Tiistaina 14.2.2006 Espoon Tapiolassa otetussa kuvassa nähdään sama vuorimäntyryhmä (Pinus mugo) kuin mitä esittelin 3.2.2006 otsikolla "Kevyt lumikuorma". Sen jälkeen lämpötila on ollut koko ajan pakkasen puolella, mutta siitä huolimatta noiden vuorimäntyjen päällä oleva lumikuorma on muuttunut ja vähentynyt huomattavasti. Selvin siihen vaikuttanut seikka on tällä viikolla ollut tietenkin tuuli, joka on varistanut runsaasti lunta puiden ja pensaiden päältä pois. Tuulensuojaisilla kohdilla on silti edelleen hyvin lumisia havupuita.
Jäljellä oleva lumi on kuitenkin muuttanut muotoaan mm. maan vetovoiman ansiosta. Tuossa kuvassa nimittäin nähdään, että luminokareet ovat valuneet oksilla kuin lämmennyt ja vetelä muovailuvaha. Lumi ei siis suinkaan pysy liikkumattomana paikallaan pakkassäässäkään, vaan se on "elävää" massaa. Massaa, joka liikkuu painonsa vuoksi.
Lumi (kuten jääkin) ovat myös haihtuvia, jolloin puhutaan sublimoitumisesta. Ko. ilmiö on voimakas aurinkoisina päivinä ja erityisesti lopputalvella, kun vielä päivälläkin on pakkasta, mutta auringon voima on jo lisääntynyt. Vähäiset luminokareet ovat sen vuoksi kadonneet parissa viikossa noiden oksien päältä. Samasta syystä ja lumikiteiden keskinäisestä hankautumisesta aiheutuvan kitkan vuoksi lumen kiderakenne on muuttunut (kiteet muuttuvat pyöreämmiksi, sakarattomiksi ja ryynimäisemmiksi ajan kuluessa), joka vaikuttaa sekin osaltaan lumikuorrutuksen olemukseen.
Sama koskee tietenkin myös maassa olevaa (koskematonta) lumipeitettä. Sekin tiivistyy, ryyniytyy ja valuu hitaasti em. syiden vuoksi pakkassään jatkuessa koko ajan. Näin ollen hyvin tasainenkin vastasatanut pakkaslumipeite näyttää muhkuroituvan pinnaltaan mm. juuri tiivistymisen ja valumisen vuoksi, kun uutta lunta ei ole satanut useaan päivään. Paksun lumipeitteen oma painokin vaikuttaa lumikiteisiin etenkin juuri lumipeitteen pohjalla, jolloin kiteiden hioutuminen, tiivistyminen ja ryyniytyminen on sitä voimakkaampaa mitä paksumpi lumikerros on. Kasvien kannalta tarkasteltuna lumipeitteen pakkaseneristävyys eli suojaavuus heikkenee tiivistymisen ja ryyniytymisen myötä hitaasti, mutta ei kovin paljoa.
Näin lopputalvesta on tosin muistettava, että lumipeite koostuu usein erilaisista kerroksista; ainakin kahdesta eli uudesta ja vanhasta. Nytkin koko Uudellamaalla on pohjalla vanha kovaksi jäätynyt suojalumikerros, jonka metamorfoosiin kuuluu ryyniytyminen monesti jopa raemaiseksi jäämassaksi kevääseen mennessä etenkin suojasäiden avittamana.
Suojasää muuttaa kaiken edellä mainitun nimenomaan tuoreimman pakkaslumikerroksen osalta, jolloin lumi muuttaa tunnetusti olemustaan erittäin paljon hetkessä. Seuraava suojasää ei ole vieläkään näköpiirissä...
No comments:
Post a Comment