Styrax obassia).
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment